maanantai 6. joulukuuta 2021

Hyvää itsenäisyyspäivää

                                                              Hyvää itsenäisyyspäivää! 



Soittotakin napit piti vaihtaa, kun yksi puuttui, eikä mistään enää löytynyt samanlaista.  Arvatkaa, oliko helppo pujottaa mustaa lankaa neulansilmään... 
Mihin katosit rakas vanha näkökykyni?? 



Konsertti oli eilen, paikkana Pato Areena. Siellä käy nykyisin esiintymässä paljon stand up -koomikoita ja artisteja, kuten Samuli Edelman, Erja Lyytinen, Krisse Salminen, Pelle Miljoona ja monia muita.

Samassa takahuoneessa kokosi kamppeitaan meidänkin puhallinorkesteri 😆 Tarjolla oli kahvia, teetä, suklaata, pullaa. Takahuoneen oleskelutila oli aika hulppean näköinen kaikkine sohvineen ja pöytineen. 


Klubihan on vanhassa tehdasrakennuksessa ja kalusteetkin ovat samaa henkeä. Paljon on rakennettu mm. kuormalavoista ja kaapelikeloista yms. 

Tässä orkesterin huilut koolla 😊


Esiintymislava on koottu kuormalavoista. Lavaa voi suurentaa tai pienentää tarpeen mukaan. 
Tilaisuudella haluttiin samalla kunnioittaa Kuusankosken 100 -vuotista taivalta. Ohjelmisto koostui marsseista ja valsseista, mukana mm. Toivo Kuulan Häämarssi, Shostakovitsin Valssi nro 2, Melartinin Juhlamarssi. 



Konsertti meni hyvin, olihan siihen harjoiteltu jo pari vuotta. Koronan takia pariinkin kertaan siirretty aikataulu antoi lisäaikaa.  Yleisöä olisi mukaan mahtunut enemmänkin, mutta korona ja koronapassi lienee vienyt osan kuulijoista. 

Orkesteri jää nyt joulutauolle ja ensi vuonna uusin innoin uusien teosten kimppuun 👀

32 kommenttia:

  1. Upeita kappaleita tuo teidän päivän ohjelmisto.
    Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hieno soittaa noita kappaleita, tunnettuja melodioita. Musiikin kokemus on vielä hieman erilaisempi kuin kuuntelijana, kun voi olla itse nk. musiikin keskellä, osanan musiikkia.

      Poista
  2. Hyvää itsenäisyyspäivää! 💙
    Kuten jo StanstaLandiaan kommentoin, niin olisipa ollut mahtavaa päästä kuuntelemaan konserttinne! Nappien ompelusta tuli mieleen, että tekemästäni äidin villatakista oli kuulemma irronnut alin nappi. Pitää kiinnittää se ensi reissulla. Tuppaa minullakin katoamaan nykyään ne silmät neuloista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhallinmusiikki ei ole nykyään enää oikein "muodikasta", verrattuna entisiin aikoihin. Moni siitä tykkää, mutta harva lähtee kuuntelemaan, ellei satu muuten vaan kohdille. Ulkoilmasoittoihin tulee aina enemmän katsojia (sään mukaisesti). Tosin soitettiin vuosia sitten sateisena kesänä Tykkimäen huvipuistossa joka torstai useita kertoja ja kuulijoita oli tosi vähän ;)
      Joskus joutuu tuohon langanpujottamiseen kaivelemaan esiin sen hengettömän apulaisen, jolla saa langan läpi. ;)

      Poista
  3. Hyvää Itsenäisyyspäivää! Onkin juhlavaa olla soittokunnassa soittamassa.
    Joo,täälläkin näkö on mennyt, mutta jos ei satu lanka neulan silmään, pitää vaan käydä uudet lasit. Sitä olen meinannut monta vuotta tehdä, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Harvoin tulee ommeltua, ja onhan niitä neuloja joissa on suurempi silmä. ;)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelukoneen kanssa käytän välillä sitä hengetöntä rautalankavärkkiä, se tuntuu toimivan :) Soittaessa ja nuotteja syynäillessä tulee myös usein tunne, että ei näe kunnolla. Olenkin aikonut hommata ihan varta vasten soittolasit. Toisaalta näenkö sitten vielä kapelimestarin käsien heilautukset? Ehkäpä näen kuitenkin, kun huilujen paikka on aina eturivissä ;D

      Poista
  4. Juhlavaa musiikkia ohjelmistossa. Hienoa olisi ollut olla kuulemassa.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä haettiinkin nyt vähän juhlavampaa marssi-valssiohjelmistoa ja näihin tuo taiteellinen johtajamme päätyi :)

      Poista
  5. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  6. Hyvää Itsenäisyyspäivää!
    Soittajan rooli ohjelmistossa lisää varmasti juhlan tuntua ja luo paljon muisteltavaa. Vaikka kiva olisi ollut ihan vain kuuntelemassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta soittamisessa on se yhteisöllisyyden tunne, soitetaan samaa asiaa yhdessä, puhaletaan samaan hiileen (paitsi rumpali, joka lyö kapuloilla samaan hiileen ;) ).

      Poista
  7. Hyvää itsenäisyyspäivää! Olipa varmaan komea konsertti teillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno oli ja hyvin meni. Kohokohta pitkän harjoittelun jälkeen.

