Kaikki alkoi siitä, kun mä kesäloman sain!
Sitten juhlan kunniaksi asuntoauton hain.
Eikä siinä turhaan liioin hidasteltu lain,
auto käyntiin rengastielle huristeltiin vain!
Pääsimme lähtemään melko nopeasti, kun auto oli pakattu. Kello oli kuitenkin jo sen verran, että Naantaliin ei ollut mitään järkeä niin myöhään enää mennä, vaan jäimme yöksi Zoolandian vaunuparkkiin. Eläintarhassa ja seikkailemassa kävimme useammankin kerran lasten ollessa pieniä. Nyt pysyimme suosiolla aidan ulkopuolella. Zoolandian respassa on kuitenkin tosi kiva pikku myymälä, jos satutte sinne päin ajelemaan. Henkilökunta on myös erittäin ystävällistä.
Aamupäivällä oli vuorossa reisun "virallinen osuus". Meillähän ei kai ikinä ajella mihinkään, mikä ei liity jollain lailla autonosiin tai muuhun vastaavaan samalla. Veimme yhdet auton vanteet muokattaviksi Merimaskuun (josta oli se aiempi lokkikuvakin otettu, Repolainen tunnisti sen heti 😀).
Siitä sitten vähän takapakkia Naantaliin, jossa kiertelimme aikamme ja päädyimme syömään venerantaan. Muumimaa ja Väskin saaret ovat olleet useasti kohteina lasten kanssa, joten nyt oli vaan tällainen aikuisten kierros.
Vanhat kaupungit ovat aina mielenkiintoisia. Mietin aina, ketkä ovat näissäkin taloissa asuneet ja teitä kulkeneet? Miten on pärjätty ja millaista työtä tehty? Paljonko on ollut asukkaita, onko kaikilla ollut katto pään päällä ja miten on pärjätty talvet? Kirkko on varmasti ollut kylän "keskiössä".
Tässä on reitti, jonne oli tarkoitus mennä. Olemme kiertäneet asuntovaunulla- tai autolla Suomea ristiin rastiin, mutta tätä reittiä emme ole koskaan kulkeneet.
Kartalla reitti näyttää tältä. Sen voi ajaa kumpaan suuntaan tahansa. Joissain kohteissa on myös mahdollisuus lähteä ulkosaaristoon tai Ahvenanmaalle. Me pysyimme ainakin tällä kertaa merkityllä reitillä. Totuuden nimissä on sanottava, että ne parhaat paikat löytyvät kyllä usein tällaisten reittien ulkopuolelta. Monesti tuli mieleen Repolaiset, jotka retkeilevät ihan missä vaan ja jatkavat pyörällä siitä, minne ei autolla pääse. Me emme taida olla samaa maata...
Toisen yön vietimme Kustavin leirintäalueella. Siellä oli aivan käsinkosketeltava tunnelma, vai pitäisikö sanoa, että olimme käsi kädessä. Leirintäalue oli ihan siisti ja tarvittavat palvelut olivat kunnossa.
Asuntovaunuilu vaatii aluksi hieman järjestelyä ruokailujen ja kulkemisten suhteen. Söimme pääruuan yleensä jossain ruokapaikassa matkan varrella ja vaunussa vain aamu- ja iltapaloja.
Kustavin savipajalla kävimme ihmettelemässä käsityötaidetta ja -taitoja. Näiden kuvattujen lisäksi oli myynnissä ja näytillä myös paljon keramiikkaa ja tekstimukeja yms. Käsityökylästä löytyi niin perusseppää, kuin hopeaseppääkin. Melkoista taidetta on saada lapiokin tuon näköiseksi!
Värilliset lasit olivat kauniita. Puput eivät olleet myynnissä.
Munkkikahvit jätimme väliin, kun olimme vasta syöneet aamupalan.
Kahvittelun väliinjäämisestä huolimatta onnistuimme jäämään pois seuraavalta lauttavuorolta. Jäimme itse asiassa ensimmäisiksi, jotka eivät mahtuneet kyytiin. 😂 Tuli vähän orpo olo. Tämä oli ensimmäinen lauttareitti matkan aikana, eikä aikataulutusta tullut niin suunniteltua etukäteen, vaikka olin ladannut sen aikataulusovelluksenkin puhelimeen.
