Kissoilla oli taas majoitustoimintaa, kun mammat matkustelivat. Ruokailu jälleen kahdessa kerroksessa. Kaikki sujui hyvin, eikä Merrin stressikynnyskään ylittynyt liikaa.
Mammat olivat kolmessa sukupolvessa matkustelemassa. Äidin Arttu -koirakin oli ensimmäistä kertaa hoidossa.
Meillä oli kaupunkiloma Napoliin, jossa oli, kuten säätiedotuskin oli jo kertonut, vielä vähän kuumempaa, kuin kotimaassa. Moni varmaan miettii, että on hulluutta lähteä Suomen kesästä etelän lämpöihin, mutta lomat ja niiden yhteensopivuus ovat varmaan merkittävässä osassa näitä päätöksiä tehtäessä. Napolissa on kuitenkin erilaiset näkymät, kuin Suomessa, jota kierrettiin miehen kanssa jo lomani aluksi. Vietin sairaslomalla niin monta kuukautta kotona, ilman minkäänlaisia haluja edes lähteä kotoa mihinkään, että nyt päätin rohkaista itseni ja lähteä "isommille kylille". En ole koskaan ollut kova matkustelemaan ulkomailla, koska olen pelännyt lentämistä ja laivamatkoja ja melkein mitä vaan kuvitella saattaa.... Ensimmäinen pidempi matkamme oli myös kaupunkiloma, muutamia vuosia sitten. Silloin kohteena oli Rooma ja mehän sitten myöhästyimme lentokoneesta Roomassa. Soppa oli lopulta sitä luokkaa, että matkustaminen ei ole edelleenkään ollut ensimmäisenä mielessäni. Toisaalta tuosta matkasta selviäminen on karaissut luontoa ja uskallusta.
Napoliin saavuimme vasta illalla ja voitte varmaan kuvitella tuntemuksiamme, kun hotellin edustalla katu näytti tältä... Meillä oli tarkoitus mennä vielä illalla johonkin katuravintolaan syömään. Meinasi mennä pupu pöksyyn ja ruuat syömättä, kun uloslähteminen alkoi siinä määrin hirvittää.
Hotelli oli kyllä ihan siisti. Hillittömän naurukohtauksen saimme kuitenkin tästä suihkukopista! Vessakin oli tuossa lähellä, siinä oli sentään savulasiseinämät 😂 Tytär sai oman osansa "kaksiosta" ja nukkui sohvalla. Myöhemmin illalla huomasimme, että minulla ja äidillä oli tuossa parisängyssä jopa yhteinen peitto!
Naureskelun jälkeen keräsimme rohkeutemme ja lähdimme etsimään ruokaa. Ilma huokui lämpöä vielä silloinkin. Italiassa piti syödä pizzaa... Äiti mietti ananasta ja minä hölmö kysyin tarjoilijalta.... hän meinasi saada sydänkohtauksen! No hei! Sen verran pitää sanoa puolustuksekseni, että minähän en syö pizzaa juuri koskaan, enkä kyllä tiedä mistään suomalaisista ananaspitsa -meemeistä. Voin sanoa, että tämän reisun jälkeen pitsakiintiöni on tälle vuodelle täysi. Onneksi tarjoilija oli tosi mukava, kun vihdoin selvisi, että hän ehkä sittenkin selviää kysymyksestäni. 😉 Ruokailun päätteeksi kiittelin pizzoista ja sanoin, että hyvää oli, vaikka ei ananasta ollutkaan...
Alla olevasta kuvasta voi ehkä päätellä mikä oli minun pizzani? Sehän on tietenkin tuo kaikkein vaalein! 😂 Paikallinen "aneemispizza", joita harrastan kotonakin.
Hotellimme oli aika pieni ja aamupalakaan ei ollut mikään ruuhkaisa tilaisuus. Syötävää löytyi ihan yllin kyllin. Mieltäni hivelee vieläkin tuo hedelmäpalojen kulho. Kahviautomaatin kanssa minulla oli taas vaihteeksi vähän erimielisyyksiä.
Kirkkaammassa päivänvalossa ympäröivä kaupunkikaan ei enää näyttänyt niin surkealta. Roskia ja seinäkirjoituksia oli kuitenkin kaikkialla paljon. Asunnottomia on kaupungissa varmasti todella paljon, kuten kaikkialla Italiassa pakolaisten myötä.
Päätimme hypätä turstibussiin ja kierrellä vähän kauempanakin hotellista. Samalla totesimme, että kaikkialla ei ollut ihan samannäköistä, kuin meidän hotellimme ympäristössä. Hotellin valinta ei aina ole kuvien ja faktojen perusteella niin helppoa.
