Keskeneräisiä asioita on pulpahtanut mieleen. Alla olevat keskeneräisyydet eivät ole minun aikaansaannostani (paitsi istutus). Kevät on niin aikaisessa, että krookusparatkin ovat aivan sekaisin. Vieläköhän nämä kukkivat, kun aika on? Varmaan ehtivät paleltua ennen sitä.
Tämä kirkkotauluasia jäi kesken Päivin (Päivin Oma Plogi) kanssa. Hän oli löytänyt kirpputorilta Iitin kirkko -aiheisen ristipistellyn taulun. Aloin muistella, että noita kirkkoja oli kai enemmänkin, jonkinlainen sarja. Vihdoin muistin äidillä käydessä kysyä, oliko hänellä Elimäen kirkko tauluna. Olihan se. Selvisi myös, että olin jopa itse ostanut materiaalit hänelle. Kyllä on huono muisti nykyään.... Äiti oli tehnyt tarpeista ja mallista tämän alla olevan taulun.
Sitä en kyllä enää muista, mistä tuon ostin, vai tilasinko kenties?
Aiemmasta vessanmatosta jäi vielä vähän kudetta virkattavaksi ja päätin tehdä niistä alakerran vessaan maton, sen kokoisen, kuin kuteita riittää. Kyseessä on Manse kaupunkilanka. Matosta tuli tällainen neliö, 45cm x 45cm. Käytin mattoa jonkin aikaa vessan lattialla, mutta aina tuntui, että jalat eivät kunnolla mahdu maton päälle. Meillä on alakerrassa lattiat paljon kylmemmät. Teki siis mieli aina asetella jalat maton päälle.
Lopulta kyllästyin maton pienuuteen ja ostin lisää tuota Mansea. Sitä piti sitten ostaa kaksi rullaa, koska se oli sellaisessa könttitarjouksessa. Nyt minulle jäi siis jälleen ylijäämää.
Matto on nyt 58 x 58cm. Kävin kuvaamassa maton ulkona. Lumella en enää kuvaa mitään, koska se vääristää värit kokonaan. Nämä kaksi ihan samaa mattoa ovat kuitenkin ihan eri väriset sisällä ja ulkona. Alakuva taitaa olla lähimpänä oikeaa.
Virkkuukoukussani ei ollut kokonumeroa, mutta se oli iso. Ehkä 6-8?
Aiempi matto on edelleen Frodon suosikki. On niin hassua huomata vessan oven olevan auki ja kissan hiippailleen sinne makaamaan. Alakerran vessanmatto sitä tuskin niin kovin kiinnostaa, kun lattia on jo valmiiksi kylmempi, kuin yläkerrassa.
Nolottaa sanoa, mutta meillä on vielä yksi vessa, jossa ei ole mattoa 😂 Aikoinaan, kun alakertaa rempattiin, keksi miesväki, että tehdään kodinhoitohuoneen kulmaankin vessa. Olihan näitä hyvä olla silloin, kun lapset vielä asuivat kotona. Nyt meillä on niin monta vessaa, että eihän niissä edes ehdi kaikissa pyllistelemään. 😂 Miehellä on vielä pihalla tallissakin vessa. 4 vessaa siis. Talliin en mattoa tee.
En valita, mutta vähän valitan kuitenkin 😅 Työvuorot ovat olleet vähän oudot ja olen ollut tosi väsynyt. Huomenna olen tehnyt 12 päivää ja välissä oli 1 vapaa. Eilen tajusin, että tuon seuraavan 1 päivän vapaan jälkeen on vielä yksi 6 päivän työputki. Ainahan nämä vuorot tasaavat 3 viikon sisällä, joten onneksi tuolla viimeisellä viikolla on luvassa 4 vapaata, 2 erässä tietenkin, että en liikaa innostuisi 😉 Yritän hivuutella eteen päin päivä kerrallaan. Pakkohan nämä on olla jossain vaiheessa tehtyinä. Iltavuorot vielä menevät, mutta aamuvuorot ovat aika kituuttavia, etenkin heräämisvaiheessa. Välillä ei tiedä edes kuka olen ja missä, kun kello herättää. Ihan turhaa valitusta, koska monet menevät vielä aikaisemmin töihin, kuin minä. Nyt tuli ihan hyvä olo, kun pullautin tuon asian ulos 😁 Menen siis mukisematta päiväunille.....
