tiistai 6. joulukuuta 2022

Hyvää itsenäisyyspäivää historian havinoin

(Kuva Suomen kansallismaisemaa omasta blogiarkistosta, Verla)

 Sattuipa television Yle Teemalta mielenkiintoinen ohjelma: Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto vuodelta 1968.  Suomen 51. syntymäpäivä. 

Tunnelma linnassa näytti olevan juhlava, vaikka kuva olikin mustavalkoista. Presidenttipari odotti kättelyä ensimmäiseltä ovelta.  Presidentti Kekkosella oli juhlava puku runsaine kunniamerkkeineen.  Hän vaikutti olevan mittava ja raamikas siron ja pienikokoisen rouva Sylvi Kekkosen vierellä. Sylvi ei ollut tuolloin enää niin reippaan oloinen, vaan tuki itseään toisella kädellä viereen asetetun tuolin selkänojaa vasten.  Rouvalla oli päällään harmaamusta luonnonsilkkinen mekko, valkeat kengät ja valkea silkkilaukku.   Sisääntulo-ovea vaihdettaessa oli jonkin verran odottelua. Rouva Kekkonen käytti sen istumiseen, kun taas presidentti itse seisoskeli käsi taskussaan rauhattoman näköisenä. 

Paikalle oli kutsuttu 2270 juhlavierasta, jotka muodostivat läpileikkauksen Suomesta.  Mukana oli  saamelaisia ja ensimmäisen kerran myös romanien edustajia.  Paikalle saapuu valtava määrä erilaisin tittelein varustettuja henkilöitä: kansanedustajia, vuorineuvoksia, pääjohtajia, päätoimittajia, hallitusneuvoksia, talousneuvoksia, ylikirjastonhoitajia, kaupunginjohtajia, maistereita, professoreita, korkeakoulun rehtoreita, agronomeja, oikeusneuvoksia, puoluesihteereitä, kirkkoneuvoksia, ylipormestareita, apulaispoliisimestareita, everstejä, valtakunnansovittelijoita, piispoja, arkkipiispoja, maaherroja, kenraaliluutnantteja, kenraalimajureita, kenraaleita, vuorineuvoksia,  pankinjohtajia... 

Vaikka vieraat vaikuttivat olevan enemmän ns. parempaa väkeä, mahtui läpileikkaukseen  myös joitain näyttelijöitä, joista mainittakoon mm. Joel Rinne, Birgitta Ulfsson, Lasse Pöysti (teatterinjohtaja), Tea Ista ja Eeva Kaarina Volanen.

Kirjailijoita, kuten Eeva Joenpelto, Väinö Linna, Eila Pennanen, Paavo Haavikko.

Lisäksi mukana oli urheilijoita, tanssijoita, oopperanjohtajia, taiteilijoita. Mainittakoon myös kapellimestari Jorma Panula ja elokuvaohjaaja Edwin Laine. 

Hallituksen mukana sisään astuivat mm. pääministeri Mauno Koivisto rouvansa Tellervon kanssa, Ahti Karjalainen, Kyllikki Virolainen, jonka puoliso oli ulkomaanmatkalla. 

Lopulta sisään pääsivät myös arvovieraat, eli diplomaattikunta. Hyvä ihme, mikä määrä eri maita oli lähettänyt suurlähettiläänsä edustamaan maamme itsenäisyyspäiväjuhlaan!  Lisäksi helposti kättelyjonosta tunnistettava " 1 mustakin suurlähettiläs", kuten selostajat kertovat.  Ei menisi nykypäivänä ehkä läpi tuo kommentti...

Suomalaisista kättelijöistä, etenkin moni naisista,  niiaa ja kättelee jotenkin alamaisen oloisesti. Tulee mieleen vanhat suomalaiset elokuvat, jossa kylän naisväki tervehtii herrasväkeä. 

Vastaanottosalin seinustoilla seisoivat suorissa riveissä kadetit.  Etualalla myös runsas valokuvaajien määrä. Lehterillä kurkistelivat toimittajat. 

 Runsas vierasmäärä johdatettiin viereiseen peilisaliin nauttimaan virvokkeita.  Linnassa oli 900 litraa boolia, jonka kerrottiin kuluvan viimeiseen pisaraan.  Kahvikuppeja oli aseteltu paikoilleen 3000 kappaletta ja niihin kaadettaisiin jatkuvasti lisää kahvia. 

