Raitista ilmaa täytyy välillä käydä haukkaamassa. Samalla kerääntyy muutama kävelykilometri vuoden tavoitteeseen 😁.
Se alkaa näyttää hiljalleen mahdottomuudelta saavuttaa.
Löydettiin tiemme uudelle luontopolulle. Arttu oli heti valmiina lähtöön. Sillä riitti virtaa vaikka toiseenkin kierrokseen.
Täällä ei näköjään pääse näköetäisyyttä kauemmas tuosta Kymijoesta, vaikka lähtisi mille luontopolulle. Joen rantaan onkin satsattu paljon näiden kävelyreittien suhteen. Tälläkin reitillä oli muutamia vastaantullijoita lumipöppöröstä huolimatta. Keli oli lähellä nollaa.
Grillipaikalla ei ollut ruuhkaa.
Olemme käyneet useilla luontopoluilla, mutta joka ikinen grilli on jäänyt käyttämättä. Muistaakseni ei ole ollut edes eväitä matkassa yhtään kertaa.
Tännekin on rakennettu pitkiä osuuksia lankkupolkua. Joissain paikoissa oli kaiteetkin. Ehkä siksi, että kukaan ei sukeltaisi pöpelikköön 😂
Jossain vaiheessa metsäosuus päättyi ja alkoi pelto-osuus. Reittiä ei oltu merkitty mitenkään, joten valitsimme itse tämän suunnan. Jäljistä päätellen oli joku muukin tässä kävellyt.
Olemme kävelleet montaa luontopolkua ja -reittiä ja aika harvassa paikassa on reititys selkeä.
Tässä kohtaa meikäläisen kunto alkoi jo loppua, mutta matka jatkui, koska muut eivät selvästi vielä olleet valmiita kääntymään. Täältä piti nimittäin kävellä samaa reittiä takaisinkin.
Artulla ei virta loppunut. Se olisi vielä kääntymiskohdassammekin halunnut jatkaa eteenpäin, mutta kääntyi silti mukisematta ympäri, kun toisetkin. Artun mielestä on erittäin kyseenalaista päästää ihmisiä kulkemaan sen edellä. Sen tassujen taakse ja vatsaan alkoi lisäksi kerääntyä painavia lumipompuloita, joita jouduttiin välillä rapsuttamaan pois.
Alussa Arttu laskeutui tuosta rappujen vierestä, mutta lopussa se yksinkertaisesti pysähtyi rappujen alle ja päätyikin tyytyväisenä nousemaan raput sylissäni. Puuskuttelin sujuvasti raput ylös koira kainalossa (viimeisillä voimilla).
Raput ovatkin hankalat koirille, koska ne on tehty rautaristikoista. Tassut menisivät tuonne väliin. Syksyisellä Lapinreisulla oli Auttikönkäällä samanlaiset, mutta koirille oli tehty toiseen laitaan laudoista astumapintaa.
Matkaa ei lopulta kertynyt kuin 4.5 kilometriä, mutta lumenpöpperössä se oli silti raskasta. Ainakin minulle...
Arttu pääsi jo autoon, kun viereen ajoi autollinen uusia lenkkeilijöitä. Heillä oli melkein Artun (bichon frisé) näköinen koira (havanna), joka uteliaana tuli katsomaan Arttua. Reitillä oli tullut muitakin koiria vastaan, mutta Arttu kiersi ne sujuvasti kaukaa. Tämä oli vähän kiinnostavampi, mutta silti vähän arveluttava.
Lenkin jälkeen päädyttiin meille kahville. Artun lumipampulat piti käydä sulattelemassa lämpimällä suihkulla. Se antoikin mielellään suihkutella tassut ja vatsan.
Merrillä oli mielenkiintoisen hajuinen pehva, mutta se ei antanut oikein haistella itseään. Tuijottelukin käy työstä. Merriä ainakin väsytti taas koko illan tämän jälkeen.
Joulu alkaa ollakin jo aika lähellä. Minulla on vuoden alussa talvilomaa, joten sekin alkaa olla jo aika lähellä 😍 . En tiedä, kumpaa vartun enemmän... tai tiedänhän minä: lomaa.
Mukavaa keskiviikkoa teille kaikille ja erityisesti juuri Sinulle!
Kiitos! Olipas kiva katsella lumisia kuvia, kun täällä sataa vettä ja pihan nurmikko on vihreä!? Toivottavasti ei tulisi nyt pakkasia, sillä sitten kaduista tulee luistinratoja. Itseni tuntien joutuisin välttelemään ulkona liikkumista...
VastaaPoistaMukavaa joulun ja loman odotusta!
Lumi on kiva juttu, kun ympäristö valostuu ihan selkeästi. Nyt näyttää kyllä kelien puolesta taas siltä, että se on lumen menoa. Vielä on valkoista, mutta loskaista. Liukkaat on inhottavia. Tunnustan, että minä kuljen töissä ihan perustalvikengissä, nilkkapituisissa, en missään liukunappulakengissä. Asiakastyö on sisällä ja olen usein kengät jalassa, kenkäpussit niiden päällä (syystä tai toisesta...).Mitä isommat kengät, sitä hankalampaa on olla.
