maanantai 31. tammikuuta 2022

Innokkaat tarkastajat

Minä tarkistan tämän! Sinä voit Merri tarkistaa tuon toisen! 
Hui ja hai! Ihan hyvä tuli. Tämä on jo tarkistettu. Olinko Merri nopea? Varmasti nopeampi kuin sinä? ! 


Satu -paitaa taas. En olisi uskonut, että kaavalla voi olla näin paljon väliä. Onhan noita kaavoja lehdet pullollaan ja niistä olen ennen aina piirrellytkin tarvitsemani.  Varmaan sieltä löytyisi edelleenkin.  Tämä yksittäinen, monimuotoinen kaava on kuitenkin jollain tavalla juuri oikean mallinen.  Tuolla verkkokaupassa (Unelmallinen - ei mainos) on monenlaisia paitoja.  Löytyy myös ulkovaatteita ja housuja.  Kauluspaitoja en ole nähnyt, sellaista tekisi mieli kokeilla. Yleensä  inhoan nappipaitoja, mutta sellaiset rennommat versiot kiinnostaisivat, esim. riihipaita -tyyppiset. 

Tämä puolipituinen hiha on sen mallinen, jota käytän paljon.  Pitkähihaisia ei niinkään tule käytettyä.  Mikäli tarvitsen pitempää hihaa, vedän yleensä lyhythihaisen päälle jonkin villatakin tai vetoketjuhupparin. 
Tulostin myös yhden niistä joulukalenterikaavoista. En ole sitä paitaa vielä kokeillut, mutta mallissa on tuollainen helma ja se tuntui sopivan myös tähän malliin.  Ei siis resoria, vaan samasta kankaasta kaksinkertainen kaitale. 


Frodo: Merri! Minä haluan tarkistaa sittenkin myös tuon toisen paidan!  Selvä! Sovittu! Olen jo tulossa!  Tarvitset varmaan apua! Minä osaan jo hyvin!

Merri: Rauhoitutaanpas nyt taas! Ei tuollaisesta pikatarkastuksesta ole mitään iloa! Tarkastajan täytyy tutustua huolellisesti saumoihin ja  kankaan leikkaukseen.  Ei tuossa ajassa ehdi mitään tarkastaa.  Tämä paita on ainakin ihan ryppyinen. Olisi voinut mamma tämän ainakin silittää...


Leikkasin nämä paidat samalla kertaa. 2 aivan samanlaista paitaa.  Leikkauksen kanssa oli lieviä ongelmia, kun riiviö ja toinen rauhallisempi versio olivat leikkauspuuhissa mukana.  Frodo otti oikein vauhtia ja hyppäsi toistuvasti kankaan päälle. Onneksi sain edes jotenkuten osat leikattua. Reunat olivat ihan söhössä, mutta onneksi saumuri siistii reunat tikatessaan. 
Tässä ei nyt sitten tuo kauluksen tikki oikein onnistunut.  Ei se onneksi ihan pilannutkaan sitä, mutta kiristeli kuitenkin koko ajan ihan vietävästi. Tämän paidan kangas on kaikkein ohuinta, mikä lienee vaikuttanut tilanteeseen. Ehkä olisi vaadittu taas jotain säätöjen muutoksia nappuloihin... 😓

 


Muut mallikuvat olivat ihan kamalia, mutta alla olevan kuvan laitan ihan siksi, kun nuo kädet naurattavat minua joka kerta 😂
Tilanne on sellainen, että minä pyörähtelen eri suuntiin ja mies ottaa kaikenlaisia kuvia, minkä kerkeää.  Näitä kuvattaessa  olin ihan väsynyt, tyyny kutsui jo kovaan ääneen, mutta halusin saada paidoista kuvat.   Poistelin sitten kuvista ne, jotka olivat ihan kamalia ja jäljelle ei jäänyt juuri mitään.  Syy ei ollut kuvaajan.  Miten voi pelkissä keskivartalokuvissakin näkyä, että olin ihan väsynyt? 
Mitähän mahdoin ajatella siinä kohtaa, kun tätä otettiin ja sormet harottaa? 😂


