tiistai 13. joulukuuta 2022

Oi ja voi

 Vielä joitain päiviä sitten oli näinkin vähälumista, kun kävimme testaamassa uudet kuntoportaat.  Ne ovat aivan kävelymatkan päässä meiltä.  Pituutta portailla ei ole hirveän paljon, mutta riittävästi kuitenkin, jotta sai 4 kertaisella nousulla ja laskulla hien pintaan.  Askelmat ovat melko matalia, mutta leveitä, jotta saa ihan reilun askelluksen otettua. 

Tuosta hien pintaan  nousemisesta onkin tullut minulle ihmetyksen aihe.  Minulla oli nimittäin tuolloin vähän liikaa päällä 😂  Se ei ollut se ihmetys, mutta kuntosalikäynneillä minulla ei tule juuri lainkaan hiki! Mistä ihmeestä tämä johtuu??  Ystävä pyysi heti aluksi ottamaan pyyhkeen mukaan ja minä hämmästelin, että miksi ihmeessä, kun ei ole kuitenkaan tarkoitus käydä suihkussa samalla reisulla.  Kertaakaan en ole joutunut katumaan, että en uskonut.  Ainoa, missä tulee vähän hiki pintaan on sellainen cross fit -laite. Siinä liikun yleensä alkajaisiksi 10 minuuttia. Sen  jälkeen hiki alkaa hiljalleen lasehtia, vaikka käytän montaa  muutakin laitetta käynnin aikana.  Painoja olen hieman lisännyt alkuajoista, mutta enempää en itseäni rikkomatta voi lisätä, eikä ole tarkoituskaan. Teen useita toistoja ja sarjoja kaikissa laitteissa.  Vaatteet saattavat tuntua vähän nihkeiltä, mutta muuten ei tule ollenkaan hiki. Tulee tunne, että teen jotain "kevytliikkeitä" 😂  Netistä olen myös tutkaillut, mikä voisi olla syynä moiseen ja ymmärtänyt, että ei se ihan tavatontakaan ole. 

Tätä miettiessäni olen tajunnut, että eihän minulla töissäkään tule ihmeemmin kuuma, vaikka suihkuttelen ihmisiä kuumaksi muuttuvissa suihkutiloissa.   

Muistan myös Ajan pyörä -kirjasarjasta  Aes sedait, jotka pystyivät sulkemaan mielenhallinnalla kylmän ja kuuman itsensä ulkopuolelle vaikeuksitta.  Ehkä minä olenkin noita (sarjassamme omituiset ajatuksenjuoksut.... 😂).


Merriä ei lumi ihmeemmin haittaa. Ainoastaan pissapaikat alkavat olla vähissä ja hiirenhajut katoavat.  Yhtenä päivänä se kuitenkin nappasi hiiren, joka käveli suurin piirtein suoraan sitä kohti.  Talvellakin voi hiirestää! 
Alakuvankin lumimäärä on vielä lastenkengissä verrattuna tähän päivään. Lunta on tullut vaikka millä mitalla, eikä loppua näy nytkään. Koko päiväksi on edelleen luvassa lumisadetta. Minulla on iltavuoro ja mielessäni pohdin jo, että kulkeeko auto lumikinoksissa ja mitä jos ei kulje? Sitten olen isossa pulassa.  Vitsailu kotihoidon työmahdollisuuksista "raikkaassa ilmassa ja reippaassa ulkoilussa" on huvittavaa, mutta ei enää siinä kohtaa, kun se muuttuu todeksi. 


Pitkästä aikaa pääsin toteuttamaan toivesukat, joihin ei ollut mitään mallia.  Eihän näissäkään paljon ollut tuota kuviointia, mutta hetken aikaa kuitenkin pyörittelin rasteja ruuduissa, että sain tällaiset aikaiseksi.  


Lanka on Nallea, kulutus 95grammaa, puikoilla numero 3.  Sukat sopivat jalkaan, jonka koko on n.42. 
Sukkiin liittyy tarina, jonka ehkä kuulen myöhemmin...     


