lauantai 24. heinäkuuta 2021

Lempisukat

 Sukkaa pukkaa säästä riippumatta.  Itse asiassa muutaman päivän 20 asteen lämpötilat ovat tuntuneet lähes viileiltä ja tälläkin hetkellä on yhdet villasukat jaloissa. 



Näiden nimi on Lolium ja suunnittelija Niina Laitinen. Mallissa nämä olivat vihreät, koska kuvio kuvastaa lehteä. Minä kuitenkin tein mitä huvittaa, eli vaihdoin väriä. Nämä ovat varmaan tulevan syksyn lehtiä.  Lankana käytin Nallea, jota kului kolmosen puikoilla 60g. Sukat ovat kokoa 38. 


Kävin pihalla auringonpaisteessa kuvaamassa. Muistin, että minullahan on jossain nämä rautalangasta muotoillut sukkamuotit. Niillä saa näköjään hyvin pingotettua, eikä sukan koollakaan näytä olevan väliä. En muista mistä nämä ovat minulle tulleet. Varmaan joku olisi heittänyt pois ja minä olen hamstrannut 😊  Ihan päteviltä vaikuttavat. 


Malli löytyi Liisan postittamasta arvontavoitosta 💝
Kirja on pehmeäkantinen, Leeni Hoimelan  2021 toimittama.
Saatesanoissa sanotaan lempisukan tunnistettavan siitä, että se löytää tiensä jalkaan kiireessä, kylmässä, uutena, risana ja vaikka siinä olisi virheitä. Se on rakkaudella tehty. Siksi se on myös rakkaudella käytetty. 





Malleissa löytyy sekä kirjoneuleita, pitsineuleita, että palmikoita.  Jokaiselle jotain.  Mallien suunnittelijoiksi on mainittu mm. Niina Laitinen, Merja Ojanperä, Leeni Hoimela, Sarianna Lehtonen...
Tässä muutama mallikuva. 


Illalla oli viileä ja menin kiikkuun neulomaan viltti harteilla.  Merri touhusi omiaan (makaili lehtimajassaan), kunnes huomasi minut kiikussa ja liittyi seuraan. Se puski itsensä viltin alle ja kävi nukkumaan. Neuloksetkin lentelivät pitkin terassia, kun piti löytää hyvä asento ja pysyä siinä 😁


Vielä viikko kesälomaan... 

Mukavia kesäpäiviä Teille, jotka lomailette,  vietätte vapaita, olette töissä tai jotain muuta! 

P.S. pipoarvonta vielä voimassa tuolla alempana....

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Kaverit kylässä

Yhtenä päivänä, kun olin aivan rauhassa omalla terassillani, minut laitettiin yht´äkkiä ulkohäkkiini.  Sitä ihmetellessäni sain huomata, että meidän pihaan tuli koira, jota en ollut ikinä nähnyt! Milou kuulemma nimeltään.  Siis meidän terassille!  


Tässä me ollaan jopa yhteiskuvassa, mutta voitteko kuvitella? Milou ei nähnyt minua ollenkaan! Yrtin huudella sitä täältä häkistä, ja kyllä sen korvat ainakin heiluivat, mutta ei se nähnyt minua. Ei osannut ollenkaan kuvitella, että kaikkien jättämieni hajujen aiheuttaja voisi olla näin lähellä!  Ajattelin, että kivat sulle!  Menköön kissankarva nenääsi kutisemaan! 


Siis tajusitteko te? Minä en ainakaan.  Koira, joka ei näe kissaa!  Ja minun terassillani! Oli  kyllä taas niin turhautunut olo, että oikein!  Miloun lähdettyä minä kävin tietysti haistelemassa terassin läpikotaisin. Haistoin myös sen pissajälkeä pihalla ja kylläpä haisikin koiralle!



Toisena päivänä minun kamuni Maia ja Sam pääsivät meillä käymään. Niillä oli tällä kertaa oikein ulkovaatteet mukana ja päästiin yhdessä ulkoilemaan. Yritin tietysti näytää niille parhaat hengailupaikat tässä terassin lähellä. 
 