      Poista
  8. Itsenäisyyspäivä kääntyy iltaan 🤍💙 .. ,mutta olet taas yhta upeaa soittokeikkaa muistorikkaampana .Myös minä oisin mielelläni ollut livenä paikalla.`

    hah``minulla hävis ompelukoneen neuloista(kolme joutuin vaihtamaan),kokonaan silmä,Juttu kun oli niin tein saunatyynyjä,joululahjaksi,ja tyynyt suljin tarranauhalla,jonka ompelin tukevasti kiinni,Yhden tyynyn /per neula....arvaappa vaan ihmettelin ,mihin ihmeeseen koneenneulan silmä katosi,no !!,se vähänen liima niissä tarroissa tukki koneenneulan silmät🤣,"mutta ihmettelin tosiaan kauan,ja syytin jo kiinalaisia,huonoista neuloista 🤣🤣🤣🤣🤣🤣😊👍
    Hyvää alkavaa uutta viikkoa!..turvallista 😷 sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, että sinulla hävisi ei vaan silmä, vaan koko neula! ;D Ompelukoneen käytössä ärsyttää jos kone ei toimi, tai neula katkeaa. Keskeytyy koko homma tai menee tikit pieleen. Aina ei edes tiedä, mitä pitäis säätää, tai mikä vikana. Minä en oo vieläkään ehtiny koskea ompelukoneeseen, vaikka ollu jo pitkään into ommella. Ompelujoulukalenteristakin tulee jatkuvasti vinkkejä yhteen jos toiseenkin juttuun.

      Poista
  9. Hienoa, että olette päässeet esiintymään. Jokainen tapahtuma tuo nautinnon arkeen ja juhlaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta! Työpäivä taas :)
      Pariin otteeseen jouduttiinkin siirtämään, joten oli tosiaan hieno viimein toteuttaa konsertti.

      Poista
  10. Samoin sinulle! Itsenäisyys on juhlava asia arjessakin.

    VastaaPoista
  11. Hih... minunkin piti mennä kangaskauppaan ja ostaa "SE"... mikä sen nimi onkaan, jolla saa vedettyä langan neulansilmästä... paketissa oli peräti kaksi... hih, mummillanikin oli sellainen, mutta en tiedä sen nimeä, hopeanvärinen...
    Mahtavaa ettei konserttia taas peruttu/siirretty... kyllä pitäisi saada elääkin, eikä vaan varoa kaikkea ja kokoajan! Itsenäisestä Suomesta kiitollinen - ei pelänneet sotilaamme aikanaan tauteja, eikä edes luoteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just SE! Olkoon vaikka hengetön :) Sillä nimellä minä sen tunnen.
      Nyt vaan kohti seuraavaa konserttia, milloin se sitten onkaan :) Parasta on mielestäni aina kappaleet, joita kokeillaan, kun mietitään seuraavaa konserttia; mitä otetaan, mitä jätetään.

      Poista
    2. Hengetön??? Hih, minä olen hengettömänä pitänyt hiuspinniä, sitä sellaista avonaista "nutturapinniä"
      Aina sitä oppii uutta!

      Poista
  12. Ihana tuo sinun soittoharrastuksesi! Minusta se kuulostaa myös tosi eksoottiselta! Itse en varmaan ikinä uskaltaisi soittaa yleisön edessä, kun pelkäisin, että soittaisin väärin ja nolaisin koko orkesterin. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eksoottiseksi en itse sitä luonnehtisi, mutta minä olenkin kasvanut siihen lapsesta asti :) Muistan alkuaikoijen esiintymiset musiikkiopiston puolella. Ne olivat tosi jännittäviä oikeastaan aina. Orkesterin kanssa ollaan vähän niin kuin samassa liemessä, joten jännitys on vähäistä ;D Vanhemmiten eivät edes mokat enää nolota niin paljon. Niitä tuntuu käyvän ajoittain kaikille. Huilussa on sen verran pieni ääni verrattuna isoihin torviin, että mokat ei edes kuulu. Ellei nyt sitten ihan tauon päälle soita ;D Piccolo kuuluu paremmin, mutta usein sekin sekoittuu kokonaisuuteen.

      Poista
  13. HIenolta kuulostaa konserttipaikkanne ja konserttikin. Hyvää itsenäisyyspäivää näin jälkikäteen.Meillä oli eilen itsenäisyyspäivänä suomalaisen kirjaston itsenäisyyspäiväjuhlat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että sielläkin huomioitiin Suomen itsenäisyyspäivä jotenkin. Onko siellä paljon suomalaisia?
      Tämä konserttipaikka oli tosiaan erilaisuudessaan tosi hieno. Yleensä soitetaan virallisemmassa konserttisalissa. Tämä vanha tehdassali antoi ihan erilaiset puitteet ja akustiikkakin oli yllättävän hyvä.

      Poista
  14. Huomenta!
    Blogissani on Joulun this or that-postaus ja nyt haastan sinut vastaamaan kysymyksiin blogissasi! Otatko jouluhaasteen vastaan?

    Iloista jouluarkea!🎄

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä paneutua asiaan ;) Kiitos haasteesta.

      Poista
    2. Hih... minäkin tulin haastamaan sinut samaiseen... eli nyt on TUPLAhaaste heitetty ilmoille, eli "paljastajan joulusi valinnat"!!!

      Poista
    3. Tuplahaaste alkaa olla jo aika velvoittava ;D

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!