maanantai 17. helmikuuta 2025

Talvipuuhia mökillä

 Lauantaina kävin muutaman muun soittajan kanssa hautajaisissa. Soitettiin kolme kappaletta  soittajakaverin muistoksi. Hän  siirtyi taivaalliseen soittokuntaan. On hyvä tietää, että siellä on taas orkesteri odottamassa, jos/kun itsekin sinne päätyy.  Hautajaiset ovat aina raskas tilaisuus. Olen tosi itkuherkkä ja onnittelin itseäni, että en itkenyt enempää, kuin vainajan lähiomaiset. Se olisi ollut noloa.  Olin ihan väsynyt, kun viimein pääsin kotiin ja vaihdoin kotivaatteet.  

Saman tien tuli mieheni kotiin ja sanoi, että nyt lähdetään mökille merkkaamaan kaadettavia puita.  Koska tarkoitus oli olla  yötä, piti kissatkin ottaa mukaan.   Lämmityshomma alkoi taas alusta, lähtölämpötila oli nolla.  Ulkona oli kireämpi pakkanen, kuin viimeksi ja lämpeneminen kävi hitaasti takan ja ilmalämpöpunpun avulla.  Frodo luimistelee yleensä vuodesohvien alalaatikoissa, mutta nyt siellä oli ilmeisesti aika kylmä.  Se hämmästytti meidät olemalla läsnä! 



Merrillä oli heti homma hallussa.  Viimeksi kissat olivat mökillä loppukesästä. 


Frodo tunki itsensä Merrin viereen lämmittelemään, eikä Merrikään lähtenyt pois.  Ehkä tilanne pysyi rauhallisena, koska Frodo ei ottanut käyttöön tunnettua niskalenkkiään 😂 Se alkaa aina nk. halauksella ja päättyy painiin. 


Merri kertoi mökkitontulle kuulumiset ja ihmetteli, miten se on tarennut olla mökillä koko talven. 


Ulkoilutilaankin olisi päässyt pälyilemään, mutta kumpikaan ei mennyt luukusta ulos.  


Kaapin päällä oleilu sen sijaan kiinnosti.  Oikealla äitini maalaama taulu. 


Frodo oli erityisen mielissään korkeuksiin pääsystä.  


Merri keksi alkaa piilosille! 


Se halusi lopulta myös ulkoilemaan ja kävelikin hyvän lenkin. Luuli kai lähtevänsä kävellen kotiin... 



Puita merkattiin ja aamulla tuli puidenkaataja niitä katsomaan.  Kaksi on niin lähellä rakennusta, että ei käy niitä kaatamaan. Jätetään ne ensi vuodelle ja toiselle kaatajalle.  Sen sijaan 4 muuta puuta tulee kaatumaan kevään aikana.   Tontilla kasvaa paljon puita ja lisää tulee koko ajan.   Metsäinen maasto on mukava pihanhoidon kannalta. Ei tarvitse juurikaan hoitaa mitään. Keväällä yleensä vähän haravoidaan, kun puista tippuu talven aikana lehtiä, neulasia ja oksia.  Yksi kukkapenkki on ja alppiruusuja siellä täällä. Ei siis mitään isompaa pihapuuhaa, jos ei lasketa loppukesän mustikka-, puolukka- ja sienisadon keräämistä. 



Tällä reisulla päästiin saunaan, kun mies teki avannon moottorisahalla. Jää oli paksuuntunut parin viikon aikana reilusti ja sahassa olisi pitänyt olla pitempi teräosa.  Ämpärin kokoinen aukko kuitenkin syntyi. 


Tunnelmallista oloa, vaikkakin pakkanen kiristyi koko ajan.  Enimmillään taisi käydä -17 asteessa.  Juuri sopiva keli käydä ulkovessassa. Mikä siinä onkin, että se pissahätä tulee niin usein, kun ei olisi niin väliksi lähteä pehvaa palelluttamaan 😂


Saimme toisena päivänä pienen vieraan kylään isänsä kanssa.  Mökin varastosta löytyi vielä vanha pulkka, josta riitti iloa pitkäksi aikaa.  Kävelimme jäältä myöten läheiselle venerannalle, jossa oli sopiva mäenlaskupaikka.  Kyllä nauratti laskettelijaa 💖


Lopulta kaikki muut lähtivät ja minä jäin Merrin kanssa vielä yhdeksi yöksi.  Jämälangoista valmistui 
(useamman mökkireissun jäljiltä) lasten kokoisia säärystimiä kaksi paria. 