Sam on peloton painikaveri sisällä, mutta annas olla, kun pitäisi ulkoilla!  Se oli aika jännittynyt. Ei se kauaa viitsinyt edes ulkoilla. Häkissä se pärjää kyllä ihan hyvin, jos ei kuulu kovia ääniä. 


Maia hoksaa aina kaiken!  En edes näyttänyt tätä lehtimajaani sille, koska se on vähän niin kuin minun omani, mutta se löysi sen itse.  Siinä se nyt kököttää minun paikallani muina kissoina!


Välillä mentiin sisälle, kun Arttu tuli käymään. Maia ja Sam ei oikein välitä koirista ja ne kiipesivätkin tuonne telineelle,  jonne Arttu ei pääse.  Arttu ei kyllä voinut ymmärtää, miksi?  Kissat olivat nukkuvinaan, vaikka Arttu yritti kaikkensa herättääkseen niiden huomion...


...minä kyllä näin, että ne olivat heti valppaina, kun Arttu käänsi selkänsä.


Minä sanoin Artulle, että leikitään piilosta.  Menin itse tietysti piiloon. 


Niin kauan jouduin varttumaan, että meinasin nukahtaa, ennen kuin Arttu minut löysi. 



Kavereiden kanssa on kivaa ja yksin jäätyä on taas vähän hiljaista.  Onneksi sain tämän uuden sateenkaarisydänlelun.  Siinä on hyvät lemut!



Hei sitten kaverit ja nähdään taas joskus! Sinäkin Milou!  Koitahan vähän harjoitella sitä huomiointikykyäsi!

maanantai 19. heinäkuuta 2021

Pipoarvonta

 Kesällä tulee herkemmin tehtyä  äkillisestikin mieleen juolahtavia askarteluja, käsitöitä, kokeiluja; kesäkäsitöitä!   

Nyt tiedustelenkin, mikä on sinulle mieluisin kesäkäsityö? Onko sinulla suunnitelmissa toteuttaa tänä kesänä jokin kesäkäsityön nimellä kulkeva työ?  Oletko aiemmin tehnyt jonkin erityisesti mieleen jääneen kesäkäsityön, jonka haluaisit vinkata?

Tällaisia kysymyksiä heitän ilmoille ja järjestän niiden myötä arvonnan.  Tähän juttuun kommentoineiden kesken arvomme Merrin kanssa punaisen kesäpipon, aikuisten koossa. 



Osallistua voi jokainen, ei siis tarvitse olla lukija, kunhan jokin yhteystieto löytyy sitten, kun arvonta on suoritettu, eli  31.7. on viimeinen osallistumispäivä. 

En malta olla lisäämättä, että ilahdumme silti  mikäli haluat alkaa lukijaksi. 

torstai 15. heinäkuuta 2021

Lisää pipoja

 Aiemmista mansikkapipoista jäi lankaa ja minulle tuli sellainen tunne, että ne on käytettävä pois. Jätin keskeneräisen sukkaprojektin kesken ja  tikuttelin muutaman pipon lisää. Ehkä näillekin joskus joku pää löytyy 😀

Näytin jo aiemmin kuvan tästä pipomallista, jota olen tehnyt jo vuosia sitten. Tästä otin siis tuon alareunan ohjeen niihin mansikkaisiin.  Ohje pyöri pöydällä ja alkoi hiljalleen kiinnostaa ihan neulottavaksi asti. Usein toistuviin malleihin kyllästyy, mutta kun niitä hauduttelee välivuosia, niin johan alkaa taas sama malli tuntumaan mukavalta.  Mallihan löytyy lehdestä Novita 2/1992, jos joku on niin kiinnostunut, että kaivaa kätköistään tuon lehden.  

Lanka on siis Cotton soft, kolmosen puikoilla. Tein sukkapuikoilla, vaikka olisihan tämän ehkä voinut pyöröpuikoillakin tehdä.  Lankaa kului 55g.   Tuossa ohjeessa on kaksi kokovaihtoehtoa ja tämä on se isompi. Sopii aikuisen päähän. 


