Sairaan hidasta

 Taisin mainitakin, että olin pari viikkoa sitten flunssassa. Se meni melko pian ohi ja olin töissäkin vajaan viikon.  Sieltä se sitten ihan puun takaa palasi takaisin! Nyt ollaan miehen kanssa yskitty kilpaa. Kuume sahailee edes takaisin ja kroppa on ihan jumissa.  Aika on lievästi sanottuna pitkää, kun ei jaksa mitään.  Hetkellisesti olen seisoskellut Merrin kanssa pihalla, mutta sitten taas palannut sisälle yskimään.  

Olen hiljakseen tehnyt jotain käsityöjuttuja, että aika kuluisi nopeammin. Välillä on pitänyt ottaa parin tunnin päiväunet, särkylääkettä ja syömistä.  Hitaasti kuitenkin hyvä tulee, vaikka ei ihan heti uskoisi. 

Tauvon paikka -blogista muistin taas, että minun piti tehdä sohvatyynyjä mökille.  Olin ostanut sisätyynyjäkin jo aikoja sitten.  Sohvatyynyjä pitää olla sohvalla siksi, että mökillä voi ottaa sohvallakin päiväunet, eikä tarvitse kallistaa päätä niille muutamalle juntikkatyynylle, jotka siellä nyt on 😅 

Tein ammattikoulun valinnaisella käsityötunnilla merkatun, pyöreän pellavapöytäliinan, johon virkkasin reunuksetkin.  Käytin sitä aikoinaan, mutta meillä ei ole enää pitkään aikaan ollut mitään pöytää, mihin sen voisi laittaa. Lisäksi siihen oli tullut ikitahroja.  Ollin ottanut nuo merkatut kuviot vanhoista Suuri Käsityölehdistä, joissa oli niitä silityskuvia. Olin aika ylpeä siitä, että sain nuo merkattua ihan asiallisesti.  Niiden takia liina on varmaan jäänyt hautumaan varastooni. En ole raaskinut luopua siitä. 

Keksin käyttää sitä tyynynpääliskankaana.  Asettelin kuviot tyynyn keskiosaan ja mallailin, miten saisin tuon toisen puolen aseteltua ja voisinko käyttää myös pitsiosaa.  Päädyin sellaiseen tyynyliinatyyppiseen ratkaisuun, eli pujottelin tyynyn paikoilleen takaosan läppien kautta. 

Takaosaan jäi kivasti tuota pitsiäkin näkyviin.  Harmi, miten ruttuiselta tuo kangas näyttää, vaikka olin silittänyt sen... 

Kauan sitten ostin muistaakseni Pentikiltä tuota punaista kangasta tehdäkseni punasävyisiä sohvatyynyjä. Teinkin niitä, mutta kangasta jäi vähän jäljelle. Se riitti tähän tarkoitukseen hyvin.  Kangas muuten lopulta haalistui käytössä vanhoissa tyynyissä. 

Nämä tyynyt ovat kokoa 50 x 50, eli sitä pienintä sohvatyynykokoa isompia. 

Tähän laitoin vetoketjun. Mummolta aikoinaan saatuja leninkivetoketjuja riittää edelleen 😄 Mistähän tehtaanmyymälän varastomyynnistä se mummo näitä aikoinaan on haalinut. 

Vetoketju on liian pitkä, mutta sen voi katkaista, kuten opin yhdestä nettivideosta.  Sen jälkeen olen käyttänyt ketjuja moneen paikkaan, viimeksi mm. housujen vetoketjuksi. 

Sellainen tuli sitten siitä tyynystä. 

Viimeiseen tyynyyn tuli idea käyttää vanhoja farkkuja. Niitä on minulla laatikollinen. Haalin niitä silloin, kun tein kaikenlaista käsityöjuttua farkuista.  Niistä löytyy tuolta sivupalkin farkut -osiosta lisää. 

Yhteen puoleen kului 1,5 punttia. 

Näytti niin valjulta, että päätin koristella toista puolta taskuilla.  Niihin voi sitten tunkea mitä yllätyksiä haluaa 😂 

Vasta valmiissa tyynyssä tajusin, mitä en ollut tajunnut: vetoketju olisi kannattanut ommella tuonne toiseen päätyyn, tai siis kääntää taskut toiseen suuntaan.  Ei tuo varsinaisesti haittaa, mutta jonkinlaisena jälkihuomiona kuitenkin. 