Linna oli koristeltu Kultarannasta tuoduilla kukilla, kuten krysanteemeilla ja kieloilla. 

Kättelyn  jälkeen presidenttipari vetäytyi Keltaiseen saliin korkea-arvoisimpien vieraiden kanssa.  

Linnasta oli käytössä juhlien aikaan 1. ja 2. kerros, sekä 3. kerroksesta, presidentin yksityistiloista osa. 

Juhlaväki oli selostajien mukaan pukeutunut mustaan, valkoiseen, hopeaan, kultaan, turkoosinsiniseen ja punaiseen.  Kansallispukuja oli muutama.  Hämmentäviä housupukujakin löytyi pari.  Paljon näkyi hihattomia kotelomekkoja, huiveja, stoolia, pukuja yhdellä olkaimella. Yksi printtikuviollinen mekko erottui nykyaikaisin vivahtein joukosta.  Puvuissa oli yksityiskohtina liehukkeita, halkioita, uurrettuja selkiä.  Niin syviä kaula-aukkoja ei näy, kuin nykyisin.  On kapeita, tyköistuvia mekkoja ja yllättävän paljon myös nk. tunika- tai takkimallisia asuja.  Shifonkia oli käytetty sekä housuissa, takeissa, että hihoissa. Ajan henkeen kuuluivat ilmeisesti myös irtohihat ja hansikkaat.  

Hiukset olivat naisväellä upeasti laitettuja. Löytyy loivasti aseteltua kiharaa, korkeita nutturoita, jopa tötteröitä.  Paljon on lakkaa kulunut! 

Juhlan taustamusiikista vastasi upeasti Helsingin varuskuntasoittokunta Arvo Kuikan johdolla. Juhlassa kuultiin mm. Suomalaisen ratsuväen marssi 30 -vuotisessa sodassa, Sillanpään marssilaulu, Kotimaani ompi Suomi, Aamulla varhain, Partiomarssi ja monta muuta nykyisinkin linnan juhlissa kuultua, kotimaista sävelmää. 

Ensimmäisenä tanssina oli luvassa Kultaa ja hopeaa (joka on kylläkin Franz Léharin sävellys).  Tanssia ei kuitenkaan televisiolähetyksessä enää näytetty.  Selostajien mukaan tiedossa oli kuitenkin vielä valssia, tangoa ja foxtrottiakin. 

 Televisiolähetyksen selostajat Liisa Laine, Juhani Lehtola ja Seppo Tikka hämmensivät valtavalla nimitietoudellaan! Ei tuolloin ollut käytössä nimitietoja internetyhteyksineen!  Kuinka kauan on täytynyt opetella ja pitää nimi-/ kuvasulkeisia, jotta pystyi tunnistamaan noin monta vierasta?  Kaikkia nimniä ei mainittu, mutta suuri määrä kuitenkin.  Välillä samaa arvonimeä kantavat vieraat saapuivat peräkkäin, kuin heidät olisi aseteltu näin jonoon. Ehkä olikin?  Tuolloin olisi ollut "helppo" tehdä tunnistus. 

 Selostajat käyttivät lopuksi Jörn Donnerin sanontaa: Juhla alkaa tuntua väsähtäneeltä klo 10 maissa, laimenee kello 11 ja päättyy lopullisesti klo 01. Sen jälkeen juhlijat valloittavat lähialueen yöravintolat. 


 Itse aion osallistua kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlan musiikkiosuuteen orkesterin mukana.  Esitämme Koiviston polskan, Maasalon Juhlamarssin ja Maamme -laulun (yhteislaulun säestyksenä). Ohjelmassa on monia muitakin esittäjiä.  Juhla striimataan ilmeisesti kaupungin omalle kanavalle. 

Tämän myötä toivotan Teille Kaikille tasapuolisesti hyvää itsenäisyyspäivää 2022! 105. syntymäpäivä! 54 vuotta myöhemmin, kuin tuo alun tapahtuma. 


