perjantai 27. syyskuuta 2019

Nähdäillään! (selvää suomenkieltä, eikö?)

Peitto lastenvaunuihin olisi tekeillä. En ole varsinaisesti isoäidinneliöiden ystävä, mutta nyt on pakko myöntää, että värit tekevät näistä aika kivan näköisiä.
Käytössä on Novitan Baby wool kaksinkertaisena. Lankaa kuluukin siten yllättävän paljon. Yksinkertaisena virkattu neliö oli jotenkin kesyn näköinen, ei ollenkaan muhkea.
Yllättävää, miten näinkin vähäinen virkkaaminen käy heti käsivarteen, kun taas neulomista saa tehdä ihan kivuttomasti vaikka kuinka pitkään. Liekö eri lihakset käytössä? 😉
Yritin sitoa langanpäitä virkatessani työhön, mutta ei se oikein siististi onnistunut. Piakkoin on siis luvassa aikamoinen langanpäättelyoperaatio!



Älä niitä lappuja katso! Katso minua! 


Katselu sujuu muutenkin nyt paremmin uusilla näkimillä.  Etualan vanhat lasit palvelivat 5 vuotta mallikkaasti, mutta näkö huononi lopulta ja oli pakko vaihtaa uusiin. Taka-alalla uudet  "hengettömät" .Näyttävät erehdyttävästi samanlaisilta, kuin ne, joita käytin ennen noita aiempia 😊
Onhan se tietysti kiva, että pysyy tyylilleen uskollisena. Ei sitä kyllä silmälaseja valitessaan uskoisi. Valikoima on suuri ja päätös pitäisi tehdä. Aina tunne, että onko jossain vielä joku sovittamaton vaihtoehto. 
Olin ajatellut, että voisin ottaa vaihteeksi hieman näyttävämmät lasit, mutta päässä ne näyttivät ihan älyttömiltä. Silmä on varmaan tottunut noihin kehyksettömiin. 
Nämäkin tuntuvat aluksi hieman tarkentumattomilta, kun vahvuuksia on vaihdeltu, mutta silmä tottunee lähipäivinä. Täydellistä comboa ei liene olemassakaan. Ainakin olen ollut siitä asti sitä mieltä, kun sain ensimmäiset monitehot. Näkö ei enää ikinä palaa nuoruuden tasolle. 
Näissäkin nyt haasteena, että pitäisi nähdä lähelle, kauas ja sille välille (nuotit). Mikäli eivät soittaessa toimi, niin aion ostaa ensimmäiset, vain soittamista varten olevat silmälasit. 


Tässä on Hopeapuumetsän talo, jossa asuu Tonttu -Tomera.


Tonttu on ollut aika yksinäinen viime aikoina...


...vaikka sen ympärillä oleilee useita enkeleitä sitä suojelemassa. 


Nyt se on iloinen, kun se sai uuden ystävän:  Mirri -kissan!  
Mirri on lasitettu kissa, jonka sain ystävältä tuliaisiksi. Tonttu -Tomera on luvannut huolehtia siitä, eikä se ole enää yksinäinen. 💕



Hieman aikuisemman Merri -kissan kynsihuoltotapahtumat ovat vaan niin hauskan näköisiä, että ei voi kun nauraa 😄
Tässä nypitään kynsiä oikein antaumuksella. 


Mikäli joku haluaa nähdä Merriä enemmän, niin Silmukka soikoon on myös Facebookissa haulla Silmukka soikoon tai suoraan @Silmukkasoikoon. Siellä näkyy silloin tällöin pieniä videopätkiä.

Instagramissa silmukkasoikoon.


20 kommenttia:

  1. Moi. Tonttu-Tomeralla on kiva kämppä. Yksityisyyttä on tosin aika niukalti. Asuuko teillä kätkijöitä? Meillä asuu. Siks monet pikkutavarat katoaa ikuisesti. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätkijöitä ei oikeastaan ole näkyny :) Tomera on tottunut pieniin tiloihin :)

      Poista
  2. Ei jaksata pikku neliöt, vaikkakin virkkaan ne samalla yhteen ja piilotan langanpäät.
    Muhkean kissan sai tonttu seurakseen :)
    Huohh, uuvet lasit on ensvuonna-listalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miä aattelin ommella ne yhteen, kun olen joskus virkannu ja jää koholle. En varmaan ihan osannu.
      Kissa on isompi kuin tonttu ;D
      Lasit toimii yllättävän hyvin, vaikka ei täydellistä näkemistä takaa nääkään. Nuottien kanssa edelleen ongelmia.

      Poista
  3. Sinähän Merri voisit päätellä nuo langat? - Pepsi

    Ps. alettiin seuraamaan sun Merri instaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työt valmistuis paljon nopeammin, jos toinen päättelis langanpäät! Se ei oo yhtään kivaa hommaa. Merri ei kuitenkaan oo innostunu koko hommasta. Vain puikot ja koukut kiinnostavat.
      Kiva juttu. Niin mekin :)

      Poista
  4. Kivan näköinen peitto tekeillä! Just varmaan noiden värien vuoksi 👌🏻 Kiva nähdä sitten valmiina ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipat sulle! Värit sopii kauniisti yhteen. Ihan hirveä päättelyhomma, viel ois 5 lappuu päättelemättä ja lankakin loppu kesken jo toistamiseen ihan viimesellä harmaalla kierroksella. Aiemmin loppu valkonen.