Kaveriksi syntyi vielä yksi aivan pieni mansikkapipo, jonka langankulutus edellen sen 35g. Ohje oli siellä lehdessä Kauneimmat käsityöt 3/2008, josta otin siis vain tuon nauhakujan jälkeisen osan. Malli olisi ollut rullareunainen.


Vielä jäi vähän lankaa. Ehkä mansikkapipokin olisi syntynyt, mutta punaista oli olevinaan niin vähän, että päädyin vain raidoittamaan pipon.  Langankulutus edelleen 35g. Ohjeen pienin koko. 
Paljonko sitä lankaa sitten alunperin tuli ostettua? Minulla on aina ollut vaikeuksia arvioida asioiden mittasuhteita.  Onko hyvä jos lanka loppuu? Tai kahvi? Tai tarjottavat? Mieluummin reilusti, kuin liian vähän! Siksipä ostin tätäkin lankaa kahteen mansikkapipoon 3 punaista ja 1 vihreä kerä 😂 Ei ollut mitään suhteellisuudentajua taaskaan.  Onneksi sain langan käytettyä kokonaan, eikä jäänyt mitään varastoon pyörimään. 


Meidän pihalla on kolmen puskan jasmike -pensasto. Se on ollut tuossa jo silloin kun muutimme taloon, eli ikää sillä on ainakin 30 vuotta, maksimissaan kai 60 vuotta. Olemme välillä leikanneet puskat ihan maan tasalle, 1 kerrallaan / vuosi. Aina ne sieltä ponnistavat uusin voimin taivasta kohti. Kauniita ovat, kun kukat ovat parhaimmillaan. Tuoksukin on erittäin voimakas. Tänä vuonna pensaat kukkivat nopeasti. 


Merri nautiskeli putoavista terälehdistä. Pensaassa pyörivä lintupopulaatio saattoi lisätä sen mielenkiintoa. Maa on valkoisenaan, kuin lumisateen jäljiltä. Vain lämpötila on toista luokkaa. 




Aika kuluu eteenpäin vääjäämättömästi.  Huomenna ollaan jo hautajaistunnelmissa. 

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Tulta pesään

 Ohhoh, miten mukavaa on istuskella kiikussa ja neuloa paksusta langasta huivia! 

Hiki virtaa, mutta näin hyvästä seurasta ei voi luopua. 



Jälleen kerran Revontuli -huivi lankakomeroni merkillisistä lankakeristä.  Tämän yksilön siipiväli on 140cm. Koska huivi aloitetaan tuolta ylhäältä keskeltä, suurenevin kerroksin, pelkäsin langan loppuvan kesken. Jätin sen takia noin neljä kerrosta leveästä päästä tekemättä ja lyhensin ohjetta.  Ehkä olisi riittänyt, ehkä ei. Ei voi tietää ja nyt emme saa koskaan sitä tietää.  Joka tapauksessa oli tarkoitus käyttää lanka kokonaan pois, mutta eihän se kokonaan loppunut... Onneksi vain vähän jäi. 



Painoa huiville kertyi 210 grammaa. Pyöröpuikot kokoa 4½.  Langan nimi on Ganga ja se sisältää 60% akryyliä, 25% polyesteriä, 15% METALLIA.  Tuo lievä metallinen kiilto näkyy alakuvassa vähän paremmin. 
Neulontatuntuma oli tietysti kovin synteettinen. 


Kyllä tästäkin langasta jonkinlainen Revontuli -huivi syntyi. Tämä malli on niin rento tehdä televisiota katsellessa, että se tulee valittua juuri siksi.  Huivin kokoa voi myös helposti säädellä isommaksi tai pienemmäksi. 


Huvittaa tämä Merri -kullanmuru, joka majoittuu hyvin usein tuohon takan edustalle. Ilme on sen näköinen, kuin pyytäisi lisäämään puita pesään 😂 Toiset tuntuvat pärjäävän aika hyvin ihan luonnon lämmöilläkin.


