torstai 8. joulukuuta 2022

Ahdasta, tilavaa ja sopivaa

 Pikkuisten joulujen isot (ja pikkuinen) paketit.  Kässäklubin luultavasti vuoden viimeinen tapaaminen käsitöiden ja kahvittelun merkeissä, unohtamatta sitä parasta, eli hyvää seuraa! 

Minulla oli kaikkein pienin paketti, joka herätti jostain syystä jonkinlaista epäuskoa. Etenkin lähempää tarkasteltuna 😅   Pari päivää aiemmin olin palaamassa töistä kotiin ja vilkuttelin portilla naapurille ja naapurin pikkupojalle.  Pysäköin auton ja keräilin tavarani autosta. Hämmästyin, kun joku oli tuonut pienen paketin portaille. Katselin sitä ihmetyksen vallassa ja mielessä ehti jo pyöriä vaikka mitä selityksiä asialle.  Päädyin siihen, että tuo naapurin poika olikin keksinyt tuoda pikkuisen lahjapaketin yllätykseksi meille.  Otin paketin käteen ja ihmettelin sen köykäistä painoa ja mietin, mikä voi olla niin pientä ja kevyttä.   Silmäily paljasti, että kädessäni oli styroxkuutio, joka oli kääritty harsokankaaseen 😂 Nostin katseeni ylöspäin ja hoksasin oven vieressä edellisenä päivänä ulkoistamani jouluisen kranssin. Siinä oli muutama täsmälleen samanlainen paketti koristeena 😄 Yksi oli tippunut otolliseen paikkaan joko itsekseen, tai sitten lintujen auttamana. 

Pistin sitten tämän pikkuisen paketin kiertoon Kässäklubissa! Paketit arvottiin ja vasta sitten nostin ko. paketin saaneelle sen oikean paketin pöydän alta.  

Lopputuloksena voin sanoa, että nauru pidentää ikää 😂 


Minun paketissani oli suklaan ja jouluisten servettien lisäksi tällainen pieni joulutähti, samettimaisella pintatuntumalla. 


Laitoin siitä kuvat siksi, että tuo kiinnitys oli minusta aika nerokas, vai mitä? En olisi odottanut näkeväni tuollaista nk. hupparinnauhankiristyshelmeä (maratonsana, ehdottomasti hirsipuukäyttöön!) tällaisessa käytössä, mutta mikä ettei!  Askartelu- ja ompelumateriaaleja voisi muutenkin käyttää ristiin paljon enemmän. 


Joulu se tulla jollottaa!  Meidän kuusennauhamme ja latvatähti ovat olleet ihan omaa  luokkaansa jo usean vuoden ajan, joten tajusin viimein panostaa asiaan kauppareisulla.  Yleensä vajavaisuus on tullut esiin vasta kuusta koristellessa, kun kukaan ei enää ole menossa kauppaan. 
Frodoa kiinnosti kovasti tuo nauha ja miltä se maistuu.  Aika pikaisesti piti ostokset laittaa jemmaan, koska ne ilmeisimmin maistuivat erittäin hyvälle. 
Frodo on muutenkin niin vilkas, että kuusen laittaminen olohuoneeseen on hieman arveluttavaa.  Merriä ei ole koskaan kiinnostanut, kuin alimpien oksien koristeet.  Sille onkin laitettu ihan omia, särkymättömiä koristeita sinne juuri siksi.  Frodo saattaa kuitenkin olla toista maata, joten särkyvät koristeet lienee paras jättää ihan suosiolla varastoon. 


Laitan vielä  muutaman otoksen itsenäisyyspäiväjuhlatunnelmista.  Vieraille oli varattu kahvi- ja kakkutarjoilu.  Esiintyjät saivat  yllättäen myös lounaan!    




Tilaisuus striimattiin kaupungin omalle kanavalle.  Ennen juhlan alkua ääni- ja kuvahenkilöt asentelivat paikoilleen kameroita, mikrofoneja ja valaistusta. Mikrofoniin soittaminen on aina vähän kyseenalaista, kun siinä kuuluu sitten ne kaikki virheetkin. Ei sen  puoleen, että niitä edes tulisi 😜!  Pois se minusta! 