Tälläisiäkin näkymiä kaupungilla oli. Selkeästi siistimpää. Aamupäivän pilvisyys alkoi päivällä kadota ja aurinko alkoi paahtaa ihan tosissaan. Lämpötila oli varjossa ainakin 32 astetta, auringosta puhumattakaan. Hiki tuntui valuvan noroina selkää pitkin. Vaatteet näyttivät ulkoisesti yllättävän kuivilta, vaikka ne olivat kosteita vielä kotiin palattuakin 😎 En aio valittaa tuota kuumuutta, joka oli tiedossa jo ennen matkaa. Kyllä se oli ihan siedettävyyden rajoissa ja vaihteli päivän mittaan jonkin verran. Monissa kaupoissa ja ravintoloissa, sekä muissa tiloissa oli hyvä ilmastointi, myös hotellihuoneessamme.
Hyppäsimme turistibussin kyydistä tällä upealla aukealla, jossa sijaitsi mm. alla oleva rakennus.
Rakennus on eräänlainen galleria/ ostoskeskus, joka on rakennettu 1887-1890. Siinä on 4 eri suuntaan ulottuvaa käytävää ja upea lasikatto!
Seinämillä ja katonrajassa on korkokuvia ja koristekaiverruksia. osa yläkerroksista oli peitetty pressuin remontin takia. Kaupungissa oli monessa paikassa remonttia. Lisäksi monet rakennusten seinämät ja patsaat oli peitetty nk. verkoilla, jotta mitään ei putoaisi ohikulkijoiden päälle.
Rakennus on pienen videonpätkän arvoinen, vaikka se antaakin hyvin suppean kuvan kaikesta.
Lattialla, keskikupolin alla on upeita mosaiikkikoristeluja.
Galleriaa vastapäätä on Napolin nuorin linna, Castle nuovo. Sitä on alettu rakentaa 1279 ja sen on ollut määrä olla puolustuksen keskus, josta on ollut hyvät näkymät meren suuntaan. Meri on ollut tuolloin huomattavasti korkeammalla ja nyt kuivaksi jääneelle merenpohjan päälle on rakennettu huomattavan laaja alue asuintaloja ja muita rakennuksia.
Linnan sisälle emme yrittäneetkään. Meillä oli vain 2 kokonaista päivää aikaa kiertää Napolissa, eikä silloin ehdi oikein tarkasti katsoa kaikkea. Hellekään ei edesauttanut ylimääräisiä kierroksia.
Tässä vielä linna toiselta sivulta. Rakennustöitä senkin edustalla.
Vanhan kaupungin kaduillakin ehdittiin vähän aikaa kierrellä. Monissa pienissä liikkeissä myytiin koruja, huiveja, mukeja, kodin turvallisuuden ja onnen takaavia "esineitä" (selviää myöhemmin) jne. Kovin monissa liikkeissä emme käyneet, mutta mielenkiintoisen näköisissä pyörähdimme. Yhdessä liikkeessä myytiin puuvilla- ja pellavavaatteita. Löysimme jokainen jotakin. Minä löysin vihreän tunikamekon, joka oli niin kiva, että laitoin sen seuraavana päivänä päälle (näkyy myöhemmin kuvassa).
Luulin, että minulla olisi ollut kuva tekemistäni hatuista, mutta yhtään kuvaa ei ollutkaan siitä, jossa oli sininen nauha. Se kävi ihan täydellisesti tässä näkyvän sinisen tunikan kanssa. Varjon osuessa kohdalle, oli pakko tuulettaa päätä ja ottaa aurinkolasit, sekä hattu hetkeksi pois.
Kävimme myös paikallisessa eläinkaupassa. Se oli todella hyvin varusteltu.
Frodon pentuvaljaat ovat jo jonkin aikaa olleet siinä-ja-siinä -kokoa. Täältä lähti tuliaisiksi uudet. Tarjolla oli kaikkea söpöä, mutta pääosin koirille. Merrin valjaathan taitavat olla koirien osastolta (älkää kertoko sille) ja ne ovat olleet oikein hyvät. Olisin ostanut Frodollekin samaa tyyliä, mutta kaikissa oli koiran kuva! Eikö se olisi ollut jo vähän liikaa?
Frodo sai kuitenkin tyylikkäät vihreät valjaat suoraan Italianmaalta. Ihan tyytyväisenä se on niitä käyttänyt. Vanhoihin verrattuna uutta on se, että pääosa on pujotettava, mikä ei Frodon mielestä ole mistään kotoisin.