      Poista
  5. Uusien lasien kanssa menee totutteluun menee joskus aikaa. Kivan eleettömät pokat. Yleensä rohkeena käppäilee osoksille ja toteaa vanhassa vara parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tässä tais taas käydä. Kuvittelen pitäväni näitäkin pitkään ja jos valitsis väärin, niin vois harmittaa. Eli parempi varoa, kun katua :)

      Poista
  6. Kaunis peitto työn alla, sievän värinen! Silmälasit on sen verran kalliita, ettei ainakaan minulla ole varaa kovin monia kerralla hankkia ja sen vuoksi ne valitsenkin aina sellaiset, että voin niitä varmasti käyttää, ei parane ottaa riskejä. Merrin kynnet pysyy takuulla hyvässä kunnossa, kun hoitaa ite manikyrian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee lasien kanssa.
      Kynsihuollosta kuuluu aika epämiellyttävä ääni, kun Merri kiskoo hampailla kynsiä niin, että luulis niiden katkeavan! ;D

      Poista
  7. Kauniit värit tulee peittoosi. Minä hankin monitehot vasta pari vuotta sitten ja minulle avautui kuin uusi elämä. Lukulasit minulla oli ollutkin jo vuosia. Minä totuin niihin heti. Miten sokeasti olinkin autoa ajellut :D Mukavaa syksyn jatkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ekat monitehot oli ihan järkytys. Meni tosi pitkään, ennen kuin opin käyttämään. Enkä ole sen koommin nähnyt, kuten aiemmin. Sitä en osaa sanoa, kumpi oli enemmän syyssä silmät vai linssit ;D
      Seuraavissa päätin kokeilla ns. indoor -linssejä, joissa alaosa on leveämpi, kuin yläosa. Se oli selvästi parempi vaihtoehto, eikä häiritse kaukonäköä kuitenkaan, kun en ole mikään ammattiautoilija.

      Poista
  8. Vauvanpeitto on suloinen virkkaustyö! Merri on niin söpö, tekipä mitä vain. Minäkin hankin juuri uudet silmälasit, kahdeksan vuoden jälkeen! Olin yrittänyt monesti etsiä uusia, mutta en osannut löytää sopivia. Yksi lause auttoi. Työtoveri sanoi, että kehykset saa rajata kasvoja. Bingo! Löysin silmiäni rajaavat lasit ja olen tyytyväinen. Hengettömät minulla oli silloin kun ne tulivat ensimmäisen kerran muotiin. Nätit lasit olet löytänyt. Omasta tyylistään kannattaa pitää kiinni. Itse ostin kalliimmat monitehot ja opin nopeasti niiden kanssa kulkemaan. Oli sentään tarjous silmälasien linsseissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloinen virkkaustyö jatkunut ei-niin-suloisena päättely- ja kiinnitystyönä. Paljon isompi homma jälkitöissä, kun ite virkkaamisessa.
      Tälläkin hetkellä luen tätä tekstiä ilman silmälaseja, kun lähinäköni ei ole kovin huono. Luen usein ilman laseja. Kun laitan lasit päähän (kaukonäkö huonompi), niin niillä linsseillä ei tahdo nähdä pientä piperrystä millään. Tämä johti monitehoihin. Jouduin töissä pitämään usein laseja vain otsalla, että näin lukea. :)

      Poista
  9. Monitehonaisilla pitää olla monitehokakkulat. Kun en omiani osannut valita, otin varmuuden vuoksi kahdet erilaiset. Nyt kuljen koko ajan sumussa, sillä näkemisrajat ovat eri paikoissa ja silmät eivät pysy perässä. Olen siis aidosti koko ajan sumussa ja kuutamolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella! Vähänkö vimpasee, kun ei näe kunnolla! Ekojen lasien kanssa meinasi mennä hermo. No entäs sitte ristipistotyöt. Niitä en meinaa nähä millään laseilla, enkä ilman. Saksanhirvet on ollu kesken jo kai 10 vuotta!
      Pimeässä autolla ajaminen on nykyään myös aika ikävää.

      Poista
  10. Kauniit värit isoäidinneliöissä. Minä olen nyt oppinut piilottamaan nuo alempien kerrosten värinvaihtojen langanpäät virkatessa suoraan työn sisään, mutta viimeisestä kerroksesta jää aina ikävä häntä...

    Aloin seurata instagramissa, kiinnostaa sekä Merri että käsityöt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin toivonu, että oisin saanu ne päät piilotettua, mut en saanu niitä nätisti piiloon. Hirveä työ oli kyllä päättelyssäkin. Nyt on peitto jo kuitenkin valmis. Suurempi työ oli varmaan neulahommissa, kun virkkaamisessa. Jätin muuten viimeset tuplalanganpäät aika pitkiksi ja käytin niitä neliöiden yhteenompelussa.
      Kiva juttu :) Merri vilkuttaa sinullepäin :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!