Tämä veijari ei niin kovin välitä lumesta ja kylmästä. Se siirtyy melko nopeasti ulko-oven viereen partioon.  Kyllä se vähän aikaa tarkenee lumessakin tarpoa ja ihmetellä.  Omassa ulkoiluhäkissään kissat kyllä käyvät muutaman kerran päivässä ihan mielellään. Siitähän pääsee nopeasti lämmittelemään.  😻😺


Odotettu kirjasarjan jatko-osa saapui minulle eilen postin mukana. 
Aurorasta alkanut vampyyrikirjasarjan kuudes osa on ilmestynyt. 
Aiemmista osista olen kirjoitellut täällä (alimmainen on 1. osa):


Blogia  selatessa tajusin, että olen ennen kirjoitellut paljon enemmän lukemieni kirjojen "arvosteluja".  Nykyisin kuuntelen melkein pääasiassa  äänikirjoja. Niistä on jotenkin hankalampi kirjoittaa, kun ei ole sitä konkreettista kirjaa käsissään.   Tällä hetkellä on aktiivisesti menossa Teemu Keskisarjan Viipuri 1918.   Kirjan kirjoittaja, historioitsija, on varmaan monelle tuttu televisiostakin. Hänen tapansa kertoa ja kirjoittaa on niin  viihteellinen (jos tällaista sanaa voi käyttää sodan kuvauksesta), että sitä väkisinkin seuraa suurella mielenkiinnolla. Esiin on nostettu asioita, jotka suuressa kuvassa jäävät muilta huomiotta.  Kannattaa kuunnella  tai lukea, jos historia kiinnostaa. 

Tämän päivän tunnuslause tulee olemaan vanha tuttu "eteenpäin, sanoi mummo lumessa!". 

Reipasta päivää lumitöiden merkeissä niille, jotka lapioon joutuvat tarttumaan. 
Leppoisaa päivää niille, joita lumityöt eivät henkilökohtaisesti kosketa.  

Pidetään taas tänäänkin Suomi pyörimässä!

30 kommenttia:

  1. Onpa hauskat sukat ja saajalleen varmaan mieleiset. Lumitöitä on tehty ja saa varmaan tehdä huomennakin. Tsemppiä työpäivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökohtainen sanoma kai sukissa on ;)
      Tulin just lulmitöistä, kun halusin varmistaa, että pääsen pihasta pois töihin lähteissä. Auto alkaa näyttää taas samalta kun äsken.

      Poista
  2. Kiitos! Pitää lähteä ulos katsomaan, miten paljon sitä lunta on tullut.
    Muta ensin kommenttia! Ei mullekaan ole tullut hiki kuntosalilla, no ehkä vähän jos kuntopyörällä ajelisi tai sillä laitteella, oisko se cros fit, en tiedä, jos jaksais olla sen 10 minuuttia, mut en oikein. Tylsistyy vaan lisää jos on liian pitkään samalla. Ehkä olen liian kylmäverinen, muutenkin paleltaa sisälläkin, ei pysty sitä sulkemaan pois. Olen kuin kissa, tykkää lämpimästä.
    Tuon Viipuri 1918 luin itekki joskus, ihmettelin että miten ei ollut saanut ennen sitä tietoa esim koulussa, niistä asioista mitä siellä on silloin tapahtunut. Nyt sain loppuun taas yhden karjalaisista kertovan kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että en ole ainoa kylmänkalsea henkilö ;D Nyt voin kuntoilla huoletta ja pysyä viileänä. Ei vaan onhan tää kyllä vähän outoa. Jossain luki, että saattais liittyä kilpirauhasen vajaatoimintaankin. ei oo kyllä vielä todettu, vaikka onkin tutkittu. Tai sitten joku muu syy.
      On taidettu tätä historiaa avata hiljalleen aina vähän eri suunnilta, kun aikaa on kulunut. Alku oli varmaan pääosin voittajapuolen kertomuksilla painotettu. Teemulla on kaikenlaisia pikkuhuomioita kirjassa mukana, kuten että eräs tottumaton aseenkäyttäjä osoitteli piippua liian ylös, aiheuttaen vammoja pääosin vain taivaan enkeleille. Historioitsijalla on varmaan ollut käytössä paljon kirjeenvaihtoja, päiväkirjoja ja muita kansankertomuksia.