PoistaYksi ongelma oli pakkasilla: autoni kuskin puolen takaovi ei mennyt enää kiinni, kun avasin sen laittaessani reppua takapenkille. Yleensä laitan sen eteen, mutta nyt on ollut opiskelija useana päivänä. Jouduin laittamaan opiskelijan takapenkille istumaan ja pitämään ovea kiinni ajon ajan, että päästiin seuraavaan kohteeseen ;D Hän on reipas nuori nainen ja ymmärsi heti yskän ;D Ajon jälkeen saatiin ovikin jo taas kiinni.
Kiitos kortista! ♥
PoistaOle hyvä! Toivottavasti olet antanut sen takapuolen olla nyppimättä ;D
PoistaVaan on teillä mahtavat polut! Pitäisikö oikein tulla kävelemään teille - Merrin kanssa, tietty.
VastaaPoistaTule nyt ihmeessä! Merrin kanssa kävely on kyllä hidasta ja matka ei oikein taitu ;)
PoistaMerri on siis mitä mainioin kävelyseuralainen. Kuka muka haluaa talsia 4,5 km?
PoistaEn minäkään olisi halunnut, mutta Arttu pakotti! Ja muut seuralaiset...
PoistaHuh,huh miten pitkä reitti!Kauniiltakin näytti talvimaisemat. Onko Merri miltei isompi kuin Arttu.
VastaaPoistaArttu taitaa olla juuri ja juuri isompi ja rotevampi, mutta ei siinä paljon eroa ole ;D Pojat on poikia ;D
PoistaIhanat lenkkimaisemat ja lenkkikaveri sinulla? Paljonko asetit vuoden kävelytavoitteeksi? :)
VastaaPoistaArttu on äitini koira, mutta nähdään usein ja käydään lenkillä välillä. :)
PoistaLaitoin tavoitteeksi vaivaiset 500km, mikä on vuodelle jaettuna tosi vähän. Silti jää vajaaksi. Ei vaan ole jaksanut/ huvittanut kävellä ja muutama kuukaisi taisi jäädä täysin nollalle. Jonain vuonna on ollut tavoite 1000 kilometriä ja jos oikein tykkää lenkkeillä (vaikka pieniäkin lenkkejä) ei se ole mahdoton tavoite. Tähän lisättäköön, että en ole mikään liikuntaihme ;D
Säätiedotuksissa sanotaan aina välillä, että tuuli lisää pakkasen purevuutta ja viisi pakkasastetta tuntuu kymmeneltä. Kävelylenkistä voisi käyttää samaa taktiikkaa, sohjossa kävely lisää matkan rasitusta ja viisi km tuntuu kymmeneltä. Hauskat pallot, kertyi Artun jalkoihin, vaikka Arttua se ei tainnut naurattaa.
VastaaPoistaJos voisin lisätä matkakertymää aina puolella, saattaisin saada tavoitteen täyteen ;)
PoistaArttu mennä tohelsi kovaa kyytiä paakkuineen päivineen, mutta loppuvaiheessa se oikein pysähtyi pureskelemaan paakkuja. Piti vähän jelpata niiden poistossa, mikä ei myöskään ollut helppoa. Loput lähti vasta lämpimällä vedellä kotona.
Kiva kuvasarja, ja tosi kaunis talvinen lenkkeilyreitti,mutta varmaankin vaikeampaa saavuttaa sitä tavoitetta talvella, kun lumessa on raskaampaa kävellä. Artulla taitaa riittää kunnolla energiaa, olen joskus miettinyt miten Bambi reagoisi lumee.... Hyvää joulun ja loman odotusta:)
VastaaPoistaBambi olisi varmaan aivan hämmästynyt uuden luonnonihmeen edessä :)
PoistaLuminen metsä on kaunis. Ei varmaan olisi tullut lähdettyä pelkkään lumimetsään tarpomaan, mutta reitillä oli jo ollut muitakin kävelijöitä ja olihan tuo ihan varta vasten ulkoilua varten tehty reitti.
Kyllä noilla luontopoluilla kelpaa astella.
VastaaPoistaSanos muuta! Näitä on viime vuosina ilmestynyt tähän kaupunkiin kuin sieniä sateella. Liikuntavarat on varmaan ohjattu nyt näihin omatoimiliikkumisiin, kun rahavaroja kiristetään joka paikasta. Onhan näiden tekeminen varmasti maksanut, kun on noita puurakenteita kuitenkin runsaasti ja grillipaikkoja yms.
PoistaMukavan reitin taivalsitte hienot maisemat varmasti myös kesällä.
VastaaPoistaTuntui jotenkin oudolta ajatella olevansa luontopolulla, kun kaiken peitti lumi. Kesällä tuokin on varmaan tosiaan ihan eri näköinen paikka. Joki virtaa kuitenkin sulana tässä, kuten monessa muussakin kohteessa.
