Torni

 Pienen pieni kesäloma-ajelu vei meidät mökiltä Elvingin tornille.  Sen kerrotaan olevan näköalapaikka etelä-Suomen erämaaluontoon.  Olen käynyt siellä  joskus ennenkin, vuosia sitten. 

Pääsymaksu on 3 euroa/ aikuinen. Paikalla oli reipas nuori kesätyöntekijä ohjaamassa kävijät ovesta sisään. Kiikarit matkaan ja raput ylös.  Vaikka kateus on perisynti, niin taas minulle tuli mieleen, miten vääränlaisen ammatinvalinnan olenkaan tehnyt!  😂 Niinhän sitä silti sanotaan, että elämä on valintoja.  Taitaa pitää paikkaansa. 

En käsitä, miten minä, joka lapsena kiipeilin vaikka minne, olen nykyään niin epäileväinen jopa tällaisten rappujen suhteen. Ihan kuin ne olisivat huojuneet!  Kuntokin tuntui olevan surkeimmasta päästä. 

Ilma oli kaunis ja puuskutuksen tasaannuttua pääsin katselemaan maisemia ensin pelkillä silmälaseilla ja sitten kiikareilla.  Kaikkialla näkyi metsää ja vesistöjä.  Kaukana järvellä näkyi veneitä.  Muistelin lapsena olleeni yhdellä mökillä tuolla päin, mutta en enää osannut hahmottaa, missä päin järveä se olisi ollut. 

Tornin rakennutti vuorineuvos Rudolf Bernhard  Elving, (1849-1927). Hän perusti mm. Voikkaan tehtaat ja johti myhöhemmin myös Kymin Osakeyhtiötä, toimi useiden valtion hallinnon ja yritysten johdossa ja omisti laajoja maa-alueita. 

Rudolf  perusti mailleen Kirjokiven kartanon (siellä olen joskus lapsena ollut musiikkiopiston leirillä).  Se oli Elvingin perheen kesänviettopaikka. Talvet he asuivat Helsingissä. 

Kartanon mailla sijaitseva torni on yli 20 metriä korkea käsin valetuista sementtitiilistä muurattu kahdensankulmainen tornirakennelma, jonka rakennustekniikka on erikoislaatuinen. Kerrotaan Elvingin tuoneen menetelmän Saksasta. Toteuttaja oli rakennusmestari Kaarle Malmgren.

Torni on alun perin rakennettu palovartiointia ja luvattoman  kalastuksen ja metsästyksen valvontaa varten.  Sotien aikana torni oli tehokkaasti käytössä, sillä se toimi lottien miehittämänä ilmavalvontapaikkana.  

Alkuperäiset sisäportaat tuhoutuivat tulipalossa 50 -luvulla. Torni oli pitkään tyhjillään, mutta se kunnostettiin 1990 -luvulla ja toimii nyt matkailunähtävyytenä. 

Taisimmekin tulla paikalle pikkuautolla, vaikka se vaikutti tullessamme aika isolta autolta 😂

Tarkoitus oli matkalla käydä yhdellä uudella luontopolulla, mutta emme löytäneet sen alkupäätä.  Lopulta Verlaan palattuamme päätimme käydä kiertämässä siellä olevan n.2 kilometriä  pitkän luontopolun.  On todella mahtavaa, että hyttysiä ei ole juuri lainkaan! 😊 Punkeista varoiteltiin oikein kyltillä.  Ehkä se on joillekin matkailijoille  uusi juttu, vaikka itselle ihan normaali tieto tuollaisissa paikoissa kulkiessa.  Otin alkukesästä puutiaisaivokuumerokotteet.  Olisi mahtavaa, jos punkkirokote olisi sellainen, kuin kissojen punkkilääkekin, eli hylkisi mahdollisia kiinni käyviä punkkeja pois iholta 🤔 Olisiko tässä kehittelyn paikka lääketeollisuudelle?   Kohta alkaa marja- ja sieniaika. Saa nähdä selviänkö tänä vuonna ilman punkkeja. Jostain syystä ne ovat viime vuosina tykästyneet minuun. Yksikin on liikaa! 

