tiistai 28. syyskuuta 2021

Solmu

Sopivan vaatteen neulominen minun menetelmilläni on todellista hakuammuntaa.  En tee mallitilkkua, enkä käytä ohjeenmukaista lankaa. Mitä muuta voi odottaa?  Muistelen aiempia neuleitani tältä vuodelta ja aina on ollut koon kanssa ongelmia. Olenko oppinut jotain? En. 😂 

Kaupassa kulkiessa huomasin yllätyksekseni, että nk. slipoverit tai liivit (miksi niitä nyt haluaakaan nimittää), ovat kokeneet uuden tulemisen.  Slipoveri ei koskaan ole ollut minun vaatteeni.  Näkymä jäi kuitenkin sen verran kiertelemään pääkoppaani, että se aiheutti dèjá vu -ilmiön.  



Etsintää ja lehtien selailua: löytyi ajattelemani neulemalli kaukaa menneisyydestä. Olin jättänyt lehden taitteelle tuosta kohdasta, koska malli oli mielenkiintoinen.  Ikinä en saanut sitä puikoille.  Nyt oli tullut sen aika! 
Arja Viitalan "Keltainen toppi"  -ohje löytyy vanhasta Novita lehdestä 3/2003.  Ohjeessa on käytetty lankana Butterfly -lankaa. Minulla oli jäljellä samaa lankaa, kuin aiemmin tekemässäni neuletakissa ja halusin käyttää sitä.  Langassa on pellavaa ja viskoosia.  Se on melko painavaa ja laskeutuu näin ollen kivasti. Pyöröpuikot olivat kokoa 3½. Liivi on kuitenkin tehty 3 kappaleena.  Solmu on aika vekkuli. Se tehtiin pujottamalla toisen etukappaleen kohdalla reunakaistele aiemman kappaleen vastaavaan aukkoon. 


Tein ensin kokoa L, joka osoittautui virheeksi.  Mikä pettymys, kun pääsin kokeilemaan valmista työtä.  En heittänyt pyyhettä kehään, vaan laitoin saman tien puikoille koon S.  Pidensin samalla helmaa ja liivin pituutta muutenkin.  Solmua olisi saanut vielä siirtää ylöspäin, mutta en hoksannut. 
Punaiselle liiville tuli painoa 380g ja siniselle 345g.



Sinisen liivin kanssa koko on sopiva!  Siniharmaa väri on suosikkini muutenkin. Tuo murrettu punainenkin olisi ollut tavallaan ihan kiva, koska yritän usein tuoda väriä tähän musta-valkoiseen elämäääni. 


Ompas kivoja kuvia: päättömiä torsoja 😂


Tässä vielä mustalla puserolla. 


Kumman sinä valitsisit?
Maia ottaisi sinisen, koska se sopii sen silmien väriin 💝


sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Suhteellisen suloista sunnuntaita!

 Aloitetaan kiintiökissakuvalla 😺



Vähän samoilla meiningeillä ovat minunkin päiväni kuluneet työpäivien jälkeen.  Onneksi on välillä vapaatakin.  Tänään sain yht´äkkiä ajatuksen, että tehdäänpä pullaa! Minullahan on sellainen pullatrauma, että en vaan osaa tehdä mieleistäni pullaa.  Välillä kuulen erilaisia kikkoja, mitä toiset minulle suosittelevat ja sitten taas kokeilen, ihan samoin tuloksin.  Joka kerta päätän, että enää en pullaa leivo. Ajan kuluessa ajatus himmenee ja tulee uusi into kokeilla jotain uutta. 

Reisussa ostettiin markkinoilta niitä rahkamunkkeja ja ne olivat tosi hyviä. Siitä sain ajatuksen, että pullataikinaankin voisi lisätä rahkaa.  Tuumasta toimeen. 

Rahkapullat á la Sartsa:

n.4 dl maitoa (kevytmaitojuoma)

hiiva

kevytrahka (200g)

hunajaa n.3-4rkl (en laittanut sokeria ollenkaan, kun näistä hunajapurkeista pitäisi päästä eroon)

1tl suolaa

1 kananmuna

margariinia (sininen Keiju) n.100g

vehnäjauhoja riittävästi (jäi kupin pohjalle enää ½dl 😆)

Leivoin pullista korvapuustimaisia (sisällä Keijua ja sokeria) ja laitoin ne paistumaan pullavuokiin, koska minulla on kaikenlaisia paperisia vuokia niin paljon. 

Voiteluun kananmunaa ja päälle raesokeria.


Näistä tuli ihan mukiinmeneviä! Kyllä se rahka pullaankin toi jotain erilaista makua.  Niin tohkeissani olin paistohommissa, että viimeisestä pellistä jäi raesokeri pois...  Aina tulee jotain sanomista! 
Toisaalta viimeisen pellin pullat olivat hieman parempia! 
Positiivista on myös se, että pullat irtoavat paperivuokista. Aina ei ole ollut niin hyvä tuuri. 

Aiempien sukkakirjojen jälkeen tuntuu vähän nololta kertoa, että minulla on nyt myös tämä...

(laitan ihan pienen kuvan vaan..)


