Taidetta välillä

 Äidin kanssa kävimme paikkakunnan museossa ja taidenäyttelyssä, Poikilossa. Edellisestä käynnistä olikin jo kulunut aikaa.  

Näyttelyn nimi on Kosketuksissa.  Taiteilijoina Tuuli Autio, Soile Hovila, Tiia Matikainen ja Melissa Sammalvaara.  Näyttelyn on tarkoitus avata mielen lukkoja ja parantaa keskittymistä rentoutumisen kautta.  Taide kutsuu ihmisiä läsnäoloon ja kosketuksiin tähän hetkeen, toisten ihmisten ja oman itsemme kanssa. Taiteilijaryhmä on käyttänyt materiaaleina puuta, tekstiilejä, keramiikkaa.

Alla yksi upeista raanuista, joita näyttelyssä on.  Miten näin tarkkaa kudontaa voi edes tehdä??  Kauempaa työt näyttivät maalatuilta tauluilta, mutta lähempi tarkastelu paljasti työt raanuiksi. 

Ihmettelin tämän keraamisen työn sisällä olevia pahkuroita.... 

Tietenkin ne ovat siellä, koska ulkopuolelle on muodostunut koloja kasveille!   Tässä on nyt ideaa teille puutarhaihmiset.  Ensi kesälle oman tyylisenne "kasvilokerikko" valitsemastanne materiaalista.  Meillä eivät kasvit niin hyvin kasva, että kannattaisi aloittaa rakentamista.  Olisihan se aika ikävää, kun ne kuolleet oksat ja lehdet peittäisivät rakennelmaa. 

Erilaisia ryijyjä oli useita. Tässä yksi, nimeltään Suopursu (Melissa Sammalvaara). Pahoittelut, että en hoksannut katsoa kaikkien teosten nimiä... 

Kuvatkin ovat vähän hämäriä, kun näyttelytila oli hämärä. Kohdevalot olivat töiden kohdalla.

Kaikella kunnioituksella taas teosta kohtaan, mutta tästä minulle tuli ihan heti mieleen tulevan UMK:n kappale Takatukka 😂

Katsoimme videon, joka oli tehty töiden valmistamisesta.  Näitä puutöitä oli työstetty mm. luistimilla, kirveellä, taltalla, kivillä....   

Äiti huomautti, että mökillä olisi aika paljon puuta. Siinä saattaisi olla ensi kesälle uusi projekti. Hokkarit jalkaan ja puiden päällä pomppimaan.  Naapuri jos ihmettelee, niin pitää vaan kertoa, että taidettahan tässä tehdään! 

Alla oleva ryijy on tehty pitemmistä langanpätkistä (olisiko tässä inspiraatiota uusiin jämälankaprojekteihin?).   Tummat osiot ovat jännästi kuin ulkonevia vaaleassa osassa.  Nämä ryijyt ovat käsittääkseni kaikki käsin solmittuja.  Ihan hirmuinen työ!  Vähän mietiskeltyäni  jää epäselväksi, voiko ryijyjä edes tehdä muutoin, kuin käsin solmimalla?

Miniryijy Hankiainen, sama tekijä, kuin tuolla aiemmassa.   Hauskoja yksityiskohtia. 

Alla oleva työ on todella laaja ja sitä on varmasti tehty todella pitkään.  Näyttävät riippukeinuilta. Minä laittaisin riippukeinun tuonne alle ja katselisin työtä alhaalta päin. 

Alla taas yksityiskohtia toisesta työstä: torvia, lieriöitä, hapsuja.... 

Luulin museossa olevan osittain sama näyttely, kuin aiemminkin.  Käynti oli kuitenkin iloisesti yllättävä, sillä aiheet olivat vaihtuneet.  Kaupunki on yhdistynyt 7 eri kunnasta/ kaupungista.   Kaikista oli historiaa kuvina ja teksteinä.  Katselimme pitkään mm. kuvia taloista, jotka on jo purettu.  Nykyään helposti puretaan ties mitä rakennuksia. On sitä näköjään tehty ennenkin.  Käsittämätöntä, että rakennuksia on purettu jopa parinkymmenen käyttövuoden jälkeen.   Kuvissa näkyi paljon mennyttä aikaa, josta osan olen itsekin elänyt. Äiti löysi myös paljon tuttuja maisemia kuvista. Vietimme taidenäyttelyssä ja museossa yli 2 tuntia!   