      Poista
  3. Voi sentään, toivottavasti pääset autolla liikkeelle etkä juutu mihinkään! Kova pyry ei ole muutenkaan mukava ajomatkoilla, joskus ei näe melkein mitään.
    Jännä juttu tuo hikoileminen, mutta siinähän ne ihmiset ollaan hyvin monenlaisia. Itse olen aina hionnut nopeasti ja helposti, ei tarvitse kauaa jotakin tehdä. Jo rivakka ylämäkeen kävely riittää joskus. Niinpä ehdottomasti tarvitsisin kuntosalille pyyhkeen, ei voisi hiestä märissä vaatteissa sieltä lähteä palelemaan, eikä haluaisikaan.
    Ihanat oi voi -sukat! Kuvio on todella hauska ja kaunis, tuollaisista varmasti tykkäisi useampikin kuin tarinan osapuoli. Niissä on huumoria ja jokaiselle sattuu oi voi -tilanteita, tai vain päivittäistä oi voi -huokailua, vaikka lumimäärän takia. Sitten, kun muutaman kerran sukkia jalkaan vetäessä tokaisee oi voi, tuntuu jo vähän paremmalta.
    Teillä on ihanat ja kauniit kissapojat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskalla vielä edes uumoilla mitään tuon lumen ja autoilun yhteensopivuudesta, vaikka ennakkoaavistus on, että ei ainakaan helppo yhdistelmä. Äsken tein lumitöitä, että pääsen pihalta pois. Lisää tulee vaan lunta! Lumityötkin tehdään nykyään niin viiveellä, että pikkutiet ja etenkin ihmisten pihat mahtaa olla vielä aivan lumisia.
      Ei muuten tullut kovin hiki tuossa lumityöhommassakaan, vaikka väsy tuli. Nyt muuten tuli mieleen, että ruohoa leikatessa tulee hiki! tosin siinä on usein aika lämmin muutenkin, kun on kesä ;) Sanonta riehumalla hiki, ei välttämättä ole aina ihan totta sekään.
      Saan varmaan joskus vielä kuulla tarinan, joka noihin sukkiin liittyy ;)

      Poista
  4. Tuommoiset kuntoportaat tehtiin meillekin myös syksyllä. Nyt taitavat olla kiinni, koska ovat talvella liukkaat. Meillä olikin myräkkä paljon luultua pienempi. Lunta satoi noin 8 cm, ja ukko on tehnyt kahdesti lumitöitä tänään. Joulukuusi oli aamulla nurin, mutta ukko kantoi sankollisen juurelle vettä, että jalka jäätyisi lumihankeen. Täällä siin mummo ja ukko ovat kekseliäällä tuulella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia portaita ja luontopolkuja tehdään nyt urakalla. Näillä lienee tarkoitus korvata sitä, että yleisiä kuntoilupaikkoja, kuten uimahalleja tms. suljetaan. Ainakin se näyttää siltä. Näissä on ilmaista kuntoilla.
      Myräkkää luvattiin täälläkin eilen, mutta lumimäärä oli vielä kohtuullinen. Yön aikana ja edelleen on puskenut ja puskee lunta ihan tosissaan. Äskeiset tekemäni lumityöt on varmaan jo historiaa ja pitäisi aloittaa alusta. Auto on ainakin jo paksussa lumessa jälleen. Töihin lähtö lähenee .....
      Ompa siellä kekseliästä kuusen istutusta :)

