torstai 9. joulukuuta 2021

Napsauta valo kynttilään

Aina ei jaksa keskittyä neulomiseenkaan, jos on kovin väsynyt.  Voi olla että ei kannattaisi keskittyä yhtään mihinkään sillä hetkellä.  Pieniä pikainspiraatioita saattaa kuitenkin tulla, jos malttaa hetkeksi pysähtyä. 


Vanhoja CD -levyjä olen aina silloin tällöin hypistellyt, mutta ne eivät ole aiheuttaneet minkäänlaista liikahdusta pääkopassa sinnikkään pohtimisenkaan jälkeen.  Tällä kertaa tärppäsi!  Pitää näköjään vaan osua samanaikaisesti useampi asia yhtä aikaa silmiin ja niiden yhteisvaikutuksena tulee inspiraatio 😍

Tämän rakennelman pohjana on siis CD -levy. Sen päälle liimasin kauan sitten kirpputorilta ostetun kullan- ja huurteensävyisen pikkupikarin.  Ostin tuolloin ihan varta vasten askartelua varten joitain kauniita astioita.  (Osa päätyi mm. leijuviin kuppeihin).  Ennen liimaamista varmistin, että tuikku mahtuu pikarin sisään. 
Sommittelin ympärille nuo valkoiset pompulat, jotka on vanhasta toimimattomasta kuusenkynttiläsarjasta pelastettu.  Saivat odotella käyttöä aika kauan nämäkin 😁
Lopputulos näytti hieman valjulta, joten päätin vielä kuumaliimailla noita akryylihelmiä pikarin jalkaosaan, eli hieman punaista joukkoon. 
Pisteenä iin päälle löysin kaapista kullanvärisen led -tuikkukynttilän.
En ole polttanut oikeita kynttilöitä sisällä enää muutamaan vuoteen.  Syynä on kaksi asiaa: kissa ja epäilys, että en muista sammuttaa, kun on aina jotain touhua yhtä aikaa.


Sain muistaakseni Stanstalta kerran  näitä joululauluisia servettejä.  Kaapista löytyi myös useita samanmuotoisia, punakantisia lasipurkkeja.  Kokeilin Decoupage -lakalla kiinnittää ohennetun servetin purkkien pintaan.  Otin siis servetistä pois sen toisen kerroksen (joissain taitaa olla jopa 3?).  Kaikkea kaapeistani tuntuu löytyvän, mutta yht´äkkiä ei lakkaa ollutkaan. Meinasin jo luovuttaa, kunnes silmiin osui pieni pullo, jossa oli vähän pohjalla.  Onneksi oli riittoisaa ainetta ja sain servetit liimailtua.  
Kansiin sommittelin tekokukista koristeen, jonka kiinnitin kuumaliimalla. 
Nauhaakin virittelin purkin suulle, mutta ei tuntunut sopivalta. 


Näihinkin laitoin led -tuikkukynttilät sisään. 


Ihan pakko laittaa taas tästä "vuoden-ympäri -amppelistani" (calibrachoa, kuten kommenteissa on tullut ilmi) kuva 😂
Tämä on toiselta puolelta hieman ränsistynyt, mutta toinen puoli kukkii vielä. Lisäksi purkki on punainen, joten en raaski viedä sitä poiskaan, sopii hyvin jouluamppeliksikin 😂


Olkaa huoletta, Merri ei ole kuukahtanut tuohon lattialle nälkään kuolleena.  Se on ennen kuvan ottamista yrittänyt kaikin keinoin herättää huomiota ja saada lisää kuivanappuloita, joita se rakastaa. Viimein se vaipui epätoivoisena makaamaan nappulatornin viereen.  Huomatkaa, että märkäruoka on vieressä koskemattomana 😂
Voi "pientä" reppanaa!


Ompelujoulukalenterista on paljastunut päivittäin kivoja juttuja. Jos tuo hintaero ei olisi ostohetkellä ollut niin huima, ja olisin tiennyt miten paljon sieltä tulee ihan vaatteiden kaavoja, olisi ehdottomasti kannattanut ottaa paperiversio postilaatikkoon.  Isojen kaavojen tulostaminen useana A nelosena ei ole ilmaista sekään ja kasaaminen vaatinee hieman aivotyötä. En ole tulostanut vielä yhtään, kun en olisi kuitenkaan niitä ehtinyt alkaa ompelemaan. Tallessa ovat kuitenkin tiedostoissa mahdollista myöhempää käyttöä varten.  Pieniäkin vinkkejä ja ohjevideoita on tullut.  Ihan hyödyllisiä juttuja. Tänään näytettiin joulukoristeiden tekoa. 