Talo, jossa nuo käyntikohteet ovat, on  myös monen muun toiminnan keskiö. Siellä sijaitsee mm. musiikkiopisto.  Voi miten tulikaan mieleen niitä kertoja, kun  kävin soittotunneilla. Opintoihin kuului myös esiintymisiä muutaman kerran vuodessa.  Minä olin aina kova jännittämään. En vieläkään käsitä, miksi loppuvuosina piti esittää kappaleet ulkomuistista.  Se oli lievästi sanottuna stressaavaa.  Kerran nappasin nuotit mukaan, kun tiesin, että opettajani ei ollut paikalla.  Kyllähän se sana kiiri heti hänelle ja sain nuhteita seuraavalla soittotunnilla. 

Kävimme äidin kanssa syömässä lounaan talon kahvilassa, jonka nimi on osuvasti Kolmisointu 🎼🎶

Mahtavat lumityöt olleet tänään!  Meille (ja monelle muulle) tuleva autotie on aina auraamatta tosi pitkään. Se on varmaan pudotettu tärkeysasteikolla alimmaiseksi.  Onneksi vielä pääsee.  Sohjoisilla ja uraisilla teillä on aina vaikeampaa, etenkin, jos joku vielä keksii parkkeerata auton tien varteen. 

Nyt olisi sitä luntakin, että pääsisi hiihtämään.  Huomasin tämän hetken esteenä olevan sen, että latuja ei ole tehty 😂

Rauhallista sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa kaikille! 

Prahan museokierros

 Prahan museoista kertova juttu on odotellut vuoroaan jo aika kauan. Mitä pitempään on matkasta, sitä hankalammalta tuntuu aloittaa kirjoittamista.    

Museoita Prahassa oli todella paljon, ilmestyen jopa ihan yllättäen eteen kävellessä.  Ensimmäinen museo oli Alkemistimuseo.  Tuosta ovesta mentiin sisään kauppaan, jossa oli myynnissä ties mitä  taikomiseen tai ihmejuomiin liittyvää.  Tiskin takaa johti ovi itse museoon.  Kierroksen veti ensimmäistä kertaa elämässään kerrassaan intopinkeä nuori mies. Hän oli niin innostunut, että se lisäsi katsojienkin kiinnostusta 😅 Esittelijä oli aivan otettu, kun kysyi, mistä kukin on ja kuuli, että olimme tulleet vasta samana päivänä Suomesta ja tämä oli ensimmäinen museo, mihin menimme. 

Ensimmäinen huone oli puolen mittaansa jo maan pinnan alapuolella. Siellä oli alkemistien toimistotila, jossa oli kirjahylly täynnä kirjoja, täytettyjä eläimiä, loitsukirjateline, työpöytä, takka jne. Osa tavaroista oli alkuperäisiä, jotka oli löydetty tilan löytyessä. 

Hmmm..... miten se paholaisen karkotusloitsu menikään...?    Ahaa!  Nedotykat se. Do not touch 😅

Voin kuvitella miten alkemisti istui työtuolissaan tutkimassa kirjoituskääröjään, tulen palaessa takassa, lämmittäen kalseaa, osittain maan alla olevaa huonetta.  Ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista luikahteli salaa sisään kysymään neuvoa ja apua vaivoihinsa. 

Hmmm,... ota tätä eliksiiriä lusikallinen joka aamu, niin vaivasi katoavat.  Älä ota yhtään enempää, tai sinulle kasvaa saparo 😉

Sitten päästiin ihmeellisempään juttuun. Kirjahyllyssä oli kytkin, joka siirsi koko kirjahyllyn sivuun!  Sen takaa kuljimme kapeita rappuja pitkin syvälle kellariin.  Historian aikana on löytynyt käytäviä, jotka johtivat alkemistien tiloista  moniin paikkoihin kaupungille.  Osa käytävistä on löytynyt, vaikkakin luhistunut. Osa on vielä löytymättä. Tämän oven takaa lähti käytävä jonnekin, jonne ei päässyt luhistumisen takia. 