Oletteko huomanneet, että blogin esikatselussa ei näy korjattu versio, vaan se näyttää päivittämisestä huolimatta kirjoitusvirheet?  

Kesä jatkuu.......    🌷❤️  nautitaan siitä nyt kun vielä voidaan. Aika menee niin nopeasti ja syksy kolkuttelee  salakavalasti nurkan takana. 

Mukavaa päivää juuri Sinulle! 

Pyhä-Nattanen

 Nattaset, eli Nattastunturit on Sodankylän kunnassa sijaitseva tunturiryhmä. Se koostuu 6 tunturista, jotka sijaitsevat 1956 perustetun Sompion luonnonpuiston alueelta. Huiput ovat nimeltään Pyhä-Nattanen, Seinätunturi, Serrikainen, Terävä-Nattanen, Lupukainen ja Suku-Nattanen. (Wikipedia) 

Me kävimme Pyhä-Nattasella. Sen korkeus on 544m merenpinnasta.

Minä en ollut sattuneista syistä yhtään katsonut etukäteen, mihin olimme menossa. Mies oli järjestänyt koko retken.  Olimme yötä Vuotson leirintäalueen päärakennuksen huoneissa.  Paikka oli ihan siisti. Meillä oli oma keittiö ja wc.  Keitimme retkievääksi kahvia termospulloon ja pakkasimme eväät reppuun. Ei ollut oikein varma, miten kylmää siellä ylhäällä on. Minä pakkasin mukaan myös lisävaatetta.  Pärjäsin kuitenkin ihan fleecetakissa, vaikka huipulla olikin tuulista.  En enää muista säätilaa, mutta veikkaan sen olleen noin 15 astetta lämmintä. 

Reittejä Sompion luonnonpuistossa on useita. Pyhä-Nattasen huipulle pääsi kahta eri reittiä.   Alussa polku oli ihan tavallista metsäpolkua. Hyttysiä oli vain vähän.  Ihailimme luontoa ympärillämme. Olisin niiiin toivonut, että olisimme nähneet poroja metsässä, vaan ei.   Joku iso lintu lehahti lentoon aika lähellä, jolloin kumpikin hätkähdimme. 

Sieniä kasvoi siellä täällä. 

Pohjoisen luonto on niin eri näköistä, kuin 1000 kilometriä etelämpänä. 

Reitin pituudeksi määriteltiin 7,5 kilometriä.  Laavu oli kuitenkin jo 2 kilometrin päässä lähtöpisteeltä.   Emme me siihen halunneet pysähtyä eväitä syömään, vaikka puitakin olisi ollut tarjolla nuotiota varten.  Meidän eväät eivät muutenkaan tulia kaivanneet 😅

Olimme jo ehtineet ihmetellä, miten polkua pitkin pääsee tunturin huipulle, kun ei kuljettu lainkaan ylös päin.  Pienoinen nousu alkoi vasta nuotiopaikan jälkeen. Tuosta huussin ohi lähti polku yläviistoon. 

Melko tasainen metsäpolku muuttui pikku hiljaa kivisemmäksi. 

Kivet suurenivat ja piti tarkkaan katsoa jalkoihin, että ei nyrjäyttäisi nilkkojaan. 

Olimme lähteneet liikkeelle heti aamupalan jälkeen.  Emme nähneet ylös mennessä kuin yhden ihmisen. Hän tuli samaa reittiä alas päin. 

Polku alkoi hiljalleen hiipua ja edessä oli julmettu määrä kiviä!   Onneksi en uskonut ohjeistuksia, enkä laittanut maastokenkiä, kuten oli suositeltu. Minulla oli lenkkarit.  En olisi ikinä selvinnyt tästä noususta kömpelömmissä jalkineissa.  Sää oli onneksi kuiva. Sateella kivat ovat varmasti vaarallisia.  

