Pyhä-Nattanen

 Nattaset, eli Nattastunturit on Sodankylän kunnassa sijaitseva tunturiryhmä. Se koostuu 6 tunturista, jotka sijaitsevat 1956 perustetun Sompion luonnonpuiston alueelta. Huiput ovat nimeltään Pyhä-Nattanen, Seinätunturi, Serrikainen, Terävä-Nattanen, Lupukainen ja Suku-Nattanen. (Wikipedia) 

Me kävimme Pyhä-Nattasella. Sen korkeus on 544m merenpinnasta.

Minä en ollut sattuneista syistä yhtään katsonut etukäteen, mihin olimme menossa. Mies oli järjestänyt koko retken.  Olimme yötä Vuotson leirintäalueen päärakennuksen huoneissa.  Paikka oli ihan siisti. Meillä oli oma keittiö ja wc.  Keitimme retkievääksi kahvia termospulloon ja pakkasimme eväät reppuun. Ei ollut oikein varma, miten kylmää siellä ylhäällä on. Minä pakkasin mukaan myös lisävaatetta.  Pärjäsin kuitenkin ihan fleecetakissa, vaikka huipulla olikin tuulista.  En enää muista säätilaa, mutta veikkaan sen olleen noin 15 astetta lämmintä. 

Reittejä Sompion luonnonpuistossa on useita. Pyhä-Nattasen huipulle pääsi kahta eri reittiä.   Alussa polku oli ihan tavallista metsäpolkua. Hyttysiä oli vain vähän.  Ihailimme luontoa ympärillämme. Olisin niiiin toivonut, että olisimme nähneet poroja metsässä, vaan ei.   Joku iso lintu lehahti lentoon aika lähellä, jolloin kumpikin hätkähdimme. 

Sieniä kasvoi siellä täällä. 

Pohjoisen luonto on niin eri näköistä, kuin 1000 kilometriä etelämpänä. 

Reitin pituudeksi määriteltiin 7,5 kilometriä.  Laavu oli kuitenkin jo 2 kilometrin päässä lähtöpisteeltä.   Emme me siihen halunneet pysähtyä eväitä syömään, vaikka puitakin olisi ollut tarjolla nuotiota varten.  Meidän eväät eivät muutenkaan tulia kaivanneet 😅

Olimme jo ehtineet ihmetellä, miten polkua pitkin pääsee tunturin huipulle, kun ei kuljettu lainkaan ylös päin.  Pienoinen nousu alkoi vasta nuotiopaikan jälkeen. Tuosta huussin ohi lähti polku yläviistoon. 

Melko tasainen metsäpolku muuttui pikku hiljaa kivisemmäksi. 

Kivet suurenivat ja piti tarkkaan katsoa jalkoihin, että ei nyrjäyttäisi nilkkojaan. 

Olimme lähteneet liikkeelle heti aamupalan jälkeen.  Emme nähneet ylös mennessä kuin yhden ihmisen. Hän tuli samaa reittiä alas päin. 

Polku alkoi hiljalleen hiipua ja edessä oli julmettu määrä kiviä!   Onneksi en uskonut ohjeistuksia, enkä laittanut maastokenkiä, kuten oli suositeltu. Minulla oli lenkkarit.  En olisi ikinä selvinnyt tästä noususta kömpelömmissä jalkineissa.  Sää oli onneksi kuiva. Sateella kivat ovat varmasti vaarallisia.  

Alussa olin tosi hämmästynyt tuosta kivien määrästä. Polkua ei ollut ollenkaan, vaan pompimme kiviltä kiville. Minun kuntoni oli tuolloin(kin) tosi huono ja jouduin vähän väliä pysähtymään ja tasaamaan hengitystä ja sykettä.  Se suomalainen sisu kuitenkin puski sisuksista lähtemään taas liikkeelle. 

Kiviä, kiviä, kiviä....

Näin ylhäällä oli jo maaruskaakin siellä täällä nähtävissä. 

Tässä kohtaa, kun huippua ei edes näkynyt, olin jo useamman kerran ajatellut, että  alkaa olla ylipääsemätön juttu. Minä se tässä vaan paarustan, mutta Repolaiset varmaan menisivät huipulle pyöräillen! 😂

Huilatessa oli aikaa kuvata kivien pintaa. 

Ylempänä kivet alkoivat muuttua levymäisemmiksi. 