Hmmm.... lähdenpä käymään salaa kauppias Kehvelin takahuoneessa  hoitamassa kauppiaan vaimon  paisetta. Siitä ei tietenkään kukaan muu saa tietää mitään, on niin arassa paikassa 😉

Alla on alkemistien varastotila. Useita oudonmuotoisia pulloja täynnä merkillisiä aineita, joita tarvittiin mm. ihmisten parantamiseen. 

Täällä tuotteita valmistettiin ja kehiteltiin. 

Hmm..... Olen jo 7 päivää kehitellyt ainetta, jolla saan häädettyä riivaajan kreivittären palvelijasta.  Kaikki kokeiluni ovat johtaneet koehenkilöiden kuolemaan.... 😐

Tämä oli ehkä satojen vuosien takainen aikakone??    Tai ehkä sitten räjähtävien aineiden testauskoppi.

 

Hmmm.... tämä riivaajaongelma ei ota selvitäkseen. Taidan käväistä aikakoneellani pari vuosisataa tulevaisuudessa, josko sieltä saisi jotain vinkkiä.... 😉

Yksi näyttely osui tiellemme ihan sattumalta. Pujahdimme sisään (pääsylipun maksamisen jälkeen) ja hämmästyimme.  Ajattelimme, että teokset ovat taideteoksia, kuten tietysti olivatkin.  Se oli yllätys, että ne olivat niin tukevia, että niihin voi koskea tai mennä vaikka niiden päälle istumaan. 

Tuttuja hahmoja oli vastassa Tähtien sota -elokuvasta. Yodakin siellä.. se on lempparihahmoni tuosta elokuvasta 

Kuka muistaa Maa aikojen alussa lastenelokuvat? Niitä on meilläkin tuijotettu vaikka kuinka. Hahmot ovat niin hellyyttäviä. Vasemmalla Cera, sitten Pikkutassu ja Jomppe.

Upeat olivat  myös nämä kissaeläimet.  Kaikki niissä oli kasattu metallisista paloista, ruuveista, muttereista, ja muusta. Niin pikkutarkkaa ja hienoa käsityötä. Ehdotin miehelleni, että alkaisi siellä tallissa tehdä kaikista ylijäämäosista taidetta. 

Herra Shrek perheineen. 

Tämä on mielestäni valtaistuin Game of Thrones -sarjasta. Valta on nyt vaihtunut!

Tässä uusi työautoni. Hieman epäkäytännöllinen lumi- ja vesisateilla. Ruostuuko kenties työpäivien aikana?  Rrrrmmmm.. kotihoitaja tulee. Onko pihalla vapaata parkkipaikkaa!?

Vahakabinetista löytyi   astronomisen kellon keksijä,  kelloseppä Hanus. Legendahan kertoo, että hänet myöhemmin sokeutettiin, että hän ei pystyisi tekemään toista samanlaista kelloa. 

Suhteellisuusteorian isä, fyysikko  Albert Einstein .

Pelottavista pelottavin Jack Nicholson roolissaan.  Taitaa kirves olla nyt jotenkin väärällä puolella ovea. 

Maailmalla mainetta niittänyt rumpali Sartsa jonkun hieman tuntemattomamman kitaristin (Lenny Kravitz) kanssa. 

Mairea cembalisti Suomesta! Suokaa anteeksi, mutta en enää muista, kenen seurassa istun.....

Illuusioiden näyttely. 

Yläkuvan "romukasa" näytti linssin, tai kameran läpi katsottuna alemman kuvan. 

Sama juttu näissä kahdessa. Hämmästyttävää! 

Kidutusmuseo. Kaikkeen sitä eksyykin....