      Poista
  5. Minä olen erittäin kova hikoilemaan mutta kerran menin erittäin epäilevästi nauru joogaan sanoivat että se on hyvä kunnon kohentaja myös nauraessa on lukemattomat lihakset käytössä . Ja epäilin että mikä siellä nyt niin naurattaisi . Ensin se oliki ihan hohottamista mistä tuli pian ihan älyttömän hiki mutta sitten alkoi jossain vaiheessa naurattamaan ihan oikeasti kaikki oli niin koomillisen näköisiä . Tehtiin samalla myös jumppa liikkeitä . Kiva kokemus . Kisut on ihania .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista hikijumppaa en ole koskaan kokenut ;) Nauruhan pidentää ikää muutenkin Minulla alkaa aina nauraessa silmät vuotamaan. Mitä enemmän nauraa, sitä enemmän vuotaa. Hiki valuu silmistä ? ;D

      Poista
  6. Hauskat sukat! Samalla tyylillä vois tehdä sukat, joissa lukee hohhoijaa, kun olen niin kova huokailemaan. 😂. Luin kyllä jostain, että huokailukin on hyväksi, kirkastaa aivoja tai jotain. Lunta on nyt tullut sen verran paljon, että välillä voisi olla jor poutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt alkoi mielikuvitus juostakin oikein lujaa! Sukat erilaisilla teksteillä: Tulta päin!, Loppu hyvin kaikki hyvin, haukotus, Moi!, Mitä kuuluu?, Asioilla on tapana selvitä jne ;D
      Eipä ole töistä paluuni jälkeen satanut lunta ;)

      Poista
  7. Ihmiset hikoilee kyllä ihan eri lailla. Minä taas olen sellainen hikoilija, että ei tartte kuin avata kuntosalin ovi, niin jo hiki lentää metrien päähän. Siksi mulla pitää olla aina hikinauha päässä, ettei kenenkään tartte mopata.

    Kauniit sukat!

    Toivon onnea ja menestystä työvuoroihin. Toivottavasti et jää jumiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kyllähän se näyttää varmasti paljon tehokkaammalta, kun hiki päässä nostelee painoja!
      En jäänyt jumiin, vaikka vähältäpiti -tilanteita oli useitakin. Vain isommat tiet oli aurattu. Harvoin nuo omakotitalot on isojen teiden varsilla, eli kaikki pienemmät tiet ajamatta ihan loppuun asti. Siihen kun lisätään, että asiakkaiden pihatkin oli lumiset, ei oikein meinannut saada autoa mihinkään parkkiin viemättä tien varresta loppujakin ajomahdollisuuksia mahdollisilta ohikulkevilta autoilta.
      Tänään on vapaapäivä! Jee! Ja huomenna taas jatketaan...

      Poista
  8. Hikoamisessakin ihmiset lienevät kovin erilaisia. Minulla on aina "hiki päässä", kun ahkeroin. Ukkokulta taasen on melkoinen vilukissa. Vanhemmillani oli samanlainen jako; äiti tarkeni vähillä tamineilla, isä veti sukkaa ja takkia päälle.
    On niitä hiiriä talvellakin. Naapurin kissa nappasi meidän pihasta muutama päivä sitten jonkun vikisevän ja vilisti vauhdilla kohti kotipihaa. Näin joskus, kun Juuso sukelsi ketun lailla pää edellä hankeen ja nousi sieltä hiiri suussaan.
    Mikähän tarina noihin oivoi-sukkiin liittyy?
    Lumikaaoksessa on autoiltu ja lumitöitä on tehty. Vähempäkin lumi jo riittäisi.
    Leppoisia työpäiviä sinulle ja ennenkaikkea hyviä pysäköintipaikkoja lumikaaoksen keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ennemminkin usein vilu. Välillä kädet ja jalat on ihan kalikat. Olen suunnitellut tekeväni itselleni sellaisia lämmittäviä rannekkeita. Soittoharkoissa on välillä kädet ihan umpijäässä, vaikka muuten on ihan hyvä olla. Soita siinä nyt sitten.
      En ole nähnyt kissan koskaan hyppäävän hankeen ;) Oliko Juuso ulkoileva kissa muutenkin?
      Leppoisa ei ole ensimmäinen adjektiivi, joka eilisestä työpäivästä jäi mieleen :) Vaan enää ei ole satanut lunta!