"Miellyttävä" lämpö jatkaa hehkutustaan. Töissä asteet ja asiakaskäynnit eivät vielä kohtaa, mutta käyntien kanssa menään kyllä kovaa vauhtia ylöspäin. Helpotusta tuo onneksi auton ilmastointi, joka ehtii edes hetken puhaltaa silloin tällöin ja maskinkin saa käyntien välillä hetkeksi poistettua. Työtilanne hoitoalan työpaikoissa on työvoiman kannalta aika surkea.  Positiivinen ajattelu on välillä todellisella koetuksella.  Heitänpä tähän nyt kuitenkin tuon kestosloganin: Onneksi on töitä 😅. 
Jalat liikkuu ja pääkin vielä jollain lailla pelaa.  

Silti tuntuu vieläkin pahemmalta jättää ikäihmiset koteihinsa kärsimään tukahduttavistakin asunnoista. Joillain harvoilla on ilmalämpöpumppu tai viilennin. Joillain on tuulettimia.  Sydämet temppuilevat, jalat turpoilevat. Muiden hoitotoimien ohella on tyrkytettävä jatkuvasti lisää juomista ihmisille, jotka eivät millään haluaisi juoda, kuin pieniä siemauksia kerrallaan.  En voi itsekään kehua olevani mikään huippujuomari, kun ei tule koskaan jano.  

Varmasti ollaan monessa muussakin ammatissa nyt hankaluuksissa kuumuuden kanssa.  Miten ihmeessä voi esim. asfalttia tehdä tällaisella helteellä?? 

Merri painaa turkikset niskassa ulos heti, kun vaan joku auttaa valjaat päälle 😝

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Ajan unohtama Manner

 Luettu E.R. Burroughs: Ajan unohtama manner

kirjoitettu 1918

uusintapainos 2021

suomentanut Reijo Valta




Edgar Rice Burroughs (1875-1950) on yhdysvaltalainen kirjailija. Hän on tunnettu mm. Tarzaneista ja Mars -kirjoista.  Ajan unohtama maa on ensimmäinen osa trilogiasta, joka sijoittuu fiktiiviseen esihistorialliseen maahan.

Tarina alkaa 3.6.1916, päähenkilön värväännyttyä laivastoon. Hänen perheellään oli yritys, joka oli suunnitellut sukellusveneitä, jotka olivat päätyneet ympäri maailmaa. 

Ensimmäisellä komennuksella laiva uppoaa saksalaisen sukellusveneen toimesta, mutta päähenkilö pelastaa itsensä, koiransa ja tuntemattoman naisen rikkinäisen pelastusveneen päälle. Heidät pelastetaan lopulta Ison-Britannian alukselle, joka kuitenkin myös uppoaa samaisen sukellusveneen toimesta. Päähenkilöt ja osa miehistöstä saa vallattua sukellusveneen ja ottaa sen jäljellejäävän miehistön vangeikseen.  Sotatilan takia sukellusvenettä ei kuitenkaan oteta vastaan mihinkään, eikä apua heru. Pitkään ajelehdittuaan he päätyvät viimein mantereelle, jonne ei tunnu olevan mitään rantautumismahdollisuutta. Viimein löytyy joenuoma, jota pitkin pääsee sukellusveneellä sukeltaen sisämaahan. 

Ilmasto Caspak-nimisessä paikassa on trooppinen ja siellä asuu esihistoriallisia eläimiä, eri kehitysvaiheissaan. Lopulta löytyy myös ihmisolioita, jotka mantereen eri osissa ovat kehittyneet eri asteelle.  Miehistö tekee yhteistyösopimuksen ja asettuu elämään paikassa, josta ei tunnu olevan poispääsyä, koska sukellusveneen polttoaine on lopussa.  Elämä on jatkuvaa taistelua, mutta matkaajat tuntuvat selviävän kaikesta aseineen ja hyvällä tuurilla. Aika kuluu ja he tekevät tutkimusmatkoja ympäristöön.  Kauempaa löytyy raakaöljylähde, jota he alkavat alkeellisin oloin tislata käyttökelpoiseksi.  Lopulta saksalaiset pettävät muut ja lähtevät sukellusveneellä pois. 