Frodo kävi tarkastamassa työn jäljen. Kelpaa.  Häntä on näköjään niin pitkä, että ei mahtunut kuvaan! 

Itse muistan nämä tyynyt varmaan ikuisesti hommana, jota tein yskien ja köhien, sauma kerrallaan. 

Tämä  ei ole joutohetki, vaan sopuun pääseminen aiemman tappelun jälkeen.  Merri ja Frodo eivät yleensä tappele, mutta painivat kyllä välillä. 

Frodo oli ulkohäkissä iltapimeällä ja ilmeisesti näki naapurin kissan.  Siellä asuu  2 vapaana kulkevaa kissaa. Frodo oli jännittynyt ja häntä puuhkana.  Merri näki häkin yläosasta saman ja alkoi hitaasti tulla häkin lattiatasolle. Frodo ilmeisesti pelästyi ja syntyi kamala tappelu melkoisin ääniefektein. Kuulimme äänet sisälle asti.  Karvatuppoja oli siellä sun täällä!   

Hieman myöhemmin Merri makasi eteisen lattialla ja Frodo tuli tosi nätisti sitä haistelemaan ja nuolemaan. Se asettui välillä nenäkkäin makaamaan ja Merrikin oli kerrankin ihan rentona.  Ilmeisesti homma päättyi sopuun. 

Merri oli myös vähän hämmentynyt, kun se ei tiennyt, missä nyt nukutaan. Se haluaisi nukkua alakerrassa, sängyssä.  Minä olen nukkunut jo liki viikon sohvalla.  Merrikin päätyi lopulta olohuoneeseen. 

Ärsyttää tämä köhiminen ja sairastelu. Meillä on kohta konsertti ja pitäisi harjoitella päivittäin.   Täytyy vaan toivoa, että olen parin viikon päästä soittokunnossa. 

Hyvää, tai vähintään kohtalaista alkuviikkoa juuri Sinulle! 

P.S. Minun on nyt kerta kaikkiaan jätettävä väliin tuo Kristiina haaste erikoisesta rakennuksesta.  Olen jo kuukauden miettinyt, mikä se voisi olla, mutta se ei vaan ole tullut mieleen. Ulos lähteissä olen monesti ajatellut, että pitää katsella ympärilleen sillä silmällä, mutta silmät on kai lopulta unohtuneet kotiin, koska mitään ei ole löytynyt. Skippaan tämän ja odotan seuraavaa haastetta. 

Mäyräsukat

 Vihdoinkin minulla on omat Mäyrälänhovissa -sukat!  Olen ihastellut näitä siitä asti, kun näin ne jossain ensimmäisen kerran.  Lopulta sain tulostettua nämä Novitan sivulta (ilmaisohje).  Vielä sen jälkeenkin meni pitkään, ennen kuin lopulta ryhdyin tuumasta toimeen.  Tämä on niin suloinen malli!  Suunnittelija on Lumi Karmitsa. 

Irkulle terveisiä, että tähän ohjeeseen ei kuva tulostunut mukaan (liittyen aiempaan keskusteluumme).  Nappasin netistä näyttökuvan, jota aina välillä kävin kurkkaamassa, kun mietin, miten tämä olikaan alkuperäisissä väreissä.  Minä en osta lankaa, jos ei ole pakko ja nytkin valitsin värit niistä, mitä kotoa löytyi.  Noita keltaisia pilkkuja tein muutaman jälkikäteen, mutta purin ne pois, kun niille ei oikeasti tuntunut olevan tarvetta.  Kruunut olen pistellyt jälkikäteen. Taas sain hämmästellä omaa pistelytaitoani, kun muutama kruunu meni kerrassaan vinksin vonksin 😂 Jouduin purkamaan ne. En vaan kerta kaikkiaan näe niitä valmiita silmukkarivejä!   

(näyttökuva ohjeen sukasta)

Lanka on Venlaa, jota kului 80 grammaa, puikot 2,5. Sukan koko 38 syntyi suoraan ohjeen mukaan neulottuna.  Nämä ovat nyt uudet lempisukkani! 😍

Muutamia päiviä sitten oli yksi krookus avannut nuppunsa. Ihastuttava näky talven jäljiltä. 

Eilen ajoin kotiin ja näin jo tieltä, että nythän siellä seinän vierustalla on jo koko rivistö!   Meillä on vielä jonkin verran luntakin pihalla, joten nämä ovat erityisen söpöjä kevään aloittajia. 

