maanantai 30. syyskuuta 2019

Mummon mussu ja taaton tassu ja mamman marakatti

Merri tykkää käydä mummolassa ja mummo tykkää, kun Merri menee kylään.  Automatkasta Merri ei oikein pidä, mutta useimmiten kestää sen ihan nätisti kantorepussaan.


Kotona täytyy toki käydä vessassa ennen lähtöä, mutta matkavessa on silti aina mukana.  


Mummolla on erityinen juomakuppi Merrille. Nappuloita on myös vähän mukana, jotta Merri voi nauttia eväänsä samalla, kuin ihmiset juovat kahvia. 


Mummo (joka on saavuttanut jo yli 90 vuoden kunnioitettavan iän), voi antaa Merrille vielä yksittäin lisää ruokanappuloita käynnin aikana. Merri on nappuloille niin perso, että kuulee heti nappulan rapsahduksen penkille. Se käy nätisti hakemassa mummon antaman nappulan ja odottaa jopa lisää. Välillä täytyy mennä lepuuttelemaan ja nuoleskelemaan huulia lattialle. Kaikki kolot on tietysti tutkittava parveketta myöten, onko kaikki paikallaan, kuten ennen.  





Kotiin palattua voi ottaa vaikka pienet ruokalevot  käsityöhuoneessa, ja katsella, kun mamma tekee joulukortteja.


Olen aina haaveillut, että saisin joulukortit tehtyä ja myös kirjoitettua ajoissa.
Tässä on nyt hyvä alku.
Tein 5 taitettavaa korttia. Ensin sommittelin kaikki valmiiksi ja sitten vaan  sarjaliimasin osat paikoilleen.



Tässä vielä kortit sisäaukeaman puolelta. Tuohon soikeaan/ neliskanttiseen luukkuun on tarkoitus kirjoittaa, keneltä kortti on. 


Ei tässä nyt mitään joulufiilistä silti vielä ole!  

Uutta viikkoa alkamaan ja huomenna jo lokakuukin!  Sieltä se joulukin vielä hiipii.....

Ruskaisin syksytoivotuksin, Sartsa


perjantai 27. syyskuuta 2019

Nähdäillään! (selvää suomenkieltä, eikö?)

Peitto lastenvaunuihin olisi tekeillä. En ole varsinaisesti isoäidinneliöiden ystävä, mutta nyt on pakko myöntää, että värit tekevät näistä aika kivan näköisiä.
Käytössä on Novitan Baby wool kaksinkertaisena. Lankaa kuluukin siten yllättävän paljon. Yksinkertaisena virkattu neliö oli jotenkin kesyn näköinen, ei ollenkaan muhkea.
Yllättävää, miten näinkin vähäinen virkkaaminen käy heti käsivarteen, kun taas neulomista saa tehdä ihan kivuttomasti vaikka kuinka pitkään. Liekö eri lihakset käytössä? 😉
Yritin sitoa langanpäitä virkatessani työhön, mutta ei se oikein siististi onnistunut. Piakkoin on siis luvassa aikamoinen langanpäättelyoperaatio!



Älä niitä lappuja katso! Katso minua! 


Katselu sujuu muutenkin nyt paremmin uusilla näkimillä.  Etualan vanhat lasit palvelivat 5 vuotta mallikkaasti, mutta näkö huononi lopulta ja oli pakko vaihtaa uusiin. Taka-alalla uudet  "hengettömät" .Näyttävät erehdyttävästi samanlaisilta, kuin ne, joita käytin ennen noita aiempia 😊
Onhan se tietysti kiva, että pysyy tyylilleen uskollisena. Ei sitä kyllä silmälaseja valitessaan uskoisi. Valikoima on suuri ja päätös pitäisi tehdä. Aina tunne, että onko jossain vielä joku sovittamaton vaihtoehto. 
Olin ajatellut, että voisin ottaa vaihteeksi hieman näyttävämmät lasit, mutta päässä ne näyttivät ihan älyttömiltä. Silmä on varmaan tottunut noihin kehyksettömiin. 
Nämäkin tuntuvat aluksi hieman tarkentumattomilta, kun vahvuuksia on vaihdeltu, mutta silmä tottunee lähipäivinä. Täydellistä comboa ei liene olemassakaan. Ainakin olen ollut siitä asti sitä mieltä, kun sain ensimmäiset monitehot. Näkö ei enää ikinä palaa nuoruuden tasolle. 
Näissäkin nyt haasteena, että pitäisi nähdä lähelle, kauas ja sille välille (nuotit). Mikäli eivät soittaessa toimi, niin aion ostaa ensimmäiset, vain soittamista varten olevat silmälasit. 