Kotona oli itsenäisyyspäivän vietto täydessä käynnissä.  Kissoilla oli omat yksiönsä. Merri mahtui jopa makaamaan omaansa! 


Frodo: Tässä ollaan kuin sillit suolassa!'
Merri: Jos sinä edes näkisit sillin, niin varmaan ymmärtäisit, että se olisi ruokaa. 


Merri: Vie se haiseva häntäsi kauemmas nenästäni!
Frodo: Ei pidä paikkaansa! Ei se haise, se on juuri puhdistettu!



Vielä on pari soittokeikkaa Kauneimmissa joululauluissa, kahdessa eri kirkossa.  Sen jälkeen alkaa joululoma silläkin saralla.  
Yritän lomalla muistaa/ ehtiä soittamaan kotona. Puhallinsoittimissa on  aina tuo äänentuotto vähän ontuvaa, jos on ollut pitkään soittoväliä.  Ei ole kiva mennä alkuvuodesta harkkoihin, jos joutuu pinnistelemään äänen kanssa.   Ainahan sieltä tietysti ääni tulee, mutta äänen laatu ei ole hyvä, jos ei harjoittele. 
Lisäksi olen tehnyt jo etukäteen uudenvuodenpäätöksen, että hankin uudet esiintymisvaatteet ja lopetan niiden liian pienten kanssa tiristelyn. Lienevät vuosien myötä pesuissa kutistuneet 😅.  Minulla on yksi virallinen orkesteripuku, mutta muiden orkestereiden tapahtumissa on koodina aina musta puku tms. (jos ei lasketa sitä dirndl -mekkoa, joka oli äskettäin päälläni..). 
Kerran oli tilanne niin  paha, että jouduin hätäpäissäni ostamaan isommat housut yhden keikan lähestyessä.  Oli todella epämukava olo, kun persus roikkui ties missä ja puntit olivat vähintään metrin levyiset.  Se oli sillä kertaa niin traumaattinen kokemus, että seuraavalle keikalle sain taas vanhat housut mahtumaan  päälle. 

Pieniä murheita ja isoja iloja.  Onneksi elämä ei ole liian tasapaksua. 

Olkoon torstai toivoa täynnä Sinullekin! 

32 kommenttia:

  1. Onpas kätevä joulutähti! Kisut oottaa paketointia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merrille vois jo tuohon laittaa kannen päälle ja ison rusetin ;)

      Poista
  2. Ihana idea tuo pikkupaketin antaminen ensin ja sitten vasta se varsinainen paketti! Oikein tunnelmallista joulun odotusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin muutenkin just ideoimassa, kuka keksii ensi vuodelle isoimman paketin ja sitten alettiin arpoa noita tämänvuotisia ;)

      Poista
  3. Se on tämä covid, joka kutistaa vaatteita kaapeissa. Kissat ja laatikot ovat aina niin riemastuttava yhdistelmä :) Minä olisin ollut täysin mukana tuossa pienessä pieni lahjapaketti -pilassasi, hihittelen täällä itsekseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tuollaista epäilinkin, sillä kutistuminen tuntuu jatkuvan edelleen ;)
      Taisi siihen kranssiin jäädä vielä jokunen paketti. Niillä voisi lahjoa omaa lähipiiriä. Kaikille lapsille yhteneväinen pikkupaketti ;) Sitten voisi miettiä, kaivaako kätköistä ne joululahjoiksi neulotut sukat, vai pitäytyykö vain noissa pikkuisissa paketeissa.

