Pyhä-Nattanen

 Nattaset, eli Nattastunturit on Sodankylän kunnassa sijaitseva tunturiryhmä. Se koostuu 6 tunturista, jotka sijaitsevat 1956 perustetun Sompion luonnonpuiston alueelta. Huiput ovat nimeltään Pyhä-Nattanen, Seinätunturi, Serrikainen, Terävä-Nattanen, Lupukainen ja Suku-Nattanen. (Wikipedia) 

Me kävimme Pyhä-Nattasella. Sen korkeus on 544m merenpinnasta.

Minä en ollut sattuneista syistä yhtään katsonut etukäteen, mihin olimme menossa. Mies oli järjestänyt koko retken.  Olimme yötä Vuotson leirintäalueen päärakennuksen huoneissa.  Paikka oli ihan siisti. Meillä oli oma keittiö ja wc.  Keitimme retkievääksi kahvia termospulloon ja pakkasimme eväät reppuun. Ei ollut oikein varma, miten kylmää siellä ylhäällä on. Minä pakkasin mukaan myös lisävaatetta.  Pärjäsin kuitenkin ihan fleecetakissa, vaikka huipulla olikin tuulista.  En enää muista säätilaa, mutta veikkaan sen olleen noin 15 astetta lämmintä. 

Reittejä Sompion luonnonpuistossa on useita. Pyhä-Nattasen huipulle pääsi kahta eri reittiä.   Alussa polku oli ihan tavallista metsäpolkua. Hyttysiä oli vain vähän.  Ihailimme luontoa ympärillämme. Olisin niiiin toivonut, että olisimme nähneet poroja metsässä, vaan ei.   Joku iso lintu lehahti lentoon aika lähellä, jolloin kumpikin hätkähdimme. 

Sieniä kasvoi siellä täällä. 

Pohjoisen luonto on niin eri näköistä, kuin 1000 kilometriä etelämpänä. 

Reitin pituudeksi määriteltiin 7,5 kilometriä.  Laavu oli kuitenkin jo 2 kilometrin päässä lähtöpisteeltä.   Emme me siihen halunneet pysähtyä eväitä syömään, vaikka puitakin olisi ollut tarjolla nuotiota varten.  Meidän eväät eivät muutenkaan tulia kaivanneet 😅

Olimme jo ehtineet ihmetellä, miten polkua pitkin pääsee tunturin huipulle, kun ei kuljettu lainkaan ylös päin.  Pienoinen nousu alkoi vasta nuotiopaikan jälkeen. Tuosta huussin ohi lähti polku yläviistoon. 

Melko tasainen metsäpolku muuttui pikku hiljaa kivisemmäksi. 

Kivet suurenivat ja piti tarkkaan katsoa jalkoihin, että ei nyrjäyttäisi nilkkojaan. 

Olimme lähteneet liikkeelle heti aamupalan jälkeen.  Emme nähneet ylös mennessä kuin yhden ihmisen. Hän tuli samaa reittiä alas päin. 

Polku alkoi hiljalleen hiipua ja edessä oli julmettu määrä kiviä!   Onneksi en uskonut ohjeistuksia, enkä laittanut maastokenkiä, kuten oli suositeltu. Minulla oli lenkkarit.  En olisi ikinä selvinnyt tästä noususta kömpelömmissä jalkineissa.  Sää oli onneksi kuiva. Sateella kivat ovat varmasti vaarallisia.  

Alussa olin tosi hämmästynyt tuosta kivien määrästä. Polkua ei ollut ollenkaan, vaan pompimme kiviltä kiville. Minun kuntoni oli tuolloin(kin) tosi huono ja jouduin vähän väliä pysähtymään ja tasaamaan hengitystä ja sykettä.  Se suomalainen sisu kuitenkin puski sisuksista lähtemään taas liikkeelle. 

Kiviä, kiviä, kiviä....

Näin ylhäällä oli jo maaruskaakin siellä täällä nähtävissä. 