      Poista
  9. Tänään ovat olleet mummot ja kaikki muutkin lumessa, kuten esimerkiksi bussit. Niitä on hyytynyt katujen varsille, lumivallien keskelle. Kaupungin liikenne on ollut sekaisin eilisen myrskyn ja tämän päivän lumisateen ilman myrskyä jälkeen. Minä kävin keskustassa työnantajani tarjoamalla eläkeläisten lounaalla. Paikallisjunalla menin ja tulin ja aivan aikataulussa olivat. Pakkaslumi lentää junan edestä pois, eikä estä sen kulkua. Toista on busseilla, raitiovaunuilla ja henkilöautoilla. Huh lunta, mutta kaunista on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runsas lumimäärä tuo varmasti kaupunkialueilla ihan omanlaisiaan haasteita, voin uskoa. Eilinen ilta sujui kohtuullisen hyvin, vain muutama melkein-jumissa -tilanne. Onneksi olin ottanut toiset kengät ja sukat mukaan, niin sain puolessa välissä iltaa vaihtaa kuivaa jalkaan. Pakkaslumi ei kastele, mutta tarttuu kenkiin, joissa se sulaa ja sitten taas ulos mennessä tarttuu uutta, kun kulkee ihmisten sisään ja ulos koko työvuoron ajan.

      Poista
  10. Parin päivän lumimassa ajettu konevoimin pihateiltä. Lisää tulee, mutta parempi lumi, kuin vesisade.
    Sukan tekstiä jäin miettimään. Kolotuksia, kipeästi osunut varvas vai muita huolia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on mönkkäri auralla, joten lumitöitä ei onneksi aina tarvi työnnellä käsivoimin. Eilen oli mies töissä ja minä lähdössä iltaan, niin oli pakko työntää sen verran, etten olis jäänyt pihalle jumiin. Ehkä oli vähän hätävarjelun liitoittelua, mene ja tiedä ;) Reippaasti sitä ainakin tuli. Lumi on ilman muuta parempi, kuin loska.

      Poista
  11. No tuosta hienmuodostumisesta olen itsekin aikoinaan monesti miettinyt! Minulla on ystävä, jolla tosiaan onnistuu tämä hikoileminen, oli kyse sitten lenkillä käymisestä tai saunassa olemisesta. Itse en kunnolla hikoile edes saunassa, kasvot ovat kyllä ihan tulipunaiset ja on kuuma, mutta hikeä ei tule. Olen monesti kadehtinutkin näitä ihmisiä, jotka saavat lämpötilan tasaantumaan hikoilemalla. Mutta siitäpä tiesinkin, kun sairaus alkoi, että jotakin on epänormaalisti, kun hikoilin kuin saavista jo työmatkan jälkeen ja vielä tunnin töissäkin; ei siis meinannut millään loppua tämä toiminto.
    Itse en paljoa lumikolaan tartu, mutta myötätunnolla katson kyllä ikkunasta, kun isäntä tekee lumitöitä töiden jälkeen ja kun lunta sataa. Kissat käyvät tosiaan pikkupyrähdyksillä ulkona terassilla; se riittää niille tällä erää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein edes tykkää saunomisesta. Johtuukohan sekin siitä, että hikoilee niin huonosti? tulee sellainen huono olo, jos on liian kauan, vaikka ei heittäisi löylyäkään.
      Ehkä se sairaudesta johtuva hikoilu on sitä kuuluisaa tuskan hikeä ;) Silloinhan tulee yleensä tuskallinen ja hikinen olo, kun ei ole kunnossa.