Puolustukseksi sanon vaan, että sain tämän lahjaksi 😍

Onhan se nyt tästäkin etsittävä se top -kutonen:
Vasemmalta oikealle
1.Marita Karlssonin Sampo -sukat. Tämä oli oikeastaan aika huvittavaa, koska huomasin vasta sukkakuvan jälkeen, mistä astiasta kuvio oli otettu. Meillä oli lapsuuden kodissa tuollaiset lautaset!  Kaikista näistä sukkakuvista pisti tuo malli ensimmäisenä silmään. 
2. Heini Perälän Pomona -sukat. Tämäkin on ihan tunnettu mallikuvio. Sukkaan on poimittu kuvio useasta sarjan astiasta.
3.Minttu Wikbergin Emilia I -sukat. Tämä astiakuvio on minulle ihan vieras, mutta sukissa erityisen suloinen. 
4.Marita Karlssonin Ali -sukat. Tämäkin on ihan tuttu astiakuvio. 
5. Minttu Wikbergin Köökki -sukat. Tämänkin kuvion muistan noiden suola - yms. astioiden kupeesta. 
6. Niina Laitisen Aurinkoruusu -sukat valitsin ihan siksi, kun ovat nimensä mukaisesti niin aurinkoisen näköiset. 


Edellinen neuletyö on nyt valmistunut, mutta ei vielä kuvauskelpoinen. Kostuttelin sen ja jätin "hautumaan".  Pitkän neulomisrupeaman jälkeen on kiva tarttua taas sukkaneuleeseen, mutta mikä on seuraava työ?  Haluaisin tehdä yhdelle ystävälle paranemissukat, mutta ihan heti ei löytynyt lankaa. Siitä turhautuneena nappasin mietintäneuletta varten ihan perussukkalankaa ja aloin tikutella. 
Uudelleen kävin kaivelemassa lankavaraston läpi ja olinkin löytävinäni eri värieristä harmaita lankoja. Niitä voisi käyttää sukan eri osissa niin, että sävyero ei näy. Sitten muistinkin, että minunhan piti tehdä niitä pikkutyttöjen sukkia, joita oli pyydetty.  Olin ehtinyt jo tulostella pari neulekuviotakin valmiiksi, mutta ne jäävät nyt odottelemaan.  
Yht´äkkiä minulla onkin niin monta juttua "jonossa", että en edes ymmärrä, milloin pääsen näihin uusiin malleihin käsiksi 😆. On tämä neule-elämä ihmeellistä! 

Suhteellisen suloista sunnuntaita Teille Kaikille!

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Niitä, näitä ja etenkin noita

 Mitään hirveän ihmeellistä ei ole ehtinyt tapahtua.  Olen mielissäni siitä, että olen hiljalleen saanut siivoukset sille mallille, että imuri on jo kannettu yläkertaan ja askarteluhuoneen siivous lähestyy....  Siellä on 2 huonetta, joista tyhjemmästä aloitan. Aloin tietysti ensimmäisenä miettimään, mitä voi hävittää kokonaan. Tässä on hyvänä apuna  netin annetaan -kirppis, eli Roskalava.  Välillä vähän kirpaisee laittaa annetaan osastolle juttuja, joilla on selkeästi jotain arvoa.  Joskus yritän ensin laittaa kirppisilmoituksen. Harvoin kuitenkaan mitään menee ja siirrän tavarat sitten sinne annetaan puolelle.  Näin pääsin äskettäin eroon puolikuntoisesta jalkalampusta, kissankuljetuskorista, vaatetelineestä ja kohta myös isosta viuhkasta.   Käsityölehtiäkin olen karsinut vanhimmasta päästä ja aion antaa niitä eteenpäin.  Huomaan pystyväni antamaan monia asioita pois, mutta joistain asioista en näytä luopuvan millään. Viimeksimainittuihin kuuluvat mm. ne roinat mitä näytin tuossa taannoin, eli askarteluhuoneen näitä-saattaa-tarvita -tavarat. 

Minulla on vähän sama fiilis siivouksen suhteen, kuin Maialla. 



Sam ei myöskään innostu siivouksesta. Se on aivan järkyttynyt koko ehdotuksesta. Merri kyllä osallistuu, kunhan vaan saa livottua ruuanjämät huulistaan. 


Ulkona olen parina päivänä touhunnut siivoten kesää pois. Vajan sain järjesteltyä, että sinne taas mahtuukin jotain. Sieltä myös tavaroita lähti hävitykseen.  Pienoiskasvihuone mahtui kokonaisena varaston perukoille ja toimiikin nyt oivana kevyttavaroiden säilytystilana.   Kukkasipulit sain istutettua. Niitä oli sitten lopultakin niin paljon, että en meinannut keksiä mihin niitä upottaisi. Talon seinustalle menivät viimeiset.  Meillä on Merrin kanssa yhteinen  harrastus: toinen piilottaa, toinen kaivaa 😁

Ulkona on mukava touhuta yhdessä.Tässä kuvassa kyllä näyttää siltä, kuin joku olisi isommilla asioilla 😂 Ehkä se kuitenkin vaan miettii, miten hieno keksintö oli keväällä laittaa tuo rei´itetty kansi vesipytyn päälle. Vesi meni rei´istä pyttyyn, eikä kissalla ollut hukkumisvaaraa. 


Lasivitriini pihalla sai uudet sisusteet. Vähän pelkistetyt, mutta syksyisemmät.  Olisi pitänyt tuo vitriinikaappikin kesällä hioa ja maalata, kun niitä talomaalejakin olisi vielä jäänyt tuulimyllyprojektin jälkeen.  Tekemättä jäi, mutta ensi vuonna uusi yritys. 




Neuleet etenevät hitaasti, eikä valmista vielä ole.  Meneillään onkin nyt vähän isompia juttuja, joiden valmistuminen on hitaampaa.  


Onhan tähän laitettava vielä kuva uusimmasta hankinnastani.  Näin yhdellä asiakkaalla töissä tämän tyylisen rullan, jonka ajattelin auttavan selkävaivoihin. Selkä on ollut viime aikoina erityisen ikävä ja olenkin joutunut ottamaan vähän järeämpiä lääkkeitä, jotka vievät edes osan kipuilusta pois. 