Kyllä on mukavaa, kun pääsee marinoituneista jämälangoista eroon, eikä tarvitse kuitenkaan heittää niitä menemään.  Kukkasäärystimiin kului lankaa 88 grammaa ja raitasäärystimiin 97 grammaa. 



Loma on vietetty ja tänään on itse asiassa jo vapaa tulevan viikonlopun töistä. Huomenna siis jälleen sorvin ääreen.  Tällaisen yksin, tai pienessä porukassa vietetyn ajan jälkeen se tulee olemaan taas sosiaalinen hyökyaalto, jos näin voi sanoa. 

Kivaa viikon alkua Sinulle! 

torstai 13. helmikuuta 2025

Ystävänpäivä ja joulu samassa paketissa

 Eihän siinä kauaa mennyt, kun peruin kaikki päätökseni mökille menemisestä 😅 Rohkaisin itseni ja päätin sittenkin lähteä yksin mökkeilemään.  Olihan siellä kuitenkin tämä kotitonttu minun kanssani. 



Tämän enempää ei pihalla ollut lunta. Jäljet ovat jääneet mieheni mökkireissusta n. viikon takaa.  Lumi oli kuitenkin kovettunut ja kävin alkajaisiksi katsomassa, arvaanko edes ajaa autoa alaviisteiseen pihaan.  Ajoin sitten  tuohon vähän ylemmäs, mutta kuitenkin pihaan. 


Ketään ei näkynyt missään. Vain jälkiä pihalla.  Niitä tietysti syynäsin tarkkaan, näkyykö mitään erikoista, yksin kun olin.  Ei kuitenkaan näkynyt. Jäniksen jälkiä oli paljon. Näitä alla olevia jälkiä jäin miettimään, että mitä olivat.  Ehkä ketun?  Mitään karhun, hirven tai muun ison otuksen jälkiä ei siis näkynyt 😉


Raahasin tavarat sisälle ja mietin mitä tekisin. Mökillä oli lämpöä -2,6 astetta, joten alkajaisiksi oli laitettava takkaan tulet ja ilmalämpöpumppu päälle.  Lämpö nousi melko hitaasti, eikä missään oikein tarennut edes istuskella. Siispä päätin soittaa jonkin aikaa. Huilu ja nuotit olivat mukana, eikä ketään missään kuuntelemassa, jos ei paria pilkkijää kaukana jäällä lasketa.  Veikkaan, että mökki ei ole aivan äänieristetty.   
Nuottitelinettä ei ollut, joten oli taas käytettävä luovaa ajattelua.  Lopetettuani soittamisen 1,5 tunnin kuluttua, oli lämpötila jo +10.  Aika hitaasti lämpeni.  Minulta meinasi jo usko loppua ja epäilin, että en tarkene nukkua mökillä.  Sitkeys kuitenkin palkittiin ja nukkumaan mennessä lämpötila oli jo 20 astetta.  Takka on suuri ja vaatii jonkin aikaa, että se on viimein kunnolla lämmin. 




Ulkona oli harmaata. Päätin lähteä vähän lenkille aikani kuluksi.  Aloitin kurkistelemalla järven jäälle.  Jostain syystä en halua kulkea jäällä, vaikka ennen hiihdettiin jäällä monet kerrat. 


Näköjään se kuitenkin kantaa moottorikelkalla ajelevat pilkkijät.  
Mietin tuota vesijuttua, että miten saisin jäähän avannon. Lopulta päätin, että se ei ole vaivan arvoista puuhastelua.  Jätin sauna-ajatuksen pois laskuista.  Meillähän ei mökillä ole vettä kuin järvessä. Sieltä kannetaan (kesällä pumpataan letkua pitkin) saunavedet ja mökkiin tiskivedet.  Talousvesi viedään mukana kotoa. Pärjäsin viemälläni vesimäärällä hyvin. 


