Lyhyt matka mahdollistaa lyhyitä mökkireissuja. Keskiviikkona töiden jälkeen mökille ja perjantaina illalla pois. Sain seuraakin, kun tytär päätti lähteä kissojen kanssa mukaan.
Yläkuvan Sam ja alakuvan Maia viihtyivät mökillä hyvin. Niillä on kummallakin käsittämättömän seurallinen ja läheisyydenkipeä luonne. Ne eivät ihmeemmin protestoi edes sitä, että joutuvat olemaan kuljetuskopassa matkat. Lähteissä ne ehkä vähän ihmettelivät, kun ne kannettiin autoon ja sitten takasin sisälle, kun auto ei lähtenytkään heti käyntiin. Lopulta kuitenkin pääsivät kotiinsa, kun saatiin vähän apua.
Paitsi mielenrauhaa töiden välissä, haen mökiltä myös luonnon tarjoamia antimia. Viikko sitten tekemäni kanttarellikierroksen jälkeen oli kasvanut lisää kanttarelleja. Tein saman kierroksen ja sain puoli ämpärillistä lisää. Olen ihan valtavan kiitollinen ihan jokaisesta, kun en vielä muutama vuosi sitten löytänyt niitä ikinä mistään. Oikeastaan ihmettelen miksi en löytänyt, kun kuitenkin olen isän kanssa jo lapsesta asti kulkenut sienestämässä ja siitä asti joka vuosi. Siksi tuo lähivuosien kanttarellien löytäminen on niin ihmeellistä.
Mustikoitakin on tänä vuonna taas todella paljon ja isoja. Niitä saan kerättyä litra kerrallaan mökin pihalta. Nyt olen kerännyt yhteensä 9 litraa 1-2 litraa kerrallaan.
Puolukatkin alkavat näköjään punoittaa. Marjojen ja sienien kerääminen on hieno juttu, mutta samalla se tuo jo vähän haikeuttakin mieleen siksi, että nuo luonnon annit tuovat hiljalleen syksyn tullessaan.
Tämä näky minua hämmästytti. Mistä ihmeestä nämä roskat ovat metsäpläntille päätyneet. Nuo paperit olivat esim. TV:n asennusohjeita. Katselin sillä silmällä ympärilleni, että olisiko se TV myös jossain lähellä. Ei ollut. En jaksa uskoa, että metsätyömiehet (jotka eivät mielestäni olleet edes olleet metsässä lähiaikoina) olisivat jättäneet jälkeensä roskia.
Toisen kivan päällä peltirasia. Mielikuvitus loihtii paikalle ei -toivottuja kulkijoita.
Muutenkin hämmästyin ympärilleni katsellessa, että olenko yksin edes nyt... ? KUKA mahtaa olla kuopinut muurahaispesää. Onneksi lähistöllä oli kaksi ihan kunnollista muurahaiskekoa. Tämä taisi olla vain litteä versio.
Aamulla aurinko paistoi kauniisti, kun heräsin. Kävin rannassa. Meillä ei ole tänä vuonna ollut laituria, kun se on aika huonokuntoinen. Tästä olen mennyt uimaan kahlaamalla, aina crocksit jalassa. Vesi on ollut koko kesän tosi matalalla ja nyt se oli laskenut vielä lisää. Kohta se ei ole enää edes rannassa 🫣
Aamuisin aurinko paistaa niin, että veden kirkkaus korostuu. Taimenet ovat taas löytäneet tiensä rantavesiin, kuten useana muunakin loppukesän päivänä. Suurensin alakuvaa aika paljon, että kala näkyisi. Tällä järvellä jos lähtee kalaan, niin 90 prosenttisesti kalaa ei tule. Siksi on niin hämmästyttävää nähdä kala, että pitää oikein kuvata se 😁
Mennessäni kävin kaupan kautta ostamassa mökkiruuat. Tullessa koukkasin uudelleen kaupassa ostamassa lauantain eväät töihin. Kaupan pihalla oli maalattu kivasti sähkökaappi.
Hyvää viikonloppua juuri Sinulle!










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!