      Poista
  4. Lintuja kyllä kiinnostaa kaikki ulkokoristeet, ehkäpä joku pikkulintu oli tosiaan irrotellut paketin sinulle yllätykseksi :D

    Ihanat "laatikkokaverukset". Minua on aikuisena kaduttanut se, että valitsin soittimeksi pianon enkä poikkihuilua. Huilua olisi ehkä tullut soitettua nuorena aikuisena, piano ei opiskelijasuntoon mahtunut. Menetin soittotaitoni niin, että en osaa oikein edes lukea nuotteja enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tarvi kauaa olla kranssin oven pielessä, kun palasia "irtoilee" . Tämänvuotinen ei minusta ollut ihan niin houkuttelevan näköinen, kuin yksi aiempi, jossa oli pieniä styroxpalloja. Ne kiinnostivat lintuja paljon enemmän.
      Itse olen kokenut tämän oman soitinvalinnan hyväksi siinäkin mielessä, että olen aina kuulunut johonkin ryhmään soittimineni. Pianolla ei varmaan ole niin helppo ryhmäytyä? Soitin pianoakin muutaman vuoden, kun tytär aloitteli pianonsoittoa. Opettaja soitatti minulla vähän liian vaikeita kappaleita ja minun oli aina vaikea hyväksyä itseltäni sitä, että en osannut soittaa niitä, kuin olisin huilulla pystynyt ne soittamaan. Pianonsoittoni päättyi yhteen aiempaan uupumustilaan, eikä ole enää sen koommin saanut tuulta alleen. Piano kyllä löytyy alakerrasta, mutta on jo aika epävireinen soittajien puuttuessa.

      Poista
  5. Hauska juttu tuo pikkupaketti! Se on kummallista, kuinka vaatteet kutistuu pesussa, vaikkei niitä edes pesisi. Voi noita kissoja! Ihmeellistä kuinka ne tykkää ahtautua laatikoihin. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt osuit naulan kantaan! Vaikka ei niitä edes pesisi! Ehkä kuiva huoneilma saa ne kutistumaan? ;D
      En olisi uskonut Merrin mahtuvan noin hyvin tuonne lootaan.

      Poista
  6. Heh, mikä juttu tuo minipaketti! Hyvin oivallettu viedä se ryhmään :-D Onneksi et mennyt kysymään naapurin pojalta, olisit viimeistään joutunut pöpin kirjoihin hänen silmissään ;-D
    Ihanat nuo teidän karvapojat <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan irrottaa kranssista toisen paketin ja viedä naapurin pojalle ihmeteltäväksi ;) Pieni jekku olisi kyllä paikallaan.
      Karvapojat sai ihan just äsken kaveriksi Maia- tyttökissan ja kumpikin oli aivan onnessaan jälleennäkemisestä. Olivat jo ehkä liian kauan katselleet vain toistensa naamoja ja haistelleet toistensa pehvoja. Nyt oli tarjolla tuoreita hajuja ;)

      Poista
  7. On nuo teidän kissat hauskoja veijareita. Joskus tosin ihmisen tulkitsema "tekstitys" tekee kissojen väliseen keskusteluun oman värinsä. Sainpa taas päivän naurut Frodon ja Merrin laatikko-häntä -jorinoista. Kiitos!
    Minusta on hienoa, että osaat musisoida ja saat myös tilaisuuden käyttää taitoasi isommissakin tilaisuuksissa. Tuskin ihmiset kovin paljon sinun vaatteisiisi kiinnittävät huomiota. Ymmärrän kuitenkin, että oma olo on mukavampi mieluisissa vetimissä. Onko sinullakin vaatekaappi/pesukone, jossa vaatteet kutistuvat?
    Mainio lahjapakettiepisodi. Onneksi tajusit pikkuruisen lahjapaketin alkuperän. Olisi voinut aiheuttaa pään raapimista pitkäksi aikaa, jollei arvoitus olisi selvinnyt. Hauskasti järjestit minipaketin kanssa iloa myös kässäkavereille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa äsken edelliseen kommenttiin kirjoitinkin, kuinka mukava neiti -vieras tuli äsken kylille. Kyllä muuttui poikien ryhti heti ihan toisenlaiseksi ;)
      Kyllä tuo nykyinen vaatetus menee muihin kuin väärä raha, luulen niin. ;) Oma olo on tosiaan ollut viime aikoina vähän tukala. Huilu on vielä sellainen soitin, että kädet on saatava nostettua sivulle ihan kunnolla, joka aiheuttaa kiristystä hartialinjassa. Istuma-asennossa (kuten yleensä soitetaan) taas housujen kiristys tuntuu vielä ikävämmältä, kuin jalkeilla ;D Ehkä nyt olisi jo aika uudelle.
      Paketin pohjaan oli jäänyt ruskeaa liimaa, jota ihmettelin ensin kaikkein eniten, että mitä paketille on mahtanut tapahtua ;)