Frodo syö yleensä lattialla, eikä suostu syömään mitään, jos sen kuppi nostetaan pöydälle.  Robotti-imurin pyöriminen lattialla oli kuitenkin syy nousta korkeammalle syömään.  Merri ei pelkää imuria lainkaan. Se kulkee ihan laitteen vierestä muina kissoina. Frodo kuitenkin väistelee sitä ja on arempi, kuten aina.

Välillä joku ihmettelee, miten saan kissoista niin hyviä kuvia.  Näitä alla olevia versioita on roppakaupalla aina sitä yhtä vähän parempaa kuvaa kohti 😂

Alakuva on oikeastaan ihan hauska, vaikka tarkoitus olikin ottaa kuva Frodon kiipeämisestä.  Vauhti oli kuitenkin taas kameralle liikaa. 

Aurinko paistaa ja on vapaapäivä! Mikä sen parempaa??   Iloista kevätpäivää kaikille! 

Kesätyöt ja muut tienestit

 Jotenkin tuo tienaaminen on ollut entisajan lapsilla todella tärkeää.  Kaikenlaista on meikäläinenkin yrittänyt. Lapsena, joskus alle 10 -vuotiaana tehtiin kaverin kanssa nk. rintakoristeita luonnon antimista.   Kävimme oikein naapureissa myymässä niitä ovelta ovelle, taisivat olla 10 penniä kappale.  Harmi vain, kun tuoreus katosi jo iltaan mennessä. Lurpsahtanut lehtikoriste ei ollut enää kovin vetävän näköinen. 

(Kuva Peda.net)

Äidin kanssa tein sopimuksen omenoiden keräämisestä puiden alta kompostiin. Meillä oli älytön määrä omenapuita, eikä niitä kukaan ehtinyt hyödyntää sellaista määrää. Puolimädät omenat piti kerätä puiden alta, nurmikolta, että pääsi leikkaamaan nurmikkoa (käsikäyttöisellä tietenkin).  Sain muistaakseni pennin ämpäriltä....   Kerran keksin huijata ja keräsin ämpärin pohjalle rikkaruohoja, voikukkia ja heinää, päälle omenoita.  Siinä taisi olla jopa isompi työ täyttää ämpäriä, kuin pelkillä omenoilla.  Ei päässyt rikastumaan tälläkään konstilla. 

(Kotiliesi)

14 -vuotiaana pääsin ensimmäisiä kertoja auttamaan äidin kioskille. Järjestelin tavaroita hyllyihin ja sain vähän toimittaa myyjän töitäkin.   Aluksi olin äidin kanssa, mutta sittemmin aloin pitää kioskia yksin pystyssä, niin äiti sai vapaapäiviä.  Rahaa en saanut käteen juuri mitään, koska kaikki laitettiin talteen ja niillä maksettiin ajokorttini.  Olihan sekin iso juttu, mutta jatkuva rahanpuute oli ärsyttävää.  Saatoin kyllä luontaisetuna syödä jonkin verran karkkia ja suklaata kioskilla ollessani. 

Kioski ei ollut R -kioski, kuten alla, vaan 10 -kioski. Muistatteko mainoksen: "Maitoa ja makkaraa, makeata mitä vaan, Kymppikioskilta saa!".  Kyllä sieltä kaikenlaista saikin. Ennenhän kaupat eivät saaneet olla auki iltaisin, tai sunnuntaisin. Silloin kioskilta haettiin paljon myös elintarvikkeita. 

(kuva Yle)

Kaverini jakoi mainoksia ja keksin tuppautua hänelle kaveriksi. Kauaa ei kaveri jaksanut pieniä tienestejään kanssani jakaa. Myöhemmin hän yllytti minut jakamaan aamupostia, jota teki itsekin.  Siihen olisi pitänyt olla 18 -vuotias, koska työaika oli osittain yötyötä. Täytin kesällä tuon pyydetyn iän, mutta pääsin tuona kesänä jo jakamaan. Kävin ensin opettelemassa eri piirit toisen jakajan kanssa ja sitten jaoin yksin. Poikakaverini, nykyinen mieheni oli armeijassa, mutta lähti kanssani jakamaan lehtiä usein.  Hän ajoi autoa ja minä juoksin lehtien kanssa.  Tuottoisaa hommaa (paitsi ilmaiselle autokuskille). Muutaman tunnin hommasta sain ihan hyvän palkan.  Päätin jatkaa tuota hommaa vielä lukion kolmannelle luokalle jatkettuani. Muutamana päivänä viikossa kävin jakamassa lehdet ennen kouluun lähtöä.  Lopputulos oli juuri sitä, mitä kuvitteletkin, eli olin koko ajan ihan puolinukuksissa. Etenkin saksan läksyt jäivät usein tekemättä.  Lisäksi syksyn tullen aamut olivat jo aika pimeitä ja juoksin peloissani kaikkein pimeimmät kohteet.  Lopetin jakamisen jouluun mennessä. 

