keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Suut makiaksi!

 Talvisia maisemia.  Hetken malttaa pihalla tassutella, sitten äkkiä sisälle.  Ihmetyttää mihin kesä katosi?? 



Sisällä on syntynyt pikaisia leipomuksia.  Juustokakku on aina hyväksi ihmiselle! Sen voi tehdä jo edellisenä päivänä, mikä on myös aina hyväksi. 😅

Suklaiseen tuorejuustokakkuun laitoin pohjaksi Digestive -murskaa (koska tykkään siitä eniten) ja siihen juoksevaa margariinia sopivasti, että pysyy vähän kasassa, kun painellaan voipaperilla päälystetyn irtopohjavuokan pohjalle. 
Yläosaan vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, jonka joukkoon Mascarpone -juusto (laktoositontakin löytyy!) ja vaniljarahka (ihan Rainbow vaan).  5 liivatelehteä suli vaniljasokerilla maustettuun vesitilkkaan.  Lopuksi leivontahyllystä suklaanappeja 2/3 pussillista ja seuraavana päivänä loput pinnalle. 


Suolaiseksi kahvipöytätarjoiluksi tein jauhelihapiirakkaa, sekin syntyi nopsasti. Mietinkin, osaanko enää ollenkaan leipoa alusta loppuun itse.. 
Pohja on kaupan valmis piirakkataikina 400g, jonka kaulin leivinpaperin päälle uunipellille.  Täytteeksi paistoin 700g naudan jauhelihaa ja siihen sipulia, Uncle Ben´s sweet & sour (isompi purkki),  sekä juustoraastetta.  Täyte levitetään pohjan päälle ja vielä juustoraastetta ja kaapista löytyneitä paahdettuja suolapähkinöitä pinnalle. Uunissa paistui 200 asteessa n.30min.  


Loksunokka -sukat, joihin tein vaarallisen päätöksen harrastaa päälipistelyä...  Eihän se suju vieläkään, mutta kuvio on kuitenkin tunnistettavissa? Se löytyi Pinterestistä. 
Nalle -lankaa kului 100g. Sinisen sävyjä 4 erilaista.  Puikot kokoa 3. Aloitussilmukoita 17, siitä vähän kaventeluja nilkkaa kohti ja teräosassa 14 silmukkaa puikollaan.  Pitkä terä (kokoa 45) näytti jotenkin yksitoikkoiselta, joten päätin tehdä tuon tekstiraidan. 
Sen verran on näköinen tuo kuvio, että rohkenen ehkä kokeilla joskus taas päälipistelyä, kunhan hermo taas rauhoittuu. Ette voi edes kuvitella, mitä kaikkea hölmöilyä noiden peilikuvakuvioiden kanssa kävikään! 


Aamulla heräsin jo ennen kuutta, koska oli työpäivä. Olipa mukava huomata, että sähköpostiin oli "kolahtanut" ompelujoulukalenterin ensimmäinen osio!  Se sisälsi videon, jossa opastettiin, miten kankaan päälle tehdään kuvioita ompelukoneella.  Tätä vinkkiä voi sitten kuulemma käyttää joissain muissa kuukauden aikana "luukuista"  löytyvissä asioissa.  Tuntuu mukavalta nyt odotella, mitä sieltä huomenna tulee.   Kalenterihan on tilattu Unelmallisesta, jossa näyttää olevan joka päivälle joku tarjousluukkukin, vaikka tätä maksullista joulukalenteria ei olisikaan. Tälle päivälle sieltä saa paitakaavan muiden ostojen lisänä ilmaiseksi (tämä ei ollut mikään maksettu mainos, vaan nettisurffailijan oma huomio 😀).

Millaisia joulukalentereita teillä on, vai onko ollenkaan?  

28 kommenttia:

  1. Joulukalentereita - tottakai on joulukalentereita. Tyttärellä jopa se loppuunmyyty puurojoulukalenteri, ja kokosin itse hänelle vanhaan Harry Potter -kalenterin laatikkoon yllätyksiä. Itselläni on aamuihin teejoulukalenteri ja hillojoulukalenteri - siitä saa tytärkin hillosilmän puuroon. Lankajoulukalenteri ja yhdessä arvonnassa voittamani jämälankajoulukalenteri sekä paras kaikista: ystävien joulukalenterivaihdossa kokoama joulukalenteri. Ja Partiokalenteri.