Tunnustan, että minua kyllä vähän pelotti mökillä yksin, etenkin kun on se ulkovessa. Taskulamppukin jäi kotiin ja piti kännykän taskulampun valossa hiippailla illalla vessaan.  Pidin pään kylmänä ja mielikuvituksen loitolla.  Yöllä olin kuulevinani jotain ääniä. Toisena yönä näin unta, että naapuriin tuli isompi porukka kaatamaan  pihalta isoja mäntyjä.  Heräsin ja kuulin jotain ääniä, joiden takia jopa hiippailin ikkunoihin kurkistelemaan, mutta mitään ei näkynyt.  Oli kyllä koko mökkeilyn niin autiota kaikkialla. Vain pariin otteeseen näin lyhyesti ne pilkkijät. 

Minulla oli mukana jo aiemmin tekemäni sukat, jotka olivat aina vaan  päättelemättä.  Nyt sain ne täysin valmiiksi. 


Kyseessä on Irene Pöytäsaaren ohje Miesten joulusukat, jonka ostin syksyllä Lankajengistä.   Kyseessähän on siis meidän kaikkien tuntema Irkku  Sairaasti sukkaa -blogista.  Käytin lankana ohjeen mukaista 7 -veljestä lankaa, jota kului 157 grammaa.  Neuloin puikoilla 3½. Ohje oli selkeä. Ainoa, mitä jäin kaipaamaan, olisi ollut valmiiden sukkien kuva ohjeessa.  Tämä puute on kyllä muissakin sukkaohjeissa, joita olen netissä katsellut.  Olisi kiva nähdä se sukka kokonaisuudessaan, että ei tarvitsisi ihan sokkona neuloa. Kävin tietysti Lankajengin sivulla välillä kurkistamassa.  Ehkä siellä olisi ollut jopa mahdollisuus tulostaa myös tuo kuva ohjeen mukana? 
Tein pienemmän sukkakoon mukaan eli 42/43 ja sen kokoisethan noista sukista tuli. Tajusin vasta puolivälissä, että kärjen kuviointi olikin tarkoitettu isompaan kokoon.  Olisin laittanut sen myös näihin, mutta en jaksanut alkaa säätämään silmukoiden  määrän kanssa. Lopulta sillä ei ollut niin väliäkään. Ei näillä sukilla ole ketään tiettyä kohdetta. Halusin vaan päästä vihdoin neulomaan nämä Irenen suunnittelemat joulusukat. Kiitos Irene!  Nyt on laatikossa isot sukat, kun aina tulee tehtyä vain pienempiä.  Myönnän, että aluksi epäilin silmukkamäärän olevan aivan liian vähäinen jo varressa, mutta nämä mahtuvat oikein hyvin mieheni jalkaan, joka on kokoa 41.   


Laitan tässä samalla ystävänpäivätoivotukset teille kaikille blogitutuille ja erityisesti juuri Sinulle joka tätä luet! 💖

maanantai 10. helmikuuta 2025

Helmikuun bingo

Äidin koira Arttu oli meillä eilen hoidossa.  Se on harvoin hoidossa ja sillä olikin välillä ikävä kotiin. Ensin se jätettiin yksin kotiin vähäksi aikaa. Sitten ilmestyin minä. Se antoi heti laittaa villapaidan ja valjaat päälle ja lähti innoissaan ulos. Ensin se juoksi auton ohi, kun se luuli, että nyt lähdetään lenkille. Sitten se kuitenkin hyppäsi autoon, kun niin pyydettiin. Lyhyen ajomatkan jälkeen se jo selvästi tunnisti meidän tien ja talon: Merrin koti! 


Tästä lähtee Repolaisen helmikuun bingo.  Lopussa voi sitten katsoa mikä oli lopputulos.  On vielä sen verran sekavaa, että en tiedä  itsekään 😅

POLKU kulkee ihan meidän lähellä joen rantaa myötäillen. Arttu oli innoissaan päästessään erilaisiin hajuihin kiinni.  Vanhat tutut lenkkipolut kotikulmilla varmasti välillä kyllästyttävät.  Nyt on niin vähän lunta, että polku on tallautunut käyttökuntoiseksi.  Runsaslumisina talvina joku käy osittain ajamassa lumia pois. Saattaa olla myös latu siinä sivussa. 