Voihan rähmä mikä lumikeli on ollut koko viikonlopun!  Olen ollut iltavuorossa  ja  työnihän on siis ajella ihmisen luota toisen luo, kuten kotihoidossa tehdään. 20 käyntiä tuossa lumitilanteessa ei ole kovin mieltä ylentävää kenellekään, kun se ei ole sitä hyvälläkään säällä.  Lisäksi autoni jäi jumiin jo eilen aamulla omaan pihaan ja jännitti koko illan töissä, että mihin sitä seuraavaksi jää.  En ihan heti muista tilannetta, jolloin olisin joutunut ihan oikeasti jännittämään töissä ajellessa, että auto jää johonkin jumiin.  Sehän olisi sitten jäänyt siihen, mutta loput käynnit olisi kuitenkin pitänyt tehdä!  Kävellen tilanne olisikin varmaan muuttunut iltavuorosta yövuoron puolelle.  Kotihoidossa ei ole työntekijöitä, joille voisi jättää työt, joita ei itse ehtinytkään tehdä.   Käyntejä ei myöskään voi jättää tekemättä, joten ylitöiksihän tuo menee, jos tilanne niin vaatii. Usein se myös vaatii, tahtoi tai ei. 
Nyt toivon, että aurat olisivat näin arkipäivänä jo olleet aktiivisesti liikenteessä ja tämän illan tilanne olisi parempi.  
Riittäähän tästä lumiasiasta kyllä puheenaihetta asiakkaiden kanssa 😅  Kerrankin on jotain ihmeteltävää.  Ihmisen arki pyörii sisätiloissa niin aurinkoisina, kuin sateisina, tai myrskyisinäkin päivinä.

Hellurei ja hyvää uutta viikkoa!

perjantai 28. tammikuuta 2022

Yhdessäoloa ja kaveruutta

 Frodo on tainnut saada Merrin ymmärtämään, että se on tullut meille jäädäkseen.  Yhteiselo sujuu usein ihan mallikkaasti. Aikaa vietetään yhteisten aktiviteettien merkeissä.  Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Paitsi kilpajuoksussa, jossa jahtaaja vaihtuu tilanteen mukaan. 


Frodo hakeutuu hyvin herkästi Merrin läheisyyteen kehräten jo pitkän matkan päästä. Jostain syystä Merrin pää on kaikkein vetovoimaisun ruumiinosa.  Frodo roikkuu usein Merrin niskassa ja kulkee Merrin kävellessä takajalat maata vähän viistäen.  Takiaismaisesta kaveruudesta Merri ei aina oikein tykkää. 


Meni jonkin aikaa, ennen kuin Frodo alkoi päästä Merrin lempipaikalle, eli ikkunan edessä olevan kaapin päälle.  Frodo hyppää kiipeilytelineen kautta ihmettelemään, mitä Merri oikein tekee, kun se makaa pitkiä aikoja ylhäällä.  Ei se kyllään yhtään tajua, mitä siinä kaapin päällä päivystetään.  Merri on katselemassa ikkunasta  ulos ja Frodo on katselemassa, mitä Merri tekee. 



Sitkeä rääpäle on jatkuvasti hakemassa isomman kissan huomiota.  Hyvin usein näkee, että se on selällään Merrin edessä ja Merri haistelee (tai nuolee, tai vain puskee) sen vatsaa. 



Väijytys ja vakoilu on kissojen lempipuuhaa.  Sitä voi tehdä keskenään, tai ihmisten kanssa.  Katsotaan, kumpi antaa ensin periksi ja lähtee liikkeelle. 


Putkileikki on molempien mieleen. Frodo antaa putkelle kyytiä oikein olan takaa ja Merri mieluiten piilottelee putken sisällä.  


Ilmalämpöpunpun alla on hyvä lämmitellä ja torkkua.  Frodoa ei voi vielä laskea ulkohäkkiin ikkunasta. Luukku on korkealla terassin lattiatasosta.  Merri käy välillä häkissä ja välillä valjaissa ja narussa ulkoilemassa.  Valjaat ovat sille nyt vähän tiukat, koska talviturkki on paksumpi, kuin kesäturkki.  Piakkoin pitäisi hankkia Frodolle omat valjaat, jotta se voisi alkaa totutella niiden käyttöön. 


Sateenkaarisydän -lelun on molempien mieleen.  Frodo katsoo ihmeissään, kun Merrikin nutuuttaa sydäntä.  Merri tykkää lisäksi, kun sitä hierotaan pehmeällä, kahisevalla sydämellä. 