Kokeilin näitä rullia vasta eilen, mutta en ihan sisäistänyt miten niitä pitäisi käyttää.  Pitänee vielä netin syövereistä etsiä vinkkiä.  Oletko sinä tällaisten rullien käyttäjä?  Mitä vinkkejä sinulla olisi?

Merrilläkään ei selvästi ollut mitään hajua näiden toiminnasta. 


Minulla alkaa olla niin paljon jumppa- , venyttely-, lihashierontalaitteita, että voisin alkaa järjestää jonkinlaista ryhmätoimintaa meillä kotona 😊 Vähän hämmästyttää, miten vähän näistä on hyötyä tuolla kaapeissa. 

Kohottavaa keskiviikkoa teille kaikille!

lauantai 18. syyskuuta 2021

Sukkahullutus

 Mikä järjen viisaus saa ihmisen tilaamaan näin monta sukkakirjaa??  Ajatus taisi mennä jotenkin niin, että osta 2, kolmas puoleen  hintaan? En ole enää ihan varma. Tilasin ensisijaisesti  tuon Villit vanttuut -kirjan ja muut sitten kai  "hetken mielijohteesta".  Tein tilauksen  24.5. Nyt kirjat jo tulivat! 😁 Laitoin rastin johonkin ruutuun, että voi lähettää myöhemmin. En silti ajatellut, että NÄIN paljon myöhemmin.  Jännitys on tihentynyt monen kuukauden aikana. 



Näitä kirjoja on varmaan jo monessa paikassa esitelty, joten näytän teille vain mieleisimmät mallini kirjasta napattuina kuvina. 
Vasemmalta lukien Suuri suomalainen toivesukkakirja, Miesten sukat.  Malleja on suunnitellut 10 eri suunnittelijaa.  Moni malli on mielenkiintoinen, mutta  minun top neloseni on tässä. 
Vasemmalla ylhäällä Marjukka Vuorisalon Masokistin päiväuni.  
Oikealla ylhäällä Marjukka Vuorisalon Marjaana Forever.
Vasemmalla alhaalla Maria Pekkasen Silta -sukat.
Oikealla alhaalla Lumi Karmitsan Repolaiset.


Odotetuimmassa kirjassa, eli Lumi Karmitsan Villit vanttuut & vallattomat villasukat 3 oli kaikkein eniten ihastuttavia malleja, joihin tarttua. Minulla on nuo 2 aiempaakin kirjaa, ja olen neulonut niistä monia malleja. 
Tämän kirjan  top -kutoseen pääsivät nämä mallit: 
Vasen yläkuva  Gangstapuput. keskellä C´est la vie ja oikealla  Tuutilullaa -lapaset.
Vasen alakuva Onnen hippusia, keskellä Bambit ja oikealla Taikakettusukat. 


Seuraavat ovat Kati Rahikaisen kirjasta Sano se sukkasin. Hän on halunnut tehdä kirjan täydeltä malleja lahjaksi annettavista sukista. Aiheina on mm. äitienpäivä, yo -juhla, hääjuhla, joulu, konfirmaatio. 
Minun top -kutoseeni pääsivät nämä: 
Vasen yläkuva Rudolf -sukat, oikealla Fall in love -sukat.
Keskellä vasemmalla Keltti -solmut, oikealla Herranenkelit.
Vasen alakuva I heart you ja oikealla Lemmen viemää. 


Ei ole vaikea huomata, että tykkään kirjoneuleista enemmän, kuin palmikkoneuleista, joita ei suosikkieni joukkoon mahtunut.  Niitäkin kirjoista löytyy, erittäinkin upeita.  
Mitenkähän mahtaa olla, että ehdinkö neuloa nämä tämän elämän aikana, tai edes ennen seuraavaa ostohurahdusta?  Eihän tässä mitään  järkeä ollut, mutta missäpä sitä niin aina olisi 😁

Jollain karvapallolla ei meinaa kärsivällisyys riittää tätä kirjoittaessa. Se haluaa jotain! Syliin, pois, syliin pois.  Hyppy tuolin selkänojalle: NÄE MINUT! 


Ja sitten taas syliin. 


Eilen aamulla olivat auton ikkunat ensimmäistä kertaa jäässä.  Eräs henkilö ennusti minulle, että tänä vuonna tulee lumi jo lokakuussa.  Odotellaan. 

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Vihreää ja värikästä syksyä!

 Reisun aikana tuli toisella meistä asiaa Biltemaan. Mikä on oivallisempi ratkaisu, kuin rakentaa sen viereen Plantagen (en tiedä kumpi oli ensin...).  Minä suuntasin siis sillä aikaa naapurikauppaan.  Kukkasipuleita on kotona jo 4 pussia, mutta kaupassa oli paljon erilaisuuksia, joten 1 pussi (huom, vain 1!)lähti mukaan siitä huolimatta. Kukat ja kasvit ovat ihanaa silmänruokaa, vaikka ei kaupasta mitään ostaisikaan. Nappasin kuitenkin mukaan nämä 3 pikkuista. Elän toivossa, että kasveja syövä kissavieraamme ei löydä näitä...  Merri ei kasviksista perusta. 


Takana olevissa purkeissa on tämä kiinanruusu kukassaan.  Piti oikein ottaa todistusaineistoa, että kukkiihan se! Sain juurrutetun oksan yhdeltä asiakkaalta töissä. Hän on jakanut oksia monelle, ja usein on keskustelun aiheena se, kenellä kukka on hyvin kasvanut ja onko kukkinut.  Nyt voin näyttää todisteen. Tosin kukka putosi pian tämän kuvan ottamisen jälkeen, vaikka yritin pitää sen  mahdollisimman vakaasti paikoillaan. Ilmeisesti puhdas ikkuna ja siitä suodattuva ylimääräinen valo ei ollut sille mieleen. 