Seuraavaa lauttaa odotellessa vietimme aikaa Peterzensin venesatamassa. Söimme hienon lounaan, jota ehdimme jonkin aikaa sulatellakin. Lauttajonoon ajelimme reilu tuntia liian aikaisin, mutta emme silti olleet ensimmäisinä jonossa. Onneksi on äänikirjasovellus, vaikka mies kyllä kielsi jostain syystä ottamasta kuulokkeita mukaan 😂 Minulla on aina lukusessa myös kirja, jota luen sovelluksesta.
Näitä lauttakuvia minulla on vaikka kuinka monta. En enää yhtään tiedä, miltä reitiltä ne ovat. Oikeastaan putosin laskuista jo matkan aikana. Ei mitään muistikuvaa, kuinka monta vedenylitystä teimme. Monta niitä kuitenkin oli. Vain yksi pitempi osuus oli maksullinen, 75e asuntoautolta, kaikki muut olivat maksuttomia. Ihan käsittämätön määrä autoja noille lautoille mahtuu!
Tässä ollaan eturivissä, keula aivan etuportin edessä! Näyttää, kuin mentäisi autolla meren päällä. Minä olen aina vähän pelännyt laivamatkoja. Tässäkin mietin, olisiko pitänyt laittaa pelastusliivi jo valmiiksi päälle ja pitääkö hädän tullen hypätä auton ikkunasta ulos, vai avata ovi... Viilipytty vieressäni sai tilanteen rauhoittumaan nopeasti 😃
Tämä seuraava video oli silti aika pelottava... tuli ihan mieleen yksi vuosien takainen juttu etuvisiireineen.
Selvittiin silti toiselle puolelle "lätäkköä" turvallisesti.
Lauttaseikkailujen, majoittumisien ja aikataulujen takia meiltä jäi esim. Seilin saari näkemättä. Yövyttiin Iniössä ja sen jälkeen Paraisilla. Piti oikein tarkistaa, missä sitä onkaan oltu. Meinasi yksi yö jäädä unholaan.
Sitten tuli päivä, jolloin ajettiin Tammisaareen ja päädyttiin Teijon kansallispuiston liepeille. Olihan se sitten kierrettävä luontopolku, eli Matildanjärvenkierros. Se olikin niin hikinen reissu, että kävelyn päätteeksi piti pulahtaa järveen. Se olikin koko reisun ainoa uintikeikka. Että sellaisia uimareita me ollaan 😁
Muitakin kävelyreittejä olisi löytynyt. Meille riitti kuitenkin tämä ympärikävely. Lenkkeilytauon jälkeen olikin jo taas ihan veto poissa. Helle teki osansa.
Tämä oli hikisyydestään huolimatta koko lomareisun parhaita osuuksia. Maisemissa ei ollut mitään vikaa. Ne olivat vaihtelevia. Punkit tietysti pelottivat ja osa kävelyreitistä menikin melkoiseksi pujotteluksi, kun heiniä ja oksia ulotteli välillä polulle asti. Piilokameralla olisi ollut kuvattavaa. 😏
Plussaa täytyy antaa siitä, että reitti oli todella hyvin merkitty!
Kävelyn ja uinnin jälkeen suuntasimme läheiselle Mathildedalenin ruukkialueelle. Söimme Krouvissa ja kiertelimme pajoissa ja putiikeissa, sekä ruukkimuseossa.
Alla kuvia Ruukin Kehräämöstä ja Puodista. Kehräämön puolella pääsi kurkistamaan, miten siellä juuri karstattiin alpakoista saatua villaa. Alpakat olivatkin juuri alusvillaisillaan laitumella, eli äskettäin kerittyjä.
Mathildedalenin ruukissa on sen toiminta-aikana valmistettu lähinnä isompia laitteita ja niiden osia, kuten puimakoneita yms.
Alemman kuvan julisteissa tehtaan väkeä työssään. Ruukki toimi vuosina 1852 -1970, vaikka toimintaa on ollut alueella jo ennen tuota ja jollain tasolla myös tuon jälkeen.
Yö Tammisaaren leirintäalueella, jonne oli pakkautunut lähes kaikki muukin caravaanariporukka, mukaanlukien telttailijat ja mökkeilijät.