      Poista
  8. Olisi ollut kiva olla näkemässä paketinsaajan ilme. :-D

    Hetkinen, onko tämä siis Frodon ensimmäinen joulu? Ovat kyllä aina yhtä hauskoja ja ihania otuksia. <3

    Mä vaan luulen, että sulla on nyt lihakset kasvaneet, kun olet käynyt siellä salilla, ja vaatteet ovat käyneet sen takia pieniksi. ;-) Mutta se on kyllä niin totta, että jos päällä on väärän kokoinen tai mallinen vaate, niin olokin on varsin kiusalllinen – vaikka ei olisi missään esiintymässäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frodolla on jo toinen joulu, mutta ensimmäinen meillä. Nykyisestä vauhdista päätellen voi olla joulukuusi vaarassa ;)
      Mies sanoo ihan samaa ja kyllähän minäkin näen, että etenkin vatsalihas kasvaa koko ajan :D Ollaan muuten käyty jo 15 kertaa, että ei se ihan yhteen jäänyt! On hyvä, kun on toinen tsemppaamassa lähtemään silloinkin, kun ei itse jaksaisi.

      Poista
  9. Hauska lahjajekku, joka ymmärrettävästi sai hersyvää iloa aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on välillä vähän outo huumorintaju, mutta välillä osuu kohdilleenkin ;)

      Poista
  10. Tosi nätti joulutähti ❤️Ja hauskaa oli varmaan nähdä paketinsaajan ilme😁
    Kisuilla takuulla mukavaa noissa laatikoissa.Auts, voin kuvitella että oli tosi epämukava olo niissä suurissa housuissa Mukavaa joulun odotusta Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kaivellut joulukoristeita esille vielä juuri lainkaan. Paljoa en varmaan laitakaan, mutta joitain mieluisimpia. Joulukuusi luultavasti laitetaan. 1 vuosi on tainnut jäädä väliin, kun ei laitettu.
      Farkkuihmisen on muutenkin vaikea tottua nk. suoriin pöksyihin ;)
      Mieluisaa päivää sinullekin!

      Poista
  11. Pikkuisen huvittaa, että kun kerroit tuosta esiintymisestä niin selkeästi oma syke nousi :-).Jännitän aina kovasti ennen soittamista varsinkin jos tutuille soitan ja se helposti kuuluu soitannasta. Itsekseni kyllä lurittelen kohtuudella.
    Pahvilaatikot ja kissa ; voittamaton yhdistelmä !
    Leppoisaa joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina se hienoinen jännitys on päällä ja älyttömiä virheitä saattaa tulla; etumerkki jää näkemättä tai segnon toinen pää. Välillä sormet reagoi nopeammin, kuin silmät ;) Sekin on totta, että pienelle, tutulle porukalle soittaminen on jännittävämpää, kuin isolle yleisölle. Sillä kohtuudellahan sitä on elämässä edettävä :)
      Tällä hetkellä jännittää töihinmeno, kun viime päivät on olleet varsinaista sirkusta ja riittämätöntä työaikaa :(

      Poista
  12. Kiva tuo pikkupaketti ennen isompaa! Mulla kävi huono tuuri maanantaisissa pikkujouluissa, kun sain viimeisen "paketin" jätesäkin pohjalta. Sen sisällön jätin baarin pöytään... (Vähän itsekästä, mutta oli kiva nähdä kenelle omaviemä päätyi!)
    Ajatukset tulevasta joulusta vaihtelevat kovasti. Pääasiassa aihe ei kiinnosta ollenkaan.
    Kirpsakkaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole minullakaan kovin jouluinen fiilis. En tunnu saavan taas mitään tehtyä kotona. Työpäivät venyvät ja olen aivan väsynyt kun pääsen kotiin. Olen onneksi saanut kannustuksen kautta käytyä soittamassa ja kuntosalilla. Yksin en varmasti tulisi lähteneeksi. Pitää ehkä alkaa jo odottelemaan kevättä, jos se vähän virkistäisi.... ;)