Loppu miehistö jää yksin ja lopulta eksyy viidakkoon, tavaten mitä oudoimpia alkuihmisolentoja ja heidän heimojaan. Mantereella tuntuu olevan muutenkin outo aikajatkumo, kun alkuihmiset muuttuvat elinaikanaan aina kehittyneemmiksi ja siirtyvät toiseen heimoon. Takaisin palaaminen on kuitenkin kielletty. 

Päähenkilö kirjoittaa uudessa ympäristössään jatkuvasti päiväkirjaa, jossa kertoo tapahtumista.  Hän on jo lähes menettänyt toivonsa, kun yksin ollessaan löytää lopulta tuon alussa pelastamansa naisen, joka on koko ajan ollut heidän mukanaan ainoana naisena, päähenkilön rakkauden ulottumattomana kohteena. 

Kirjan päättyessä pariskunta asuu korkealla vuorella, luolassa, ilman ulospääsyä mantereelta, mutta toisiaan rakastaen.  

Mitä tapahtui urhealle Nobs -koiralle? Sille, joka osasi uida ja pelastautua useasta laivaturmasta, elää puolikuolleena nälästä sukellusveneessä,  hyökätä allosauruksen häntään kiinni saaden vain nolostumisen palkakseen epäonnistuneesta hyökkäyksestä.  Lopussa se vain katosi!    Toisaalta tämä on trilogian ensimmäinen osa, joten toivoa on, että se vielä jostain tupsahtaa esiin. 

Kirja on painettu uudelleen 2021, eli tuore painatus.  Kirjan kieliasu on ajoittain hieman ontuvaa, liekö sitten syynä itse kirjailijan tuotos, vai suomentajan käännös.  Huvittaa, että päähenkilön nimi (ja vain etunimi) tulee esiin vasta viimeisillä sivuilla.  Vähän aikaa ihmettelin, mitä siinä hoetaan. 

Löysin kirjan sattumalta kirjastosta ja halusin lukea sen, koska olen aikoinaan lukenut kaikki Tarzan -kirjat. En edes tiennyt, että kirjailija on kirjoittanut muutakin. Näköjään hän on kirjoittanut useita seikkailusarjoja ja ollut aikansa menestyneimpiä kirjailijoita Yhdysvalloissa.  

Voi olla, että noita kahta seuraavaa osaa ei tule luettua. Tämä ei nyt ihan sytyttänyt samalla tavalla, kuin tuo ikimuistettava Tarzan. 

torstai 8. heinäkuuta 2021

Tuulimyllyä tavoittelemassa

Tämä oli lähtötilanne.  Erinäisistä remonteista jäänyttä puutavaraa, jota en ole raaskinut sahata polttopuupinoon.   Sisäinen puuseppäni heräsi henkiin (ainakin osittain, osa voi olla vieläkin kuollut) tätä katsellessa. 


Samoihin aikoihin piirtyi kauppareisulla verkkokalvoilleni kuva tuulimyllystä... ja sen hinnasta!  Ei sen puoleen, että olisin mitään tuulimyllyä tarvinnut, mutta hintalapun myötä heräsi ajatus, että kyllä tuollaisen osaa tehdä kuka vaan!  Jos ei nyt ihan samanlaista, niin ainakin melkein. 
Kokeilematta jäi, josko kaupan tuulimyllyssä siivet pyörivät.... minun myllyssäni ei jauheta mitään, joten siivet voivat olla vaikka vain näennäisesti paikoillaan. 