Loppuun video "tositilanteesta", eli urheilulaji, jota täällä harrastetaan nykyään vähän väliä. Mitä sanotte, ovatko nämä kaksi ihan saman sarjan painiottelijoita?  1 kilo vastaan 6 kiloa.  Pienempi näyttää olevan aktiivisin aloitteentekijä ja isompi vain sparrailee 😂


Meillä on kaveripäivä joka päivä!

tiistai 25. tammikuuta 2022

Kierrätyshuppari

 Frodo sai tehtäväksi kokeilla, miten ompelutyö tarkistetaan. Merri vain maukui sille ohjeita matkan päästä.  Suurin huolenaihe Frodolla näyttää olevan tuo vetoketjun kohta. Ehkä se ei vaan tiedä, mikä on vetoketju 😁


Tässä hupparissa pääsin nyt siihen, mihin ompelun, kuten muidenkin töiden osalta usein toivon pääseväni, eli kierrätykseen. Vartalo-osan  ja hupun  collegekangas on samaa, kuin aiemmassa ompelemassani hupparissa. Sitä oli kuitenkin niin vähän, että siitä ei riittänyt muihin osiin. 


Ruudullisesta puuvillapaidasta ei tullut otettua kuvaa ennen silppuamista.  Tykkään väreistä kovasti, mutta paita ei ollut sopiva enää pitkään aikaan.  


Hupun sisäkankaaksi ohut kauluspaitakangas sopi hyvin jo keveydenkin puolesta. Kaksinkertainen collegekangashuppu on aika raskas. 
Edelleen mennään sillä Satu -paitakaavalla. Sama mallivalinta, kuin siinä ensimmäisessä ompelutyössä, eli edestä auki oleva huppari.  Helma on tässä lyhyempi.


Aluksi olin ajatellut laittaa paidan hihatkin tähän huppariin, mutta eihän siitä tullut mitään. Kokoero oli liian suuri, enkä keksinyt, miten olisin kankaita leveydessä yhdistellyt. Olin jo ommelut hihat yläosastaan kiinni, mutta leikkasin ne irti. 
Poistuvien vaatteiden jemmastani löytyi trikookankainen, lyhythihainen tunika. Se oli lähes samaa sävyä, kuin tuo varsinainen kangas.  Sen helmasta leikkasin hihoihin kangasta. Pelkästään yhtenä osana  paidan helman pituus ei riittänyt, joten päädyin katkomaan kankaan ja laittamaan kangaspaidasta lisäefektiä hihoihin.  Hihansuut sain valmiina paidan helmasta, eli ei tarvinnut mitään saumoja, kun ne olivat jo valmiina. 


Sopivuus on hyvä ja vetoketjukin siististi ommeltu, ei kupruile. 
Paidasta ratkoin taskut ja kiinnitin etukappaleeseen väriä antamaan.  Kyllä ne toimivat vielä ihan taskuinakin, jos sellaiseen on tarvetta.
Helmakin kaipasi väriä. Leikkasin paitakankaasta kaitaleita, joista tein viimeistelysaumat. 
Muun valmistuttua totesin, että kätköistä ei löydy nyöriä.  Mies sanoi, että tee se itse.  Vähän aikaa pähkäiltyäni tajusin, että tottakai sen voi tehdä itse!  Ompelin kangaspaidasta leikatuista suikaleista ohutta nyöriä. 



Kierrätetyt materiaalit:
*aiemmista ompeluista jäänyt jämäkangaspala
*vanha kauluspaita
*vanha T-paita
*lasten vanhasta ulkoilutakista ratkottu vetoketju

Frodo päätti olla ompelijan kanssa samaa mieltä lopputuloksesta, koska ompelijalta tulee myös ruokatarjoilu.


Eteiseen ilmestyi kuljetusreppu. Merri heti opasti Frodoa, että älä sitten vaan missään nimessä mene tänne reppuun, tai sinut kannetaan ulos tästä talosta!  Joudut vielä siihen murisevaan ja tärisevään autoon! 