Arttu näyttää epäilevän, kestääkö silta. Samaa mietin minäkin, kun Kymijokeen johtava oja oli noin täyteläinen.  Arttu meni ensin ja tottakai se kesti.  Minäkin pääsin yli kuivin jaloin, epäilyksistäni huolimatta 😉


PUU, PUITA, KOIVIKKOMETSÄ.  Tästä otin kuvan syksyllä, kun oli vielä vihreää. Tämä on sellainen satumaisen näköinen rantakoivikko. Ei menninkäisiä tai keijuja nytkään. Lienevätkö talviunilla?


RANTA on ihan vieressä.  Keväisin vesi nousee usein niin korkealle, että tuolle polullekaan ei ole mitään asiaa. 


RANTA joenvartta yläjuoksulle (kohta mieheni varmaan käy taas kommentoimassa, että se olikin alajuoksu 😂). 




JÄÄ on pitkälle rannasta. Keskellä joki kuitenkin virtaa aivan sulana.  Laiturilta ei kannata nyt sukeltaa, tai voi otsaan sattua.  En kyllä sukeltaisi muutenkaan, kun joki kuitenkin virtaa jonkin verran. Jotkut käyvät tässä uimassa ahkerastikin. Minä olen käynyt vain kerran. Sen jälkeen kuulin jutun koiranraadosta, joka oli ajelehtinut joessa....  en tiedä pitikö paikkaansa vai ei, mutta uimiseni loppui siihen. 


TAIVAS JA PILVET.  Päivä oli harmaa ja taivas pilviverhon peittämä. Ei minkäänlaista auringonpilkahdusta. 


.KIVI löytyi  koulun läheltä metsiköstä.  Se näyttää menneen kahtia.   Vieressä on alakoulu.  Eräänä vuonna nousi kauhea kohu, että joku oli löytänyt koiranraadon (koira taas) kiven takaa. Lisäksi joku tyttöoppilas oli kaapattu moottoripyörän selkään kesken koulupäivän.  Oppilaat olivat kauhuissaan ja huhut levisivät kulovalkean lailla. Vanhemmat ihmettelivät, että miksi ei tiedotettu asiasta mitään. Yksikin tyttö oli niin kauhuissaan, että ei uskaltanut mennä kouluun. 
Lopulta juttu kumottiin ja huhulta katkaistiin siivet.  Kaapattu tyttökin oli isänsä moottoripyörällä noutama oppilas.  Siinä joku oli varmaan mielestään keksinyt hyvän jutun, joka oli sitten paisunut ja paisunut.   Heti tuo juttu tuli mieleen, kun tässä kiven luona kuljettiin. 


Merri ja Arttu ovat sinut toistensa kanssa.   Merriä tietysti vähän harmitti, kun Arttu pääsi lenkille.  Piti viedä Merrikin ulkoilemaan. Se kiersi pihan haistelemalla ympäriinsä. Pissapaikan etsiminen oli taas hankalaa, kun maa oli niin kovaa.  Lopulta se kuitenkin löytyi ja pissahätä helpotti.  Samaan aikaan Artulla meni pasmat ihan sekaisin, kun Merri katosi. 


ENNEN NÄKEMÄTÖNTÄ  nähtiin iltaa kohti! Frodo ilmestyi ihan oma-aloitteisesti alakerrasta ja näyttäytyi Artulle. Se oli selvästi peloissaan, mutta ei juurikaan pörhistellyt. Suosittelin Arttua kuitenkin pitämään varansa, että ei saisi nenilleen.  Arttu osasi käyttäytyä varovaisesti ja häsläämättä.  Se ei mitenkään näyttänyt  riehaantuvan sen myötä, että näki Frodoa melkein ensimmäisiä kertoja ihan oikeasti. 