Lähituntureiden kiviaines on granuliittia, mutta Nattaset koostuvat poikkeuksellisesti graniitista.  Pyhä-Nattasella kiviaines on muodostanut rapistuessaan tooreja. Kivikasat näyttävät siltä, kuin joku olisi asetellut niitä muureiksi.  Ne ovat kuitenkin muodostuneet itsestään aikojen saatossa. Ne ovat olleet aikoinaan saamelaisten pyhiä palvontapaikkoja, seitoja (wikipedia jälleen...). Niille on voitu uhrata mm. luonnontuotteita, lihaa, kalaa yms. Niiden on toivottu antavan uhraajalle esim. onnea elinkeinossa. 

On tämä kotimaa kyllä monimuotoinen! Kaikenlaisia ihmeellisyyksiä täältä löytyykin! 

Siinä meikäläinen seisoskelee tyytyväisenä siitä, että selvisin hengissä kiipeämisestä 😂 Näin käsittämättömiä kivimuodostelmia kannatti todella kiivetä katsomaan, maisemista puhumattakaan. 

Huipulla on pieni päivätupa, jos haluaa levähtää. Mietin, millaisissa tunnelmissa laella oltaisiin, jos yht´äkkiä olisi vaikka puhjennyt rajuilma. 

Tuvan pöydällä oli täyteen kirjoitettu vieraskirja.  Tuvassa olivat käyneet ainakin Elastinen, Uniikki & kumppanit. Ihan vähän rohkenen epäillä noiden allekirjoitusten aitoutta, mutta mistäpä sen tietää 😉 

Laella on jatkosodan aikainen saksalaisten tähystysasema.  Millaista on mahtanut olla päivystäminen tuolla korkeuksissa?

Roskiksen päällä on näköjään kiviä. Voin kuvitella, miten tuo iso pönttö lentelisi holtittomasti kovan tuulen aikana. Pysyykö noiden kivienkään pitämänä, ei ehkä. 

Alhaalla näkyy Sompiojärvi ja Lokan tekoallas. En ole nyt varma, onko se tuo "lätäkkö", vai se yksi toinen, joka näkyi toisessa suunnassa.  

Koska en tosiaan ollut yhtään tutustunut paikkaan etukäteen, luulin tässä vaiheessa, että joudun hyppimään tuon saman kivikon alas päin! 

Alussa näin pitikin tehdä, mutta sitten alkoi tuo helpompi reitti, jota pitkin oli helppo kävellä alas. No eihän se helppoa ollut 😂 Kaikki, jotka ovat  joutuneet kiipeämään ja laskeutumaan, tietävät, että laskeutuminen onkin reisille tuskallisempaa.  Tällä polulla tuli vastaan jo reilustikin porukkaa. Alhaalla odotteli linja-auto.  Onneksi me olimme lähteneet ajoissa liikenteeseen. Saimme olla huipulla kahdestaan. 

Joku on joutunut rahtaamaan hiekkaa tänne ylös ja polulle ihan urakalla.  Mönkijällä varmaan?  Hommassa on ollut paljon työtä. 

Oli hieno reissu!  Me emme ole kumpikaan mitään urheiluintoisia, joten haastetta tässä riitti enemmän, kuin tarpeeksi.  Selvisimme silti huipulle!  Sadesäällä kivikoissa hyppely olisi varmaan ollut hengenvaarallista. Meille osui sopiva päivä retkeilyyn. 

Tämä oli siis meidän lomareissun pääkohde. Kaikki muu oli etukäteen suunnittelematonta.  

En ole kiivennyt muille tuntureille, enkä siis tiedä, millaista muualla on. Nämä toorit ovat kai kuitenkin Nattasen erikoisuus.  Niitä poroja jäin kuitenkin kaipaamaan.... 

Porot on niin kivoja!

 Meillä oli viikko yhteistä lomaa miehen kanssa. (Nämä juttuni tulevat näköjään koko ajan jotenkin jälkijunassa. Tämä reisu nimittäin tehtiin jo syyskuun alussa).  Tässä oli ollut nyt  vähän lamaannusta meikäläisen osalta ja mies olikin sitten keksaissut, että lähdetään kiipeämään Pyhä-Nattaselle.  Mikäs siinä, mutta sitä varten piti ensin ajaa Lappiin.  Kukapa ei sitä paitsi haluaisi nähdä poroja??!!!  Minä ainakin 😉  Tämä alla oleva poro ei ollut ensimmäinen, vaan jossain siinä  puolivälissä. 