Seuraavan päivän ruukkikohde oli Fiskars. Siellä ollaan käyty aiemminkin, mutta tehtiin muistinvirkistyskierros. Vastaan tuli söpö kissa, joka näyttää erehdyttävästi Merriltä. Se on vaan hassusti lyhyempi ja jotenkin pyöreämpi, pumpulimaisine turkkeineen. Kissa tuli reippaasti tervehtimään, kun kutsui 😻
Museotaloissa nähtiin mm. pieni kauppapuoti, lesken ja poikamiehen asunnot yms. Haitarimusiikki loi sopivasti vanhanajan tunnelmaa.
Minä tykkään linnoista ja mies bongasi netistä
Kalliolaakson linnan, jonne lähdettiin katsomaan. Tie oli kapea, kuin mökkitie, etenkin asuntoautolla pärräillessä. Yllätys, yllätys! Tien päässä oli oikeasti jonkinlainen linna! Rakennelma on Mattssonin pariskunnan elämäntyö, yhteinen haave ja toteutus. Linnassa järjestetään pitoja, siellä voi pitää juhlia ja kokouksia, sekä nauttia kahvilan ja ravintolan tuotteista ihan muuten vaan.
Kuljimme toisen tornin ovesta sisään...
..tornien välisellä tasanteella on pöytiä, joihin voi istuskella nautiskelemaan herkuista ja tunnelmoimaan. Tuolla toisessa tornissa on kahvilavitriini ja ruokalistat.
Ensimmäisessä tornissa oli erilaisia käsityötuotteita myynnissä. Oikeassa alalaidassa oleva rakennus on talvisin juhlakäytössä ja ilmeisesti isäntäväki myös asuu siellä.
Näistä alla olevista käsilaukuista ja korvaläpistä oli pakko ottaa kuva! Ei varmasti jäisi keneltäkään huomaamatta, jos kulkisin näissä meidän kylillä. Lämmintä riittäisi korville pakkasilla.
Söimme maittavat ateriat linnassa. Tuo alempi on halloumisalaatti, jonka minä tilasin.
Linna on kaikinpuolin mielenkiintoinen ja käymisen arvoinen paikka!
Seuraavaa kohdetta, eli
Kasvihuoneilmiötä ei voi yksinkertaisesti ohittaa! Jäin miettimään, pitäisikö ostaa kotiin roomalainen, vai ritari? Kumman te olisitte valinneet? En osannut valita, joten jäivät kauppaan.
Kuules Repolainen! Nyt minäkin olen nähnyt pingviinin läheltä!
Alla olevan kuvan nappasin oikeastaan työkavereita varten. Jään odottelemaan vastausta, kun palaan lomalta töihin.....
Olisin halunnut keskikokoisen lehmäpatsaan meidän pihalle, mutta kuski ei ollut asiasta samaa mieltä. Minusta se olisi ollut aivan mainio juttu! Olisivat ohikulkijat hieraisseet silmiään. Ehkä nurmikko olisi pitänyt jättää leikkaamatta, että lehmällä olisi ollut ruokaa.
Kun en saanut lehmää, adoptoin Gandalfin matkaan.
Viimeinen leirintäalueyö vietettiin vesisateen ropistessa asuntoauton kattoon. Naapuri"tontille" tupsahti vaunu, jossa kävi kaiken yötä porukkaa kylässä. Saimme myös selkeän kuvan vaunun omistajan arjesta. Juoma sai kielenkannat liikkeelle. Asuntoauton seinät eivät ole erityisen äänieristettyjä...
Kumpikin meistä oli tyytyväinen, kun päästiin kotiin. Matkalla ei viitsitty pysähtyä enää muualle, kuin pikaisesti syömään.
Gandalf olisi halunnut istua repsikan paikalla etupenkillä.
Lopulta se tyytyi siihen, että sai istua sylissäni.
Pääsinpäs loppuun tämän sarjakuvakavalkadin kanssa! Tuntui, että päivät olivat menneet ihan sekaisin, enkä enää muistanut, missä oltiin ja milloin, mikä kuva on ennen toista.
Loma jatkuu vielä ja ensi viikolla on erityisen lämmintä 😮
Hauskaa päivää juuri Sinulle!