Kaikenlaista pientä taskurahapainotteista juttua tuli tehtyä, kuten matonpesua ja alkeellisten huilutuntien antamista. 

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen pääsin mummon avulla kehitysvammaisten hoitolaitokseen töihin. Olin siellä 4 kuukautta ja voin sanoa, että se työ ei ole minulle. Eihän minulla ollut mitään koulutustakaan, joten voin kuvitella, etteivät hommani aina menneet ihan putkeen.  Sain kuitenkin hyvää kokemusta nykyiseen työhöni ja varmuuden, että työpaikkani hoitotyössä ei ainakaan ole tuollainen. 

Lukion ja tuon edellisen työhomman jälkeen en heti mennyt opiskelemaan. Pääsin työllistämistuella seurakunnan diakoniatyöhön apulaiseksi.  Näin ihan merkillisiä juttuja.  Kävin diakonissan kanssa mm. ikäihmisten 70-90  -vuotispäivillä. Oli ihan hullua mennä "kylään" ihan vieraille ihmisille.  Juhliin osallistui tietysti paljon päivänsankarin sukulaisiakin.  Tähän kohtaan on sanottava, että en ollut kovin puhelias noihin aikoihin.  Kävimme myös kahdessa vankilassa ( ei ollut ehkä ihan loppuunviety ajatus ohjaajani puolelta...).  Järjestimme joulujuhlia eri asiakasryhmille ja minä soitin usein huilua niissä.  Ohjaajani lähetti minut muutamana päivänä yhteen rivitaloon, jossa asui paljon ikäihmisiä. Minun piti tarjoutua heille kylään ja soittamaan huilua.  En ole ikinä tuntenut itseäni niin tyrkyksi. Kuka oikeasti ottaa kotiinsa vieraan ihmisen, joka vain soittaa ovikelloa ja yrittää tulla juttelemaan??  Luulen, että kaikki tämä kuitenkin kohensi taitojani tulla toimeen vieraiden ihmisten kanssa ja jutustelemaan edes jotain. 

(Suomen Huiluseura)

Ammattikouluun päästyäni olin joka kesä kesätöissä kotihoidossa ( tai kotipalveluksihan sitä silloin nimitettiin). Nuo kesät olivat täynnä merkillisiä kommelluksia, opettelua, hienoja ja vähemmän hienoja tapaamisia, sekä yhteenkuuluvaisuudentunnetta uusien työkavereideni kanssa.  Tuolloin asiakkaat halusivat usein keittää kahvia apulaiselle. Tulin juoneeksi enemmän kahvia, kuin koko elämässäni milloinkaan. Oli hirveän huono olo monen työpäivän iltana, kun en kehdannut kieltäytyä kahvista.  Ennen kotipalvelussa siivottiin paljon, käytiin kaupassa ja tehtiin ruokaa, suihkutettiinkin ihmisiä. Aikaa oli ihan eri tavalla yhtä asiakasta kohti, kuin nykyään.  Käyntejä oli 3- 6 paikkaa päivässä.   Opin tekemään erilaisia ruokia (kantapään kautta).  Kauheimpana kokemuksena oli kalakeitto, jonka tein jostain peratuista järvikaloista. Siihen mennessä olin oppinut, että soppaan pilkotaan kaikki ainesosat....  aikamoiset huudot sain, kun asiakkaalle selvisi, että olin pilkkonut ne ruodolliset kalat soppaan... 

(Ruokaa Ronimuksilla)

Opin laittamaan papiljotit hiuksiin. Minulla oli sellainen lyhythiuksinen opettaja, jolla oli ainakin 30 papiljottia, jotka piti kaikki laittaa sinne päähän. Hyvät oli kiharat!  Opin kampaamaan maton hapsut suoriksi, mittaamaan mattojen välin mittanauhalla siivouksen jälkeen, hyppäämään parvekkeelta, jonne olin jäänyt jumiin ikkunoita pestessä, ostamaan puolen metrin tangon Lauantaimakkaraa kauppareissulla, kaivamaan kaikkein takimmaiset maidot, makkarat, yms. vaativalle asiakkaalle, pyytämään tasan 7cm mustaa makkaraa grillistä (onneksi minä en ollut ainoa, joka sai haukut väärästä mittauksesta, vaan linja kävi kuumana kauppaankin). 