Frodo yllätti varmaan itsensäkin. Olin erehdyksessä laittanut Artun ruokakupit Frodon ruokien paikalle, kun en ollut uskonut Frodon edes  näyttäytyvän. Frodon ruuat oli nostettu Merrin viereen pöydälle.  Ruoka-aikana Frodo yht´äkkiä ilmestyi. Nostin sen pöydälle, mutta se ei ole koskaan osannut syödä siellä, koska se on sen mielestä Merrin paikka. Frodo meni alas katsomaan, mitä Artun ruokakupissa voisi olla.   Siinä kumpikin katseli samaa isoa ruokakuppia sen molemmin puolin.  Hassu tilanne.  Nostin Frodon pois. Ensi kerralla sijoitan Artun ruoka-astiat toiseen paikkaan. 



Lopulta vain AURINKO  jäi näkemättä.   Kiitos Repolaiselle bingoemännyydestä! 

Minulta taitaa jäädä nyt mökkeily tältä lomalta tekemättä, kun en saanut äitiä kaveriksi. Yksin en viitsi mennä.  Äidistä olisi kuitenkin ollut suuri apu, jos vaikka pimeästä metsästä olisi vessareissulla hyökännyt hirvi, karhu, tai mikä tahansa metsän otus.   Ainakin olisi ollut lohdullisempaa päättää päivänsä kaksin, kuin yksin 😉 Arttukin olisi ollut oiva vahtikoira reissulla. 
Eihän siellä ole ennenkään mitään näkynyt, mutta pimeällä on kurjaa olla yksin.   Säästän mökkireisun keväämmälle, jos ei mitään mullistavaa tapahdu. 

Maanantai jälleen ja lomaviikko vasta alkupuolella.  Mikä upea elämä! 😀 Hurmaavaa helmikuun päivää Sinullekin! 

perjantai 7. helmikuuta 2025

Huikeita hu(i)veja

 Tuli pitkästä aikaa neulottua huivi, tarkemmin sanottuna Revontulihuivi, joka on yksinkertaisesti kaunis, sekä helppo neuloa.  Huivin kokoa voi säädellä raitojen osalta pienemmäksi tai isommaksi.  Ohje löytyy ainakin TÄÄLTÄ. Ohje on alun perin tarkoitettu  liukuvärjätylle vironvillalle. Siitäkin olen tehnyt monta huivia. Tämä on kuitenkin jostain nimettömästä liukuvärjäyslangasta, jossa on mukana ainakin mohairia ja varmaan jotain tekokuituakin.  Pyöröpuikot olivat kokoa 4.  Ohjeen on tehnyt Anne M.


Huivi näyttää punaisella ja valkoisella pohjalla erilaiselta.  Tein huivin jo ennen aiempia sukkia,  mutta en ollut vielä pingottanut sitä.  Hoidan pingotuksen yleensä pesuhuoneen lattialla. Levitän sinne useamman paksun pyyhkeen, joiden päälle kiinnitän neuloilla  kevyessä huuhteluainevedessä kastelemani huivin. 
Huiville kertyi painoa 144 grammaa.  Ehkäpä tällekin joskus löytyy käyttäjä. Siihen asti hautukoon valmiiden neuleiden laatikossani. 


Kävin naapurissa asuvan ystäväni kanssa konsertissa joku aika sitten. Esiintyjänä oli Lord of the Sound -sinfoniaorkesteri Ukrainasta.  He kiertelevät ympäri maailmaa esittämässä taidokkaita konsertteja eri aihein. Tämän illan aiheena oli Harry Potter. Konsertti kesti melkein kolme tuntia väliaikoineen.  Olen lukenut kaikki kirjat ja katsonut elokuvat moneen kertaan. Kaikille ei aihe ehkä ihan auennut joka hetkessä.  Alkupuoliskolla tuntui jokainen kirja etenevän tosi yksityiskohtaisesti ja pelkäsin konsertin päättyvän vasta puolilta öin 😏 Loppua kohti tarina kuitenkin eteni nopeammin ja Harry oli jälleen "voittajana maalissa". 