Tässä on Hopeapuumetsän talo, jossa asuu Tonttu -Tomera.


Tonttu on ollut aika yksinäinen viime aikoina...


...vaikka sen ympärillä oleilee useita enkeleitä sitä suojelemassa. 


Nyt se on iloinen, kun se sai uuden ystävän:  Mirri -kissan!  
Mirri on lasitettu kissa, jonka sain ystävältä tuliaisiksi. Tonttu -Tomera on luvannut huolehtia siitä, eikä se ole enää yksinäinen. 💕



Hieman aikuisemman Merri -kissan kynsihuoltotapahtumat ovat vaan niin hauskan näköisiä, että ei voi kun nauraa 😄
Tässä nypitään kynsiä oikein antaumuksella. 


Mikäli joku haluaa nähdä Merriä enemmän, niin Silmukka soikoon on myös Facebookissa haulla Silmukka soikoon tai suoraan @Silmukkasoikoon. Siellä näkyy silloin tällöin pieniä videopätkiä.

Instagramissa silmukkasoikoon.


tiistai 24. syyskuuta 2019

Saalista ja satoa

Aika uskomatonta, että sain patistettua itseni sienimetsälle ja että siihen oikeasti löytyi aika (no ehkä vähän laiskanpuoleista yrittämistäkin on ollut). Aamuvuoron jälkeen on niin väsynyt, että pitää heti saada kahvia ja rauhallinen hetki. Sen jälkeen alkaa metsässä jo hämärtää. Tänään on vapaapäivä ja sopiva aika käyttää vihdoinkin sienestämiseen.
  Vaikka liikkuminen on muuten jäänyt todella vähiin nykyisin, niin sienimetsälle on jossain vaiheessa ainakin kerran pakko päästä. Olen lapsena saanut sienestysoppia aikuisilta ja syönyt sienisalaattia, joka maistui hyvältä. Ei sitä voi syödä, jos ei ole sieniä, joten mars metsään!

Ensimmäinen vakiosienipaikkani osoittautui pettymykseksi. Sitä se oli myös siksi, että olin saattanut ehkä vähän unohtaa, missä se paras kanttarellipaikkani olikaan....  Pitäisikö jo huolestua? En meinannut millään itsekään uskoa, että en muista. Metsäkin näytti oudolta, kun oli tehty metsätöitä ja puita kaadettu sitten viime näkemän. Minulla on kokemusta myös eksymisestä (tästä aina huomautellaan), joten pysyttelen aina tunnistettavan matkan päässä autosta 😊

Löysin kuitenkin käpyjä! Niitä oli tosi paljon, enkä voinut ohittaa niitä keräämättä.


Toisessa sienipaikassani löytyi se etsimäni kantarellipaikka, tosin tyhjä. Muutama kantarelli kuitenkin löytyi muualta metsästä. Lisäksi ämpärillinen rouskuja yms. suolasieniksi. 
Onhan tämä alla oleva sienikin ihan kaunis, vaikka jäikin metsään. 



Metsästä kotiin, suihkuun ja kampaajalle. Johan lähti karvalakkia muistuttava hiuspehkoni! Lisäksi löytyi yllättäen kirjoja kirpputorihintaan. En tietenkään päässyt niistä ohitse, vaan valitsin parhaimmat matkaan. Onko joku lukenut? 