Ei huvittanut kuvata paljonkaan.  Aiemman Praha -juttuni kommenteissa joku taisi mainita, että vanhat kidutusvälineet olivat usein vain pelotteita, eli sen aikaisia "kauhuleffoja".   Näistä kahdesta tulee mieleen joku huvipuiston kummituslinna.  Ovatkohan nämä luurangot oikeita? Etteivät vaan olisi jääneet paikoilleen keskiaikaisesta kidutuskammiosta lähtien....  Eivät ainakaan ole enää tunnistettavissa. 

Kaksi ahdistavinta ja mieleenpainuvinta näyttelyä jäljellä. 

Kommunismi -museo kertoo ajasta, joka alkoi 1968 Neuvostoliiton vallatessa Tsekkoslovakian.  Se päättyi vasta samettivallankumoukseen 1989!  Hämmästelen, millainen vapautunut ilmapiiri ja siisteys on nyt nähtävissä Prahassa, vaikka tuosta vapautumisesta on vielä melko vähän aikaa. 

Kommunismi sääteli ihmisten elämää kaikessa mahdollisessa.  Kaikki mikä katsottiin olevan hallinnon vastaista, kitkettiin pois. Mieluiten niin, että homma kävi selväksi yhdellä kertaa.   

Mietin kaupungilla kulkiessani että monet kaupungin asukkaista ovat saaneet henkilökohtaisesti kokea tuon ajan.  Miten hienolta oma maa ja hallinto mahtavatkaan tuntua nyt, kun se on omissa käsissä. 

Vierailu juutalaismuseossa oli pysähdyttävä. En saanut otettua montaakaan kuvaa. Kuvaaminen tuntui jotenkin tunteettomalta: kuvata toisten kärsimystä. 

Museo sijaitsee Josefovin kaupunginosassa, jota myös juutalaisghetoksi kutsutaan. Sen historia alkaa jo 1200 -luvulta, jolloin kaupungin juutalaisyhteisö määrättiin muuttamaan samalle alueelle. Alueella on 6 synagoogaa, hautausmaa ja juutalainen kaupungintalo. 

 Paikka oli ehdottomasti eniten turisteja kiinnostava, väkimäärästä päätellen.  Ihmiset kulkivat pitkissä jonoissa kohteesta toiseen. Heti aluksi synagoogaan, jonka seiniä peitti kauttaaltaan pieni kirjoitus. Niin pientä, että vain läheltä näki mitä siinä luki: toisessa maailmansodassa kuolleiden juutalaisten nimiä. 

Yli 90 prosenttia Prahan juutalaisista kuoli holokaustin aikana. 

PIha-alueella oli vanha juutalainen hautausmaa, joka on ollut käytössä vuosina 1400-1700 -luvuilla. Sinne on haudattu n.12 000 henkilöä. Tuon ajan säännöstön mukaan juutalaisia ei saanut haudata muualle. Tämä johti siihen, että pienelle alueelle haudattiin ihmisiä päällekkäin jopa 12 kerrokseen. 

Moni oli jättänyt paikalle kuvia henkilöistä, jotka ovat kadonneet Israelin nykyisessä tilanteessa. 

Hitaasti, mutta varmasti pääsin tämän tarinan loppuun. Halusin nämä kuitenkin muistoksi tältä reissulta itsellenikin. Praha on joka tapauksessa näkemisen arvoinen paikka, mikäli siitä kiinnostuit. 

Nyt toivottelen vaan mukavaa päivää juuri Sinulle. Muista iloita pienistä hetkistä elämässä. 

Raparperista asiaa

Terassivalusta jäi sementtiä yli. Päätin tehdä pitkästä aikaa muutaman valetun raparperinlehden. 

Mökin pihassa oleva hiekkakasa loi oivalliset puitteet valuihin. 

Käytössä oli alla olevan kuvan mukaista tavaraa.  Tuote on melko graavia, sisältäen pieniä kiviä.  Olen joskus tehnyt vastaavia juttuja kuituvahvistelaastilla, joka on sileämpää. 

Sekoitin ämpärissä pienellä puutarhalapiolla sopivan massan. Kuivatuotteeseen lisätään varovasti pieniä määriä vettä, kunnes massa on sopivaa, ei liian vetelää. Tärkeää on muistaa myös hengistyssuoja, että pölyä ei mene hengitysteihin. Tein pieniä eriä kerrallaan, niin oli helpompi sekoitella. 