Kaikki soittajat ja laulajat olivat todella taidokkaita. Soittimet olivat mikitettyjä.  Kiinnitin tietysti enimmäkseen huomiota huilistiin, joka oli hämmästyttävän lahjakas.  Hän liikehti musiikin tahdissa, puhalsi vähän yläviistossa olevaan mikrofoniin ja katsoi vaikeita nuotteja, telineen seistessä  mielestäni aivan liian kaukana...  ehkä hänellä oli tarkemmat soittolasit, kuin minulla 😂


Katsokaapa kuka oli konsertin juontaja!  Itse Dumbledore, joka  jossain vaiheessa konserttia tietysti katosi, koska tarina näin etenee. Hän kuitenkin kommentoi jostain näkymättömyyksistä asioita edelleen.  Vasta konsertin loppupuolella tajusin, että juontaja ei varmasti olekaan suomalainen, vaikka puhuu suomea. Kaikki puhe taisi tulla tallenteelta.  Lisäksi tajusin, että ukrainalaiset soittajatkaan eivät tajunneet  kuulutuksista yhtään mitään, koska ne olivat suomeksi 😂 Jotenkin sitä vaan oletti, että nyt siellä juontaja puhuu ja kaikki kuuntelevat. 
Konsertin lopuksi he soittivat vielä 3 lisäkappaletta, joista viimeisessä ovesta putkahtikin hobitti. Juontaja yritti komentaa tätä pois, koska hän oli "väärästä elokuvasta". Hobitti kuitenkin vetäisi viululla sellaiset soolot, että oksat pois.  Suosittelen menemään kuuntelemaan, jos satutte jossain tätä orkesteria näkemään.  You Tubesta löytyy ainakin tällainen versio jos haluatte käydä kuuntelemassa. 


Meikäläinen on nyt niiiiiin lomalla!   
Mukavaa viikonloppua teille kaikille ja etenkin juuri Sinulle! 

keskiviikko 5. helmikuuta 2025

Ajanvietettä

 En muista, olenko joskus jo laittanut tämän kuvan tänne, mutta se on niin hassu, että laitan uudelleen.  Kaverukset ovat selvästi samaa mieltä jostain. Yhteinen pyyntö välittyy katseessa 😊 Lieneekö nyt kyseessä pyyntö avata ulkoilutilaan johtava ikkuna. 



Käsitöiden suhteen on ollut vähän sellaista peukaloiden pyörittelyä, ainakin aiheen keksimiseksi.  Välillä tulee hetki, jolloin ei ole oikein mitään tähdellistä tekemistä.  On siis hetki, jolloin voisi tehdä sellaiset kiinnostavat neuleet, joihin ei ole aiemmin ehtinyt tarttua.  Ainoa kysymys on: mitä ne olivat?   Nekin, jotka muistuvat mieleen, eivät yht´äkkiä tunnukaan enää kiinnostavilta. 
Päätin tehdä ihan omasta päästä jonkunlaiset sukat, jotta käsien ei tarvitsisi tuntea itseään niin työttömiksi.  Valmiit sukat venyttelin kuvaukseen näiden metallisten aihioiden päälle. En tiedä, mistä ne ovat edes meille tulleet.  Ehkä näitä voisi sanoa alkeellisiksi sukkablokeiksi? 


Käytin lankana 7 -veljestä, neuloen 3½ puikoilla.  Loin 15s/puikko (vähensin kantapään kohdalla 1s/puikko).  Neuloin 3 oikein, 3 nurin joustinta. Joka 6. kerros tein nk. valepalmikon. Neuloin oikeiden silmukoiden kohdalla takakautta ennen 2 aiempaa oikeaa silmukkaa, sen kolmannen oikean silmukan. Se jäi vielä sen jälkeen puikolle odottelemaan. Sitten neuloin järjestyksessä nuo 2 väliin jäänyttä silmukkaa oikein ja pudotin tuon aiemmin neulotun silmukan pois.  Ei siis muuta kuviointia, kuin 6 kerroksen välein toistuva valepalmikko. 
Kantapään neuloin ristikkäin vahvistettuna, eli 4 kerroksen sykleissä ensin oikean puolen kerroksella 1 nostetaan neulomatta, seuraava neulotaan koko kerroksen ajan, nurja kerros väliin, sitten oikean puolen kerroksella neulotaan, nostetaan vaihtaa paikkaa. Neljäs kerros on taas nurja.  Toistetaan koko kantapään ajan näitä 4 kerrosta. 