Työpäivät ovat olleet antoisia asiakaskohtaamisten ja mukavan opiskelijan myötä. Harvemmassa ovat silti ne päivät, kun työtä on kohtuullinen määrä.  Negatiivisia asioita ei pitäisi märehtiä, mutta ei voi silti olla välillä ihmettelemättä, mihin tässä vielä mennään.  Toisaalta kyse ei ole pelkästään hoitoalasta, vaan kaikki ammattialat tuntuvat olevan ylityöllistettyjä.  Milloinkahan tulee se murtumispiste? Yksittäisillä työntekijöillä se on nähty jo moneen kertaan, mutta kokonaisuus  pysyy silti liitoksistaan nitisten juuri ja juuri kasassa.  Löytyisipä se tapa, jolla löytyisi taas se työn varsinainen tarkoitus ja turhat asiat karsiintuisivat pois.  Ehkä sitten löytyisi taas se voima, jolla ihmiset jaksaisivat tehdä työtä ja se näkyisi lopputuloksessa. 

Voimia ja  positiivisia ajatuksia teille kaikille! 

30 kommenttia:

  1. Jippii! Kyllä, nuo servietit ovat minulta peräisin ja ne lähettäessäni ajattelin juurikin tuollaista askartelua niistä. Onpa kiva! Kultareunainen lasi on todella kaunis!
    Minä arvostan työtäsi PALJON! ♥
    Äiti on niin onnellinen joka aamu, kun "lintunen visertää" ovelta huomenet! Minä olen onnellinen kaikesta avusta, jonka hän saa. Rovaniemellä, ja juurikin äidin "piirissä", on kaikki hoitsut aivan ihania. Arvostan jokaista!
    Tuo amppeli on uskomaton! Kuin olisit ennustanut sen kestävän jouluun saakka, kun laitoit punaisen purkin. ;)
    Mukavaa loppuviikkoa ja Merrille rapsutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin silloin, kun ne tuli, että lähempänä joulua voisi näistä jotain syntyäkin. Nuotistot on sopivia kaikkiin tilanteisiin :)
      Työssä parasta on juuri tuo asiakkaiden ja omaistenkin kohtaaminen parhaimmillaan. Aina ei tietenkään voi olla yhtä juhlaa, mutta ne huippuhetket ovat ikimuistoisia. Vielä kun nuo päättäjät keksisivät tavan arvostaa työtä enemmän. Asioiden monimutkaistaminen ja työn jatkuvat taloudelliset vaatimukset verottavat kaikesta osan pois.
      Itse minä tosiaan istutin tuon kukan kotoa löytyneeseen vanhaan amppeliin.
      Merri keksi juuri näyttää eteisen matolle närhen munat ;D

      Poista
  2. Kivan näköisiä tuli noista tuikkujutuista. Meillä myös lemmikki eli Ansku-koira kerjäilee aina jotain muuta, kuin mitä kupissa on. JOs mitään ei tipu, niin sen jälkeen vasta oma ruoka kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienellä vaivalla syntyivät ja tuli tunne, että jotain kuitenkin ehtii ja jaksaa :)
      Merri on aina rakastanut kuivamuonaa enemmän kuin märkäruokaa, jonka se jättää usein syömättä, tai syö vain osan. Ruokailu on sosiaalinen tapahtuma ja eläimetkin varmaan haluaisi olla osallisina toistenkin ruokailuissa ;D Merri ei onneksi koske ihmisten ruokiin, vaikka joskus jotain tarjoaisikin. Nappuloiden etsintä on sen mielestä myös mukavaa, jos niitä on piilotettu eri paikkoihin yksittäisinä.

      Poista
  3. Voi kissaparkaa, kun nälässä pitävät. Nääntyy nälkään lihapatojen äärellä. Kuinka ikävä emäntä, kun ei herkkuja anna. Mukavia askerteluhetikä sinulla on ollut. Minä askartelin myös tyttären kanssa joulukortteja, mutta ainoatakaan valokuvaa en muistanut ottaa. Emme saaneet käytettyä kaikkia tarvikkeita, vaikka korttipohjat loppuivat. Kaikissa oli jokin ”kauppias suosittelee”-lappu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kauppias suosittelee, niin vastaanottaja luulee, että kauppias on lähettänyt joulukortin :)
      yhdessä onkin mukava tehdä. Voi ideoida ja suunnitella ja tehdä ihan erilaisia, kuin omasta päästä tulisi ulos.
      Herkutkin on Merristä hyviä, mutta peruskuivaruokaa tekee aina mieli ;D