Frodon mielestä reppu oli kiva ja se päätti heti kokeilla sitä. 
Niinhän siinä kävi, kuin Merri uumoili, että reppu lähtee jonnekin.  Frodo pääsi autoilemaan ja maukui tietysti hämmentyneenä yli puolet ajasta. Oli välillä hiljaakin kyllä.  
Matka suuntautui eläinlääkärille. Frodo huuteli jo eteiseen mentäessä ja sisällä olleet kissat tietysti vastasivat 😆  Ilmeisesti tieto toisten kissojen onnistuneesta tarkistuksesta rauhoitti Frodon mieltä ja se hiljeni. 
Tarkistus meni hyvin ja kissakin pysyi rauhallisena, eikä panikoinut. Se sai muutaman naminkin hoidon aikana. Painoa sillä on nyt n.1kg. Yritin punnita pari viikkoa sitten ja olin saavinani tulokseksi n750g , eli kasvanut on, vaikka on vieläkin kovin pieni. Se olikin pentueensa pienin poikanen kuulemma.  
Nyt se sai ensimmäisen rokotteensa, joka pitäisi käydä tehosterokottamassa kuukauden kuluttua.  Lisäksi sille laitettiin tunnistesiru.  Pääosin sisäkissalla ei tietysti välttämättä tarvita sirua, mutta onhan se ihan tarpeen, jos kissa vaikka pääsee karkuteille ja joku ottaa sen kiinni. 




Kotimatka sujui samaan tapaan "keskustellen", kuin menomatkakin.  Merri oli aika hämmentyneen näköinen jo Frodon lähtiessä ja samalta se näytti myös kotiin palattaessa.  Jostain syystä se kuitenkin oli myös vähän ärtynyt ja hermostui Frodon lähentelyistä. Liekö haistanut erilaisten herkkunamien hajun repun sisältä, vai oliko kateellinen kun ei päässyt mukaan. 

Tänään ja huomenna on vapaapäivä ja tarkoitus olisi katsastella jotain ompeluksia. Ostin yhtenä päivänä taas muutaman kangaspalan.  Käyköhän tässä ompelussakin pian niin, että valmiita paitoja tulee enemmän, kuin ehdin käyttää.  Sukkien kanssa on ollut tämä "ongelma" jo kauan. 😂

Tukevaa ja terveellistä tiistaita teille kaikille!

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Lähti ihan lapasesta

 Merri! Voitko tulla auttamaan?? En minä osaa vielä tarkistaa näitä neuleita.  Tule opettamaan!


Tämä vaatiikiin Frodo -pikkuinen vuosien kokemusta ja harjoittelua.  Tässä keskellä näyttää olevan ihan sileä lapaspari. Siinä ei ole mitään kuvioita.  Mamma aloitti näistä lapasista. Sinä et sitä voi edes muistaa, koska et asunut vielä täällä.  


Täällä laidassa on kahdenlaista palmikkokuviota. Huomaatko eron? 



 Frodo! Tämä vaatii keskittymistä ja opettelua! Lähditkö välillä syömään?? 
Saat huomautuksen myös siitä, että näin sinun maiskuttavan tätä lankaa, kun mamma neuloi! Sitä EI SAA  tehdä!! 



Tarkistus on suoritettu, joten minäkin voin varmaan sanoa sanaseni. 
Sain ison määrän My Boshi -lankaa, enkä keksinyt, mitä suurempaa olisin siitä tehnyt. Päädyin tekemään pienempää, eli lapasia.  Aluksi tein nuo sileät, eli prototyypin. Testailin silmukkamäärää ja lapasen kokoa.  Puikot ovat kokoa 5½.  Neulos on tiivistä, mutta niin se saa ollakin, koska lapasista tuulee helposti läpi.   
Halusin testailla erilaisia palmikkomalleja tästä kirjasta.  Mallikuviot ovat ruudukkoina ja mallikuvina. Pitää vain saada kuvion silmukkamäärä sopimaan tekeillä olevaan neuleeseen.  Minulla on lapasissa silmukoita 8 jokaisella puikolla.  


Toisista lapasista eteenpäin  tein useamman kerroksen ranteen ja peukalon väliin. Lisäksi pidensin kärkiosaa.  Paksussa langassa palmikkokuviot nousevat hyvin näkyville. 