Pääsin koulun päätyttyä vakituiseksi työntekijäksi ja sillä tiellä olen edelleen. Oppia olen saanut siinä välissä lisää ja käynyt vuoden verran kokeilemassa lastensuojelutyötäkin, vain todetakseni, että ikäihmiset ovat minun juttuni.  Olen jotenkin samalla tasolla heidän kanssaan 😅 Juttu luistaa, eikä lauleskelu työaikanakaan ole tavatonta.  Enää ei hävetä, eikä ujostuta juuri mikään.  

Työ on muuttunut vuosi vuodelta vaativammaksi kaikin puolin. Asiakaskäyntien määrä on jo 20 molemmin puolin työpäivää kohti. Asiakkaiden hoidettavat asiat ovat välillä todella vaativia. Sairaalasta kotiudutaan ties minkälaisin ongelmin.  Hankalat lääkeselvittelyt ja -jaot ovat arkipäivää. Paperityöt ovat lisääntyneet ihan hirveästi. Uusia laitteita ja menetelmiä otetaan käyttöön vähän väliä, usein ilman kunnon opastusta.  Korjaan nyt sen verran, että opastusta kyllä on, mutta ei aikaa opetella, tai opetus tulee liian myöhään. 

(virtuaalihoitokuva Etelä -Suomen sanomista)

Niin moni asia on muuttunut, mutta silti tykkään työstäni edelleen.  Koen, että juuri tämä työ on minua varten.  Eiköhän tästä sitten joskus pääse eläkkeelle, ellei eläkeikää nosteta vuosi vuodelta, kunnes se poistetaan kokonaan. 

Tähän juttuun sain kimmokkeen muistaakseni Terhiltä, tai Pöllöltä? Saattoi se kesätöistä kirjoitteleva henkilö olla joku muukin?  Kirjoita sinäkin, jos haluat. 

Heikunkeikun taas täältä ruudun toiselta puolelta! Hyvät voinnit ja iloiset mielet juuri Sinulle! 

Paastopäivitys

Selvisi sitten sen jatkuvan väsymyksen osasyyllinenkin, minulle tuli flunssa tai joku kuumetauti kumminkin.  Mitä näitä nyt on liikkeellä.   Alkoi yhtenä iltavuoroiltana tuntumaan, että kolottaa jalkoja aika paljon. Ajattelin, että olen vaan niin raihnainen ja kohta pääsee nukkumaan 😂 Kotona olikin sitten jo kuumetta. 

Meillä kipeänä olija nukkuu yleensä sohvalla, niin ei ole häiritsemässä sen terveemmän puoliskon unta.   Frodo oli mielissään, kun pääsi peiton päälle köllöttelemään 😸 Se nukkui vielä koko päivän ja oli sitten taas illasta niin pirteä, että alkoi leikkimään pallolla, joka rapisi menemään hurjalla vauhdilla pitkin olohuoneen lattiaa...   lopulta se sai todeta, että kaikki kiva aina katoaa!? 

 Puikoillanikin  järjesti  paastohaasteen ajalle 5.3. -pääsiäislauantai.  Jokainen voi osallistua omalla tavallaan ja säännöissäkin on joustamisen varaa.  Sunnuntait eivät esimerkiksi ole paastopäiviä. 

Mistä minä sitten paastoan?   Tekisi mieleni sanoa, että paastoan siivoamisesta, ylimääräisestä liikkumisesta ja aktiivisesta toiminnasta.  Ehkä kuitenkin keksin jotain rakentavampaa paastoa... 

1. Karkkilakossa olen ollut jo tammikuulta asti, joten jatkan samaa linjaa paaston ajan.  Aloitin lakon, koska en osaa pysyä kohtuudessa.  Ilman karkkeja oleminen on helpompaa, kuin se, että söisi vain vähän. 

Jäätelöä alkoi tehdä mieli, kun pyörin täällä kotona puolikuntoisena.  Jääkaappi ja pakastin olivat aivan liian lähellä koko ajan.  Lähetin miehelleni töihin näyttökuvan, jonka nappasin netistä:  

PAKASTIMESSA EI OLE ENÄÄ TÄTÄ! 