Hyppäsimme uudelleen turistibussiin, koska lippumme mahdollisti kaksi kyytiin nousua. Pyörähdimme vanhan kaupungin Piazza del gesú -aukiolla.
Ihmetyttää, miten monta kuvaa olen saanut otettua ilman ihmisiä, tai vähällä ihmismäärällä, kun kaikkialla oli valtavasti ihmisiä!
Kaupungin läheiset kukkulat näkyivät kävelyreiteillemme ja bussin kyydissä selvisikin, että siellä asuu parempituloista väkeä hienoissa taloissaan. Asunnon ostamiseen tarvittaisiin miljoona euroa. Näkymät kukkuloilta satamaan olivat upeat. Taustalla näkyi myös jo seuraavan päivän matkakohteemme, Vesuvius.
Illalla kävimme taas ruokailemassa ja minä halusin jälkiruokaa.... Tarjoilija ehdotti babaa, josta emme tajunneet yhtään mitään, kunnes hän kiikutti meidät vitriinille katsomaan. Näyttää hyvältä, mutta maistuu hmmm... hieman erikoiselta. Koko luomus on kostutettu kauttaaltaan jollain liköörillä tms.
Koko matkan ajan oli huolehdittava reilusta nesteytyksestä. Silti tuntui, että oli lähes jatkuva nestehukka hikoilun takia, vaikka vessaan ei ollutkaan mitään asiaa.
Olin varannut netistä löytämäni pienryhmäretken Pompeijille ja Vesuviukselle. Löysimme helposti pikkubussille, joka vei meidät aluksi Pompejille, joka oli koko matkamme pääkohde.
Meidän muutenkin pienessä ryhmässämme oli useita eri kielikuntia, joten saimme kulkea englanninkielisen oppaan kanssa vain 7 hengen ryhmässä kierroksen oppaan valitsemissa tärkeimmissä kohteissa. Alue on valtavan laaja ja jatkuvasti arkeologit tekevät työtä kaupungin esiinkaivamisessa.
Pompejin kaupunki on rakennettu aiemman tulivuoren purkauksen päälle jo n.800eaj. Roomalaiset valloittajat muuttivat kaupungin omannäköisekseen.
Kaupungin loisto päättyi vuonna 79 Vesuviuksen purkautumiseen. Tulivuoren laavat valuivat vuoren toiselle rinteelle, mutta Pompejille työntyi valtavalla voimalla hirvittävä kuuma ilmavirta ja tuhkamäärä, jotka tappoivat ihmiset niille sijoilleen. Lopulta tuhka peitti kaiken pitkäksi aikaa, jopa syvimmät kohdat. Tuhkaa ja maakerrostumia on alettu kaivaa vasta 1700 -luvulla. Kaikki kaivauksissa löydetyt esineet on viety Napoliin museoon, joten tuhoutuneessa kaupungissa vain kiviset osat ovat näkyvissä. Osa esiinkaivetusta historiasta on tuhoutunut myös toisen maailmansodan pommituksissa. Jäljellä on silti hämmästyttävä määrä vanhaa kaupunkia. Osa rakennelmista on entisöity, mutta täysin vanhaakin osaa on vielä nähtävissä.
Oppaamme oli todella asiantunteva ja kertoi mielenkiintoisesti hyvin selväsanaisella englannilla (jota minäkin ymmärsin..) alueen historiasta. Alla oleva alue on ollut nk. gladiaattoreiden taisteluareena.
Opas kertoi taisteluiden olevan useimmiten vain harjoitusotteluita ja vasta arvovaltaisten vieraiden edessä taisteltiin elämästä ja kuolemasta.
Tuhon sattumishetkellä he olivat olleet tavanomaisesti kahlehdittuina ja kuolivat siihen.
Amfiteatteri oli kulttuurin keskus. Näytelmät olivat kaksiosaisia. Ensin esitettiin tragedia ja sitten komedia, jotta yleisö voi lähteä hyvillä mielin pois. Arvokkaimmat katselijat saivat olla eturivin leveämmillä istuimilla ja vähempiosaiset siitä ylöspäin. Naisten piti olla ylhäällä, koska he puhuivat niin paljon, että häiritsivät esityksen seuraamista. Myös tämä teatterimonttu (jossa oli aiemmin katos), oli täynnä tuhkaa ja on sittemmin kaivettu kokonaan esiin.