Tässä kohtaa minulle kävi köpelösti 👀


Yhtä mallikuviota  piti neuloa kahden parin verran, koska tein ensimmäiseen pariin peukalon samalle puolelle..... 
Yksi pari painaa 105g ja muut parit 100g kukin. Lankaa kului siis 405g.  Jäljelle jäi alle 100g, eli viidettä paria ei enää olisi tullut. 



Seuraava lapassarja syntyy punaisena 😂 Tässä ollaan nyt taas sen asian äärellä, että joku ei osaa lopettaa lapasten neulomista, vaikka niille ei ole mitään tarvetta tiedossa. 

Mikä mahtaa  olla sinulla sellainen asia, jota et osaa lopettaa, vaikka ei olisikaan tarvetta jatkaa (syömistä ei lasketa) ?

perjantai 21. tammikuuta 2022

Mitäs nyt tehtäisiin?

 Tämä väsäämäni kynsienteroitus-/ kiipeilyteline on ollut hyvin käytössä. (POSTAUS SIITÄ TÄÄLLÄ).   

Tuon linkin myötä vasta muistin, että eihän meillä ollut vielä Merriäkään, kun olen tämän tehnyt.  Se on tehty hoitokissoja varten. Kuvissakin näkyy testaajana Maisa -kissa. 

Merri on leikkinyt tällä yksinkin ja nyt kaverin kanssa.  Frodo ei pääse vielä ylätasolle, ellei kiipeä tolppaa pitkin ja sittenkin ylätason reuna on  haasteellinen.  Aika korkealle tuo pikkuinen pääsee jo kiipeämään, jos on tarpeeksi tarttumapintaa kynsille (esimerkiksi verhot...). 


Tällaista leikkiä täällä nähdään lähes päivittäin. Frodo on alhaalla luolassa, tai sitten keskiosassa.  Se yrittää väistellä Merriä tai osua siihen tassullaan.  Merri taas odottelee ylhäällä sopivaa tilaisuutta osua tassullaan, tai hypätä alas varomattoman kisailijan viereen. 


Alakuva on  samea, koska kissat eivät juurikaan pysy paikoillaan silloin kun pitäisi.  Laitan sen silti tähän, kun tuo Merrin kynsienteroitus on niin hupaisan näköistä. Kynsihoito on koko kehon kattava liikesarja. Tässä opastetaan Frodoakin teroittelemaan. 


Kolmas ompelemani Satu -paita on tässä. Se on materiaaliltaan ohuempaa trikoota, kuin aiemmat huppari -versiot. Kaava on siis edelleen sama, vain huppu puuttuu.  Yllättävän haasteellista oli saada raidat kohdilleen tuolla hihan alla. 


Harmaita hiuksia tuottivat nämä reunukset.  Kaulus enimmäkseen alkoi ärsyttämään, kun tiesin jo kokemuksesta, että en saa siistiä kaulusta ilman resoria ja tähän paitaan se ei vaan sopinut.  Aika pitkään pyörittelin turhautuneena käsissäni paidan prototyyppiä ilman reunuksia. 
Viimein löytyi avuksi taas tuo neuvokas kuukeli. Katselin TÄMÄN videon ja aloitin omat kokeiluni hihansuista.   Jiihaa!! Sehän onnistui! Olen niin iloinen, että opin tämän tavan tehdä nuo joustavat reunukset.  Aiemmat ompeluni ovat monesti tyssänneet siihen, että en ole osannut siististi tehdä tuota kaulusta. 
Toinen tämän  ompelutyön oppimishetki oli tuo joustotikin ompelu. Olen joskus ennenkin kokeillut sitä ja nytkin aloitin koetilkulle.  Ihan hirveää suttua ja lanka tuhannen sykkyröillä kankaan alapuolella.  Tässä kohtaa tuli kuvioihin taas epätoivoinen yritys lukea ompelukoneen ohjekirjaa, ja kas!  Minulta oli jäänyt ohjeistus osittain ymmärtämättä aiemmin!  Tähänkin löytyi ihan oma säätönappulansa tuon tikin valinnan lisäksi.  Monestihan noissa ohjeissa kehotetaan ompelemaan kaksoisneulalla jousto-ommelta. Minun koneessani ei tietääkseni sellaista kaksoisneulamahdollisuutta ole (?). Siksi tuo tikkikin on nyt tuollaista siksak-tyyppistä, koristeellista koukeroa. Ompelin kauluksen aivan äärettömän hitaasti, kun pelkäsin tikin kaikesta huolimatta suttaantuvan. Lopputulos on oman mittapuuni mukaan ihan täydellinen!  Kyllä kannatti alkaa taas ompelemaan.  Yksi opetus on vielä se, että pitää olla kärsivällinen....    Se on varmaan vaikein toteuttaa 😂


Pakko laittaa vielä kauluskuva, niin hienosti tuo oppimani kaulustyyli istuu heti ensiompelulta!


