Kirja-arvostelu: Kymmenentuhannen kuningatar

Aiemmin ilmestynyt Prinssi jolla ei ollut sydäntä 2017 ja Seireenit 2018

kirjoittanut Anu Kuusenoksa

kuvitus Antti Tahvanainen

Varjo kustannus

tuotemuoto pehmeäkantinen

sivumäärä 364

Auroran tarina on saanut arvoisensa päätöksen.

Kaksi aiempaa osaa ovat nostaneet Auroran kurjasta, pahoinpidellystä lapsesta arvostetun vampyyriprinssin puolisoksi. Pariskunnan lapsen synnyttyä, alkoi koko vampyyrikuntaa järisyttänyt Kalliston aika.  Vaikka tuon julman hallitsijan pää päätyikin pölkylle, sai hän aikaiseksi valtavan mullistuksen kuolemattomien keskuudessa. Verilinjojen voimasuhteet muuttuivat ja Bardiya joutui pelastamaan perheensä muokkaamalla heidän muististaan kaiken vampyyreihin liittyvän. Aurora eli  jälleen  Suomessa, kotitalossaan ja kasvatti yksin heidän yhteisen lapsensa Ameratin, jonka mielenterveys näytti olevan vaakalaudalla koko lapsuuden. Aurora itse tunnettiin paikallisena kylähulluna.

Tilanne muuttuu Bardiyan ilmestyttyä uudelleen kuvioihin ja palautettua Auroran muistin. Amerat on tällä välin alkanut etsiä itseään hieman tarkemmin. Hän saa pian todeta olevansa todella erityinen, ja kuuluvansa aivan muualle, kuin kotimaahansa.  Vampyyrimaailman kuohunnan keskellä päähenkilöt rakastuvat, rakastavat ja rakastelevat. Uusia henkiauroja nousee energiaan.

Julmuus näyttää koko kasvonsa tarinan huipentuessa megalomaaniseen, yllättäväänkin loppuun.

Kertomus aaltoilee välillä kiihtyen niin, että monta asiaa tapahtuu yhtä aikaa, melkein liian monta. Lukijan on keskityttävä, pitääkseen langanpäät käsissään.  Hetken päästä lähes junnataan paikallaan, kunnes päädytään taas nopeisiin juonenkäänteisiin. Kerronta on kehittynyt ensimmäisestä osasta ja teksti on kaikin puolin selkeämpää.

Auroran tarinan alkaessa, tuntuu Suomen ja suomalaisuuden sekoittaminen vampyyritarinaan jotenkin absurdilta. Viimeisessä osassa se  limittyy helpommin ja uskottavammin kokonaisuuteen. Haisevat pissavaipat, vanhan talon Leea –salpaiset kaapinovet  ja saunan tuoksut, sekä vanhat lauteet  tuovat oman suolansa tarinaan. Mikäli tarinaa lukisi käännettynä versiona joku muu, kuin suomalainen, en osaa kuvitella, avautuisiko näiden sisin olemus. 

Vampyyrihenkilöiden värikäs kirjo tuo mielenkiintoa tapahtumiin. Ihminen vampyyrin sisällä on elänyt elämänsä eri kulttuureissa, valtioissa, tai jopa eri aikakausina. Kaikki tuo ilmentyy heidän nykyisyydessään, vaikka verilinjat ovatkin vahvimpia vaikuttajia. Tarina kertoo, miten hämmentynyt on uusi vampyyri, kuten hänen luojansakin. Opetellaan yhdessäeloa, itsensä löytämistä ja kuuliaisuutta.  Hahmoja on runsaasti, mutta silti lukijalla pysyy mielessä kuka kukin on. Uusien hahmojen taustaa kuvataan tarinan puitteissa ja he limittyvät aiempaan, tuoden vanhoihin hahmoihinkin uutta näkökulmaa. Kaiken mystisen keskellä Amir, jonka hahmo ei tunnu koskaan aukeavan lopullisesti.

”Edes silmäproteesin puuttuminen ei häirinnyt Auroraa. Hän tunsi miten kaunis oli Bardiyan silmissä. Enää ei tarvinnut epäröidä eikä epäillä vilpittömyyttä. Aurora otti kaiken vastaan – rakkauden tunteen ja ihailun”. Tämä kohta tuntui jotenkin erityisen voimalliselta lukiessani.

Kirjasarjaan on ilmeisesti luvassa vielä itsenäinen jatko-osa.

Trilogian juoni muodostaa  selkeän kokonaisuuden, jonka käänteet eivät ole missään vaiheessa ennalta-arvattavia. Lopussa ajatus palaa alun lähtökohtiin ja  hahmottaa nekin nyt hieman uudessa valossa.

Kirjailija on onnistunut luomaan ensiteoksistaan mielenkiintoisen kokonaisuuden. Itselleni tämä viimeinen kirja oli pitkään aikaan mielenkiintoisinta luettavaa.  Suosittelen koko sarjaa ilman muuta kaikille, jotka ovat kiinnostuneet fantasia -kirjallisuudesta.
En näe tarinaa myöskään mitenkään heikompana, kuin kansainvälisestikin julkisuutta niittäneet vampyyriteokset. Nyt puuttuu vain se henkilö, joka uskaltaa tehdä tästäkin elokuvan.