Karhut olivat taas hereillä.....


...Merri kesytti ne kuitenkin saman tien, ennen suurempia vahinkoja. 




lauantai 21. syyskuuta 2019

Kaksi ihmettä kerralla

Mikä ilon ja onnen päivä, tuumasi Merri, kun löysi kodinhoitohuoneesta korin, jossa se ennen tykkäsi maata.
  Se kuljetettiin tietysti heti olohuoneeseen Merrin istuessa kyydissä ylpeästi löydöstään nauttien ja kehräten.



Heräsi tietysti hienoinen epäilys siitä, mahtuuko talven varalle rasvakudosta kasvattanut 1.5 vuotias kissapoika koriin makaamaan. 

Kyllä siellä pystyy  vaikka nukkumaan, vaikka selkäranka on ihan kaksinkerroin. 😊



Toinen ihme on se, että minä olen leiponut! En edes muista koska viimeksi, kun tuntuu, että ruokaakin tulee tehtyä tosi harvoin. 
Tarun Taikakakut -blogista löytyi kerrassaan houkuttava ohje. Tarvikkeiden ostokin sujui viikossa ja harkinta-ajan jälkeen aloin toimia. 
Tämä on Supermehevä ja Maukas Kesäkurpitsapiirakka.  Käykää ihmeessä hakemassa ohje ja kokeilkaa! Tämä vie kielen mennessään! 
Jätin keräkurpitsaraasteen tosi isoksi, kuten ohjeessa mainittiin. Kurpitsanpalat ovat uponneet piirakkaan lähes täysin ja mehevöittäneet sen!  Noh, enhän minä voita käyttänyt, vaan kevyempiä rasvoja, mutta kukin tehköön oman maun mukaan. 😊
Veikkaisin kuitenkin, että poikani mielestä piirakka maistuu diabetekselle (tämä tarkoittaa sitä, että leivoksessa on yllin kyllin kuitenkin sokeria, 4dl ja vielä tomusokerit päälle) 😅


torstai 19. syyskuuta 2019

Liibalaabaa

Vielä jaksaa kukkia pihalla vaikka kelit kylmenevät päivä päivältä. Viime yönä oli jo pakkasen puolella
Viimeinen kalloista helottaa kauniin punaisena.


Vaula on jaksanut kukkia ihan koko kesän.Se on sitkeä, eikä pienistä kuivuuskausista hermostu. Sen sijaan sillä on huono tapa tiputella kukkia alapuolelleen runsaasti, eli ei mikään siisti kukka. 


Tämä kukka lähes kuoli melkein heti, kun olin sen ostanut. Se ei halunnut meillä olla. Näköjään se on muuttanut mielensä!  Viime hetken uuskukinto! 


Tämä kukka oli tosiaankin yllätys! Mustasilmäsusannaa kasvattelin toissakesänä. Nyt laitoin samaan kasvuastiaan uutta kukkaa ja vaihdoin mullan melkein kokonaan. Mikä sieltä salakavalasti lähtikään luikertamaan ylöspäin!  Sitkeä on, ei voi muuta sanoa. 


Tämäkin kukka jaksoi kukkia koko kesän. Taisi olla ihan ensimmäisiä kukkia, joita keväällä ostin ja istutin. Se sulkeutuu yöksi ja avatutuu päiväksi. 


Jiihaa!! Vihdoinkin on niin kylmää, että voin kaivaa taas rakkaat turvakenkäni esiin!  Nämä ovat NIIIIIN  mukavat jalassa. Oikein ilo lompsotella joka paikkaan 😀


Merri on vähentänyt ulkoilua valjaissa melko paljon. Se ei oikein viihdy märällä nurmikolla, vaan halajaa sisälle lämpimään. Toisaalta se menee aamulla ensimmäisenä omaan ulkohäkkiinsä, vaikka muut palelevat. 



Nyt on syytä lähteä sen kameran kanssa muualle, tai näytän sinulle takapuolta! 