2. Lankapaastokin onnistunee. Ostan uutta lankaa vain harvoin. Yleensä silloin, jos tarvitsen jotain erityistä väriä, mutta kotona ei ole. Yhtenä päivänä ostin valkoisen Nalle -kerän, mutta sehän olikin sunnuntaiostos. Sääntöjen mukaan sunnuntaisin ei tarvitse paastota 😄

Jäätelön myötä minulle ilmestyi myös lankaa. Eihän se ole minun vikani, jos en sitä erikseen toivonut?  Ei se silloin voinut rikkoa paastoani.  Se on vain merkki siitä, että puoliso ei ole paastolla. 

Mitä voi tehdä, jos ei voi tehdä mitään erityistä? Aina voi leikkiä kissojen kanssa!   Frodo tykkää korkeista paikoista, jonne se nostetaan. Meillä on käytössä se hissikori, jonne se asettuu.  Se alkaa heti tähyillä korkeuksiin. Korilla se nostetaan jonnekin kaapin päälle, jossa se sitten kävelee edes takaisin ja kehrää.  Lopulta se astuu takaisin ojennettuun koriin, jolla se laskeutuu alas. Vain halutakseen taas jonnekin toiseen paikkaan 😼

Päiväunista ei kannata paastota ja siitä olen Frodon kanssa samaa mieltä! 

Toivotan teille Buzz Lightyearin (Toy Story -elokuva) sanoin:  KOHTI ÄÄRETÖNTÄ JA SEN YLI! 

Kävelyllä Verlassa

 Viime heinäkuussa kävin useamman kerran kävelemässä kaikenlaisia kävelyreittejä mökillä ollessani. Eräänä päivänä pysähdyin Verlaan. Jätin auton parkkipaikalle ja lähdin siitä kävelemään. Napsin roppakaupalla kuvia ja ajattelin julkaisevani niistä jutun sitten talvella, kun tekee mieli muistella kesää. 

Päivä oli lämmin ja kirkas.  Puolipilvistä ja aurinkoa.  Aiemmin oli satanut ja maa oli paikoitellen märkää.  Linnut lauleskelivat ja autoja kulki silloin tällöin ohi. Liekö matkalla Verlaan, tai sitten sen läpi. Verlan keskustahan on todella pieni.  Jos joku ei tiedä mitään Verlasta, niin olen kirjoittanut siitä aiemminkin monesti. Kaikki löytyy tuolta blogin sivupalkissa olevasta aiheluettelosta nimellä Verla.

Aloitan kuvalla Verlan Pytingistä, joka on nyt remontoitu ja avataan kai jo ensi kesänä vierailijoille.  Ihmettelin ensin tätä kuvaa, mutta tämä onkin napattu vasta takaisin tultua, eli Pytingin pihanpuolelta. 

Eduard Dippellin suunnittelema patruunan pytinki valmistui 1885 Gottlieb Greidlin asunnoksi.  Se edustaa kansainvälistä puurakentamisen koristeellista tyylivirtausta, joka levisi Suomeen 1860 -luvulla saavuttaen suosiotaan ensin rautatieasemien ja huviloiden rakentajien keskuudessa. 1898 kartanomaista pytinkiä korotettiin tornimaisella päädyllä.  Samoihin aikoihin tehtiin pytingin ympärille värikäs puisto ja keilarata paviljonkeineen. 

Tässä Pytinki jää taakse, kun kävelen tuota siltaa pitkin Verlankosken yli. Vesi virtaa vesivoimalaitoksen läpi.  Vesivoimaa on käytetty jo kauan sitten vesimyllyissä. Vuonna 1889 vesivoima pyöritti pientä turbiinia, jolla saatiin valaistus Verlan puuhiomoon ja pahvitehtaaseen.  1923 rakennettiin ensimmäinen vesivoimalaitos, joka käytti vain osan juoksevasta vedestä. Tämä korvattiin 1954 isommalla laitoksella, joka peruskorjattiin 2013.  Se tuottaa sähköenergiaa n.3000 keskivertotalouden tarpeisiin. (Wikipedia)

1743 kosken eri puolet olivat eri valtakuntaa, Venäjän ja Ruotsin. 

Yläjuoksulla vesimassa muodostuu Suolajärvestä, Niskajärvestä ja Siikajärvestä. Tuolla oikealla mutkan takana on vanha kalliomaalauspaikka (jossa kuva kyllä jo pahasti hiipunut). 