Voi olla, ettei krookukset tykkää hyvää pakkasesta ja lumisateesta, jos niitä sattuu vielä tulemaan ihan urakalla. Pikku pakkasesta ja lumikerroksesta tuskin ottavat nokkiinsa. Muistelisin, että äiti teki joskus muinoin ristipistoilla Ruoveden kirkon kuvan. Jos niin oli, niin se taulu on nyt veljelläni, pitääkin tarkistaa seuraavalla visiitillä. Matostasi tuli nyt paremman kokoinen ja lankaa jäi seuraavaa mattoa varten, eiks je. Työkaverini teki joskus työvuoro listoja liikunnan ohjaajille ja tuumi, että työpäiviä voi työehtojen mukaan olla vaikka 10 tai 12 putkeen. Suosittelin kysymään liikunnan ohjaajien mielipidettä moisesta putkesta ennen kuin laatii sellaiset vuorolistat. Kuulosti mielestäni aika kovalta rupeamalta.
VastaaPoistaEhkä jossain nettikaupassa myydään noita Suomen kirkkoja pisteltäviksi. Tämä ja Päivin löytämä ovat ainakin ihan näköisiä oikeisiin nähden. Joku on innostunut ohjeistamaan kirkkojen kuvia :)
PoistaKrookusparat. Varmaan käy vielä huonosti. Liian aikaisin alkoi tämä kevääseen viittaava aika.
Joku mattohan se on kohta taas virkattava ;) Tykkään tuon ekan maton muodosta enemmän, mutta kyllä tämä neliökin on ok.
Listojen tekeminen on varmaan kamalan vaikeaa. Meillä on ilmeisesti ollut aikalailla vaihtuvuutta siinä hommassa. Listojen teko "ulkoistettiin" yhdelle henkilölle, eikä esimies enää tee niitä. Vähän väliä on jotain kämmiä käynyt niiden harvojenkin toiveiden suhteen, joita on laitettu. Eniten harmittaa se, että seuraava lista avautuu toiveiden laittamista vasta tosi myöhään ja joskus se sulkeutuukin jo ennen kuin on ehtinyt laittaa mitään. Sitten jännittää, kun on oikeaa tarvetta saada vapaa, kuten meillä huhtikuussa konserttia varten. Vielä ei voi toivoa, koska ei ole listaa, johon sen laittaisi. En ole varma, mutta 7 päivää on kai jo pisin putki, jonka voi suunnitella? Olen vähän huonosti perillä noista. 10 ja 12 ovat jo ihan mielettömiä, vaikka ne listaa tehdessä varmasti helpottavat sen tekijää ;)
Hyvä kun valitit. Eikö ollut niin, että jaettu valitus puolittuu. Nyt kun valitat vielä, se puolittuu joka kerran ja jäljelle jää vain pienenpieni hippunen. Vessanmatto on hieno - Frodo on aivan oikeassa.