      Poista
  4. Jes loisto idea🥰 nuo cd-levyt. Miksi en ole muistanut niiden olemassa oloa,niitä on yksi laatikko pullollaan. Kiitti huikeesti! Laitanpa niitä kynttilöiden aluseksi ja nehän ovat hopean värisiäkin. (Kun iski tällänen hopea vaihe päälle)
    Siis niin ihania juttuja olet tehnyt. Servetti tekniikalla saa kivaa uutta ilmettä lasipurkkeihin ym.
    Kaunis tuo kuva ,kun pimeässä purkeistaa loistaa valo❤
    Ohoh tuota sinun amppelikukkaa jopas hää onkin vielä kesä kukoistuksessaan🌼
    Täällä ollu niin kovat pakkaset,hyvä kun itse on selvinnyt saati kukat ,jotka meni jo ajat sitten.
    Mukavaa loppuviikkoa ja tsemppiä työhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vanhat levyt käyttöön! Jään odottelemaan, mitä sinun käsistä syntyy. :)
      Nämä purkit on parhaimmillaan hämärissä. Valoisassa eivät näytä kummoisiltakaan.
      Kukka todella "kukkii" aina vaan ;D En ole ennen nähnyt, että kukat jäätyvät ja jäävät sellaisiksi kuin ovat, värillisiksi. Paria kymppiä täälläkin pakkaset hivottelevat. Viikonlopuksi on luvattu lauhtuvaa.

      Poista
    2. Ai juku ,kun tuli niin huippu fiilis sinun cd-levy tuunailusta. Niin tänään kaivoin levyt esiin ja löysin niille käyttöä. Laitoin kuvia blogiin. Yksinkertainen helppo juttu..juuri tuollaisia alusia olen kaivannut, mutta en ilman sinun apuasi olisi hokannut käyttää siihen cd-levyjä❤

      Poista
    3. Bloggailu on kivaa, kun näkee muiden tekemisiä ja saa itsekin ideoita :)

      Poista
  5. Voi Meri parkaa...kun väsyy ihan ruokaa ootellessa noin..ihan riippumatta onko ruokaa tarjolla kuinka hyvää.
    Onpa kivat askartelut! Led kynttilät on hyviä, ei käryä. En minäkään polta tavallisia.

    Kyllä huolestuneena kuuntelee ja katsoo tätä maailman touhua...Kunhan useita kymmeniätuhansia hoitajia laitetaan pois, jos eivät anna piikittää, niin tulee vielä ikävä hoitoa. Jonkin verran lueskelen lehdistä kommentteja, eivät älyä että sairaana joutuu hoitamaan itseään vielä. Entä vanhukset. Monestikohan olen ollut kiitollinen eläkkeelle pääsystä tänäkin syksynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on aina tykännyt kuivamuonasta enemmän, kuin märkäruuasta ;) Viimeksimainittu ei taida olla sen mielestä edes ruokaa ;D
      Led kynttilöitä on viime aikoina tullut jos jonkinlaisia erilaisia. Käytän hautalyhdyssäkin led -kynttilää.
      Niin tuo rokotusasia vielä erikseen. Hoitoalalla on ollut huono työllisyystilanne jo paljon ennen koronaa. Nyt sekin luetaan koronan ansioksi.

      Poista
  6. Sinä jaksat askarrella ihania juttuja, led-kynttilät on hyvä keksintö :) Voi Merriä, nääntyy raksujen puutteeseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tuo kissa nytkin vieressä yrittää saada katsekontaktia ja hypellä syliin, että hei mamma, unohtuiko kuivamuona??
      Askartelu ja käsityöt ovat niin ihanaa vastapainoa arjelle ja sen tuomille haasteille.

      Poista
  7. Että on ihania nuo nuottipurkit ja samaa mieltä - nuotit sopii kaikkialla... mulla on nuottileimasinkin valmiudessa kokoajan työpöydälläni... sillä kun sipaisee ihan hivenenkin työhön kuin työhön... niin heti on kauniimpi!!Tilattiin puheteraopeutin kanssa ihania puhallettavia led-kynttilöitä...
    Hauskoja kun sammuvat (ja syttyvätkin) puhaltamalla - Joulupukkikin on niitä ilmeisesti hommannut, kun tiedän lastenlasten saavan niitä pukilta, hih!!
    Aivan ihana idea piilottaa Merrin nappuloita....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuottileimasin kuulostaa kivalta vempeleeltä. Pitää hankkia, jos jossain putkahtaa eteen.
      Puhallettavat led -kynttilät?? What? Vai puhalletaanko se muotoonsa, kuten ilmapallo? ;D Näitäkin pitää sitten varmaan katsastella kaupassa kulkiessa. Pitäisi vaan ensin tietää, onko kynttilän- vai ilmapallon muotoinen... ;D

      Poista
  8. Olet askarrellut tosi kauniita joulukoristeita. Led-kynttilät peladtavat paljon ja varmaan myös ehkäisevät tulipaloja. Nuo puhallettavat led-kynttilät lähtivät kiinnostamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain pientä pitää askarrella joka vuosi :) Saa nähdä tuleeko tuollaisia puhallettavia ledejä jossain vastaan.