Ajoimme yhtä perää ensimmäisenä päivänä Rovaniemelle asti. Mitään varsinaista matkasuunnitelmaa ei tuon Vuotson lisäksi ollut.  Matkalla katsasteltiin majoitusmahdollisuuksia.  Napapiirin joulumaa kuulosti mukavan eksoottiseltä näin etelän vetelän mielessä.   Nova Skyland hotellissa oli vapaa huone yhdeksi yöksi. Epäilen, että meille annettiin ihan toinen huone(isto), kuin mitä varasin, samaan hintaan siis.  Saimme nimittäin kerrassaan mahtavan, kaksikerroksisen huoneiston, jossa oli oma sauna, kaksi kylpyhuonetta ja upea näkymä taivaalle suoraan vuoteesta.  Tuolloin oli juuri oikea aika katsella revontulia. Niitä ei sitten lopulta näkynyt, koska oli niin paljon pilviä. Heräsin keskellä yötä, kun istuin vuoteessa, ajatuksella, että tästä herään yöllä ja voin taas katsoa, joko nyt näkyy 😂

Joulupukin pajakylän ympäristöön oli rakenteilla ties mitä!  Ilmeisesti turisteja on ollut tavallista enemmän nykyisin. Luulin, että kylä on kuihtumaan päin, kuten näimme muutaman vuoden takaisella reisullamme.   Hyvin muistan myös ne n.25 vuotta sitten tehdyt matkat lasten kanssa.  Tuolla oli silloin vuoren sisälle rakennettu huvipuistokin. 

Oli mukavaa, kun  matkalla ei ollut kiire mihinkään. Aamulla kiersimme kaikessa rauhassa pajakylää.  Minä olen kai ollut kiltti, koska joulupukki taputteli minua päälaelle. No, sitä oikeaa pukkia emme uskaltaneet mennä katsomaan.  Hintalaput tällaisissa matkailukeskuksissa ovat aika hinnakkaita, joten mitään isompaa ei lähtenyt mukaan, vain tyttöselle joulusukat. 

Hyvin jäi mieleen myös yhdessä kaupassa koettu tapahtuma: eräs ei-suomalainen turisti vetäisi kunnon paukun jonossa takanani, eikä itse reagoinut mitenkään, vaikka ääni paljasti homman välittömästi 😂

Matka jatkui, poroja nähtiin ja istuttiin autossa satoja kilometrejä.  Kaikenlaisia juttuja tuli mieleen ja kaikenlaisia juteltiin.   Tuli mieleen, että minkähän tien varressa oli se kiva lettukahvila siinä järven rannassa. Ei mennyt kymmentäkään kilometriä, kun oltiin sen kohdalla! 

Hariannan lettukahvila on tosi kiva!   Olemme käyneet siellä jo 3 kertaa vuosien varrella. Aina sen on tullut ikään kuin yllättäin vastaan auton niellessä kilometrejään. 

Niitä lettujahan siellä piti syödä. Lakkahillolla tietenkin. Sisäterassin pöydät ovat kuin veden päällä.  

Tämän kuvan olen ottanut kai joka kerta 😉 Rantavedessä Ahti valtikkansa kanssa katselee valtakuntaansa.   Mietimme, voisiko tällaisen tehdä omalle mökille.  Mies kertoi osaavansa tehdä tuon kruunun. Kävisikö heinähanko valtikasta?

Lappi on täynnä merkillisiä asioita.  Noita poronsarvia on joka paikassa. Porot tiputtavat sarvensa joka vuosi, myös naarasporoilla on sarvet.  Sarviaines on maailman nopeimmin kasvavaa kudosta. Näin sanottiin netissä.  

Toiselle yölle oli mies varannut majoituksen etukäteen. Olimme Vuotson leirintäalueella,  päärakennuksen huoneistossa.  Sellaiseksi sitäkin voi kutsua, sillä meillä oli kaksi huonetta ja keittiö ja oma veski.  Aamupalaakin oli tarjolla seuraavana aamuna.  Tästä jatkoimme Pyhä-Nattaselle, mutta se oli niin hieno reissu, että kirjoitan siitä ihan oman jutun.  Yöpymispaikasta ei tullut otettua yhtään kuvaa, mutta otin ihan TeSaa varten tämän kuvan lasityöstä.  En tiedä kuka sen on tehnyt, mutta se on hieno. 

Niitä revontulia ei nähty sitten tuonakaan yönä....   naamakirjasta nähtiin, miten meidän omilla kotinurkillakin oli nähty komeita revontulia, mutta me emme nähneet edes pohjoisessa, jossa ne kai kuuluisivat näkyä oikein hyvin?