VastaaPoistaKyllä se näin on ja selvästi helpotti. Nyt on ainakin ihan helppo, kun sain työt tältä päivältä tehtyä ja tiedän, että huomenna on edes se 1 vapaa ;)
PoistaPitäisi käydä itsekin kokeilemassa, miten kiva siinä vessanmaton päällä olisi loikoilla ;D
Kanavatyömalleissa on ollut ihan perinteisesti kirkkojen kuvia, varmaan joka paikkakunnan kirkosta on ollut malli. Joskus näin TV:stä jutun, jossa kanavatyömallifirman edustaja kertoi malleistaan. Mummini teki kaikille lapsilleen Tuhkimo-taulut kanavatyönä, ja kaikilla taulu oli ja on kunniapaikalla olohuoneen seinällä. Hyvä, että suurensit mattoa, ei vessan matto voi olla nenäliinan kokoinen, ja matoton vessa kuulostaa oudolta. T Saukkis
VastaaPoistaNäin se taitaa olla. Oli varmaan pysäyttävää nähdä kuva tutusta kirkosta kanavatyömallina, ja siksi tilasin sen äidille tehtäväksi ;) Äidillä onkin jatkuva putki kaikkien ristipistojuttujen kanssa ollut kymmeniä vuosia. Valmistuneita töitä on vaikka kuinka. Pyyheliinapeitteitä on meilläkin useampi.
PoistaAika kauan jaksoin sen pienen matonpalan kanssa pelleillä ja yhdessä illassa se suureni paremmaksi ;D
I think you deserve a good nappy time.Those work times are insane..I know it..been there done it
VastaaPoistaYou making carpet to four toilets wow Merri and Frodo are in heaven.Cats always like to lay down on a warm cosy place
I like your spring photoe and the church!!Amazing work and very nice
Happy weekend💖
I won´t crochet carpets to EVERY toilet ;D But maybe one more... ;D
PoistaToday was the last day at work before day off, so I try to think, tha´t great...untill Tuesday...
My mother makes all the time more cross stitches, over several 10 years. It´s her favourite handcraft.
My weekend is now very happy, all the hours which are left ;D Work done, day off coming. Nice day to you, too!
Hei vaan! Pidän peukkuja ettei krookuksesi palellu, on kyllä nyt vähän ilmatilat sekaisin. 👍🙄 ihanaa että jaksoit kysyä ja muistaa tuon kirkkokanavatyöjutun, laittaa kuvankin, kiitos kaunis, hieno tuokin Elimäen kirkko🧡 Kiva tietää nyt näistäkin enemmän. Anopilla oli myös se Tuhkimo-kanavatyö seinällään, oli itse tehnyt.
VastaaPoistaKomeita vessanmattoja olet tehnyt, ei ihme että Frodo tykkää, tykkäisin itsekin😍 Kauniit värit.
Huhhuh, mitä työputkia, miten jaksatkin, aamuvuorot minustakin aina vaikeita. Tosin teen nyt osittaista niin tämä mummo jaksaa mutta sinä, koita pitää huoli jaksamisesta😘
Ei ihan vielä tarvitsisi ilmatilan niin kovin lämmetä, vielä vähän odottelua ja sitten vasta.
PoistaÄiti on tosiaan tehnyt noita ristipistelyjä ja kanavatöitä kymmeniä vuosia. Sieltä ja meiltä muiltakin löytyy jos jonkinlaista taulua yms. Aihiot ovat minun mielestäni tosi kalliita.
On vaan pakko jaksaa, niin se on nähtävä. Vaihtoehto on huono, jos aikoo palkkaa saada. Yritän elää päivän kerrallaan. Siksi minusta onkin vaikea suunnitella tulevia aikoja kovin tarkasti, kun ei työvuoroista ja jaksamisesta koskaan voi tietää. Sanoin pomolle ruokapöydässä, että minä voisin jo jäädä eläkkeelle hiljalleen. Pomoa hörähti vaan nauruun. Vielä pitäisi 10 vuotta sinnitellä ja siinä ajassa ehtivät päättäjät jo nostaa eläkeikää taas muutamalla vuodella. Ollaan työkavereiden kanssa varattu jo rollaattori sitä varten, että loppuvuosina mennään sitten niillä töihin.
Joo sitä ei koskaan tiedä vaikka keksisivät nostaa eläkeikää taas, pääseekö koskaan. Täälläkin vähän vitsailtu rollaattorihoitajista. Eihän ne meitä vanhoja haluaisi laskea eläkkeelle kun osataan työt ja ollaan tunnollisia, eikö?