      Poista
  9. Så fine juledekorasjon hos deg!Pusekatten ?! har han vondt i magen eller er det en hunn katt som venter små??hihihihi

    God helg til deg!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei pitkästä aikaa! Poikakissalla pitää olla massaa, että on uskottavan näköinen muiden silmissä ;D Vatsa vähän pussittaa ja karva talvella paksumpaa, niin näyttää isommalta kuin onkaan. Ei ole silti mikään pieni kisuli ;)
      Kiva kuulla/ nähdä sinusta taas! Mukavaa joulun odotusta!

      Poista
  10. Merri on oikeassa, herkkupaloja heti kehiin, härkäviikot on vasta joulun jälkeen! Ja härkäviikoilla sitä herkkuja vasta tarvitaankin... Olet niin taitava askartelija, kauniit kynttiläpurkit loihdit ja kissaturvalliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkut vielä erikseen, nekin maistuvat, mutta niitä saa harvemmin :) Kuivamuona on poikaa, vai pitäisikö sanoa kissapoikaa ;)
      Minä olen vähän turhankin sukkela askartelija, valmista pitää tulla samalla istumalla mieluiten ;)

      Poista
  11. Sinulla on ehtymätön taito keksiä kivoja askartelujuttuja.
    Merrin "mielenosoitus" on silmiinpistävää. Ei epäilystäkään, etteikö hän halua lisää raksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ehtymätön ole ;) Neulominen on niin jokapäiväistä, että välillä tuntuu, että on pakko keksiä jotain muuta tekemistä (siivouksesta tms. ei voi puhua samaan aikaan ;D ).
      Merrillä on jokatalvinen massakausi meneillään. Keväällä alkaa sitten taas kevennys, eikä ruoka niin maistu. Tuon aktivointitornin tarkoitus on, että kissa kaivelee niitä nappuloita noista aukoista. Kyllä se sitäkin tekee, mutta sitäkin parempi harrastus on tehdä se ihmisen kanssa :) Välillä tornissa on nappuloita, mutta se ruinaa ja ruinaa, hyppii syliin ja pois ja lopulta jää makaamaan tornin viereen, että saisi jonkun touhuun mukaan ;)

      Poista
  12. Todella mahtava keksintö taas , ja tosi hieno lopputulos:) Vai että Merri suosii kuivaruokaa. Oma Otto kissani oli taas piti paljon enemmän kosteasta ruuasta.
    Mukavaa joulun odostusta sinulle ja tsemppiä töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Märkäruuan saisi Merrin mielestä varmaan jättää pois kokonaan, kunhan nappulatarjoilu pelaa ;)
      Tänään on hyvä työtilanne, eli vapaapäivä ;D

      Poista
  13. Kivoja kynttilälyhtyjä. Ei ole tullutkaan mieleeni, että led kynttilöissä voi käyttää kanttakin kynttilän päällä, liekki ei tukehdu. Kaikkee ei aina tuu ajatelleeksi. Voi, voi Merri parkaa, nälässä pidetään pientä poloista, ihan itkettää kun ajattelen sitä asiaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ledeissä on tuo hauska mahdollisuus, että ihan umpiossakin voi "polttaa" :)
      Merriä se vasta itkettääkin, kun ihmiset ei tajua mitään! Mielenosoitus on järjestettävä kupin viereen ;D

      Poista
  14. voi ei !! Merri ,kaikkensa yrittää ja palvelija ei vaan laita lisää nappuloita! 😾,
    Tulipa nätit noista tuikkupurkeista,minullakin purkkeja,mutta tontuisia servettejä,kokeilenpa,Oletko purkkien päälle tehnyt taikataikinasta nuo kukat?,kaunis kokonaisuus:)
    🤣🤣 hii,samaa minä ajattelin,kuin Purulaari , kansi kynttilän päällä,mutta led-kynttilä sallii sen:)
    Tuo kukka on kyllä erikoinen!🥶🌞❄❄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekokukat on kannessa jostain vanhasta irti raksittuja, eli 2 pientä tekokukkaa ja 1 lehti liimattuna.
      Ledejä voi laittaa minne vaan,kunhan vaan itse keksii sen paikan. Minulla on näitä ollut jo niin kauan, että uskallan "tunkea" näitä mihin vaan ;D

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!