Autolla ajetaan varo-varovasti...

Täällä taas. Lomareisu on heitetty ja loma kulutettu. Tämä viikon mittainen loma tuntui paljon enemmän lomalta, kuin se aiempi 2 viikon loma.  Ehkä se johtui siitä, että aiempi loma oli vielä niin tuoreessa muistissa, että lomatunnelmat oli helpompi saavuttaa melkein heti.  

käytiin siis Alaskassa katsomassa jääkarhuja.

 No voi olla että käytiinkin vain Ranualla 😉 Siellä asuu kaksi jääkarhua.  Eläintarhat ovat kivoja paikkoja, vaikka en kyllä voi kuvitella, että ne olisivat sitä myös eläimille... Jääkarhut kulkevat varmaan huomattavasti isommilla reviireillä luonnossa. 

Tämä eläintarha on nähty monesti ennenkin, mutta otimme siellä kävelyn lähinnä ulkoilun ja liikuntatuokion kannalta. Ruuhkaakaan ei ollut. 

Auttiköngäs Rovaniemen lähellä oli yhden päivän ulkoilureittimme. Näkymät olivat huikeat.  Alla oleva tiedotetaulu kertokoon tarkemmin alueesta. 

Aluetta kiersi 3,5 kilometrin kävelyreitti.  Maasto oli hyvin vaihtelevaa ja totesin taas kerran, että kunto on aika surkea...  Matka tuntui aika pitkältä. 😁 Onneksi ei ollut itikoita tai muita öttiäisiä.  Olin käynyt noin viikkoa aiemmin sieniä etsimässä kotiseudulla, lähes tuloksetta. Nyt näytti sieniä olevan luontopolun varrella koko ajan!  Silmä kiinnittyi niihin jatkuvasti, mutta eihän niitä voinut kotiin asti autossa haudutella 

Aika huikea näkymä polun varrelta, putouksen alajuoksulta ylöspäin. Tuolla ylhäälllä näkyy silta, jota aiemmin oli kävelty. 

Kävelyreitit oli monin paikoin rakennettu metallisista osista, jota vähän ihmettelimme.  Ehkä ne ovat pitemmän päälle puuta kestävämpiä?  Reitti oli suunniteltu myös erikseen koirille: joissain paikoissa oli koirille ohikulkupolku ja joissain rapuissa oli toisessa reunassa puiset koira-askelmat. 

En osaa sanoa, mikä osa metsässä oli sodan jäljiltä. Sen kuitenkin ymmärsin, että Lapin sodasta on kirjoitettu huomattavasti vähemmän, kuin muista sodista, tai sitten ei sellaisia kirjoja ole juurikaan tullut vastaan.  Enni Mustoselta muistelen jotain lukeneeni, romaanimuotoista. 

Riippusiltaakin ylitimme. Sen jälkeen alkoi hiljalleen nousu ison kallioseinämän viertä. 

Jos joku olisi minulle siinä puuskutuksen lomassa sanonut, että me kiipeämme juuri sen kallion päälle, olisin varmasti väsähtänyt siihen paikkaan. Vaikka eihän sinne metsään sovi jäädä. Nopeammin pääsee perille, kun jatkaa kulkua. 

Kallion päällä oli vielä näköalatorni. Sinnekin raahustin, vaikka jalat huusivat jo apua kovaan ääneen. 

Tällainen reitti pitäisi kulkea useamman kerran viikossa, niin ei tarvisi kuntoaan voivotella!   3,5 kilometriä metsässä on paljon voimille käyvempää, kuin tiellä. 

Seuraavaksi yöksi kurvailimme Ivaloon, Ivalojoen varteen leirintäalueelle.  Auto saatiin ajettua niin, että sivuikkunasta näki suoraan virtaavalle joelle. Tämä tuntui elämykselliselle, ihailla viimeiseksi ennen nukahtamista (oli jo aika pimeää...) ja ensimmäiseksi aamulla  kaunista luontoa. 

Ivalon ja Inarin välillä löytyy taas tuo Karhunpesäkivi, paikka joka täytyy joka reisulla käydä katsastamassa.   Levähdyspaikka on vesien äärellä ja kahvila matkamuistomyymälöineen heti reitin alaosassa. Itse kivi löytyy puisia kävelyreittejä kulkien 200 metrin päästä ja siihen vielä 300 metriä, niin pääsi näköalatasanteelle. 