Kotoa olin napannut muutaman lehdykkäisen oikein varsineen päivineen 😁 

Lehdet asetellaan ruotopuoli ylöspäin, jolloin valetun tuotoksen päälle jää lopulta ruotojen vaot. 

Lehdet suditaan ruokaöljyllä, jotta irtoavat helpommin 

En laittanut massaa aivan koko lehden alueelle.  Aiemmin olen huomannut, että valoksilla on taipumusta myös haljeta helposti, kun niissä ei ole mitään rautaverkkovahvisteita. Kyllä kai sellaisiakin voisi laittaa, jos haluaisi tukevamman laatan. Näiden päällä ei ole tarkoitus kävellä, vaan ne ovat koristeita. 

Kokeilin tehdä yhtä kuppimuotoon. Minulla oli suuria hahmotusvaikeuksia, että sain valun oikealle tolalle. Ensin kaivoin kuopan, mutta tajusin, että lehdiruodot jäävät tuolloin kupin alle, näkymättömiin.  Sitten tein kumpareen ja siirsin lehden sen päälle. Laitoin runsaasti massaa ja lisäsin vielä hetken päästä lisää. 

Vuorokauden jälkeen lehdet sai käännettyä toisin päin ja raparperinlehdet irrotettua.  Seuraavalla kerralla annan lehtien kuivaa lisää ennen kääntämistä ja irrotan kuivahtaneen raparperinlehdenkin vasta vähän myöhemmin, ainakin noiden uomien kohdilta.  Halkeaminen tapahtuu helposti juuri niistä kohdin. Etenkin tuon kuppimaisen lehden kanssa kävi sitten köpelösti juuri sen takia, että se ei ollut varmaankaan tarpeeksi kuivunut ja halkesi.  Tuollaisen päälle voisi ehkä lisätä vielä seuraavana päivänä lisää massaa vahvikkeeksi, ennen kuin betonilehden kääntää. 

Raparperinlehtien ruodot olivatkin todella korkeita ja jämäköitä suoristella. Sementtiä oli hankala saada aivan suoralle lehdelle. 

AIEMMAT BETONILEHDET ja MUUT kokeilut olen maalannut spraymaalilla. Ne ovat kestäneet jo vuosia meidän pihalla. Talveksi olen kantanut ne varastoon. 

Lisää rakennustavaraa haettuamme, ehdimme pyörähtää matkalla myös Verlan torilla. Riihessä oli tukinuitto -näyttely. 

Verlassahan on vanha pahvitehdas, mutta tukkeja on Verlan kautta uitettu jo 1700 -luvulla  Kymijokiväylän sahoille. LINKKI 

Sotien jälkeen koskella uittivat puita, 10 -tuntisina päivätöinä, noin parikymmentä miestä. Uittoa säädeltiin puomeilla, mutta tukkeja pääsi silti karkuun ja upposikin.  Uponneita tukkeja hakemaan oli palkattu sukeltajia. Mahtoi olla aikamoista hommaa!  Virtaavassa, varmaan kylmässäkin, vedessä sukellella isoja tukkeja pintaan.  Verlassa kerrotaan olevan muutama asuinrakennus, jotka on tehty uppopuista. 

Vanhoista kuvista tähyilin näkymiä Pytinkiin ja sen ympäristöön. Alla näkyy vähän erilainen näkymä alueelta, kuin nykyisin.  

Tukinkäsittelijöiden työkaluja. 

Uitossa apuna käytettiin myös veneitä. Osa veneistä oli pieniä laivoja ja osa soutuveneitä, tai moottoriveneitä. 

Tukinuitto on varmasti ollut raskasta työtä, eivätkä pitkät työpäivät olleet lastenleikkiä.  Rahan- ja etenkin leiväntarve tekee ihmisistä supersuorittajia. Perheelle on saatava ruokaa.  

Tonttu pääsi mökille ja kotiutui hyvin.

 

Vielä kuvia raparperinlehtien sijoittelusta.

Mukavaa päivää juuri Sinulle!