Ajatonta aikaa

 Loma alkoi ja kelit on aika kohdillaan.  Päätin lähteä mökille, vaikka olenkin nyt ainoa lomalainen meidän perheessä. Yhteistä lomaa on vain viikko.  

Kyllä mökillä kävi joka päivä joku, mutta pääosin olin itsekseni.  Oli aika outoa elellä ilman minkäänlaista aikataulua, kun työ on minuuttipeliä.  Aluksi oli suorastaan hermostuttavaa, kun ei oikein keksinyt mitään pakollista tekemistä.  Puikot tietysti suihkivat päivittäin 😀

Arttu kävi yhtenä päivänä. Luulin saaneeni siitä kuvan, kun se katsoo kameraan, mutta kaikissa kuvissa sillä olikin pää sivulle kääntyneenä. Oli ilmeisesti vähän mielenkiintoisempaa katsottavaa. 

Ajoittaista hommaa oli kuitenkin. Tämä hiekkakasa hupeni melko paljon päivien aikana.  Mökin kupeeseen on tulossa terassi, joka valmistuu luultavasti ennen ensimmäisiä lumisateita. 

Toisaalta, tarvitseeko tähän enää muuta laittaakaan?  Terassi ja tunnelma on jo kohdillaan.  

Pöydällä oleva juoma oli vain rekvisiittaa, ja päätyi takaisin jääkaappiin kuvauksen jälkeen 😉

Tälläisten juttujen  kuvaamiseen sai menemään jonkin verran aikaa. 

Terassia lakaistessa nostelin saappaita ja sormeen sattui yht´äkkiä kovasti. Eikös vaan amppariyhdyskunta ollut pesiytynyt saappaaseen!   Aikamoisen kotikolon ne olivatkin jo ehtineet vuorata ja saappaan poistuttua ne olivat täysin hukassa. Kyllähän sitä itsekin olisi, jos palaat kotiin kaupasta, eikä kotia enää olekaan, jääkaapista puhumattakaan. 

Sellaistakin ehdin miettimään, että mikähän kukka tämä mahtaa olla, vai onko ihan rikkaruoho?  

Pitkään ja hartaasti päädyin taas kuvaamaan tuota tervaleppä/ järvinäkymää. Siinä se nyt taas on. Näyttääkö yhtään erilaiselta?  

Suurinpiirtein sama näkymä lähempää vettä, ilman tervaleppää.  

Onneksi paikalla ei ollut piilokameraa. Olisi ollut jälkeenpäin vähän ihmettelemistä, että mitä se nyt yrittää tehdä 😂 

Yksin ollessa hupijututkaan eivät ole niin hauskoja, kuin jonkun kanssa. Ei sitä yksin viitsi kovin kauaa ääneen hörötellä. Järven pinta kantaa äänet kauas.....

Näkyi mustikoita olevan kivasti. Ihan kypsiä eivät vielä mielestäni ole, joten jätin keräämisen myöhemmäksi. Selkä oli sitä mieltä, että mustikat voi tarvittaessa ostaakin..

Ehkä minä kuitenkin menen jonain päivänä sen pienen, emalisen mukini kanssa keräämään mustikoita. Yritän siinä sitten olla ajattelematta niitä kerääjiä, jotka ottavat mukaan ämpärin, jos toisenkin. 

Päädyin tuijottelemaan mökiltä löytyvää tavaraa ja asettelemaan sitä hieman toisin.  Toteemipaalua en  tunnu saavan aikaiseksi, mutta onhan tämäkin jo jotain, vai mitä?  Tuohon alas kasasin vielä lisää kiviä ympärille. 

Kostoksi oikeille amppareille, sumputin kiviset ampiaiset ja laitoin ne varoitukseksi puun oksalle roikkumaan. 

Onneksi keksin jo ensimmäisenä päivänä, että lähden lenkille! Mökiltä löytyi vielä vanhat lenkkarini, jotka olivat vielä  käyttökelpoiset, vaikka eivät ihan ehjät olleetkaan. 

Ensimmäisenä aamuna kävelin noin 4 kilometriä, eli mökkitietä isommalle tielle ja takaisin. 

Toisena aamuna tallustelin Verlaan asti ostamaan pillimehun kahvilasta.  

Matkalla kuvasin taas kerran tuon Patruunan pytingin edustuspuolelta.....

...ja toiseltakin puolelta.  Aika kivan näköinen rakennus. Asuisin, jos joku siivoaisi.

 

"Vuonna 1885 rakennettu koristeellinen Patruunan pytinki on arkkitehti Eduard Dippellin suunnittelema. Vuonna 1898 kartanomaista pytinkiä korotettiin tornimaisella päädyllä ja samoihin aikoihin sen ympärille tehtiin värikäs puisto ja keilarata paviljonkeineen. Pytinki rakennettiin tehtaan johtajan Gottlieb Kreidlin eli Verlan patruunan asunnoksi." linkki

Kolmantena päivänä kyllästytti jo tuo sama reitti ja päätin ajella "isolle kirkolle", eli Jaalaan.   Siellä päädyinkin kirjaimellisesti kirkon pihalle. (Kuva on takapuolelta). 

August Bomanin suunnittelema puukirkko on rakennettu 1878. 

Kirkkoa ympäröi vanha hautausmaa, jonne on haudattu monta kapteenskaa ja kapteenia.  Yhdessä osiossa oli sankarihautausmaa, jota kovin ahkeran näköinen työntekijä juuri oli hoitamassa. Taisi olla suora yhteys puhelimitse opaskirjaseen 😂

Hautausmaalla on muistokivi Karjalaan jääneiden muistolle, 1939-1945 -sotien muistolle ja vielä toinenkin muistokivi samaa aihetta, joskin kirkon aidan ulkopuolella. 

Poistuin toisesta portista ja näin, että mäkeä ylös nousi tie uudemmalle hautausmaalle.  Ei sekään aivan uusi ollut, koska joukossa oli hautoja ennen itsenäisyyttäkin.  Miten erilainen maailma olikaan tuolloin!   Vanhoja kiviä muistokirjoituksineen, koristeellisia rautaristejä. Tuo nuottiviivasto on hieno! 

Sitten vähän tepastelua peltojen keskellä menevää tietä pitkin.  Kuinka erilainen voikaan olla päivä, kun ei ole töissä, eikä ole kiire mihinkään!  Voi tehdä vaikka näinkin kummallisen kävelylenkin. 

Koko ajan oli ikävä kotona olevia karvaturreja!   Kissojen mökkeily on jotenkin hankalaa, eikä sille ollut pakottavaa tarvetta, toisen palvelijoista ollessa kotimiehenä. 

 Ihmeellistä kyllä tällainenkin mitääntekemättömyys on vienyt ajatukset töistä ihan muualle, mikä on kai loman oleellisin tarkoitus. 

Mitähän aktiviteettia tässä seuraavaksi keksisi?  Siirtelisikö kiviä, vai uittaisiko varpaita?

Mukavaa kesää!