      Poista
  12. Minä taas olen todella helposti hikoavaa sorttia. Muistan nuorena tyttönä kun pidin aerobic-tunteja ja jos tein itsekin punnerruksia, pitä laittaa pikkupyyhe lattialle, koska siihen tuli muuten pieni lammikko. Nykyisin hikoileminen harmittaa vietävästi, koska minulla on hikiurtikaria, eli olen allerginen omalle hielleni. Sellainen kunnolla valuva hiki ei haittaa, mutta sellainen pieni kosteus aiheuttaa todella nopeasti ihottuman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa kurja vaiva sinulla. Ei sitä pysty varmaan mitenkään edes ennakoimaan, paitsi pistämällä itsensä hikoilemaan vuolaammin.

      Poista
  13. Olen varmaan sinun "vastakohtatyyppisi", sillä minulla on aina kuuma. Töissäkin oli kerrassaan tuskallista vanhuksia suihkuttaessa kun itsellä hiki virtasi, eikä mitään räppänää voinut pitää auki kun vanhukset heti palelivat. Ihanat voivottelusukat. Mukavaa viikon jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin harvoin on työvuosien aikana tullut vastaan suihkutilanteita, joissa olisi tuskallisen kuuma. Toissakesänä muistan kyllä yhden, kun oli hirveä hellekesä ja suihkutus siihen yhdistettynä. Muuten ei vaivannut, mutta kun piti käyttää visiirimaskia, eikä enää oikein edes nähnyt mitään ;D

      Poista
  14. Oi Voi mitkä sukat!!
    Voi kuule - teet just oikein treeniä, eli lihaskuntoa ilman hirveää hikoilua... hapenottokykysi keskittyy lihaksiin, veri ja soluaineenvaihdunta pumppaa niissä, eli kiinteytyy ja vahvistuu. Sit taas aerobisessa, kuten cross fitissä, portaissa hiki pääsee valloilleen....jänteet toimii lihasten kanssa aktiivisesti ja pintasolukko avautuu... eli kuntoilet tosi tehokkaasti - upeaa!!

    Meidänkin tarttis KAVUTA rappui... mut enemmän olen treenannut tanssien... saa nähdä miten sillä noustaan sitten Malawin korkeimmalle vuorelle, heh heh.. tammikuussa kuntomme testataan Malminkartanon portaissa, klups...
    Äitini talon taakse on rakenteilla kuntoportaat - josko niihin sitten ja kyllähän pari kertaa tuli se 45minuuttinen (joka on testinä) kokeiltuna - penikat sai kipeeksi, kun sillai äkkiseltään, heh heh.. laskeppas ensi kerralla kuin monta rappusta teillä on? Mein lähiportaissa on 112...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa mukavaa kuulla olevansa tehokas kuntoilija kaikkien niiden käsitöiden parissa vietettyjen hetkien jälkeen ;) tuohan vaikutti olevan aivan selkeä selitys hikoilemattomuudelle. Sinullahan onkin faktat hallussa työn puolesta :)
      Ai teillä on välitestejäkin, että jaksatteko sitten lopulta kuitenkaan kavuta tiukan paikan tullen. Onhan se tietysti hyvä huomata ajoissa, jos ei jaksakaan, ettei jää sitten puoleen väliin kapuamaan, kun muut jatkaa huipulle.
      Yritän joku kerta laskea raput.... nyt en tiedä, missä kunnossa ne on näin lumisena aikana. Onko edes mahdollista kulkea niissä. Ehkä joku aktiivinen rappukävelijä on käynyt paikalla harjan tai lapion kanssa ;)
      No mutta teillähän on aika hälyyttävä määrä rappuja! :O

      Poista
  15. Kuntoportaissa kyllä hiki virtaa itselläkin, täällä portaita on 113, ja muutama kiekka on ihan tarpeeksi=) Merri ei lunta säiky ulkoillessa ja vielä hiirikin saaliiksi! Nyt sitä lunta tosiaan riittää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiri käveli melkein kirjaimellisesti suoraan suuhun ;) Varmaan Merrikin hämmästyi, mutta reagoi nopeasti.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!