Päätin jatkaa tuota valepalmikkoa kummankin sukan ulkoreunassa vielä kärkeen asti.  
Sukkiin kului lankaa 130 grammaa. Jossain vaiheessa ajattelin, että teen nämä itselleni, eli kokoon 38.  Lopulta ne eivät sittenkään tuntuneet omilta ja  päätyivät valmiiden töiden laatikkoon. 


Edestä ne siis näyttävät tältä: 


Sukat odotttelivat jonkin aikaa, kun lanka loppui ihan muutamaa pientä kerrosta ennen loppua.  Väänsin jonkin aikaa lankojani ja päädyin jatkamaan kärkeä lähes samanvärisellä Nalle -langalla ja kolmosen puikoilla.  Kuvissa tuo kärjen lievä erivärisyys ei näy ollenkaan.   Olisi pitänyt jättää vartta neulomatta pari kerrosta, niin lankaa olisi jäänyt riittävästi kärkeenkin...  tai sitten pitäisi opetella neulomaan sukat varpaista varteen, jolloin langan loppuessa ei olisi mitään oleellista haittaa. 


Tässä Frodo on jonottamassa koriin. Merrillä on jo epäilevä ilme, koska Frodon kärsivällisyys ei riitä jonottamiseen 😂


Pian päästään seuraamaan Uuden musiikin kilpailua ja Suomen valitsemaa kappaletta Euroviisuihin.  Tänä vuonna ei kappaletarjonta ole minusta ollut ollenkaan mielenkiintoinen.  Siksi en ole jaksanut hehkuttaa kisaa täälläkään.  Pelottaa erityisesti yhden kappaleen puolesta, että päätyykö se viisuihin.   Jokainen miettiköön, mikä se omasta mielestä voisi olla 😅    Koska näistä ehdokkaista täytyy valinta tehdä, olisin Goldie Locksin kannalla.

Minulla on parin päästä lomaviikko. Mietin, josko lähtisin mökille, mutta lumitilanne ratkaiskoon sen asian. En myöskään saa sahattua sitä avantoa veden ottamista ja saunan lämmittämistä varten.  Pitää miettiä vaihtoehtoja.  Mies kävi viime viikonloppuna mökillä ja teki hienon avannon. Me ollaan aina eri aikaan mökkeilemässä, kun työvuorot menee ristiin 😆




sunnuntai 2. helmikuuta 2025

Ompelu

 Heleijaa! Mennään yläkertaan touhuamaan! Merri on heti mukana 😀 


En ole pitkään aikaan ommellut mitään.  Jostain syystä harmistuin kovasti, kun yksi homma oli aiemmin päättynyt huonosti, eikä huvittanut ommella enää mitään.  
Lempparihousuistani, vanhoista, kuin taivas, tai jotain sinne päin, hajosi vetoketju! Näitä housuja minulla on ollut useita eri väreissä. Mustat versiot repesivät persuuksista työpäivän aikana viime vuonna. Nämä vihreät olivat mieluisimmat.  Elättelin toivoa, että vaihtaisin vetoketjun....    jos ompelu ei muutenkaan suju, aloitetaan joku älytön ja epävarma projekti.  Ajattelin, että jos löydän sopivan vetoketjun varastostani, niin kokeilen vaihtaa.  Ei oikein ollut, mutta sitten muistin, että pitkästä vetoketjusta voi pätkäistä  tarvitsemansa pituuden ja ommella sen alalaidastaan kiinni.  Olen saanut ison kasan jotain mekkovetoketjuja mummolta kauan sitten. Enhän minä mitään mekkoja ole ommellut. 
Ratkoin vanhan vetoketjun pois ja kas! Sain kuin sainkin uuden vetoketjun paikoilleen!  


Tästä innostuneina päätettiin Merrin kanssa ommella jotain muutakin.  Aluksi levitimme kaikki sopivat kankaat pöydälle, sitten kaikki jo olemassa olevat sopivat (ja epäsopivat) kaavat. 