Pikkuisille kasveille suunnittelin tällaista kohtaloa. En tiedä, onko tässä mahdollista elää ja muistanko kastella kasvin. Ainakin luukun saa kissan nenän edestä kiinni 😁


Yksi kasvi pääsi hyllykköön. Olisi saanut olla hieman isompi purkki. Voi olla, että sellainen löytyy vielä myöhemmin kellaria penkoessa.  Yhdelle kasville en vielä löytänyt paikkaa. Ajattelin hakea ulkoa jonkun kynttilälyhdyistä sisälle.  Viime talvena tuli muutenkin poltettua erittäin vähän kynttilöitä lyhdyissä.  Voihan lyhdyille keksiä muutakin käyttöä. 


Mieli alkaa olla syksyyn kallellaan ja on jotenkin hämmentävää, että ulkona on vielä niin vihreää.  Väripilkkujakin löytyy vielä paljon. 
Tämä kaunokainen löysi tiensä uuteen kukkapenkkiini, kun hävitin yhden vanhan.  Perkasin vanhasta juurakot pois ja löysin ilokseni vielä 2 kitukasvuista kärhöä. Laitoin ne nyt ainakin väliaikaisesti uuteen penkkiin ja molemmat ovat kasvaneet hienosti. Tukia ei vielä tänä kesänä ollut, mutta ensi kesänä täytyy sellaiset hankkia. En ole vielä muutenkaan varma, jätänkö nämä edes uuteen penkkiin, vai teenkö jonkun kärhöille varatun penkin. 


3 atsaleaa ja norjan angervo ovat kasvaneet hyvin uudessa penkissä. Saa nähdä miten ensi kesänä, ovatko kestäneet talven yli. Siirretyt liljatkin tuolla päässä juurtuivat hyvin ja osa jopa kukkikin. Ruoho pitäisi kai vielä leikata ainakin kertaalleen. 


Muitakin väripilkkuja löytyy. Lobelia viihtyi lasivitriinin kupeessa koko kesän.  Sen alla vasemmalla näkyy kirjava amppelikukka (en muista mikä), jota taatusti ostan ensi vuonnakin. On kukkinut koko kesän ja levinnytkin hyvin.  Keskellä kasvaa tuolla ruukussa vaaleansinistä pikkukukkaa, johon ihastuin kaupassa. Se lakkasi kukkimasta aika nopeasti. Harmissani yritin vielä saksia siitä kukinnot pois ja kas! Siinähän se taas sinertää 😍
Arovuokko ja orvokit ovat kukkineet jollain tasolla koko kesän.  Ne eivät pelästy edes kuopivaa kissaa. 


Toinen värikäs amppeli on uppoutunut ruusupavun suojiin. 




Törmäsin alla olevaan kuvaan etsiessäni yhtä vanhaa blogijuttuani.  Kuva on niin mainio!  Iso kissa Knut oli meillä hoidossa kun Merri oli pieni. Kokoero on huikea!  Siitä huolimatta  iso kissa oli pienempi, kuin Merri nykyään 😆
Että tuo pieni rääpäle tuossa vieressä voi olla meidän roteva poikakissamme Merri!  Kissa, joka valtaa sänkyni alaosan helposti kokonaan.  Voi sanoa, että olen näiden vajaan neljän vuoden aikana oppinut taitavaksi kääntyilemään yöllä, vaikka se ei ole millään muotoa helppoa 😂




Haluan kiittää teitä kaikkia lukijoita siitä, että olette!  Kiitos kivoista kommenteista, joita on aina kiva saada ja lukea 💝
Kovasti yritän käydä teidän blogeissanne ainakin lukemassa. Minulla on sellainen tapa, että luen aina vanhimmasta päästä päivittyneet ensin. Siksi en aina ehdi nopeammin päivittyvien juttujen pariin heti. Blogin pitäminen on ollut minulle erittäin mukava harrastus  jo 2007 vuodesta alkaen (vaihdoin jossain vaiheessa Vuodatuksen puolelta tänne).  On mukava, kun on saanut paljon uusia tuttavuuksia, vaikka ei olla fyysisesti nähtykään.  
Erittäin mukavaa päivää teille kaikille! Ja kiitos! 

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Neverending socks

 Lakkaleivos kahvin kera, sekä Karhunpesäkiven kahvio.  Erittäin ontuva demonstroitu kuva matkaneuleesta.  En tosiaankaan neulonut tuolla kahvilassa, mutta halusin "tuulettaa" neuletta hiukan, jotta voisi todentaa sen olleen mukana reisussa 😁

Kyseessä on reissukäsityö. Ei juuri tämän reisun käsityö, vaan yleisnimikkeenä reissukäsityö. Sellaiseksi kutsun neuletta, joka kulkee mukana eri paikoissa. Nämä sukat on aloitettu Kässäklubissa ystävien kesken tuossa taannoin.   Niitä on jatkettu äidin luona vieraillessa ja sittemmin neulottu myös tuolla Lapin reissulla.  Tavoistani poiketen tein lopputyön ihan vaan kotisohvalla,en siis kodin ulkopuolella.  Halusin saada edes jonkin neuleen valmiiksi pitkän valmistumistauon jälkeen. 

Reissukäsityön tunnusmerkki on helppous, ohjeettomuus jne. Ajatuksena oli vain tehdä pitkät sukat, ehkä tavallista isommat. 

Kuvan karhu saa melkein puikon nenäänsä. 