Siinä niitä vekkuleita nyt on!  Tähän aikaan vuodesta porojen turkki on hyvässä kunnossa. Valmistautumista talven kylmyyttä varten. 

Porot ovat niin outoja!  Täällä etelässä hirvet ja kauriit suorastaan hyökkäävät tielle, jos ovat liikkeellä. Porot vain lompsottelevat teiden läheisyydessä, vailla mitään aikomusta ottaa pikajuoksuspurttia. Kai porojakin jää autojen alle, mutta siihen nähden, miten paljon niitä teiden varsilla on, on ihme, että ne eivät jää autojen alle jokainen.  Ovathan ne välillä ihan porukallakin jopa keskellä tietä. Vailla mitään kiirettä silloinkin 😅

Komeat ovat sarvet!  Äiti pyysi tuomaan yhden poron kotiin, mutta epäilen, että sen olisi pitänyt roikottaa päätä takaikkunasta, koska sarvet eivät olisi mahtuneet kyytiin. 

Oli suorastaan haikea jättää poronhoitoalue 😓 Minusta Lappiin menemisessä parasta ovat  juuri nuo porot. 

 

Mihin sitten suunnistettaisiin, oli kysymys.  Mitään suunnitelmaa ei ollut. Päätettiin mennä sinne, minne nenä osoittaa.  Keksin katsoa netistä erikoisia yöpymispaikkoja. Sen myötä päädyimme Raaheen,  Langin kauppahuoneelle.   Se sijaitsee kaupungin vanhassa osassa.  Paraatipäädyssä on hieno kahvila.  Siellä emme malttaneet käydä, kun olimme seuraavana aamuna syöneet juuri aamupalan.  Kakkuvitriini näytti kuitenkin upealta! 

Raahe oli aikoinaan  kansainvälinen merikaupunki.  Arkeen väriä toivat niin kuninkaan, kuin keisarinkin vierailut.  Kauppias Lang rakennutti kauppahuoneen maakauppatoimintaa varten 1812 aiemmin palaneen rakennuksen tilalle.  Kauppahuoneessa oli 2 puotia, panimo, kapteenin huone, puotineitsyen huone, sekä majoitustiloja kauppaa tekemään tuleville talonpojille ja heidän hevosilleen. Kauppias oli äveriäs ja arvostettu. Hän toimi useassa luottamustehtävässä, jopa valtiopäivämiehenä. Kauppahuone sijaitsi ns. Pekkatorin (Pietari Brahe) lähellä. Torilla kauppias tapasi usein  liikekumppaneitaan. (klik)

Yövyimme merikapteeni Janne Byströmin hytissä, jossa hän vietti eläkepäiviään purjelaivakauden hiipuessa.  Hän palveli merimiehenä 15 vuotta, perämiehenä 7 vuotta ja merikapteenina 17 vuotta. Hän oli hyvin kiinnostunut linnuista.   Hänellä oli useita lintuja häkeissä kajuutassaan. Hänet tunnettiin myös  hyvänä, luotettavana ja varovaisena merenkävijänä. 

Valittavana olisi ollut myös Sofia -neidon kamari, Johanna -rouvan huone, patruunin makuukamari, väentupa, Jenny -rouvan huone (kirjanpitäjän rouva) ja puotineitsyen huone.

Huone oli pikkuinen, vanhanaikaisesti sisustettu, mutta viiihtyisä.  Televisiota ei ollut, mikä oli ihan positiivista! 

Kaikissa huoneissa on wc ja suihku. 

Aamupala nautittiin Fredrikin salissa. 

Aamulla mietimme taas mihin suuntaisimme. Siinä miettiessämme päätimme kiertää pienen kävelylenkin lähistöllä. Raahen kirkko on hämmentävä, vanhan näköinen, mutta kuitenkin aika uusi.  Tyyliltään kansallisromanttinen Pyhän kolminaisuuden kirkko valmistui vuonna 1912. Arkkitehti Josef Stenbäck suunnitteli kirkon ja se rakennettiin Raahen saaristosta louhitusta graniitista. Samalla paikalla sijainnut 1600 luvulla rakennettu puukirkko paloi vuonna 1908.  Tämä luki kirkon vieressä olleessa taulussa.  Sisällä kirkossa emme käyneet. Taidankin osallistua tällä vähän jälkijunassa Kristiina K:n heinäkuun haasteeseen: kirkko. 