30 asteen lämmössä (sisällä vajassa varmaan liki 40), hiki virraten, sahasin uutterasti. Ensin syntyivät kulmat. Varmaan näilläkin on joku fiksumpikin nimi, mutta minun puuseppäpiireissäni ne ovat vain kulmat.  Ei minulla tietenkään muuta pilkkomislaitetta ollut, kuin tuo perinteinen käsisaha.  Mittausta, suunnittelua, sahausta, mittausta uudelleen, vielä vähän sahausta ja lopulta 4 kulmaa oli (melkein) saman pituisia. Näissä piireissä ei millimetreillä tuuletella. 


Tämän jälkeen sahasin 20 seinälautaa. Välillä piti vähän etsiskellä, mistä seuraava lankku löytyy.  Tavaraa oli paljon näköisesti, mutta juuri viimeisiä paloja etsiessä tämän levyinen lauta loppui.  Kierros pihalla tuotti tulosta ja pari savista lankkua vielä löytyi sahattavaksi. 




Kuumuudesta huolimatta uskollinen puuhaystävä oli seuraamassa tilannetta. Välillä se kävi muualla, välillä tuli tarkistamaan, onko minulla vielä kaikki ruuvit tallella. 


Juomataukoja piti pitää silloin tällöin sahaamisen ja ruuvaamisen välissä.  Tauko on hyvästä myös silloin, jos ei oikein tiedä, miten jatkaisi. Pää työstää hommaa tauonkin aikana.  Miten saisin katon pysymään kasassa?  Piti oikein kuukletella netistä rakennussivuilta, miten katto tehdään taloon 😂  Ei se ollut hullumpi idea ollenkaan, sillä sieltähän se idea sitten taas lähti: kattotuolit!  Pitäähän tönössä kuin tönössä kattotuolit olla! Ja sitten välillä harjannostajaiskahvit! 


Seuraavaksi taas runsain mitoin sahaamista.  Ai onko ulkona helle vai? Ei haittaa! 



"Tuossa tuokiossa" tuulimyllyssäni oli katto!  Se oli aluksi irtonainen.  Pientä haastetta syntyi sitten noiden päätyaukkojen täyttämisestä. 


Tuulimyllyn lavat piti tässä vaiheessa kiinnittää, että ei sitten myöhemmin huomattaisi niiden olevan katon tiellä. Tai toisin päin. Voiko mylly olla ilman kattoa tai lapoja?  Paras aloittaa muotoilu lavoista.  Tässä kohtaa oli ilo huomata, että tönö ei hajonnut käsiin, kun kallistelin sitä 😂
Vähän palikkaa alle lapojen keskiöön, nosteeksi, että lavat eivät ole täysin seinässä kiinni. 


Eihän sinulla mamma ole ollenkaan kulmalistoja! Täällä puupinossa olisi näitä pätkiä, jotka olet jo aiemmin ehtinyt sahata kolmekymmentäsenttisiksi. 


Katsohan nyt itsekin, miten listoitus toi näköä, vaikka seinien kulmissa jouduitkin tekemään ne palasista.  Katon rajaan löytyi kuitenkin ihan sopivaa mittaa, valmiiksi kulmistaan sahattua.  Nyt vaan pinoteksiä pintaan, niin kaikki näyttää kauniimmalta!  


Tuulimylly pitäisi olla punainen. Ei ole maalia. Raaskinko ostaa vai käytänkö vanhoja talomaaleja, joita jäi vielä roskakatoksen maalauksen jäljiltäkin.  Päädyin talomaaleihin. Homma oli lähtenyt roskapuusta, joten olisi ollut hullua ostaa maalia. 
Pientä suunnittelua olisi tässäkin voinut tehdä jo heti alkuunsa, kun joku neropatti veti heti alkajaisiksi katon vaaleaksi....


Vuorokauden piti antaa kuivua, ennen kuin pääsi seuraavaa kerrosta maalaamaan.  Työvuorot ja saattohoitokin tietysti veivät oman aikansa ja  alkuinnostuskin latistui. Hiljaa hyvä tulee, sanotaan.  
Vähän kerrallaan päästiin tähän vaiheeseen. 