Ensin en uskaltanut neuloa liikkuvassa autossa. Minulle tulee herkästi huono olo ja sitten loppupäivä on pilalla.  Taisi olla SatunNainen Paula, joka hehkutti blogissaan, miten oli saanut neulottua automatkan aikana ties mitä. Päädyin sitten kuitenkin kokeilemaan.  Ei tarvinnut lukea ohjetta, ehkä vähän vilkaista puikon ensimmäistä silmukkaa ja loppupuikollisen voi huiskia menemään näppituntumalla ja vahtia silmät tarkkana poroja tien poskessa.   Tein taas molempia sukkia samaa tahtia, koska inhoan edelleen sen toisen sukan aloittamista, kun toinen on jo valmis. 
Iltaa istuessa istahdin  vielä Inarissakin auton penkissä illan hämärtyessä, ja katselin neuloessa Inarin järvelle tuuliseen sadekeliin. 


Silmukoita oli alussa 17/ puikko.  Tein ihan mutu -tuntumalla (=musta tuntuu) ja vähensin silmukoita, kunnes nilkassa ja teräosassa oli enää 2 x 14 ja 2 x 13. 
Lanka on 7 -veikkaa ja sitä kului 260g.  Kerät eivät ihan menneet loppuun asti.  Pituutta varrella on 65cm ja sukka menee jalkaan, jonka koko on noin 41.  Usein tulee tehtyä näitä "ei-kenellekään-erityisesti" -sukkia oman koon mukaan ja sitten kun haluaisi viedä vaikka lahjaksi sukat, niin ei löydy oikeaa kokoa.  Nämä siis varastolaatikkoon. 


Pitihän näitä omaan jalkaankin kokeilla, että kuinka pitkä se varsi oikein on. Olihan se reilusti yli polven minun jalkojeni mitoilla. Voihan näitä pitää näin rutullakin, jos haluaa.  jalkaterä on 38 -jalkaani liian pitkä.  Raidat menevät kiitettävästi tasan, kuten aina haluankin 😏


Yht´äkkiä aikaa ei olekaan enää juuri ollenkaan. Ajattelin koko reisun ajan, että siivoan tuon yläkerran askarteluhuoneen, joka on kerrassaan sekaisin. Sain intoa antamistanne askarteluvinkeistä. Haluaisin päästä niitä kokeilemaan, mutta kas; eipä ole yhtään laskutilaa askarteluhuoneen pöydällä!  Intoa puhkuen ajattelin, että nyt se on laitettava kuntoon! 
Vaan sitten koittivat työt. 6 aamuvuoroa yhteen pötköön on tällaiselle iltaihmiselle kuolettavaa. Onneksi viimeinen alkaa jo tänään ja sitten vapaalle.  
Tarvittiin korttia työpaikalle.  Oletuksena oli, että minulla on kortteja (ja muuta askartelukamaa) huone pullollaan. No eihän minulla ole kortteja valmiina. Pikaisesti kuitenkin väsäsin tällaisen version. 


Sienet huusivat metsästä kovaan ääneen, että heti keräämään! Käytin siihen pari iltaa. 3 ämpärillistä rouskuja. Niiden jälkikäsittely vei ihan kiitettävästi aikaa.  Kerääminen on mukavaa, mutta putsaaminen ja keittely ei ole.  Selkä on kenkkuillut taas autoilun jälkeen enemmän. Kiikutin sen niska-pers -otteella sinne metsään ja ajattelin, että liikettä, liikettä! Sillä se lähtee. Ei se ainakaan pahemmaksi muuttunut.  Aikamoista kärvistelyä on silti hetkittäin ollut. 

Soittoharjoitukset ovat alkaneet! Kuulun kahteen eri harrastelijaorkesteriin, eli 2 x viikossa harjoituksia (mikäli työvuorot sallivat).  Olenko soittanut hurjasti korona-vuoden aikana? No en!  Eipä ole ansatsi mistään kotoisin. Rohkeasti silti vaan tulta päin!  Ei auta, kuin harjoitella reippaasti, että tilanne kohentuu.  
Merri oli erittäin epäuskoinen, kun kaivoin huilukotelon kaapista esiin; vetoketjun ääni, putkien yhdistymisen ääni, nuottiteline esiin... 
Ei ole todellista, se näytti ajattelevan. Se oli niin huvittavan näköinen, että harmittaa, kun en saanut videota. Se ei tiennyt minne se olisi mennyt piiloon 😂
Se varmaan mietti, että vääriltä ääniltä ei voi taaskaan välttyä! Sävelkorva kärsii...
Pillin hiljennyttyä Merri uskaltautui tulla sitä haistelemaan. Hyi olkoon!  Kaiken kukkuraksi sitä säilytetään kissanruokakaapissa. ..


Yläkerran huoneen siivous siis odottaa edelleen siivoutumistaan.  Alkaa olla jo taas asuinkerroksen siivouksen  aika...  Välähti mieleen sekin, että ikkunat on pesemättä!  Siitä syntyi sellainen ahdistus, että oli pakko aloittaa jostain päin. Nyt on yli puolet ikkunoista pesty. Kaikkia en edes pese näin syksyllä.   Johonkin se aika vaan hujahtaa. 

Simpsakkaa syyskuun sunnuntaita Sinulle!


keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Autolla ajetaan varo-varovasti...

Täällä taas. Lomareisu on heitetty ja loma kulutettu. Tämä viikon mittainen loma tuntui paljon enemmän lomalta, kuin se aiempi 2 viikon loma.  Ehkä se johtui siitä, että aiempi loma oli vielä niin tuoreessa muistissa, että lomatunnelmat oli helpompi saavuttaa melkein heti.  
käytiin siis Alaskassa katsomassa jääkarhuja.