Tässä kohtaa, kun huippua ei edes näkynyt, olin jo useamman kerran ajatellut, että  alkaa olla ylipääsemätön juttu. Minä se tässä vaan paarustan, mutta Repolaiset varmaan menisivät huipulle pyöräillen! 😂

Huilatessa oli aikaa kuvata kivien pintaa. 

Ylempänä kivet alkoivat muuttua levymäisemmiksi. 

Lähituntureiden kiviaines on granuliittia, mutta Nattaset koostuvat poikkeuksellisesti graniitista.  Pyhä-Nattasella kiviaines on muodostanut rapistuessaan tooreja. Kivikasat näyttävät siltä, kuin joku olisi asetellut niitä muureiksi.  Ne ovat kuitenkin muodostuneet itsestään aikojen saatossa. Ne ovat olleet aikoinaan saamelaisten pyhiä palvontapaikkoja, seitoja (wikipedia jälleen...). Niille on voitu uhrata mm. luonnontuotteita, lihaa, kalaa yms. Niiden on toivottu antavan uhraajalle esim. onnea elinkeinossa. 

On tämä kotimaa kyllä monimuotoinen! Kaikenlaisia ihmeellisyyksiä täältä löytyykin! 

Siinä meikäläinen seisoskelee tyytyväisenä siitä, että selvisin hengissä kiipeämisestä 😂 Näin käsittämättömiä kivimuodostelmia kannatti todella kiivetä katsomaan, maisemista puhumattakaan. 

Huipulla on pieni päivätupa, jos haluaa levähtää. Mietin, millaisissa tunnelmissa laella oltaisiin, jos yht´äkkiä olisi vaikka puhjennyt rajuilma. 

Tuvan pöydällä oli täyteen kirjoitettu vieraskirja.  Tuvassa olivat käyneet ainakin Elastinen, Uniikki & kumppanit. Ihan vähän rohkenen epäillä noiden allekirjoitusten aitoutta, mutta mistäpä sen tietää 😉 

Laella on jatkosodan aikainen saksalaisten tähystysasema.  Millaista on mahtanut olla päivystäminen tuolla korkeuksissa?

Roskiksen päällä on näköjään kiviä. Voin kuvitella, miten tuo iso pönttö lentelisi holtittomasti kovan tuulen aikana. Pysyykö noiden kivienkään pitämänä, ei ehkä. 

Alhaalla näkyy Sompiojärvi ja Lokan tekoallas. En ole nyt varma, onko se tuo "lätäkkö", vai se yksi toinen, joka näkyi toisessa suunnassa.  

Koska en tosiaan ollut yhtään tutustunut paikkaan etukäteen, luulin tässä vaiheessa, että joudun hyppimään tuon saman kivikon alas päin! 

Alussa näin pitikin tehdä, mutta sitten alkoi tuo helpompi reitti, jota pitkin oli helppo kävellä alas. No eihän se helppoa ollut 😂 Kaikki, jotka ovat  joutuneet kiipeämään ja laskeutumaan, tietävät, että laskeutuminen onkin reisille tuskallisempaa.  Tällä polulla tuli vastaan jo reilustikin porukkaa. Alhaalla odotteli linja-auto.  Onneksi me olimme lähteneet ajoissa liikenteeseen. Saimme olla huipulla kahdestaan. 

Joku on joutunut rahtaamaan hiekkaa tänne ylös ja polulle ihan urakalla.  Mönkijällä varmaan?  Hommassa on ollut paljon työtä. 

Oli hieno reissu!  Me emme ole kumpikaan mitään urheiluintoisia, joten haastetta tässä riitti enemmän, kuin tarpeeksi.  Selvisimme silti huipulle!  Sadesäällä kivikoissa hyppely olisi varmaan ollut hengenvaarallista. Meille osui sopiva päivä retkeilyyn. 

Tämä oli siis meidän lomareissun pääkohde. Kaikki muu oli etukäteen suunnittelematonta.  

En ole kiivennyt muille tuntureille, enkä siis tiedä, millaista muualla on. Nämä toorit ovat kai kuitenkin Nattasen erikoisuus.  Niitä poroja jäin kuitenkin kaipaamaan....