Vielä ei ollut haluja ajella kotiin, joten etsin meille uuden yöpymispaikan. Sellainen löytyi Tuurin asemalta.

Tuurin jugend -tyylinen rautatieasema rakennettiin 1908. Alla olevan kuvan nappasin sivustolta, koska oma otokseni oli niin surkea.

Asemalla on ollut kaikenlaista yritystoimintaa. Nykyisin sinne on hankittu höyryjuna ja vaunut, joita käytetään kesäaikana majoitukseen. Junan veturi on suomalainen raskas höyryveturi Vr2 numero 951, lempinimeltään Ankka. Se valmistettiin Tampellan tehtailla Tampereella vuonna 1931.

Jännittävää ajatella, millaisia ihmisiä ja missä tilanteissa on junalla vuosien saatossa kulkenut.

Junamajoituksessa on 4 hyttiä ja 2 sviittihyttiä. Junan voi halutessaan vuokrata kerralla kokonaankin. 

Erikoinen tunnelma alkoi jo junan käytävältä.

Punainen ovi, paksut, punaiset verhot ikkunoissa, punainen päiväpeite, punertava tapetti. Hytissä oli myös televisio ja ilmalämpöpumppu. 

Oma wc ja suihku. Seinällä roikkuu hiustenkuivaaja ja kämpässä oli muutenkin hotellihuoneen tuntua. Katsokaapa yläkulmassa näkyvää kristallikruunua. 

Aamupalaa ei ollut tarjolla, mutta yhteistilassa sai keittää kahvia "talon" piikkiin. Tykkäisin tuollaisesta jääkaapista meilläkin! 

Matkan kohde ei ollut se suuri kyläkauppa siinä vieressä, mutta kyllähän sielläkin tuli käytyä, kun kerran majoituttiin kävelymatkan päässä.  Kauppakierroksen jälkeen jalat olivat aivan kuolleet ja mukana kulki 2 suklaalevyä ja Rennie -paketti.  Ruokakaupasta ostettiin ilta- ja aamupalat matkaan. 

Pitkällä automatkalla on paljon pysähdyksiä. Jyväskylässä poikettiin Toivolan vanhalla pihalla ja sen  upeassa kahvilassa!   

Toivolan vanha piha on nimetty seppä HermanToivolan mukaan, joka omisti pihapiirin 1800 -luvulla. Kiehtova historia kulkee 1800 -luvun käsityöläisten Jyväskylästä tähän päivään. Pihamaan havina kertoo tarinoita aiemmista päivistä, joiden merkitys näkyy Toivolan toiminnassa tänäänkin.  (klik)

Pihassa sijaitsee myös lankakauppa Titityy, jossa en ollut koskaan käynyt, mutta kuullut muiden mainitsemana. Lankoja oli tosi paljon, hyvin erilaisia. Arvatkaapa mitä...? En ostanut mitään 😂 Minulle tuli taas mieleen ne kotona odottavat lankamäärät, joista pitäisi päästä eroon. 

Kävimme museossa ihmettelemässä entisajan tunnelmia.  Tämä vanha tapa mankeloida lakanat on minusta aivan käsittämätön. Siinä sitä on mennyt aikaa ja ernergiaa.  Tuli kuulemma kuitenkin sileää jälkeä. 

Onko tämä nyt joku päästävedettävä, vai miten tähän pitäisi itsensä mahduttaa??

Tässä on jo vähän pidempi versio, mutta kovin roteva ihminen mahtuu tähän vain kyljelleen. Toisaalta ennen on painettu töitä niin rapiasti, että ei ole varmasti päässyt turhia kilojakaan karttumaan. 

Mitenkäs Pöllö, jos otettaisiin tämä seuraavaksi Lukupiiri -kirjaksi? Paljonko sitä lukuaikaa pitäisi laittaa?

Eräitäkin huoltoasemia ja muita pysähdyspaikkoja tuli matkan varrella koluttua. Minusta tämä alla oleva runo oli kaunis idea. Tällainen teksti löytyi jokaiselta tarjottimelta. 

Kilometrejä kertyi 2300 ja rapiat päälle. Tankkausta jouduin harrastamaan useita kertoja.  Onneksi on pieniruokainen auto. Perskannikat  olivat todellisella koetuksella. Jaloittelulle oli tarvetta, vaikka ei nälkä aina olisikaan niin huikonut.  Hauskoja paikkoja oli siellä sun täällä.  Tulipahan kierreltyä tätä armasta kotomaatamme.