Hämmästyttävää, millaisia matkoja jää on aikoinaan voinut kuljetella lohkareita!

Tässä meikäläinen väijyy ns. kiven sisältä.  Kiveen on hioutunut erikoisia muodostelmia. Sisäkorkeus on sellainen, että pystyin seisomaan korkeimmassa kohdassa.  En tiedä, onko täällä karhu koskaan oikeasti nukkunut. Ei ainakaan näkynyt mitään vanhoja porojen luita tms...😂

Ylhäältä näkyy kauas. Ihan Lappiin asti. Lasten kanssa tuli aikoinaan ajeltua pitkin Suomen maata ja ensimmäisen kerran taisi tulla Lappeenrannan kohdalla kysymys; "Joko Lappi näkyy?"

Kahvilan edustalla vartioiva karhu tarvitsisi nähdäkseni pikaisesti plastiikkakirurgin palveluita. 

Tämä leirintäalue oli minusta paras: Inarin Uruniemi camping. Tuuli oli erittäin kova koko illan saapumispäivänämme.  Tykkään kovasta tuulesta, jos ei ole mitään suoranaista puiden kaatumisvaaraa. Kuljeskelin pihalla yksin ja yhdessä.  Inarinjärvi on mielestäni erityisen kunnioitettava ilmestys. Olisin halunnut käydä pulahtamassa hyisessä vedessä, mutta ajatus pienestäkään nuhanpoikasesta ja mahdollisesta koronatestistä ennen töihin menoa tuntui luotaantyöntävältä. 

Meillä kulkivat polkupyörät mukana.  Leirintäalueelta oli vain reilu 2km Inarin keskustaan, jossa poikkesimme syömässä. Ruoka oli erittäin hyvää, mutta ulkopuolista hieman kummastutti paikan tulehtunut työilmapiiri. Nappasimme tietysti heti matkaan parhaat sloganit tilanteesta, kuten huumorintajuisen pariskunnan kuuluukin, hieman pientä nälvintää, pilke silmäkulmassa. 

Työyhteisölle toivon tietysti mitä parhainta jatkoa ja asioiden lutviutumista. 

Kävimme pyörähtämässä saamelaiskultturikeskus Sajoksessa, joka on ulospäin hyvin erikoinen ilmestys. Ilma oli sateinen ja kuvakin sen mukainen.  Sisällä oli ainakin kirjasto, sekä kongressitiloja. 

Lisäksi käsityömyymälä täynnä toinen toistaan kauniinpia saamelaisasusteita. Nämä laukut ovat todella kauniita! Minun silmiini tämä näyttää siltä, että modernit asiat pääsevät perinteiden rinnalle. 

No oliko sitä ruskaa? Eipä ollut. Puut olivat kuitenkin selvästi keltaisempia, kuin etelässä. Vitsailimme, että ruska alkaa varmaan seuraavana päivänä, kun me olemme lähteneet. 

Poroja näkyi yksin tai pareittain, harvemmin  useampaa. Mitään isompia määriä ei näkynyt koko reisun aikana. Lienevät olleet jossain muualla.  

Mistä poro tietää, että poronhoitoalue päättyy?  Voiko se päättää, että lähdenpä tästä käymään vaikka Vaasassa?  Joillain oli panta kaulassa. Olisiko niissä joku gps -paikannin. Aikamoinen etsiminen on kyllä poroisännillä porojensa perään.  

Entä, jos porot päättävät porukalla majoittua jonkun pihalle ja sitten aamulla yrität lähteä autolla töihin ja porot ovat auton ja portin välissä?  Miten sitten pitäisi toimia?  

Kaikkea outoa tulee mieleen, kun on liikaa aikaa 😁

Rovaniemen Jätkänkynttiläsillan kupeessa vietimme yhden yön.  Alue on niin lähellä keskustaa, että pääsimme kävellen kansainvälisille Suurmarkkinoille.  

Siellä oli sekä iso- että pienikenkäistä porukkaa.  Maskittomat olivat enemmistönä.  Minua alkoi tuo ihmismäärä suorastaan ahdistamaan.   Mukaan lähti juustopatonkia, brezeliä ja rahkamunkkeja. 

Noissa munkeissa tuo rahka onkin ilmeisesti taikinassa? Jäin miettimään, tulisiko pullataikinasta hyvä, jos käyttäisi rahkaa. Onko joku kokeillut?