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Ursus arctos 220g

Karhunmetsästysneulontaan osallistuvan neulojan on suoritettava neulontakoe. Karhukokeessa neulotaan 90 sekunnin aikana neljällä puikolla paikallaan olevaan karhukuvioon. Kaikkien silmukoiden on osuttava halkaisijaltaan 15 + 16 silmukkaiseen osuma-alueeseen.



Metsästäjäneuloja asettuu hyvissä ajoin ennen hämärää passiin sohvalle lampun alle,  tuulen alapuolelle. Nalle -lanka  voi olla maassa tai sohvalla. Sohvan  etuna on esteettömämpi näkyvyys langan riittävyydeen ja se, että langat kulkeutuvat paremmin karhun  nenään ja poskiin. 




Toinen suosittu metsästysneulontatapa on neulojan  kulkureiteillä, reissuneuleena. Elokuun lopulta alkaen karhut kasvavat aktiivisesti kartuttaakseen kerroksia talven varalle. Neulontapaikalta karhut siirtyvät käyttäjän päivälepopaikoille ja taas illalla ruokailupaikalle. Näin syntyy selviä lattiatasolla havaittavia kulku-uria.



Karhukissa on metsästäjäneulojan tärkeä apulainen

Karhunmetsästyksessä on aina käytetty apuna kissoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana karhua maukuvien kissojen jalostukseen on jälleen kiinnitetty enemmän huomiota ja pyritty löytämään eri roduista karhua maukuvia sukulinjoja. Tuloksekas karhunmetsästys perustuu karhujen seurantaan jo ennen metsästysneulonnan alkua. 
(tekstit mukaellen Suurpedot.fi)


Merri näyttää karhuille mallia karjaisuun.


perjantai 13. syyskuuta 2019

Luettua

Aloitetaan kiintiökissakuvilla, jotka ovat varmasti tämän jutun mielenkiintoisin osio 😃

Merri halusi kokeilla, onko sillä vielä paino sopusuhtainen, vai kippaako tuo hutera hylly...ei kipannut...


Oikeasti se vietti aikaa hyllyllä tutkaillen, mitä sen kaveri Arttu oikein puuhaa.  Arttu tuli kylään ja päiväunet karisivat kyllä Merrinkin silmistä. 
Hyvin muistivat toisensa vielä pitkän tauonkin jälkeen. Mitään todellista draamaa ei päässyt syntymään. Jahtaamista puolin ja toisin, kunnes väsymys alkoi painaa. 


Arttukin väsähti ihan sylikoiraksi. 


Löysin kerran kirpputorilta tämän mielenkiintoisen kirjan. 