Missä silta, siellä myös lukkoja, kuten kuvasta näkyy 😄

Tuolla taka-alalla näkyy Verlan vanhan tehtaan rakennuksia, eli museoaluetta. 

Verlankosken jälkeen vesi laskee Vähä- ja Isokamposeen ja siitä Lintukymiin. 

Alla olevassa kuvassa on työväenasunto 1880 -vuodelta. 

Työläisten asuntoja nämäkin, rakennettu n.1880-1990. Niissä oli alun perin pärekatto. 

Opastaulun mukaan alla on Lipun torppa, joka on siirretty paikallensa 1870 -luvun alussa Se on alueen vanhimpia rakennuksia. Mökki on hirsirakenteinen yhden huoneen asuintalo, n12 neliötä. Päätyyn on myöhemmin lisätty puuliiteri ja hirsiseinät on vuorattu laudoilla. Alkujaan rakennuksessa oli multapenkkiperustus, jonka keskiosan tyhjässä tilassa pidettiin talvisin kanoja ja kesäisin säilytettiin ruokaa. Sähkövalo näihin työläisten asuntoihin saatiin 1923. 

Nimensä mökki on saanut ensimmäisten asukkaidensa mukaan, eli tehtaan työntekijän Antti Anders Lipun (1838-1911) mukaan. Antti ja vaimonsa Magdalena asuivat mökissä kuuden tyttärensä kanssa. Tyttäristä vanhin pääsi ripille samana vuonna, kuin kuopus syntyi 1886. Pariskunta asui mökissä elämänsä loppuun asti. 

Lippujen jälkeen täällä on asunut mm. tehtaan iäkkäin työntekijä Herman Kinnari. Hän oli 86 -vuotias jäädessään eläkkeelle yövahdin tehtävästä 1930 -luvulla.

Mökki toimi tehtaalaisten asuntona 1950 -luvun puoliväliin asti. Viimeisimpiä asukkaita oli Ukkosen perhe. Isä Salomon oli tehtaalla tallimiehenä ja vanhetessaan siirtyi yövahdiksi. 

Alla olevan kyltin kohdalla minulta katosi suhteellisuuden taju kokonaan.  Verlassa järjestetään sellaisia elämyskävelyjä ja ajattelin, että tuollainen porukka voisi kiertää myös metsänreunassa olevaa 50 metrin pituista metsäpolkua.  Ajattelin, että minäkin voin kiertää tuon pienen lenkin. 

Edes tämän opastaulun kohdalla eivät hälytyskellot soineet 😅 Kyltissä sanotaan ihan selvästi, että reitti on 2 kilometriä.   Edellinen kyltti kertoi, että luontopolku alkaa 50 metrin päästä, eli ei ole mikään 50 metrin mittainen minipolku. 

Metsäpolku oli kuitenkin kutsuva. 

Aiemman kyltin mukaan reitillä pääsi tutustumaan sykähdyttävien maisemien lisäksi luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen ja kestävään metsänhoitoon, jolla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. 

Reitillä oli metsävisa. Tässä arvuutellaan, montako puuta pystyy tunnistamaan kyseisessä kohdassa. 

Näillä main aloin hiljalleen ymmärtää, ett se 50 metriä oli huijausta. 

Suomalainen järvimaisema kesäisenä ja aurinkoisena päivänä on erityisen kaunis. 

Pienellä saarekkeella piti tietenkin käydä pyörähtämässä. 

Metsäpolun lopputulos oli liikunnan ja maisemien lisäksi 2 hirvikärpästä.  Ne ovat inhottavia, mutta kuitenkin helpommin havaittavia, kuin punkit.  Kuulostellaan, missä hirvikärpänen kulkee ja napataan niskasta kiinni, ravistetaan pois, tai otetaan nirri pois.  Lopputulos riippuu ärsytyksen asteesta. 

Alakuvan talolle en löydä nimeä, mutta se näyttää samalta, kuin työväenasunnot. Se on nykyisin ehkä yksityisen omistuksessa, tai sitten vuokrattavana lomamökkinä.  

Netistä löysin sittenkin tiedon, että tämä olisi ollut sähkömies Seppälän mökki. 

Verlan tehdas rakennutti klubitalon tehtaan työntekijöiden kokoontumispaikaksi.Seuratalon rakentaminen aloitettiin 1919 ja se valmistui 1921. Aloite talon rakentamisesta tuli yhtiön silloiselta toimitusjohtajalta Wilhelm Thesleffiltä. Hän toimi Verlan tehtaan toimitusjohtajana 1913-1920, kesällä 1918 hänet nimitettiin myös Suomen sotaministeriksi.

Alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan seuratalo ehti olla  muutaman vuoden. Tehtaan kasvaessa asuntopula pakotti muuttamaan sen työläisten asunnoiksi ja yläkerrassa asui kaksi perhettä. Rakennus palautettiin alkuperäiseen harrastuskäyttöön jälleen 1947, kun tehdas rakennutti kaksi uutta asuinkasarmia seuratalon viereen. Tämän jälkeen seuratalossa kokoontuivt paikalliset yhdistykset, järjestettiin juhlia, tanssittiin ja siellä vieraili ahkerasti mm. elokuvakiertueet. 

Kymi-yhtiön lomakylän aikana seuratalo toimi lomalaisten käytössä 2000 -luvun alkupuolelle saakka, kunnes se jäi tyhjilleen. Vuonna 2009 Verlan tehdasmuseo ja Verlan seurun kylähýhdistys käynnistivät talon peruskorjauksen hankerahoituksen turvin. Urakka valmistui 2012 ja nyt seuratalo palvelee arvonsa mukaisesti harrastustoimintaa, kokouksia ja juhlatilaisuuksia.

Alla näkyy Seuratalon ulkorakennus, eli huussit yms.

Rannassa on useampi pieni  mökki, joita Kymi yhtiö on vuokrannut viime vuosikymmeninä lomalaisille. 

Alla Leivon mökki. Se on saanut nimensä viimeisten asukkaiden mukaan. Mökin rakensi  Setä -Tassunakin tunnettu Taavi Pukkila, joka teki kaikenlaisia tukkitöitä ja nosteli erikoisvalmisteisella veneellä uppotukkeja ja kekkapäitä, eli tukkeja, jotka uivat pystyssä ja olivat uppoamaisillaan.  Hän, kuten moni muukin Verlan mies, teki sivuammattinaan suutarin hommia.  Mökki oli viimeisen perheen asumuksena 1964 asti, eli varsin myöhäiseen aikakauteen asti! 

Siellä seikkailee yksinäinen lammas! 

Ainoa mainitsematon rakennus on tehtaan rakennuttama lukutupa. Minulla saattoivat mennä jonkun talon kohdalla puurot ja vellit sekaisin, joten en ole varma, mikä tämä rakennus on. 

Nyt saatan olla väärässäkin, mutta tässä taitaa olla Verlan vanha kauppa. 

1886-1896 rakennettu koulu- ja virkailija- asunto. Monet rakennukset, kuten tämäkin, on siirretty kosken toiselta puolelta nykyiselle paikalleen. 5 huonetta alakerrassa ja 2 yläkerrassa. Talon pitkäaikaisin asiakas oli konttoripäällikkö Tuure Ilmonen Martta -vaimonsa kanssa. 

Vanha koulurakennus pilkottaa ajotielle.  Päätin vielä tuon kävelyn päätteeksi olla uhkarohkea ja ajaa  talon pihaan ottamaan kuvan.  Myöhemmin luin lehdestä, että talo on saanut uudet asukkaat oltuaan pitkään tyhjänä.  

Tällainen oli viime heinäkuussa tekemäni kävelyreissu. Historia on aina kiinnostavaa; miten ihmiset elivät missäkin ajassa, oliko elämä raskasta ja millä tavalla.  Verlassa on ainakin lukemieni tekstien perusteella elämä ollut pienimuotoisuudessaan hyvin yhteisöllistä. Tehdas on antanut elannon ja huolehtinut pitkälti muutenkin kylän asukkaiden hyvinvoinnista.   

Tuo jaksaa aina hämmästyttää, miten pienessä mökissä voi asua vaikka kuinka monta ihmistä ja silti elämä vaan on kulkenut eteen päin päivä kerrallaan.  

Olin kuvannut noita tiedotetauluja kävellessäni, mutta nyt en saanut ihan jokaista yhdistettyä rakennuksiin, joten virheitä on saattanut tulla. Etsin tietoa myös erilaisilta Verla -aiheisilta sivustoilta ja Wikipediasta. 

Tuosta otsikon kävelyllä -sanasta tuli mieleen Saran kävelyhaaste Villa Emilia blogissa. Liitän tämänkin kävelyhaasteeseen, vaikka sitä ei ehkä ole enää olemassakaan.  Oikeastaan tämä kävely on tehty jo viime vuonna 😄