Seuraavaksi parhaat ryhtikuvani edestä ja takaa 😂



Tämän paidan myötä löysin myös muutaman parannusajatuksen  seuraavaan trikoopaitaan.  Tämä jäi vähän väljäksi, mutta ei haittaa mitään, koska se on muutenkin pitkähihainen.   Muutoksia aion tehdä leikkausvaiheessa siten, että etu- ja takakappaleen leikkaan hyvin pienin saumavaroin sivuiltaan, tai peräti ilman saumavaroja. Sitä vastoin sivukappaleet voivat olla vähän leveämpiä.  Tuo sivu- ja keskikappaleiden sauma jää etenkin edessä vähän liian sivulle ja antaa liian ison vaatteen vaikutelman.  Tämähän alkaa mennä jo ihan  hifistelyksi! 😁
Oikeasti minua ilahduttaa huomata, että edes huomaan jotain tuollaisia seikkoja.  Opettajan kanssa koulun käsityötunneilla ei aina mennyt nuo hommat ihan putkeen.  Minulla on kai liikaa tuota oman suunnittelun halua. 


Nyt hörppään aamukahvit ja lähden taas rohkeasti yrittämään tuplavuoroa.  Niitä tuntuu olevan nyt ihan päivittäin tarjolla.  Tilanne kotihoidossa on juuri tuollainen, kuin mediassakin annetaan ymmärtää.  
Päivän positiivisuushaasteeksi otan mennään-"rauhallisesti"-asiakas kerrallaan ja lopulta päivä on pulkassa.  Pääsen myös katsastamaan, paljonko tulee askelia mittariini 😆

Heipat ja  huipat!  Hyvää viikonloppua!

tiistai 18. tammikuuta 2022

Vanhassa vara parempi

 Merrille aikoinaan virkkaamani pesä ei kelvannut sille kuin vähän alkuhuumassa. Sittemmin se on ollut tyhjillään yläkerrassa. Pikkukissa tykkää siitä 💖


Merrin kaveri Sam kävi kylässä.  Merri halusi heti esitellä sille Frodon, mutta ensihaistelun jälkeen tunnelma jäi viileäksi. Sam ei niin vaan tykkääkään ystävystyä toisten kissojen kanssa. Sillä on ollut joitain hankalanpuoleisia kissakokemuksia ja sille kaikki vieraat kissat, vaikka vain tennispallonkokoisetkin, ovat pelottavia. 


Frodoa sen sijaan kiinnosti kovasti, kuka on tuo komea Sam -niminen kissa, joka elokuvahahmojenkin mukaan kuuluisi olla sen kaveri: Sam ja Frodo, sormuksen kuljettajat. 


Merrin onnenhetkiä ovat viime aikoina olleet yläkerrassa oleskelut. Siellä se nauttii  käsitöihin osallistumisesta ja oikein näkee, miten sen mieli lepää. Se on alkanut pienen tauon jälkeen taas kehräämään, kun sillä on hyvä mieli 💖


Käsitöissä olen tehnyt pienestä asiaa.  Työrepun pienin tasku on ollut paikka, jossa pidän rahapussia ja puhelinta. Taskun vetoketju on ollut rikki jo pitemmän aikaa.  Reppu on muuten aivan toimiva.  Ensin ajattelin tuota vetoketjun vaihtoa aivan hulluna ideana, mutta sitten huomasin sen jääneen vaivaamaan mieltäni.  Voisiko ketjun vaihtaa?


 Minulla on tapana ratkoa ja leikellä vanhoista vaatteista ja kasseista osia. Tämä vetoketju olisi aivan passeli tuon vanhan tilalle.  Ratkoin siitä vielä nuo ylimääräiset osat pois ja paljastin pelkän vetoketjunpätkän. 