PoistaJotain taka-ajatuksia niillä varmaan on ;D
PoistaMinuakin alkoi väsyttää kun vain luin noita työvuorojasi; ei siis ihme jos Sinua väsyttää :-). Ei kuulosta kyllä yhtään kivalta.
VastaaPoistaTeillä ei pitäsi syntyä ainakaan vessajonoja :-))).
Meillä on kylppärissä nykyään Artun vesikuppi kun sillä on tapana juodessaa roiskia vettä lattialle tai muuten vain mielellään kaapii vesikuppiaan nurin. Se viihtyy siellä muutenkin hyvin kun lattia on siellä huushollin kaikkein lämpimin paikka ja vieläpä pehmeä matto alla. Täytyy vain pitää ovea aina rakosellaan, muuten tulee huutoa ; on se sitten sisä- tai ulkopuolella :-).
Meillä tupruttaa justiinsa nyt lunta joten se siitä kevään tulosta....sinne suuntaan kuitenkin on pyrkimys !
Yhtä paljon, kuin työpäivien tekeminen, alkaa väsyttää niiden ajatteleminen, etenkin, jos ne ovat edessäpäin ;D
PoistaMeillä on sellaiset nk tarjottimet kissoilla. Niihin upotetaan vesikuppi ja ruokakuppi. Ne on olleet tosi käteviä, vaikka välillä roiskuisikin. Suosittelen sellaista. Kissoilla on varmaan paras tietämys lämpimimmistä paikoista kotona, kun ne kulkevat aina paljain varpain :)
Uusi lumi on vanhan surma?
Välillä on ihan terveellistä purnata ja puhaltaa ulos ylimääräisiä höyryjä.
VastaaPoistaKyllä se vähän helpottaa :)
PoistaMuistin juuri, että olen jonnekin jemmannut noita kanavatöitä. Minulla on tekemättömiä pohjia ja epämääräisiä lankanippuja jostain toisesta työstä mutta luovuuttahan voisi käyttää. Kivoja nuo virkatut matot. Me ovat varmasti lämpimiä, koska ovat aika paksuja.
VastaaPoistaMeille tuli tänään sentin lumikerros. Jään päälle taas satoi. Kamalan liukasta taas kävellä.
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.
Eikö kanavatöistäkin tai ristipistoista voisi tehdä jonkinlaisia jämälankatöitä ja jämäpalatöitä? Minulla on ollut jo ainakin 10 vuotta kesken yksi ristipistely, kun se menee aina pieleen, kun en näe kunnolla niitä ruutuja. Sitten loppuu kärsivällisyys. Pitäisi taas oikeastaan kaivaa työ esille...
PoistaPätkii ja pulpahtelee. Niin tätä päivää täälläkin päässä ;)
VastaaPoistaEhkä se onkin vain nykyaikaa?
PoistaMinäkin pällistelin perjantaisella s.reissulla maasta nousevia "joitain" Täti B:n pihassa, ja muuallakin. Oletan (muistelen) niiden olevan juuri krookuksia. Kivat matot! Hyvää alkanutta maaliskuun ensimmäistä viikkoa!
VastaaPoistaLiian aikaista on minun mielestä. Harmi.
PoistaTänään taas totesin yläkerran veskinoven olevan raollaan ja siellä pimeässähän makasikin sitten taas Frodo. Että se sitten nauttii siitä vessaoleskelusta ;D
Maaliskuun jälkeen tulee huhtikuu ja se se vasta onkin hieno juttu! Kivaa päivää sinulle!
Meillä on kotona kaksi vessaa ja tunnustan kummassakaan ei ole mattoa .