 No voi olla että käytiinkin vain Ranualla 😉 Siellä asuu kaksi jääkarhua.  Eläintarhat ovat kivoja paikkoja, vaikka en kyllä voi kuvitella, että ne olisivat sitä myös eläimille... Jääkarhut kulkevat varmaan huomattavasti isommilla reviireillä luonnossa. 
Tämä eläintarha on nähty monesti ennenkin, mutta otimme siellä kävelyn lähinnä ulkoilun ja liikuntatuokion kannalta. Ruuhkaakaan ei ollut. 


Auttiköngäs Rovaniemen lähellä oli yhden päivän ulkoilureittimme. Näkymät olivat huikeat.  Alla oleva tiedotetaulu kertokoon tarkemmin alueesta. 


Aluetta kiersi 3,5 kilometrin kävelyreitti.  Maasto oli hyvin vaihtelevaa ja totesin taas kerran, että kunto on aika surkea...  Matka tuntui aika pitkältä. 😁 Onneksi ei ollut itikoita tai muita öttiäisiä.  Olin käynyt noin viikkoa aiemmin sieniä etsimässä kotiseudulla, lähes tuloksetta. Nyt näytti sieniä olevan luontopolun varrella koko ajan!  Silmä kiinnittyi niihin jatkuvasti, mutta eihän niitä voinut kotiin asti autossa haudutella 



Aika huikea näkymä polun varrelta, putouksen alajuoksulta ylöspäin. Tuolla ylhäälllä näkyy silta, jota aiemmin oli kävelty. 






Kävelyreitit oli monin paikoin rakennettu metallisista osista, jota vähän ihmettelimme.  Ehkä ne ovat pitemmän päälle puuta kestävämpiä?  Reitti oli suunniteltu myös erikseen koirille: joissain paikoissa oli koirille ohikulkupolku ja joissain rapuissa oli toisessa reunassa puiset koira-askelmat. 



En osaa sanoa, mikä osa metsässä oli sodan jäljiltä. Sen kuitenkin ymmärsin, että Lapin sodasta on kirjoitettu huomattavasti vähemmän, kuin muista sodista, tai sitten ei sellaisia kirjoja ole juurikaan tullut vastaan.  Enni Mustoselta muistelen jotain lukeneeni, romaanimuotoista. 


Riippusiltaakin ylitimme. Sen jälkeen alkoi hiljalleen nousu ison kallioseinämän viertä. 


Jos joku olisi minulle siinä puuskutuksen lomassa sanonut, että me kiipeämme juuri sen kallion päälle, olisin varmasti väsähtänyt siihen paikkaan. Vaikka eihän sinne metsään sovi jäädä. Nopeammin pääsee perille, kun jatkaa kulkua. 
Kallion päällä oli vielä näköalatorni. Sinnekin raahustin, vaikka jalat huusivat jo apua kovaan ääneen. 
Tällainen reitti pitäisi kulkea useamman kerran viikossa, niin ei tarvisi kuntoaan voivotella!   3,5 kilometriä metsässä on paljon voimille käyvempää, kuin tiellä. 


Seuraavaksi yöksi kurvailimme Ivaloon, Ivalojoen varteen leirintäalueelle.  Auto saatiin ajettua niin, että sivuikkunasta näki suoraan virtaavalle joelle. Tämä tuntui elämykselliselle, ihailla viimeiseksi ennen nukahtamista (oli jo aika pimeää...) ja ensimmäiseksi aamulla  kaunista luontoa. 


Ivalon ja Inarin välillä löytyy taas tuo Karhunpesäkivi, paikka joka täytyy joka reisulla käydä katsastamassa.   Levähdyspaikka on vesien äärellä ja kahvila matkamuistomyymälöineen heti reitin alaosassa. Itse kivi löytyy puisia kävelyreittejä kulkien 200 metrin päästä ja siihen vielä 300 metriä, niin pääsi näköalatasanteelle. 

Hämmästyttävää, millaisia matkoja jää on aikoinaan voinut kuljetella lohkareita!


Tässä meikäläinen väijyy ns. kiven sisältä.  Kiveen on hioutunut erikoisia muodostelmia. Sisäkorkeus on sellainen, että pystyin seisomaan korkeimmassa kohdassa.  En tiedä, onko täällä karhu koskaan oikeasti nukkunut. Ei ainakaan näkynyt mitään vanhoja porojen luita tms...😂


Ylhäältä näkyy kauas. Ihan Lappiin asti. Lasten kanssa tuli aikoinaan ajeltua pitkin Suomen maata ja ensimmäisen kerran taisi tulla Lappeenrannan kohdalla kysymys; "Joko Lappi näkyy?"



Kahvilan edustalla vartioiva karhu tarvitsisi nähdäkseni pikaisesti plastiikkakirurgin palveluita. 



Tämä leirintäalue oli minusta paras: Inarin Uruniemi camping. Tuuli oli erittäin kova koko illan saapumispäivänämme.  Tykkään kovasta tuulesta, jos ei ole mitään suoranaista puiden kaatumisvaaraa. Kuljeskelin pihalla yksin ja yhdessä.  Inarinjärvi on mielestäni erityisen kunnioitettava ilmestys. Olisin halunnut käydä pulahtamassa hyisessä vedessä, mutta ajatus pienestäkään nuhanpoikasesta ja mahdollisesta koronatestistä ennen töihin menoa tuntui luotaantyöntävältä. 