Santeri Levas toimi Sibeliuksen sihteerinä vuosikymmeniä. Lisäksi hän oli säveltäjän kanssa muutenkin paljon tekemisissä keskustellen kaikenlaisista aiheista, mm. säveltämisestä, musiikin esittämisestä, johtamisesta, kuuluisuudesta, luomisen tuskasta. Lisäsi hän tutki  kaikkea säveltäjään liittyvää materiaalia ja haastatteli tämän läheisiä ja ystäviä.
Tältä pohjalta on syntynyt 1960 -vuonna julkaistu henkilökuvateos Jean Sibeliuksesta. Kirjassa on myös jonkinverran kuvia.
  Kirjoittaja luo Sibeliuksesta lähikuvaa, joka yleensä jää ulkokuoren alle piiloon.  Sibeliuksella oli sisäinen pakko säveltämiseen. Innostajana hänellä oli alusta loppuun asti luonto. Hän muokkasi lähes kaikkia teoksiaan useita kertoja uudelleen, kun ei ollut alkuperäiseen tyytyväinen. Sinfonioita syntyi 7 ja valtava määrä muita, pienempiä teoksia, joista Finlandia lienee monelle tutuin.  Viimeisinä vuosikymmeninä säveltäjä kärsi jatkuvasti siitä, että ei pystynyt säveltämään enää omien vaatimustensa mukaisesti. Näin kahdeksas sinfonia jäi vain huhupuheeksi, joka ei koskaan toteutunut.  Sibeliusta vaivasivat myös kaikki hänen nuoruudenaikaiset "koevedoksensa". Hän pelkäsi jatkuvasti niiden pulpahtavan pintaan myöhemmin, vaikka hän ei itse tätä ollenkaan toivonut.
  Säveltäjä matkusteli paljon konserttikiertueilla ympäri maailmaa ja kuuluisuus kasvoi vähitellen todella mittavaksi. Elämänsä aikana hän kohtasi valtavasti ihmisiä ja musiikin kautta häneen tutustui sitäkin enemmän väkeä. Hänen kodissaan Ainolassa kävi todella paljon ihmisiä kylässä ja aina hän jaksoi ottaa heidät vastaan ja olla huomaavainen. Postiakin saapui loppuun asti ympäri maailmaa. Sihteerin välityksellä Sibelius vastasi yleensä kaikkiin posteihin. Hänelle myönnettiin mitä erilaisempia kunniamerkkejä ja kunniajäsenyyksiä. Kaikki eivät edes liittyneet musiikkiin.
  Säveltäjä oli kirjoittajan mukaan hyvin hienotunteinen ja ajatteli aina muiden etua. Vaatimatonkin hän oli. Vielä kuolemaansa ennen hän pyysi, että hänet haudattaisiin kotinsa piha-alueelle, koska pelkäsi hautausmaalle jouduttuaan saavansa mahtipontisen kunniapatsaan haudalleen.

 Sibeliuksen elämään voi tutustua varmasti monessa muussakin teoksessa. Tämän teki mielenkiintoiseksi juuri kirjoittajan ns. sisäpiirin läheisyys. 
Kannattaa tarttua välillä tällaisiin vanhoihinkin teoksiin, niin voi yllättäen saada tosi mielenkiintoisen lukukokemuksen.


Vihdoin sain luettua loppuun myös tämän yli 1300 -sivuisen fantasiakirjan, joka pitää sisällään 3 toisiaan seuraavaa jatkokertomusta.

Tämä kirja on päätynyt minulle ilmaiseksi naapurista.  Luettuani jonkin matkaa, tajusin, että olen nähnyt tämän ensimmäisen osan elokuvana. Kaksi muuta osaa olivat kuitenkin ennestään tuntemattomia.


 Kirja vaikutti monin paikoin hieman nuoremmalle lukijakunnalle suunnatulta, mutta juonenkulku jaksoi kiinnostaa silti loppuun asti. Minään erikoisena lukukokemuksena en tätä kuitenkaan pidä.
  Kirja kertoo tytöstä, joka alkaa nähdä outoja hahmoja, varjonmetsästäjiä, joksi hän sitten itsekin osoittautuu. Mitä sitten metsästettiin? Pahiksia tietysti; vampyyreita, haltijoita, velhoja, ihmissusia, demoneita. Pahikset eivät kuitenkaan kaikki olleetkaan pahiksia, vaan toimivat täydessä yhteisymmärryksessä keskenään. Erästä isä-poika -suhdetta puidaan kirjan alusta loppuun asti.
  Tällainen tiiliskiven kokoinen kirja ei ole omiaan iltalukemisena, koska kädet puutuvat ja kun alkaa nukuttaa, ei kirjan paino tunnu mukavalta kasvoillakaan.

Blogihiljaisuutta on edesauttanut kuitenkin eniten lääketentteihin lukeminen.  Koko koneellaoloaika on mennyt kipu- ja geriatrisiin asioihin.  Näistä 3 tenttiä, jotka ovat nyt onnekkaasti ohi.

Neulontapuolella etenee kolmella osiolla, mutta hitaasti.

