Raparperista asiaa

Terassivalusta jäi sementtiä yli. Päätin tehdä pitkästä aikaa muutaman valetun raparperinlehden. 

Mökin pihassa oleva hiekkakasa loi oivalliset puitteet valuihin. 

Käytössä oli alla olevan kuvan mukaista tavaraa.  Tuote on melko graavia, sisältäen pieniä kiviä.  Olen joskus tehnyt vastaavia juttuja kuituvahvistelaastilla, joka on sileämpää. 

Sekoitin ämpärissä pienellä puutarhalapiolla sopivan massan. Kuivatuotteeseen lisätään varovasti pieniä määriä vettä, kunnes massa on sopivaa, ei liian vetelää. Tärkeää on muistaa myös hengistyssuoja, että pölyä ei mene hengitysteihin. Tein pieniä eriä kerrallaan, niin oli helpompi sekoitella. 

Kotoa olin napannut muutaman lehdykkäisen oikein varsineen päivineen 😁 

Lehdet asetellaan ruotopuoli ylöspäin, jolloin valetun tuotoksen päälle jää lopulta ruotojen vaot. 

Lehdet suditaan ruokaöljyllä, jotta irtoavat helpommin 

En laittanut massaa aivan koko lehden alueelle.  Aiemmin olen huomannut, että valoksilla on taipumusta myös haljeta helposti, kun niissä ei ole mitään rautaverkkovahvisteita. Kyllä kai sellaisiakin voisi laittaa, jos haluaisi tukevamman laatan. Näiden päällä ei ole tarkoitus kävellä, vaan ne ovat koristeita. 

Kokeilin tehdä yhtä kuppimuotoon. Minulla oli suuria hahmotusvaikeuksia, että sain valun oikealle tolalle. Ensin kaivoin kuopan, mutta tajusin, että lehdiruodot jäävät tuolloin kupin alle, näkymättömiin.  Sitten tein kumpareen ja siirsin lehden sen päälle. Laitoin runsaasti massaa ja lisäsin vielä hetken päästä lisää. 

Vuorokauden jälkeen lehdet sai käännettyä toisin päin ja raparperinlehdet irrotettua.  Seuraavalla kerralla annan lehtien kuivaa lisää ennen kääntämistä ja irrotan kuivahtaneen raparperinlehdenkin vasta vähän myöhemmin, ainakin noiden uomien kohdilta.  Halkeaminen tapahtuu helposti juuri niistä kohdin. Etenkin tuon kuppimaisen lehden kanssa kävi sitten köpelösti juuri sen takia, että se ei ollut varmaankaan tarpeeksi kuivunut ja halkesi.  Tuollaisen päälle voisi ehkä lisätä vielä seuraavana päivänä lisää massaa vahvikkeeksi, ennen kuin betonilehden kääntää. 

Raparperinlehtien ruodot olivatkin todella korkeita ja jämäköitä suoristella. Sementtiä oli hankala saada aivan suoralle lehdelle. 

AIEMMAT BETONILEHDET ja MUUT kokeilut olen maalannut spraymaalilla. Ne ovat kestäneet jo vuosia meidän pihalla. Talveksi olen kantanut ne varastoon. 

Lisää rakennustavaraa haettuamme, ehdimme pyörähtää matkalla myös Verlan torilla. Riihessä oli tukinuitto -näyttely. 

Verlassahan on vanha pahvitehdas, mutta tukkeja on Verlan kautta uitettu jo 1700 -luvulla  Kymijokiväylän sahoille. LINKKI 

Sotien jälkeen koskella uittivat puita, 10 -tuntisina päivätöinä, noin parikymmentä miestä. Uittoa säädeltiin puomeilla, mutta tukkeja pääsi silti karkuun ja upposikin.  Uponneita tukkeja hakemaan oli palkattu sukeltajia. Mahtoi olla aikamoista hommaa!  Virtaavassa, varmaan kylmässäkin, vedessä sukellella isoja tukkeja pintaan.  Verlassa kerrotaan olevan muutama asuinrakennus, jotka on tehty uppopuista. 

Vanhoista kuvista tähyilin näkymiä Pytinkiin ja sen ympäristöön. Alla näkyy vähän erilainen näkymä alueelta, kuin nykyisin.  

Tukinkäsittelijöiden työkaluja. 

Uitossa apuna käytettiin myös veneitä. Osa veneistä oli pieniä laivoja ja osa soutuveneitä, tai moottoriveneitä. 

Tukinuitto on varmasti ollut raskasta työtä, eivätkä pitkät työpäivät olleet lastenleikkiä.  Rahan- ja etenkin leiväntarve tekee ihmisistä supersuorittajia. Perheelle on saatava ruokaa.  

Tonttu pääsi mökille ja kotiutui hyvin.

 

Vielä kuvia raparperinlehtien sijoittelusta.

Mukavaa päivää juuri Sinulle!