Meillä kulkivat polkupyörät mukana.  Leirintäalueelta oli vain reilu 2km Inarin keskustaan, jossa poikkesimme syömässä. Ruoka oli erittäin hyvää, mutta ulkopuolista hieman kummastutti paikan tulehtunut työilmapiiri. Nappasimme tietysti heti matkaan parhaat sloganit tilanteesta, kuten huumorintajuisen pariskunnan kuuluukin, hieman pientä nälvintää, pilke silmäkulmassa. 
Työyhteisölle toivon tietysti mitä parhainta jatkoa ja asioiden lutviutumista. 

Kävimme pyörähtämässä saamelaiskultturikeskus Sajoksessa, joka on ulospäin hyvin erikoinen ilmestys. Ilma oli sateinen ja kuvakin sen mukainen.  Sisällä oli ainakin kirjasto, sekä kongressitiloja. 



Lisäksi käsityömyymälä täynnä toinen toistaan kauniinpia saamelaisasusteita. Nämä laukut ovat todella kauniita! Minun silmiini tämä näyttää siltä, että modernit asiat pääsevät perinteiden rinnalle. 


No oliko sitä ruskaa? Eipä ollut. Puut olivat kuitenkin selvästi keltaisempia, kuin etelässä. Vitsailimme, että ruska alkaa varmaan seuraavana päivänä, kun me olemme lähteneet. 


Poroja näkyi yksin tai pareittain, harvemmin  useampaa. Mitään isompia määriä ei näkynyt koko reisun aikana. Lienevät olleet jossain muualla.  
Mistä poro tietää, että poronhoitoalue päättyy?  Voiko se päättää, että lähdenpä tästä käymään vaikka Vaasassa?  Joillain oli panta kaulassa. Olisiko niissä joku gps -paikannin. Aikamoinen etsiminen on kyllä poroisännillä porojensa perään.  
Entä, jos porot päättävät porukalla majoittua jonkun pihalle ja sitten aamulla yrität lähteä autolla töihin ja porot ovat auton ja portin välissä?  Miten sitten pitäisi toimia?  
Kaikkea outoa tulee mieleen, kun on liikaa aikaa 😁


Rovaniemen Jätkänkynttiläsillan kupeessa vietimme yhden yön.  Alue on niin lähellä keskustaa, että pääsimme kävellen kansainvälisille Suurmarkkinoille.  



Siellä oli sekä iso- että pienikenkäistä porukkaa.  Maskittomat olivat enemmistönä.  Minua alkoi tuo ihmismäärä suorastaan ahdistamaan.   Mukaan lähti juustopatonkia, brezeliä ja rahkamunkkeja. 
Noissa munkeissa tuo rahka onkin ilmeisesti taikinassa? Jäin miettimään, tulisiko pullataikinasta hyvä, jos käyttäisi rahkaa. Onko joku kokeillut?


Rovaniemeltä matka jatkui iltahämärissä Kuopion Rauhanlahden leirintäalueelle.  Mielenkiintoista miten vieraalle alueelle sijoittuminen ja paikan hahmottuminen muuttuvat valon kadotessa.  Ihmettelimme keltaisia nauhoja, joita oli vedetty valitsemamme paikan lähelle. Kävi ilmi, että paikalla olisi aamulla maratonjuoksukilpailu. Vähän nauratti, millaiseen melskeeseen sitä aamulla heräisi ja voisiko ikkunasta katsella aamupalaa syödessä, kun toiset hölkkäävät ohitse.  Harmiksemme koko juoksuhärdelli ilmeni olevankin aidan toisella puolella.  
 Aamulla selvisi sekin, mistä yöaikaiset äänet kuuluivat. Aidan takana oli nimittäin kotieläimiä kiekumassa, määkimässä ja ammumassa. Sieltä ne lampaat tuijottivat minua kukkulan laelta, kun hiippailin aamusella autosta ulos. 

Täälläkin teimme reippailukierroksen polkupyörillä. Sen verran piti pysähtyä, että sai näistä otuksista kuvan. 
Tuntemattomassa paikassa pyöräily on myös mielenkiintoista. Homma on puhelimen karttaohjelman varassa, ja kaikkihan tietävät, miten tämä toimii; reittejä on jos jonkinlaisia.  Pääsimme kuitenkin Kuopion keskustaan, matkaa n.6-7km.  


Hyvinkin komeaa porukkaa nämä kuopiolaiset! 
Jaa mutta tämähän onkin tosiaan vain kuva. Tykkään näistä isoista historia -kuvista kaupungeissa. 
Kaikilla vaskisoittimet käsissä. Puupuhaltimet ovat ehkä tulleet torvisoittokuntiin vasta myöhemmin. 
Huomatkaa "tupakointi kielletty" -kyltti 😂 Tämä taisi olla vapaapalokunnan soittokunta, joten merkkikin sopinee siihen hyvin. 


Parasta Kuopiossa? Kissakahvila Tiramisu ja Kalju Pekka kavereineen!  Kissoja on yhteensä 7 ja 1 pupu. Lisäksi kissoilla näytti olevan viihdykkeinään akvaario ja viiriäisterraario...  Merri jos pääsisi tuollaiseen paikkaan, se ei lakkaisi vahtimasta, että huomio herpaantuu ja saalis on tassun ulottuvilla.
K-P oli saanut villapaidan. Yhdessä vaiheessa se alkoi puhdistaa turkkiaan (nahkaansa?), kuten muutkin kissat, mutta sen nuoleminen kohdistui lähinnä tuohon villapaituliin.  