Rovaniemeltä matka jatkui iltahämärissä Kuopion Rauhanlahden leirintäalueelle.  Mielenkiintoista miten vieraalle alueelle sijoittuminen ja paikan hahmottuminen muuttuvat valon kadotessa.  Ihmettelimme keltaisia nauhoja, joita oli vedetty valitsemamme paikan lähelle. Kävi ilmi, että paikalla olisi aamulla maratonjuoksukilpailu. Vähän nauratti, millaiseen melskeeseen sitä aamulla heräisi ja voisiko ikkunasta katsella aamupalaa syödessä, kun toiset hölkkäävät ohitse.  Harmiksemme koko juoksuhärdelli ilmeni olevankin aidan toisella puolella.  

 Aamulla selvisi sekin, mistä yöaikaiset äänet kuuluivat. Aidan takana oli nimittäin kotieläimiä kiekumassa, määkimässä ja ammumassa. Sieltä ne lampaat tuijottivat minua kukkulan laelta, kun hiippailin aamusella autosta ulos. 

Täälläkin teimme reippailukierroksen polkupyörillä. Sen verran piti pysähtyä, että sai näistä otuksista kuvan. 

Tuntemattomassa paikassa pyöräily on myös mielenkiintoista. Homma on puhelimen karttaohjelman varassa, ja kaikkihan tietävät, miten tämä toimii; reittejä on jos jonkinlaisia.  Pääsimme kuitenkin Kuopion keskustaan, matkaa n.6-7km.  

Hyvinkin komeaa porukkaa nämä kuopiolaiset! 

Jaa mutta tämähän onkin tosiaan vain kuva. Tykkään näistä isoista historia -kuvista kaupungeissa. 

Kaikilla vaskisoittimet käsissä. Puupuhaltimet ovat ehkä tulleet torvisoittokuntiin vasta myöhemmin. 

Huomatkaa "tupakointi kielletty" -kyltti 😂 Tämä taisi olla vapaapalokunnan soittokunta, joten merkkikin sopinee siihen hyvin. 

Parasta Kuopiossa? Kissakahvila Tiramisu ja Kalju Pekka kavereineen!  Kissoja on yhteensä 7 ja 1 pupu. Lisäksi kissoilla näytti olevan viihdykkeinään akvaario ja viiriäisterraario...  Merri jos pääsisi tuollaiseen paikkaan, se ei lakkaisi vahtimasta, että huomio herpaantuu ja saalis on tassun ulottuvilla.

K-P oli saanut villapaidan. Yhdessä vaiheessa se alkoi puhdistaa turkkiaan (nahkaansa?), kuten muutkin kissat, mutta sen nuoleminen kohdistui lähinnä tuohon villapaituliin.  

Kävimme tuolla kahvilassa viime vuonnakin ja nyt se oli minusta jollain lailla siistimmän, tai ehkä järjestelmällisemmän näköinen.  Katonraja on koristeltu ja sinne on tehty kaikenlaisia kulkureittejä korkeuksiin.  Kissamaisia koriste-esineitä ja maalauksia oli kaikkialla. 

Kahvilan tarjoilu oli erittäin hyvä ja kauniisti aseteltu. Hinnat ovat aika yläkanttiin ja sisäänpääsymaksukin on 5e/henkilö.  Jos kahvila on täynnä, tai rahapussi on jäänyt kotiin, voi kissoja katsella näyteikkunan läpi 😍

Lopuksi kotiin ja auton palautus. 

Millaista on matkustaa asuntoautolla? 

 Olemme kulkeneet paljon ristiin rastiin kotimaatamme ja Norjaakin, kun lapset olivat pieniä.  Vaunu tuntui silloin järkevämmältä ratkaisulta, kun sen pystyi jättämään leirintäalueelle ja liikkumaan henkilöautolla sutjakammin esim. huvipuistojen yms. parkkeihin.  