Tytär käänsi tärkeimmät osiot äidilleni ja opas otti hyvin huomioon myös tähän kuluneen ajan. Hän tiesikin, että Suomessa kaikille aletaan opettaa englantia jo koulussa.
Teatteriin johti käytävä, jossa edelleen on alkupeäisiä maalauksia seinillä. Haaleina näkyy vielä pohjakuvia teatterin istumapaikoista. Tästä voitiin etukäteen katsoa, mihin päin kukakin sijoittuisi. Minä tumpelo menin sitten nojaamaan seinään tuolla kuumuudessa ja ehdin juuri ajatella, että seinä on ihanan viileä.... sitten opas sanoi, että seiniin ei saa koskea ja alkoi selittää mitä niissä on 😳 Olen kai nolojen tilanteiden henkilö?
Portilta nousevan kadun varrella on ollut erilaisia kauppoja yms. Tämä tiedetään siitä, että kaivauksissa on löytynyt selkeitä esinejäämiä, jotka kertovat, mitä niillä on tehty. Esineet ovat nyt siis siellä museossa, jossa emme ehtineet käydä.
Portilta nouseva katu on alkuperäinen ja suurin kivilaatoin päälystetty.
Tietyn matkan päästä oli aina näitä kohokiviä, jotka ovat olleet nk. suojateitä, koska tie on ollut liejun yms. valtaama. Rattaat ovat kulkeneet kivien välisistä rakosista. Niissä näkyi vieläkin renkaiden uomia.
Tässä rakennuksessa on ollut leipomo. Taustalla oli jonkinlainen avouuni. Noissa pyöreissä pöntöissä on säilytetty myytäviä ruokia. Suurin osa rakennuksista on ollut kaksikerroksisia, eli välikattoa on kannatellut paksuja puuparruja, jotka tietysti paloivat tuhossa.
Alakuvaa katsellessa tulee hiki.... taivas aivan selkeä ja sininen. Kaupunkiin tulleelta kadulta lähtee valtavan pitkä pääkatu kaupungin keskusaukiolle. Tämän kadun varrella oli vähän parempiarvoisempia taloja.
Kuvaa katsellessa alan vasta miettiä, miten ne rattaat tuosta on menneet? Onko ne nostettu tuon kivetyksen päälle??
Elämä oli tuolloin kovin vaarallista ja kodit oli turvattu monin tavoin. Ikkunattomuus oli yksi turvaseikka, tuolloin kukaan ei päässyt niistä sisään. Jokaisen talon seinämästä tuli lisäksi löytyä symboli turvallisuudesta ja onneatuottavasta muodosta.
Noita muotojahan sitten myytiinkin kojuissa Pompejin alueella ja muuallakin Napolissa. Museossa olisi ilmeisesti ollut jopa kuuluisa eroottisten esineiden kokoelma. Itse en kokenut tarvitsevani tällaista onnentuojaa kotiinviemisiksi.
Pompejin raunioissa saisi varmasti kulumaan aikaa monta päivää! Olisi todella mielenkiintoista päästä tutkimaan kaikkea vähän viileämmässä säässä ja rauhallisella aikataululla.
Roomalaiset olivat rakentaneet tännekin omia vedenottopisteitään, akvedukteja. Vesi oli erittäin tärkeä aine ja sitä arvostettiin suuresti. Kukaan ei tuhlannut vettä. Vesi pulppusi siis maasta noita torneja pitkin ja ihmiset kävivät hakemassa siitä astioihinsa tuota kallisarvoista nestettä.
Monessa asunnossa on ollut tällaisia seinämaalauksia, mutta tämä on ilmeisesti selkeästi säilynein. Kyseessä on rikkaamman perheen oleskeluhuone, jossa myös vieraita otettiin vastaan. Seinän vierustoilla oli vuoteet, joissa levättiin syömisen jälkeen. Rikkaammat pystyivät palkkaamaan kotinsa maalaajiksi taidemaalareita, mutta köyhempien piti tyytyä rakentajiin ja orjiin, jotka maalasivat mitä osasivat. Orjat saivat ruuan ja juoman, kuten kaupungin laeissa kehotettiin. Lisäksi jotkut saivat myös pientä palkkaa, jolla saattoivat jopa ostaa itsensä myöhemmin vapaaksi.
Raunioille on jätetty muutama ruumis, jotka on löydetty raunioista. Ne ovat juuri niissä tiloissa ja asennoissa, joista ne on löydetty. Kehot on päällystetty jonkinlaisella muovilla, jotta alkuperäinen keho ei vahingoitu ja siitä saadaan edelleen esim. näytteitä tutkimuksiin. Tässä hierojalla ollut nuorukainen on suojannut kasvonsa valtavan kuumuusaallon syöksyttyä huoneeseen.