VastaaPoistaTyövuorosi on aivan kamalia onneksi ei tarvitse enää . Kolmekymmentä vuotta minäkin heräsin viideltä ja viimeiset toistakymmentä vuotta kuudelta . Hoh hoijaa. Minä tein melkein viisikymmentä vuotta työtä ja se riitti.
Yläkerran veskissä ei ole ollut kymmeniin vuosiin mattoa, mutta nyt on :) Alakerran lattia on usein niin kylmä, että mikä tahansa matto tuntuu ylellisyydeltä.
PoistaOlen jo alkanut haaveilla eläkkeellä pääsemisestä... ei ole kyllä mitään toivoa vielä. Varmaan eläkeikä lopetetaan kokonaan, kun pääsen sinne asti. Rollalla töihin ja reppuun ranne- ja nilkkatuet, varrellinen nostopihti, vähän vitamiinia ja särkylääkkeitä, niin eiköhän se silloinkin suju ;D
Nuorempana heräsin usein aika viime tipassa. Nykyään olen oppinut nauttimaan aamurauhasta, vaikka se tarkoittaakin liian aikaista heräämistä. Ehdin olla vähän aikaa "vapaalla" kotivaatteissa ennen töihin lähtöä :)
Nyt tuli aika nostalgiset fiilikset. 🤭 Mä olen nimittäin päässyt Elimäen kirkossa ripille. 😊 Kiitos koukkauksesta lapsuuteen ja jaksamista sinulle. ❤️
VastaaPoistaRipillepääsy kanavatyökirkossa :) Minäkin olen siellä istunut joitain kertoja. Tulee mieleen ainakin opiskeluaikana. Se on jotenkin lämminhenkinen kirkko. Erilainen, kuin meidän oma kirkko.
PoistaEilinen vapaa hurahti ohi ja tänään alkaa taas 6 päivän työrupeama. Aika siis etenee päivä päivältä... Ehkä se sunnuntaikin vielä koittaa.
Mä en pystynyt edes lukea noita työvuoroja , sen verran alkoi ahdistamaan, joten hyvä että jupisit ääneen👍😊 Vessoja pitää olla, ehkä 4 riittää😅Ihana tuo vaalea/beige matto, jonka päällä Frodo loikoilee🥰🥰
VastaaPoistaTämän päivän jälkeen on enää 5 työpäivää, eli positiivisen kautta. Ensin pitää tietysti lähteä tekemään tämä päivä ;D
PoistaJos kaikki vessat on jostain kumman syystä varattu, voi aina mennä naapuriin ;D
Matot ovat niin graavia pintaa, että niistä saa jonkinlaista jalkojen akupistepaineluakin.
KYllä kai nämä kevään aikaiset kukkija, kuten krookukset ja pikkulijat ovat kylmänkestäviä . Ihmettelen sinun lumetonta pihaasi.. Kirkkoristipistotyö on kaunis. Sitä ompelusta minä en hallitse ollenkaan. Kirkoista kyllä olen kiinnostunut. Joskus kuvasin matkojeni varrelle osuvia kirkkoja.
VastaaPoistaMeillä oli vanhsaa kodissa kaksi vessaa, nyt vain yksi. Joskus tulee jonotusta. Kyllä kissakin tietää, missä on mukavaa makoilla.
Ei täällä ole lumetonta, vaikka ei niin paljon olekaan, kuin siellä päin. Nuo kukat ovat eteläisen seinän vieressä ja se sulaa aina ensimmäisenä. Ihan kekojakin on vielä reippaasti pihalla. Pihatie alkaa olla aika sula. Enää ei pääsisi potkukelkalla, eli aika viime tipassa vielä kerettiin tyttelin kanssa tuossa taannoin.
PoistaVähemmälläkin vessamäärällä pärjäisi täällä meillä, mutta mikäs minä olen vastaan väittämään, jos remppaajat ovat sitä mieltä, että vessoja pitää olla joka puolella ;D Nyt on ainakin tilanne, että toiset toimivat, jos joku menisi epäkuntoon ;D