Alussa olin tosi hämmästynyt tuosta kivien määrästä. Polkua ei ollut ollenkaan, vaan pompimme kiviltä kiville. Minun kuntoni oli tuolloin(kin) tosi huono ja jouduin vähän väliä pysähtymään ja tasaamaan hengitystä ja sykettä.  Se suomalainen sisu kuitenkin puski sisuksista lähtemään taas liikkeelle. 

Kiviä, kiviä, kiviä....

Näin ylhäällä oli jo maaruskaakin siellä täällä nähtävissä. 

Tässä kohtaa, kun huippua ei edes näkynyt, olin jo useamman kerran ajatellut, että  alkaa olla ylipääsemätön juttu. Minä se tässä vaan paarustan, mutta Repolaiset varmaan menisivät huipulle pyöräillen! 😂

Huilatessa oli aikaa kuvata kivien pintaa. 

Ylempänä kivet alkoivat muuttua levymäisemmiksi. 

Lähituntureiden kiviaines on granuliittia, mutta Nattaset koostuvat poikkeuksellisesti graniitista.  Pyhä-Nattasella kiviaines on muodostanut rapistuessaan tooreja. Kivikasat näyttävät siltä, kuin joku olisi asetellut niitä muureiksi.  Ne ovat kuitenkin muodostuneet itsestään aikojen saatossa. Ne ovat olleet aikoinaan saamelaisten pyhiä palvontapaikkoja, seitoja (wikipedia jälleen...). Niille on voitu uhrata mm. luonnontuotteita, lihaa, kalaa yms. Niiden on toivottu antavan uhraajalle esim. onnea elinkeinossa. 

On tämä kotimaa kyllä monimuotoinen! Kaikenlaisia ihmeellisyyksiä täältä löytyykin! 

Siinä meikäläinen seisoskelee tyytyväisenä siitä, että selvisin hengissä kiipeämisestä 😂 Näin käsittämättömiä kivimuodostelmia kannatti todella kiivetä katsomaan, maisemista puhumattakaan. 

Huipulla on pieni päivätupa, jos haluaa levähtää. Mietin, millaisissa tunnelmissa laella oltaisiin, jos yht´äkkiä olisi vaikka puhjennyt rajuilma. 

Tuvan pöydällä oli täyteen kirjoitettu vieraskirja.  Tuvassa olivat käyneet ainakin Elastinen, Uniikki & kumppanit. Ihan vähän rohkenen epäillä noiden allekirjoitusten aitoutta, mutta mistäpä sen tietää 😉 

Laella on jatkosodan aikainen saksalaisten tähystysasema.  Millaista on mahtanut olla päivystäminen tuolla korkeuksissa?

Roskiksen päällä on näköjään kiviä. Voin kuvitella, miten tuo iso pönttö lentelisi holtittomasti kovan tuulen aikana. Pysyykö noiden kivienkään pitämänä, ei ehkä. 

Alhaalla näkyy Sompiojärvi ja Lokan tekoallas. En ole nyt varma, onko se tuo "lätäkkö", vai se yksi toinen, joka näkyi toisessa suunnassa.  

Koska en tosiaan ollut yhtään tutustunut paikkaan etukäteen, luulin tässä vaiheessa, että joudun hyppimään tuon saman kivikon alas päin! 

Alussa näin pitikin tehdä, mutta sitten alkoi tuo helpompi reitti, jota pitkin oli helppo kävellä alas. No eihän se helppoa ollut 😂 Kaikki, jotka ovat  joutuneet kiipeämään ja laskeutumaan, tietävät, että laskeutuminen onkin reisille tuskallisempaa.  Tällä polulla tuli vastaan jo reilustikin porukkaa. Alhaalla odotteli linja-auto.  Onneksi me olimme lähteneet ajoissa liikenteeseen. Saimme olla huipulla kahdestaan. 

Joku on joutunut rahtaamaan hiekkaa tänne ylös ja polulle ihan urakalla.  Mönkijällä varmaan?  Hommassa on ollut paljon työtä. 