    Minustakin juustokakkuun tulee paras pohja digestivekekseistä. Alkuperäinen merkki on rapein ja se jauhautuu mielestäni parhaiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puurojoulukalenteri! ? ;D Teillä onkin kalentereita joka lähtöön! Varmasti pääsee sängystä ylös sukkelammin, kun on aina mieluista odottamista :) Minustakin oli tänään jännä herätä ja mietinkin jo heti, että mitähän tänään joulukalenterista ;)

      Poista
  2. On kyllä Merrillä ihmettelemistä kun maisema muuttui valkoiseksi ja hajutkin hävisivät.
    Nam, juustokakut ovat ihan parhaita, itse yleensä teen uunissa valmistettuja juustokakkuja, jotka täällä ovat niin suosittuja.
    Aivan ihanat Aku Ankka sukat, että olet sitten taitava sukkien tekijä!
    Hyvää joulukuun alkua ja joulun odotusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri haluaa yleensä aina aamuisin ulos. Nytkin se päivystää tuolla eteisessä tuijotellen tänne aamupalapöytään. Tänään kuitenkin vain näennäisesti. Ei halunnut käydä edes omassa ulkoiluhäkissään kurkistamassa, vaikka ikkuna avattiin ;) Pakkasta on 11 astetta.
      Kyllä minulle maistuisivat muutkin makiat, vaikka nämä kakut ovat lähellä sydäntä ;)
      Valitsin noin pienen kuvan, että ei olis paljon pistelyä ;D
      Toinen päivä vasta meneillään, mutta pian ollaan jo joulussa. Aika menee aina niin nopeasti. Yksi asiakas aina menee asioiden edelle näissä jutuissa ja toteaakin varmaan kohta puoliin, että kohta se on taas juhannus ;)

      Poista
  3. Oi, maistuisihan nuo leipomukset täälläkin. Lemppareita! Sain kyllä tehtyä tänään gluteenittoman piparitaikinan, jee. Ehkä huomenna leivon.
    Ei ole minkäänlaista joulukalenteria, kyllä on menty saamattomaksi täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en taida tehdä pipareita ollenkaan.. Gluteenittomissa onkin miettimistä, miten ne tekee. Toisaalta ei tarvi paljon miettiä, jos gluteenittomuus on itsestään selvää.
      Jos aktiivisuus ja saamattomuus on joulukalentereista kiinni, on minulla ollut useamman kymmenen vuoden saamattomuuskausi ;D

      Poista
  4. Suupielet kostui kyllä täälläkin herkkujasi katsellessa - vaan ei makiaksi muuttuneet!!
    Tosiaan Joulukalentereita monenmoisia täälläkin "availtiin"
    - siis näperreltiin ja omankin haasteen, vuoden viimeisen julkaisin tänään, eli toisillekin näperreltävää...
    Ja voi KÄÄÄÄK (Akumaisella ääntämyksellä) mitkä sukat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelujoulukalenteri! Edistyneemmille ;) Tämä ompelujoulukalenterikin voi osoittautua olevan edistyneemmille. Tänään tuli paitakaavat ;D Saa nähdä onko käyttöä, ei ainakaan ihan lähiaikoina.
      Saatoin tuota kääk -sanaa käyttää useampaankin otteeseen pistelyvaiheessa ;D

      Poista
  5. Voisin ottaa palan kakkua, kiitos! Minäkin tykkään eniten Digestiveistä, mutta tein jonain jouluna piparkakuista sen pohjan. Hyvää siitäkin tuli.
    Näpsät sukat...paitsi, ettei noin kai voi sanoa tuon kokoisista sukista? No, hienot on!
    Oman, seurakunnalta saamani, kalenterin postitin äidille, joten olen ilman.. ;)
    Maistuvaa joulukuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus satunnaisesti olen kokeillut muitakin pipareita, mutta palaan aina näihin digestiveihin.
      Näpsäkät neljävitoset!
      En muista, että minulla olisi ollut joulukalenteria moniin kymmeniin vuosiin. Nyt on kyllä niin kummallisia aiheita kalentereissa, että ei voi kun ihmetellä :)
      Voin vakuuttaa, että maistuu! Ihan koko ajan ;)

      Poista
  6. Merrillä on ihmeteltävää,,,valkoinen kylmyys peittänyt vihreän nurmen.
    Hitsi mitkä herkut, 😋😋
    Nyt minäkin kyllä kokkeilen tuota juustokakkua,on sen verran selkeä ohje ,Kiitos 😊🍰
    Suolanenpiirakka,saa nälän kurnimaan mahassa:).Tuon suolaspiirakkataikina pittääkin kokkeilla,tehä pikkupiirakoita? kaikille erimausteet 🥟🤣
    ja "kääk" sanon minäki ihanat sukat;)
    Nyt mennään paperisella joulukalenterilla,Kun Onni-Unelmasta tulee videoita ja kuvia ne on "mummun ja papan 🥰😍😊👴👵..joulukalenteri .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pitää kulkea tassua nostellen ja väristellen :) Oishan se itellekin hankalaa, jos joutuis mennä paljasjaloin ulos lumihankeen!
      Voishan tosta tosiaan pikkupiirakoitakin tehdä. Vaikka niistä on kyllä isompi vaiva ;) Meikäläinen tuppaa oikasemaan aina kun mahollista.
      Teidän joulukalenteri on vähän niin kuin live -tilassa ;)