      Poista
  13. Jäin oikein ihailemaan noita pöytäkoristeita. Nyt tiedän, miksi minua viehättää ruskean ja sinisen yhdistelmä neuleissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, ruskea sopii sinisen kanssa hyvin. Ainakin noissa sävyissä. Väriyhdistelmiä on välillä vaikea hahmottaa ennalta. :) Minä purkasin eilen yhtä sukanvartta, kun en ollut tyytyväinen valitsemiini (kaapista löytyneisiin) väreihin. Tänäiltana purkaan sen uuden valitun värin, kun sekään ei ole hyvä ;) Mikä mahtaa olla seuraava valinta..

      Poista
  14. Tervehdys.... nyt oikein ymmärrän, että olen ollut kuin "muillamailla" useamman viikon - sinä olet ennättänyt vaikka ja mitä tällä välin..., kiva tapasi kirjoittaa teki sen, että join jo kaikki kaffett, ukkokullalle, joka nukkuu vielä ei riittänyt... eli laitoinpa tippumaan lisää. Aivan ihana tuo pikkupaketti... lintu lienee ollut asialla... linnun toivoisin asioineen lyhdyllänikin, sillä heittelee simpukoita ja lasihelmiä ulos tuon tuosta, saa auki lyhdyn luukukin - pelkäämpä vaan pahoin, että voi olla vaikka rotta - murrrrr....meinaa kai, että koristeet ei ole jouluiset... laittaisinko seuraavaksi loukun juustoineen??
    No joo... ei ihme jos meillä juoksee nurkissa ties mitkä pedot, kun siivottomasti elelty... eilen "pyhäpäivänä" sitten oikein matot ulos ja joulua edes vähäsen tupaankin!!
    Soittoharrastuksesi antaa kyllä upeita kokemuksia - olisi pitänyt osata pitää yllä omaansakin... pianotunneilla kävin useamman vuoden, vaikken koskaan oikeaa pianoa saanut (sähköuruilla läksyt soittelin) ja aikuisempa musiikin kurssin selvitin kitaralla... heh heh... osaan tasan kaksi biisiä, 2 cowboyta ratsastaa ja possut ja siilit... ei ne tuolla repetuaarilla huoli esiintymään. Niin moneen juttuusi ja kuvaasi tuli lukiessa kommentoitavaa, mutta taitaisi tämä kommenttiloota jo loppua kesken, joten kiitän ihanasta aamusta kanssasi ja hymyilen paketoivavia kissojasi...
    Ihanaa joulun odotusta, eihän sitä tarvitse enää kauaa odotellakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin just eilen (vai tänään) ihmettelemässä, ootko taas muilla mailla, kun on niin hiljasta ;)
      Rotat tuntuu lisääntyneen kaikkialla. Toivottavasti en näe niitä meidän pihalla. Onhan meillä kyllä kaksi kissaa...
      Minua alkaa hiljalleen painaa tuo joulun lähestyminen, kun en ole tehnyt a) yhtään b) mitään asian hyväksi. Vain joululahjasukat ovat valmiina ;)
      Kitaraa ois aika kiva osata. Tädillä oli kitara, kun olin pieni. Yhtä kappaletta sillä tapailin. Unohtunut jo aikojen saatossa. Kai sinä olet kuitenkin YRITTÄNYT mennä tuolla repertuaarilla esiintymään, vaikka eivät heti huolisikaan?? ;) sitkeys palkitaan.

      Poista
    2. ha-haa... lapsenlapsetkin kyllästyi jo vuosia sitten possut ja siilit säestykseeni... kitarani on muuten nyt vävyllä, onkohan hänkään enää soitellut???

      Poista
    3. Possut ja siilit ovat saaneet väistyä muiden viihdykkeiden tieltä.

      Poista
  15. Kaunis kattaus, niin juhlava. Suloisia nuo laatikoissa majailevat kissakamut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlavalta näytti minustakin puitteet kaikin puolin. Varmasti oli tärkeä tilaisuus kaikille osallistujille, kuten tietysti meille kaikille itsenäisyyttä juhliville.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!