Oli vähän kyseenalaista seistä tuijottelemassa ruumista ja ottaa siitä vielä kuviakin lasivitriinistä. Suurin osa löytyneistä ruumiista on viety museoon.
Viereisessä kylpylaitoksessa on vielä jäljellä seinän koristeluita.
Tässä on siis ollut kylpylaitos. Jäin miettimään, miten sitä kallisarvoista vettä on riittänyt kylpemiseen, vai onko tämäkin ollut rikkaiden hupia.
Päätie johti siis valtavan suurelle keskusaukiolle, jonka laidalla oli kunnioitettavan näköinen oikeustalo. Tuomarit istuivat tuolla pylväiden takana.
En saanut aukiosta kunnolla kuvia, kun ihmisiä oli joka suunnassa niin valtavasti.
Alla näkyy se vihreä tunika, jonka ostin vanhan kaupungin kaupasta. Tykkään siitä tosi paljon! Nuoriso ottaa aina jonkinlaisia asentokuvia, joten minäkin kokeilin 😀
Puntitkin näyttävät ihan eri pituisilta. Olisihan tuo käynyt mekostakin jonkun päällä... Kuumuuden ja hikoilun takia ei mekossa ollut kovin miellyttävä kulkea, kun reidet alkoivat hangata toisiinsa. Ei kovin mukavaa muutaman kilometrin jälkeen. Näin äskettäin kaupassa jotain putkiloita, jotka voi vetää reisien suojaksi.. aina oppii jotain uutta! 😂
Raunioissa vietetyn miellyttävän hellehetken jälkeen suuntasimme pikkubussillamme Vesuviukselle. Puolessa välissä rinnettä pysähdyimme syömään pizzaa, joka kuului retken hintaan. Sitten taas bussiin ja ylemmäs, ylemmäs, ylemmäs... tuota serpentiinitietä, kunnes oli jatkettava jalan.
Loppurinteen alaosassa oli nainen, joka sanoi, että 20 minuuttia ylös ja toinen alas, sen verran jokaiselle varattu aikaa. En kyllä tiedä, miten hän sitä aikaa mittasi. Ei riittänyt ihan tuossa paahteessa se 20 minuuttia ylös. Jalat alkoivat hapottua, kuumuus vaivasi, sydän hakkasi ja ilma oheni. En tiedä kuinka pitkä matka lopulta oli, mutta puhti meinasi loppua kesken ihan väkisin.
Naamari jo vähän punoittaa ponnistuksesta ja helteestä. Valtava määrä ihmisiä kulki ylös ja alas rinnettä.
Siellä se kraateri on taka-alalla.
Rinteen laskeutuminen oli nopeampaa, mutta kävi reisille ihan kiitettävästi. Minulle on vanhemmiten tullut jonkinlainen korkeanpaikankammo ja ulkoreunan yli katselu teki huimaavan olon. Mitenkähän sitä lapsena pystyi kiipeämään jos jonkinlaisilla kallioilla ja puissa.
Bussi rytyytti melkoista vauhtia takaisin Vesuviuksen rinnettä ja Napolin linja-autoaseman viereen.
Matka sujui hyvin ja kotiin oli taas kiva tulla. Minulle sopii tällaiset lyhyet matkat. En millään jaksaisi olla kahta viikkoa tai kuukautta jossain ulkomailla.
Merrillä oli heti kotiinpaluunjälkeisenä päivänä eläinlääkäri sen poistettavan hampaan takia. Hampaat kuvattiin ja onneksi poistettavaa ei ollut kuin se yksi hammas. Merrillä meni koko ilta istuskellessa ja tuijotellessa tyhjyyteen. Onneksi sillä alkoi hiljalleen ruoka maittaa ja se sai syötyäkin. Nyt ei saa pariin viikkoon syödä muuta, kuin märkäruokaa! Merri aloitti jo iltasella ruokakaapin oven nyhjäämisen, koska se haluaa NAPPULOITA! Miten ihmeessä sille saa selitettyä, että niitä ei nyt voi syödä. Kipulääkettä sai mukaan viikoksi. Suu on selvästi kipeän näköinen.
Frodo otti tilaisuudesta heti kiinni ja kömpi Merrin kotiuduttua kuljetuskoppaan.
Aika pitkän tarinan tulin lopulta kirjoittaneeksi. Onnea ja kiitokset jos pääsit loppuun! 😃