      Poista
  7. Tattista vaan! Käyn pöytään.
    Aku on hyvin tunnistettava ja osaavasti pistelty.
    Kirpakoita pakkasaamuja myös sille suunnalle ❄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyllä osaavasti pistelty, siitä väitän vastaan :) Joku turjake oli kääntänyt ohjeenkin väärin päin, kun yritin tehdä peilikuvaa ;D
      Nyt mennäänkin jo 11 asteen pakkasilla. Onneksi on vapaapäivä :)

      Poista
  8. Nan nam mitä herkkuja olet leiponut!

    Merrillä alkaa taas kevään odotus jotta tassut sietää pidempää ulkoilua. Täälläkään ei ulkotarhan ikkunaa ole moneen päivään avattu, kun tänä aamunakin pakkasta -18 astetta. Talvi tuli rytinällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kamala, miten kylmä! Täällä nyt 11. Toisaalta ilma on ihanan raikasta. Töissä kun kulkee maskin kanssa, tuntuu ihan mahtavalta, kun astuu hetkeksi ulos ja saa maskin pois. Pitkiä hengenvetoja. Raitis ilma ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä :)

      Poista
  9. Oi nammm, sanat eivät riitä kertomaan...:) Vekkulit Aku-sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkut on aina mieleen ;) Mistä se hillitön makeanhimo oikein tuleekaan :) Meikäläisen leipomiset yrittää mennä aina helpoimman kautta.

      Poista
  10. Joulukalenteria ei ole. Paitsi että VH jemmaa yhtä autotallissaan ;) Se haluaa ihan selvästi omia luukun aukaisemisen itselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt herää kyllä uteliaisuus, mitä siellä jemmaillaan! Mene nyt vaan sinne talliin, kun ensin varmistat hyvällä ruualla, että V.H. istuu keittiössä lautasen äärellä. Talleissa on aina kaikenlaista, herää epäilys tuostakin kalenterista..onko samaa sarjaa, kuin ne vuosikalenterit, joita tallien seinillä aina roikkuu.

      Poista
  11. Tuo kakku maistuisi tällä hetkellä erinomaisen hyvin. Tai siis ei koko kakku tietenkään, vaan pala.

    Mulla ei ole sattuneista syistä joulukalenteria, mutta eipähän tarttinut miettiä, millaisen kalenterin hankkisin tänä vuonna. Elovenan puurokalenteri olisi saattanut olla vahvoilla. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin voisin minäkin elää sen sanonnan mukaisesti, että "makeaa mahan täydeltä" ;D
      Mistä näitä kalenteriaiheita nykyään sikiää?? Puurokalenteri ;D Valmistajien mielikuvitus on selvästi laajentunut.

      Poista
  12. Juustokakut ovat herkullisia. Aloin juuri miettimään, että pitäisikö tehdä itsenäisyyspäiväksi juustokakku. Tosin olin ajatellut silloin leipoa joulutorttuja, mutta jos ylittäisin itseni ja tekisin molempia.

    Aku-sukat ovat todella hienot.

    Meillä on "jouluövereiden nimissä tänä vuonna ihan jokaisella oma joulukalenteri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee joulutorttujen makuinen juustokakku? :)
      Teillä on ihan selkeä teema tälle joululle. Jään miettimään, mikä kaikki voikaan olla överiä. :)

      Poista
  13. Voi Merri, nyt joudut odottamaan lämpöisempiä säitä aika pitkään.
    Veikeät sukat olet neulonut ja makoisia leipomuksia leiponut :).
    Minulla on tänä vuonna kauneusjoulukalenteri, kun tuntui hyvältä hemmotella hieman itseään nykymaailman tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneusjoulukalenteri kuulostaa kivalta ja erilaiselta. Jouluun mennessä ehtii jo tupsahtaa niin monta asiaa, että on alettava neulomaan/ virkkaamaan kauneuspussukkaa :)

      Poista
  14. Blogissa Arvonta :käyppä osallistumassa ❄❄❄❄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Kiitos muistutuksesta. Huomasin kyllä, mutta olen vähän hidas lukemaan :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!