(kuva omasta blogiarkistosta)

34 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyysjuhlaa ja itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Olipa mielenkiintoinen selostus. Vanhat filminpätkät on tosi nostalgisia ja niistä kuvastuu ajan ja tapojen muuttuminen. Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa mukava nähdä jopa vanhempia linnanjuhlia, niin kaukaa, kuin niitä on televisiota varten kuvattu.
      Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle!

      Poista
  3. Hienosti kyllä osasit selostaa tuon juhlan.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää! t: Emilie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minulle tuli suuri tarve kirjoittaa ohjelmasta, kun aloin sitä katsomaan. Olin oikein tallentanut ohjelman jo aiemmin nähtyäni sen TV -tiedoissa ;)
      Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle!

      Poista
  4. Selostit menneen ajan juhlan niin hyvin, että dokumenttia näkemättä pääsin hyvin tunnelmaan mukaan.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli ohjelmaa katsoessa ahaa- elämys ;)
      Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle!

      Poista
  5. Upea postaus.
    Mukavaa Itsenäisyyspäivää

    VastaaPoista
  6. Hyvää Itsenäisyyspäivää Sartsa ja mukavaa konsertointia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin Sinulle!
      Juhla meni hyvin, vaikka odottelua olikin runsaasti :)

      Poista
  7. Kiitos hauskasta selostuksesta! ”Paljon on lakkaa kulunut” 😂 Hyvää itsenäisyyspäivää ja itsenäiset silitykset kissoille! T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia tötteröitä oli joillain, että eihän ne millään olis pysyneet ilman lakkaa ;D Varmaan joku lisäke vielä siellä sisällä piilossa.
      Samoin Sinulle! Silitykset ;)

      Poista
  8. Kiitos historiapläjäyksestä! Kerroit juhlasta niin kuvauksellisesti, että oikein näin kaiken silmissäni.

    Onnistunutta orkesterointia ja leppoisaa itsenäisyyspäivää muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sen kuin eilispäivän, koska se oli eka itsenäisyyspäiväni ;D
      Kiitos, hyvin meni juhla.
      Hyvä itsenäisyyspäivää Sinulle!

      Poista
  9. Hauskaa historian kattausta tuo ohjelma, olisipa hauskaa nähdä se väreissä pukuloistoineen.
    Hyvää itsenäisyyspäivää ja mukavaa konserttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika hauska kuulla selostajien kommentteja puvuista ja väreistä. Ja oikeammin niitä kommentoi vain se naispuolinen selostaja ;) Taisi olla ihan naistenjuttu!
      Olis myös kiva nähdä tuotakin vanhempia taltiointeja, jos niitä vaan on.
      Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle!

      Poista
  10. Hyvää itsenäisyyspäivää, 🤍💙
    jk,nyt ei tikkuja silmään ,joka vanhoja muistaa vaan 🧡🤗

    t.Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää itsenäisyyspäivää Sinullekin!
      Muistan katselleeni tuota äidin (vai oliko se isän) sylissä ;)

      Poista
  11. Mahtava selonteko, kiitos!
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain oikein ahaa- elämyksen kun aloin katsoa ohjelmaa. Piti hakea läppäri ja kirjoitella juttu ;)
      Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle!

      Poista
  12. Kiva katsaus. Niin ne ajat muuttuvat, vaikka ei kuitenkaan kovin paljoa. Kivaa musisointia sinulle ja hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin meni itsenäisyyspäiväjuhla tänäänkin :) Vielä katsastellaan tämän vuoden tarjonta ;)
      Hyvää itsenäisyyspäivää Sinullekin!

      Poista
  13. Kiitos,olipa kiva katsaus menneeseen itsenäisyyspäivän juhlaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva nähdä enemmänkin näitä vanhoja filmejä. Pitää olla tarkkana telkkuohjelmien kanssa, varmasti löytyykin :)

      Poista
  14. Tosiaan niin ne ajat muuttuvat!
    Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  15. Vastaukset
    1. Kaikki nykyinen on rakentunut entisaikojen päälle, vaikka harvoin edes tiedämme niistä mitään.

      Poista
  16. Kiva oli päästä mukanasi 60-luvun linnanjuhliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on sitten sielläkin käyty. Katseet kohti uusia haasteita ;)

      Poista
  17. Ihana itsenäisyyspäivä-postaus historiallisin havinoin <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!