Nyt, kun autossa kulkee vain 2 aikuista, on asuntoauto kätevä valinta. Mikäli sille on tarvetta vain harvoin, on sen omistaminen kallista. Talvisäilytyskin on hankalaa.  Tässä tapauksessa vuokrasimme auton vuokrafirmalta viikoksi.  Auton sai edellisten vuokraajien jäljiltä vasta illalla. Olimme pakanneet kotona jo kaikenlaista tarvittavaa (ja varmuuden-vuoksi-tavaraa, etenkin minä...) valmiiksi ja ne sitten vaan kannettiin sisään. Lähdimme matkaan jo illalla ja mies pörhälsi saman tien lähes Ouluun asti.  Hän on tottunut kuljettaja, eikä pimeässä ajaminenkaan haitannut. Itse en olisi kyllä tuohon pystynyt... Kaikenkaikkiaan ajoin muutenkin vain n.100 kilometriä ja mies kaiken muun, 2400km.  En ole ikinä ajanut noin isoa autoa ja sen koon hahmottaminen kuljettajan näkökulmasta oli hieman haasteellista. 

Auton vuokraukseen liittyi kaikenlaisia sääntöjä ja ohjeita.  Matka sai kulkea max 2500km, tai lisäkilometreistä olisi tullut lisähintakin.  Siivous tietysti ennen palautusta.  Autossa oli pieni vika, mutta sen kävimme sovitusti korjauttamassa oululaisessa liikkeessä ja matka jatkui. 

Minä nukahdan tosi helposti autossa, mutta tällä matkalla taisin torkahtaa repsikan penkkiin vain kerran. Sen sijaan kokeilin neuloa ja se sujuikin hyvin, kun tekeillä oli sukkaa, jossa neulominen sujui ns. näppituntumalla. Tarkkojen paikkojen syynäminen ajon aikana tekee minut huonovointiseksi. 

Kun on talo mukana, voi tavaraa tosiaan haalia mukaan vaikka kuinka...    ja minähän haalin.  Hirveä ahdistus meinasi tulla heti aluksi, kun ensimmäinen yö vietettiin muualla, kuin leirintäalueella. Hiukset!? Miten saan pestyä hiukset ja ennenkaikkea en saa niitä kuivailtua ilman sähköä 😖  Naurettava pikkuseikka, mutta ah, niin tärkeä!  Kaikki tietävät, että päivä on pilalla, jos tukka sojottaa mihin sattuu.  Ei ollut vielä riittävän kylmä pipoilullekaan.  Häpeän tunnustaa, että otin kaikilla leirintäalueilla sähköpaikan, että sain hiukset föönattua....    Ja olihan meillä kahvinkeitinkin mukana!  

Autossa oli tietysti jääkaappi, kaasuhella, lämmitys jne. Jopa kuuma vesi tuli hanasta! Ei sitä ennen vanhaan noin hienoa ollut.  Varsinaisen ruuan söimme joka päivä jossain "kylillä", mutta aamu- ja iltapalat pääosin autossa.  Oli mukavaa hörppiä aamukahvia Inarinjärveä tähystellen. 

Leirintäalueiden suihkut ja vessat olivat kohtuullisen siistejä tai oikein siistejä.  Moniin oli entisestä poiketen tullut yhteistiloihin pääsyn mahdollistava ovikoodi, joka annettiin saapuessa.   Pyykinpesu ja keittomahdollisuudetkin löytyivät, jos olisi ollut tarvetta.  Ihmiset olivat kaikkialla ystävällisiä, eikä meluisaa porukkaa osunut missään naapureiksi.  Yllättävän paljon matkailuajoneuvoja oli silti liikkeellä, vaikka oli jo syyskuu ja varsinainen kesälomakausi oli ohi. Se ruskahan siellä tietysti houkutteli. Se, jota ei nähty.  

Huvittavaa on, että matkailuauton kanssa kulkijat morjestelevat aina toisiaan, vaunut toisia vaunuja, motoristit toisiaan ja amerikan autot toisiaan.  Yhteenkuuluvaisuuden tunne syntyy suomalaisille helposti. 

Meillä ei ollut mitään matkasuunnitelmia, eikä mitään tarvetta kiertää kaikkia mahdollisia nähtävyyksiä. Otimme loman vain oleskelun kannalta. Yhdessäoloa muualla kuin kotona,  poissa kaikkien velvollisuuksien ja työajatusten läheisyydestä. 

Tällaista juttua kirjoittaessa tulee aina mieleen, että onko tämä siis käsityöblogi?  Missä ne käsityöt? No, ehkä jo seuraavassa postauksessa. Onhan sitä elämää ilman neulepuikkojakin, vai onko? Eipä tainnut olla tämäkään loma poikkeus sääntöön 😄