Ratkoin risan vetoketjun pois repusta..   Tässä kohtaa tuli vahvasti mieleen, josko pitäisi lähteä reppukauppaan...  Vieläkö tästä järkevännäköinen tasku saataisiin?


Ketjun ompelu oli hirveän hankalaa sen pienuuden takia.  Ompelukoneesta piti ottaa pois se kotelo paininjalkaosion ympäriltä, sitten tasku mahtui juuri ja juuri tallan alle tikattavaksi.  Hankalaa ähellystä se oli! Tuo  oikea reuna jäi pienelle pussille, mutta ei haittaa.  Nyt on vetoketju kiinni, niin ei voi ainakaan omaa tyhmyyttä syyttää, jos tärkeät tavarat putoavat. 


Tämä on ollut hyvä reppu. Sitä on paikkailtu ennenkin 😁 Sivussa oleva verkkotasku hajosi melko uutena.  Parsin sen tuolloin kasaan tummalla langalla ja hyvin on pelittänyt siitä lähtien! 


Loma on vietetty ja palattu ihmisvilinään.  Kaksiviikkoinen kotoilu rauhoitti mielen ja kehon. Töihin ja lukemattomiin ihmiskontakteihin palaaminen oli heti aamusta vähän ahdistava kokemus, mutta ihminen mukautuu kaikenlaiseen.  Eiköhän tämä taas tästä lähde kulkemaan. 

Reipasta mieltä ja raitista ilmaa teille kaikille!

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Neverending socks osa 2

 Hissukseen, jo joulukuun puolella aloitetut  ylipolven villasukat. 



Tarkoitus oli päästä samoihin mittasuhteisiin, kuin näissä edellisissä.  Pituutta näillekin sukille tuli kantapään alta sukan yläosaan 65cm.  Lähtösilmukat 17 per puikko  ja siitä kaventuen jalkaterän 2 x 13 ja 2 x 14 silmukkaan.  Lanka on 7 veljestä yksivärisenä ja kirjavana, kerros kerrokselta vuorotellen.  Langankulutus 250g.  Sukat ovat kokoa 38-39.  
Alakuva on kuvattu ulkona, mutta näyttää silti harmaammalta, kuin yläkuva. 


Pysytään punaisessa!  Merrin lempipaikka on sohvan päädyssä. 


Merri on jatkuvasti Frodon ihailun ja matkimisen kohteena, mikä on tietysti idolin mielestä aika raskasta, jos haluaa olla rauhassa.   Unisena ei aina tajua, mitä on tapahtumassa. 
Frodo hiipi hiljalleen hivuttaen Merrin viereen...
...miten mahtoi tämä asetelma edetä?


Merri käänsi ensin kuvetta.  Nyt olisi takajalka hollilla ja voisi tönäistä rääpäleen muualle häiritsemästä! 



Merri ennemmin luovuttaa, kuin alkaa riitelemään. 


Merri on joutunut luovuttamaan kaikki rakkaat paikkansa Frodolle, koska se ei jaksa alkaa niistä kiistelemään.  Se on rauhaa rakastava kissa.  Parina iltana Frodo on nukkunut samassa huoneessa muiden kanssa. Merrillähän on teltta meidän jalkopäässä.  Frodo on  ollut ihan haltioitunut siitä, että sen parhaalla ykköskaverilla on niin upea teltta!  Kuinkas sitten kävikään. Merri totesi, että telttaan ei todellakaan mahdu kahta kissaa ja poistui.  
Viime yönä pikkukissa yritti mennä minun jaloissani nukkuvan Merrin kupeeseen nukkumaan.  Se oli jo vähän liikaa ja Merri murisi useaan otteeseen. 

Frodo ei pääse ikkunatasolle. Siksi Merrinkin ruokatarjoilu on siellä. Frodo söisi muuten Merrinkin ruuat 😁
Kukat ovat toistaiseksi turvassa. Saa nähdä onko Frodo kukkiensyöjä, kuten vieraileva Maia -kissa. Merri antaa kukkien olla rauhassa. Se vain haistelee niitä välillä.  Mikäli kukat alkavat maistumaan, täytyy niille keksiä joku muu paikka. 

Sunnuntaiterveiset meiltä!