Näillä jutuilla toivotan hyvää viikonloppua teille kirjojen lukijat, sekä muidenkin asioiden lukijat!

perjantai 6. syyskuuta 2019

Omituista höpinää

Naapurin pihalla kasvaa komea kuusi, joka on tehnyt valtavasti käpyjä. Alkukesästä ne olivat upean violetteja, nyt ne pursuavat pihkaa.
Huomasin  kuvia siirtäessäni, että ompa hienoa vihreyttä luonnossa.


Toisin kuin meitä ihmisiä, Merriä kiinnostaa, mitä puun ALTA löytyy.  Piilopaikka  ja hyviä hajuja, koska puun alla on pyörinyt monta muutakin eläintä haistelemassa. Voi olla vaikka hiiriäkin....



Meidän pihalle on kasvanut ihme! Hevoskastanja on kasvanut paikallaan jo 30 vuotta sitten, kun muutimme taloon. Anoppi on kysynyt vuosien ajan, että eikö se koskaan kuki?  Ilmeisesti se on tänä vuonna kukkinut, koska tuloksena on pompuloita!  Nämä kolme ja korkealla 2 muuta. Ei yhtään enempää. Voisi sanoa jopa, että haravoijan onneksi 😏
Aluksi puu oli salkomainen. Sen lehdet eivät maadu millään, vaan ovat kovia ja jätettä tulee hirveästi. Päätimme vuosia sitten, että nyt pistetään julmasti puolentoista metrin korkeudelta poikki koko puu ja odotetaan, että se kuolee pystyyn. Mitä vielä!  Sehän on kasvanut ihan valtavaksi pensaspuuksi!! NYT niitä lehtiä vasta onkin!  Ja vielä pompuloitakin!  Pitää miettiä jatkosuunnitelmaa...


Ainoa hyvin menestynyt pienempi kasvi pihallamme taitaa olla ruusupapu. Se on kasvanut kolmessa paikassa runsain mitoin.  Muistan, kun lapsuudessani kaverin isä kasvatti aina näitä. 



Vanha patjakin on saanut täyttymyksensä. 


"Patjan" vieressä on terassilla keinu. Merrikin käy siellä joskus torkkumassa. 



Merri kiinnostuu myös joskus siitä, kun menen ulos neulomaan. Se asettautuu toiseen tuoliin mukavasti. 


Viime yönä näin kerrassaan kummallista unta. Kävelin yksin Muumimaassa, jossa olen käynyt viimeksi, kun lapset ovat olleet pieniä. Otin kuvia Viljonkasta lapsineen. Lapset naksuttelivat hampaitaan ja muistinkin, että kirjassahan sanotaan, että Viljonkan lapset naksuttelevat hampaitaan. Yht`äkkiä ovesta astui ulos nainen, jolla oli jalka kipsissä ja kyynärsauvat. Hän kulki erittäin ketterästi sauvoilla. Tunnistin (mukamas) tulijan TeSaksi! Jäin odottamaan, tuleeko sieltä hänen miehensä perässä.  ( en ole siis ikinä nähnyt heitä livenä, enkä ole käynyt edes TeSan blogissa hetkeen, en myöskään näe mitään enneunia, enkä toivottavasti jalan suhteen nytkään).
Olin juuri menossa tervehtimään heitä, kun olinkin omalla pihallani. Postilaatikko roikkui enää toisen kiinnikkeen varassa. Posti oli laittanut postinsa maahan.  Vieressä oli myös mieheni kasaamia pahvinkeräysjätteitä. Huomasin niiden joukossa laatikoita, joissa oli jotain vanhoja lasten tavaroita. Avasin yhden laatikon ja kas; siellä oli sellaista solumuovia, jossa oli kauniita jouluisia kuvia, joiden päälle oli painettu palapelikuviointia. Niistä oli ollut tarkoitus tehdä omia palapelejä, mutta olivat jääneet tekemättä. Ajattelin, että näitä voinkin vielä käyttää korttien tekemiseen ja otin laatikot itselleni.
Tässä kohtaa heräsin.

Voisiko joku nyt tulkita tämän uneni, vai onko se merkki ylivilkkaasta mielikuvituksesta? 😂