Kiinnititte nyt varmasti ensisilmäyksenne noihin roikkuviin kukkasiin, tai niiden lehtiin.  Tuo kukkapenkki on aina ihan rutikuiva, vaikka sitä kuinka kastelisi. Lisäksi  karvainen kaivuukone on jatkuvasti sen kimpussa.  Nuo roikkuvat varjoliljat olen itse asiassa tuonut hautausmaalta, kun kävin pienentämässä haudalla kasvaneita varjoliljapuskia.  Luulen, että nuokin kyllä tuosta virkoavat ensi kesään mennessä. Sitkeitä ovat, ja siksi niitä meillä onkin 😁


Maalilla saa kyllä ihmeitä aikaan!  Kun näkee nuo ensimmäiset kuvat ja vertaa tähän, niin olen  ihan tyytyväinen. Olen tyytyväinen myös siihen, että pääsin todistamaan alkuperäisen väittämäni todeksi: Kuka vaan osaa tehdä tuulimyllyn!  Hintakin jäi varmasti pienemmäksi, kuin kaupan versiossa. 
 Yritän varoitella kaikkia, että eivät pistäisi ropellia pyörimään... voi jäädä käteen. 

Onhan minulla koulutustakin puusepän hommiin! Kolmannella luokalla koulussa tytöt olivat puoli vuotta puukäsitöissä! Kyllähän sitä kaikkea tuli tehtyä. Ennen kaikkea jäi tunne, että opettaja oli enemmänkin helpottunut, kun lähdin pois. 😂


Uskalla tehdä mahdottomasta mahdotonta!  Ei kun siis... Uskalla tehdä mahdottomasta mahdollista!  No miten vaan 😅

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Pukija

 Luettu: 

Mustonen Enni: Pukija

Otava 2020



Syrjästäkatsojan tarinat ovat edenneet jo 8 osaan (9. osa on minulta vielä lukematta)

Edellinen kirja päättyi vahvasti Idan -mumman tyttäreen, eli Kirstiin, ja hänen elämäänsä.  Tässä kirjassa kertojaksi ja päähenkilöksi on nostettu hänen tyttärensä Viena. Sota on jo ohitse ja elämä jatkuu. Ida -mumma ja Ilmari elävät onnellisesti yhdessä. Kirsti -äitikin on löytänyt itselleen uuden rakkauden sodan alussa kuolleen Iivon jälkeen. Hänen adoptoimansa Ilpokin on ehtinyt jo kymmenvuotiaaksi. Viena on etsinyt omia polkujaan, viettämällä  Englannissa reilun vuoden kieltä oppimassa. Ensimmäinen oikea romanssikin on takana.   Kotiin on mukava palata, mutta töitä olisi löydettävä.  Vienan ja äidin välit ovat ajoittain kireät, eivätkä äidin neuvot ole aina mieleen.  Viena päätyy ystävänsä tuella Suomen Filmiteollisuuden ompelijaksi/ pukijaksi.  Työ vie mennessään ja täyttää lopulta koko elämän.  Viena muuttaa kotoakin pois, päästääkseen helpommin töihin.  Asunnoksi löytyy kohtalon ohjaamana sama asunto, jossa Idakin on viettänyt nuoruutensa onnellisimpia aikoja. 

Viimein Viena väsyy jatkuvaan työntekoon ja irtisanoo itsensä. Uusi työ antaa odottaa itseään, mutta löytyy lopulta erikoisella tavalla. Viena palkataan Suomen neito -kiertueelle pukijaksi ja siitä voittajan kanssa Amerikkaan Miss Universe -kisoihin. Kiertue avaa hänelle aivan uuden mahdollisuuden elämässä.  Pienen odottelun ja väliaikatöiden jälkeen Viena pakkaa tavaransa ja lähtee töihin Amerikkaan, 20th Century Fox -yhtiön pukijaksi. 

Uusi elämä johdattaa kohtalonomaisesti Vienan tutustumaan Johniin, sodanaikaiseen Jonathaniin, jonka Kirsti ja Iivo olivat pelastaneet varmalta kuolemalta. 