PoistaIhanat lenkkeily maastot sinulla siellä Kymijoen varrella.
VastaaPoistaJa Arttukin niin innoissaan painelee menemään ja nauttii lumesta.
Ihanaa sinulla loma lähenee,olet kyllä niin lomasi ansainnut❤
Tällä on tosi runsaasti luontopolkuja kunnostettu ja tehty. Ensimmäiset kierrokset on aina kivoimpia, kun ei vielä tiedä, mitä odottaa. Tällainen yhteen suuntaan ja takaisin on vähän rasittavaa, kiertävä ympyrän muotoinen on kivempi. Minulla on kyllä tosiaankin huono kunto.. töissä tulee rampattua ties kuinka paljon, että se vähän pelastaa tilannetta, mutta ei taida pelkästään riittää.
PoistaArtulla riittää virtaa aina vaan! ;D
teillä on hienot lenkkeilyalueet.minäkin tapasin artun,se oli kyllä musta kissa ja oli sitä mieltä että tästä talosta ei lähdetä autolla.istumpa keskellä tietä.
VastaaPoistaArttu -kissahan taitaakin olla aika neuvokas! Olikohan myös niin ärhäkkä, että sitä ei voinut mennä siirtämänkään ;D
PoistaKiitos kommentista ja mukavaa päivää sinulle!
Aivan upeat ulkoilu reitit.
VastaaPoistamietin että onko meiän alueella missään tuommosia,Limingan lintutornilla taitaa olla ainut?Mua kiinostais nuo portaat,juosta hullunlailla ylös ja laskea kaidetta alas 🤣👍. ainiin ,ne onkin pätkäkaide,minähän molskahtaisin pusikkoo,sellaisista.
.hah```
nään aina unta että lasken portaiden kaiteta,minä vanha ränsistynyt mummo 👵🧓🤣.
Ei ihme että Merri väsyi...Arttu taitaa olla Duracel-pupu 🐕🐾🐾🐾
Mukavaa joulun odotusta ja Sitä rentouttava lomaa..!
Täällä on tosi monta luontopolkua ja ulkoilureittiä. Nyt on oikein huomannut, kun niitä on alkanut kulkea. Lisäksi on tullut ihan uusia, joista paikkakunnan keskusteluryhmissä on heti puhuttu.
PoistaMietin, että missä kaikkialla olen minäkin lapsuudessa lasketellut kaidetta pitkin! Sehän olikin hauska harrastus (vaikka ei ehkä aikuisten mielestä). Vieläköhän tasapaino pysyis? Varmaan sairaslomalle lomps! ;D
Arttu oli lenkin jälkeen aika rauhallista poikaa. Merri on kuitenkin vähän epäluuloinen, kun on nähnyt sen duracelinkin ;) Muutaman kerran se joutui läppäämään (kynnettömällä) tassulla merkiksi, että takalisto on jätettävä rauhaan ;D
Kyllä on upeat kävelyreitit! Tuollaisilla reiteillä ja tuollasissa maisemissa lenkkeilee mielellään. Ihanaa joulun odotusta!
VastaaPoistaOnhan nämä kaikki erilaisia ja eka kerta on aina jännittävä, kun ei tiedä, mitä lenkki tuo tullessaan. Eri vuodenajatkin tuovat oman silauksensa.
PoistaNäyttää oikein kivalta kävelyretkeltä ja luntakin on juuri sopivasti, eli ei liikaa.
VastaaPoistaKeli oli mitä mainioin, minulla vaan kunto ei ole kohdillaan ;D
PoistaKauniit talviset lenkkimaisemat.☃️
VastaaPoistaMukavaa joulun ja loman odotusta!🎄😊
Kiitos :) Ensi vuodelle kehitän taas uuden tavoitteen kävelykilsoille :)
PoistaIhana luonnossa kulkeva ulkoilu reitti. Melkeinpä kateeksi pistää täällä kaupungin kävelyteitä talsijalla.;)
VastaaPoistaMelko niljakasta taitaa olla lumisella jäisellä säällä kävellä lankkuja pitkin. Onneksi kaiteita joista saa tukea.Sään mukainen kävely vauhtikin tietnkin on.
Suloinen ulkoilu kaveri.:)
Mukavaa joulun odotusta!
Pelkäsin tuota liukkautta, mutta ei nuo reitit olleetkaan liukkaita. Oli sen verran pakkasta ja lumikin oli kuivaa.
PoistaArttu on aina ihan innoissaan, kun pääsee uusille reiteille kulkemaan ja haistelemaan.
aww... snow everywhere... cold, but beautiful...
VastaaPoistawe are in America just mild winter... now snow yet...
# Arttu looks so pretty ...
Snow is beautifull and lights our dark season. However, now it´s +2,3 degrees and snow is smelting.. it´s very slippery ice. Still quite white. Hope it snows before Christmas more :)
PoistaYou must have quite warm there!
Have a nice day, snow or not !