Halusin tehdä pienelle tytölle nk. mekkohelmaisen paidan, jollaisia olen tehnyt joskus aiemminkin tyttärelle. Kaavan olen juuri siksi säästänyt, kun se oli niin kiva.  Heppakangas oli heti suosikki, mutta sitä ei ollut riittävästi.  Mallailin ties mitä yläosaan, kunnes keksin käyttää mieheni pieneksi käynyttä kauluspaitaa. 


Aluksi ajattelin vain leikkaavani kankaasta tarvitsemani osat, mutta sitten sain kuningatarajatuksen ja hoksasin, että voin käyttää  myös valmista nappilistaa!  Tuumasta toimeen siis!  Mummon kauan sitten virkkaama neulatyyny on edelleen apunani. 



Merri on enemmän kuin ilahtunut yläkerrassa olemisesta. Se on niin iloinen, että tuppaa syliinkin vähän väliä.  Ompelu ei ole helppoa, mutta sylihetki on ilman muuta tärkeämpää. Hurinakin on niin kovaa, että siitä voi päätellä sylissä makaamisen ja tallustelun olevan mieluisaa. 

Tuunatusta uusiopaitamekosta tuli ihan kiva. Vaihdoin napit punaisiin.  Leikkasin vielä suikaleen, jonka ompelin pienen paidan alahelmaan. Se kokoaa tuon raidallisuuden kivasti. 



Tämä alla oleva  lapsenvaate se oli syyllinen siihen, että ompeluhalut katosivat.  En saanut helmaa millään ommeltua jousto-ompeleella, kuin muutaman sentin pätkissä. Lopulta luovuin ja heitin hanskat tiskiin.  Nyt kun olin tormistautunut tuon housuprojektin jäkeen, tartuin uudella sisulla tähänkin. Miksi se tikki ei katkennut kertaakaan???!!! Onko reilua? En tietenkään olisi halunnut, että se katkeaisi, vaan miksi se aiemmin katkesi koko ajan?  Saa ompelun vaikuttamaan satunnaisesti onnistuvalta hommalta, jossa karman laki säätelee ompelun sujuvuutta. 
Olen leikannut tuon alla olevan paidan reilunkokoisesta bodykaavasta, jonka katkaisin vyötärön kohdalta, leikkasin auki etuosan. Alahelmaan ompelin rimpsun. 



Pienikokoiset vaatteet ovat siitä mukavia, että samasta kankaasta riittää useampaan vaatteeseen. Tätä olen muistaakseni käyttänyt jo aiemminkin. Pään ja käsien aukot on minulle helpointa toteuttaa resorein.  Tässä liivimekossa on vatsan kohdalla tasku (jonka ompelu oli taas työn ja tuskan takana, kuten huomaatte). 



Alla olevan paitamekon piirsin uutena kaavana eräästä mallilehdestä (ehkä Ottobre).  En osaa kohdistaa kuvioita, kuten jälleen näkyy. En ole siitä kuitenkaan kovin huolissaan. Pääasia, että lopputulos näyttää vaatteelta 😀


Tässä on myös yllärinä taskut sivuissa.  Voi että miten vaikea oli ommella niitäkin!  Ei sitä aina arvaa, millaisia ongelmia voi ommellessa tulla vastaan, kun ei ole mitään koulutusta tähän ompeluhommaan.  Ompelin 3 kertaa toisen puolen taskun, ennen kuin sain kappaleet oikein päin.  Ei siinä vielä kaikki... ompelin toisen puolen taskun vielä kertaalleen väärin, ennen kuin sain sen kohdilleen. 


Lopputulos on vähän sellainen ja tällainen, mutta ainakin erittäin uniikki. Samanlaisia vaatteita ei kavereilla tule olemaan. 

Seuraavaksi on haaveena ommella itsellenikin paitoja, koska edelliset ovat olleet kohtuullisen käyttökelpoisia ja mieleisiä.  Epävarmuustekijänä on kuitenkin aina se, että homma joko onnistuu, tai sitten ei.  Keräilen vähän sisua ja sitten aloitan.