Oli hieno reissu!  Me emme ole kumpikaan mitään urheiluintoisia, joten haastetta tässä riitti enemmän, kuin tarpeeksi.  Selvisimme silti huipulle!  Sadesäällä kivikoissa hyppely olisi varmaan ollut hengenvaarallista. Meille osui sopiva päivä retkeilyyn. 

Tämä oli siis meidän lomareissun pääkohde. Kaikki muu oli etukäteen suunnittelematonta.  

En ole kiivennyt muille tuntureille, enkä siis tiedä, millaista muualla on. Nämä toorit ovat kai kuitenkin Nattasen erikoisuus.  Niitä poroja jäin kuitenkin kaipaamaan.... 

Luontopolku

 Liikuntatavoitteissani taisin mainita luontopolulla käymisen.  Todistettavasti olen sen nyt tehnyt.    Muuten ovat tavoitteet romuttuneet aika komiasti, mutta periksi ei anneta!   

Töissä jouduin ryömimään yhden sängyn alle, kun tärkeä juttu putosi sinne, eikä muu auttanut. Selvisin siitä vielä tolpilleni. Tänne koloon en kuitenkaan uskaltaisi lähteä ryömimään, eikä syy ole jäykässä kropassa. 

Pienikin metsäpläntti tuo jonkinlaista sisäistä rauhaa. Linnut laulavat, aurinko paistaa, metsä tuoksuu. 

Mielenkiintoisia näköaloja oli nähtävissä.  Mahtavatko tontut ja maahiset täältä illan tullen kurkistella koivikkoon, josko haltijoita vielä näkyisi?

Todella monella luontopolulla on näitä visailu-/tietoiskutauluja.  Ne yllyttävät kulkijaa kiinnittämään huomiota syvemmälle metsän faktoihin, eikä vain tunnelmiin. 

Lyhyenkin reitin varrella ehtii nähdä monentyyppistä maisemaa. Onko tuolla ylhäällä joku... ?  Itse päämaahinen ehkä?

Nuotiopaikalla voi istuskella, jos sattuu olemaan eväitä matkassa. 2 kilometrin matkalla ei paljon eväitä ehdi miettiä, vaikka karamellit ovatkin aina mielessä nykyään 😂 

Siellä se Kymijoki taas pilkottaa. 

Joku on kuitenkin ehtinyt istua ja viettää aikaa tässä nuotiopaikalla. On ilmeisesti  raaputtanut nimensä penkkiin, että muistaisi sen vielä seuraavallakin kerralla. 

Olisi tehnyt mieli merkitä tämä kuusi, että pääsisi jouluna hakemaan sen kotiin...  meillä ei ole ikinä ollut näin tuuheaa kuusta. Joskus on ollut  jopa vain sellaisia seinä- tai nurkkamalleja.  Tässä ei olisi oksista pulaa! 

Kaikenlaisia kukkia oli matkan varrella.  

Reitillä oli aika paljon mäkiä. Tekee taas mieli puhua siitä esteettömyydestä (en tiedä miksi..). Täällä varmaan pärjäisi, jos olisi joku vahva tyyppi pyörätuolin kahvoissa. 

Nilkat ovat kenkkuilleet viime aikoina niin paljon, että olen kartellut kaikenlaista ylimääräistä kävelyä.  Välillä kävely on ok, välillä ei.  En ole vielä lääkäriin asti pyrkinyt, kun kerran olen liikkeelle päässyt.  Onhan minulla toinen toimiva jalka 😅

Kotona Merri pitää majaa riipparaidan alla. Frodokin on siellä välillä, tosin eri aikaan. Onneksi ostin uuden riipparaidan, kun vanha otti ja kaatui  suuren latvapainonsa takia. Kiskoin sen pois ja istutin vuosi, pari sitten uuden puun. Se on rehevöitynyt vauhdilla ja kissat muistivat heti, että se oli hyvä majapaikka. 

Aurinko paistaa ja puuskatuulta luvassa. Sopiva päivä lähteä töihin 😄

Hyvää viikonloppua juuri Sinulle!