Kävimme tuolla kahvilassa viime vuonnakin ja nyt se oli minusta jollain lailla siistimmän, tai ehkä järjestelmällisemmän näköinen.  Katonraja on koristeltu ja sinne on tehty kaikenlaisia kulkureittejä korkeuksiin.  Kissamaisia koriste-esineitä ja maalauksia oli kaikkialla. 
Kahvilan tarjoilu oli erittäin hyvä ja kauniisti aseteltu. Hinnat ovat aika yläkanttiin ja sisäänpääsymaksukin on 5e/henkilö.  Jos kahvila on täynnä, tai rahapussi on jäänyt kotiin, voi kissoja katsella näyteikkunan läpi 😍


Lopuksi kotiin ja auton palautus. 


Millaista on matkustaa asuntoautolla? 
 Olemme kulkeneet paljon ristiin rastiin kotimaatamme ja Norjaakin, kun lapset olivat pieniä.  Vaunu tuntui silloin järkevämmältä ratkaisulta, kun sen pystyi jättämään leirintäalueelle ja liikkumaan henkilöautolla sutjakammin esim. huvipuistojen yms. parkkeihin.  
Nyt, kun autossa kulkee vain 2 aikuista, on asuntoauto kätevä valinta. Mikäli sille on tarvetta vain harvoin, on sen omistaminen kallista. Talvisäilytyskin on hankalaa.  Tässä tapauksessa vuokrasimme auton vuokrafirmalta viikoksi.  Auton sai edellisten vuokraajien jäljiltä vasta illalla. Olimme pakanneet kotona jo kaikenlaista tarvittavaa (ja varmuuden-vuoksi-tavaraa, etenkin minä...) valmiiksi ja ne sitten vaan kannettiin sisään. Lähdimme matkaan jo illalla ja mies pörhälsi saman tien lähes Ouluun asti.  Hän on tottunut kuljettaja, eikä pimeässä ajaminenkaan haitannut. Itse en olisi kyllä tuohon pystynyt... Kaikenkaikkiaan ajoin muutenkin vain n.100 kilometriä ja mies kaiken muun, 2400km.  En ole ikinä ajanut noin isoa autoa ja sen koon hahmottaminen kuljettajan näkökulmasta oli hieman haasteellista. 
Auton vuokraukseen liittyi kaikenlaisia sääntöjä ja ohjeita.  Matka sai kulkea max 2500km, tai lisäkilometreistä olisi tullut lisähintakin.  Siivous tietysti ennen palautusta.  Autossa oli pieni vika, mutta sen kävimme sovitusti korjauttamassa oululaisessa liikkeessä ja matka jatkui. 

Minä nukahdan tosi helposti autossa, mutta tällä matkalla taisin torkahtaa repsikan penkkiin vain kerran. Sen sijaan kokeilin neuloa ja se sujuikin hyvin, kun tekeillä oli sukkaa, jossa neulominen sujui ns. näppituntumalla. Tarkkojen paikkojen syynäminen ajon aikana tekee minut huonovointiseksi. 
Kun on talo mukana, voi tavaraa tosiaan haalia mukaan vaikka kuinka...    ja minähän haalin.  Hirveä ahdistus meinasi tulla heti aluksi, kun ensimmäinen yö vietettiin muualla, kuin leirintäalueella. Hiukset!? Miten saan pestyä hiukset ja ennenkaikkea en saa niitä kuivailtua ilman sähköä 😖  Naurettava pikkuseikka, mutta ah, niin tärkeä!  Kaikki tietävät, että päivä on pilalla, jos tukka sojottaa mihin sattuu.  Ei ollut vielä riittävän kylmä pipoilullekaan.  Häpeän tunnustaa, että otin kaikilla leirintäalueilla sähköpaikan, että sain hiukset föönattua....    Ja olihan meillä kahvinkeitinkin mukana!  
Autossa oli tietysti jääkaappi, kaasuhella, lämmitys jne. Jopa kuuma vesi tuli hanasta! Ei sitä ennen vanhaan noin hienoa ollut.  Varsinaisen ruuan söimme joka päivä jossain "kylillä", mutta aamu- ja iltapalat pääosin autossa.  Oli mukavaa hörppiä aamukahvia Inarinjärveä tähystellen. 

Leirintäalueiden suihkut ja vessat olivat kohtuullisen siistejä tai oikein siistejä.  Moniin oli entisestä poiketen tullut yhteistiloihin pääsyn mahdollistava ovikoodi, joka annettiin saapuessa.   Pyykinpesu ja keittomahdollisuudetkin löytyivät, jos olisi ollut tarvetta.  Ihmiset olivat kaikkialla ystävällisiä, eikä meluisaa porukkaa osunut missään naapureiksi.  Yllättävän paljon matkailuajoneuvoja oli silti liikkeellä, vaikka oli jo syyskuu ja varsinainen kesälomakausi oli ohi. Se ruskahan siellä tietysti houkutteli. Se, jota ei nähty.  
Huvittavaa on, että matkailuauton kanssa kulkijat morjestelevat aina toisiaan, vaunut toisia vaunuja, motoristit toisiaan ja amerikan autot toisiaan.  Yhteenkuuluvaisuuden tunne syntyy suomalaisille helposti. 


Meillä ei ollut mitään matkasuunnitelmia, eikä mitään tarvetta kiertää kaikkia mahdollisia nähtävyyksiä. Otimme loman vain oleskelun kannalta. Yhdessäoloa muualla kuin kotona,  poissa kaikkien velvollisuuksien ja työajatusten läheisyydestä. 

Tällaista juttua kirjoittaessa tulee aina mieleen, että onko tämä siis käsityöblogi?  Missä ne käsityöt? No, ehkä jo seuraavassa postauksessa. Onhan sitä elämää ilman neulepuikkojakin, vai onko? Eipä tainnut olla tämäkään loma poikkeus sääntöön 😄