Kirjassa vilahtelee taas huima joukko tunnettuja henkilöitä, kuten Toivo Särkkä, Marilyn, Armi Kuusela, John Blume, Tabe S,  Tapio Rautavaara, Tauno Palo,  Aku Korhonen,  Mae West, Olavi Virta, Armi Ratia.... 

Sodan varjo väijyy vielä ihmisten yllä ja kylmän sodan kausi on alkanut.  Vanhemmat ihmiset elävät omaan totuttuun tapaansa ja ovat hämmentyneitä uudistuksista.  Kirstiä kuvailtaessa on jotenkin hämmentävää, miten vapautuneesta ranskanmatkaajasta ja muotimaailman tekijästä on yht´äkkiä tullut niin kireä ja tosikko.  Tulee mieleen, onko hänen isänsä sukuperintö aiemmissa kirjoissa kuvailtujen sisarten puolelta kuitenkin periytynyt.  Eletty elämä on jättänyt jälkensä.  Ida -mumma tuntuu olevan ainoa, jolla on ikuinen selviytymisvaisto.   Sarjan kirjoissa vaihtuva päähenkilökerronta on jotenkin hämmentävää. Juuri, kun kuvittelee lukevansa, mitä päähenkilön elämään nyt kuuluu, on kertoja muuttunut toiseksi. Menee hetki, että pääsee taas tarinan sisään. 

Tämä kirja on yhtä mukaansatempaava, kuin sarjan muutkin osat. 

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Ilmoitustaulu

 Parin viikon takaisella lomapätkällä innostuin pihajutuista.  Puuliiteristä löytyi kaikenlaista ja kierros tallin yläkerrassa tuotti myös yllättäviä löytöjä. Pari vanhaa taulua sai uuden elämän. Oikeastaan vain kehykset saivat uuden elämän. 

Puun väriset kehykset maalasin keittiöremontista jääneellä valkoisella sisämaalilla. Näillä keleillä maalitkin kuivuivat nopeasti.   



Vasemmalla on Merrin ulkohäkistä jäänyttä verkkoa ja oikealla on nk. kanaverkkoa, jota ostin rullan viime syksynä.  Maalasin nämä kilikili -maalilla  (spray) valkoisiksi. Tuotakin maalia löytyi omista kätköistäni. 




Kiinnitin verkot kehyksiin niittipyssyllä. 


Isommasta tuli ilmoitustaulu.  Kiinnikkeiksi laitoin askarteluaarteista löytyneitä metallikoukkuja, papukaijalukkoja, minipyykkipoikia yms.  Tämä on huomattavasti valoisampi ja kevyempi ilmestys, kuin aiempi ilmoitustaulumme. 
Noissa arvoissa oli muuten voittoja 50 euron edestä!  


Vastapäiselle seinälle avainnaulakko.   Huomaatkos Stansta, mitä roikkuu runsain mitoin verkossa... 😀
Löytyihän niille lähettämillesi lukoille käyttöä! 

Miehen kommentti näistä uusista sisustuselementeistä oli: Aika modernia!





Aiempien pipojen neulominen olikin siinä mielessä helppoa, että Maia oli minulle lukemassa ohjeita.


Etkö uskonut, kun sanoin, että 5 oikein ja 1 nurin!  Mitä virkaa näillä ohjeilla on, jos et usko mitä sanotaan?? Meikäläinen tavaa täällä ohjeita tuntitolkulla ja sinä teet mitä sattuu!  Ja puhelimeen ei kosketa, ennen kun on hattu valmis, tuliko selväksi!?


Hahaahaaaahaaaa!  Ei muuta kun alat nyt purkamaan vaan!  Ensi kerralla sitten kuuntelet tarkemmin!


No niin! Nyt naurut sikseen ja keskityt kunnolla!  Kyllä tästä vielä jotain voi oikeasti syntyäkin. 
Meidän tyttöjen on pidettävä yhtä!