torstai 10. maaliskuuta 2022

Ihastus

 Voi miten ohuelta tuntuu nyt tuo 7 veljestä -lanka sen aiemman Myboshin jälkeen!  Olen useamman kerran näitä neuloessa miettinyt, onko tämä sittenkin jotain ohuempaa lankaa. 3½ puikot tuntuvat myös todella ohuilta . Palauttaakseni suhteellisuudentajuni aloitin samanaikaisesti hitaammin valmistuvaa mallia Venla -langasta, eli 2½ puikoilla. Niistä sitten myöhemmin, kun joskus valmistuvat.  

Kuvan sukkiin löytyy ohje Novitan sukkalehdestä 2015. Ihastus -nimiset sukat ovat Minna Metsäsen suunnittelemat.  Lehti on sama, jossa on ohje Anelmaisiin, joissa on yhtenä kuviona tuo kukkaraita.  Lehdessä on myös yksityiskohtainen ohje kukkaraidan neulomiseen.  Olin niin omapäinen, että tein näiden varresta lyhyemmän ja tein kantapään omalla mallilla, koska ohjeessa oli vahvistamaton kantapää.  Sukat ovat kokoa n.38, siroon jalkaan, koska aloitussilmukoita on vain 12/ puikko. Lankaa minulta kului 90 grammaa ja värin valitsin kaapista löytyneistä ensimmäisistä langoista ja väreistä, jotka käteen sattuivat ja joita oli liian vähän mihinkään isompiin malleihin.  Jonkinlaista jämälankaa siis. 


Ihastusta ja jonkinlaista "veljesten" välistä kumppanuutta on myös näillä kahdella. 
Frodo näyttää tässä kuvassa jotenkin isolta, kuvakulma varmaan heittää 😅
Frodo painoi aluksi n.700g. Nyt sille on tullut kilo lisää painoa. Merri painaa 6kg. Siltä on lähtenyt pari sataa grammaa. Varmaan siksi,  että se joutuu/ pääsee liikkumaan enemmän kuin ennen yksin ollessaan ja siksi, että Frodo ystävällisesti syö sen ruuat heti, kun silmä välttää. 


Merrin elämä on myös jatkuvasti jonkinlaisena sparraajana olemista. Painikumppani käy kimppuun, kuin sika limppuun, vaikka sen vakaa aikomus on vain saada leikkiä Merrin kanssa. 


Kumpi voitti?


Voittajan kuuluu pestä häviäjän niskavillat. 


Mitä mahtaa pikkukaveri ajatella päästessään noinkin pitkäksi aikaa Merrin harteille makoilemaan.


                                              Ilme on ainakin kovin onnellisen näköinen. 💕




Alan löytää jo vähän positiivisempiakin puolia tästä uupuneesta olosta. Jatkuva jännitystila vatsan ja pallean seudulla ei ole kai ihan pahastakaan?  Näin saan toimintaa olemattomiin vatsalihaksiin. 😆 Olen päässyt myös erinäisiin kokeisiin, joista voi todeta ainakin sen, että diabetesta ei ole, vaikka sukurasitus onkin olemassa. Tytär kyllä totesi, että kyllä sinä senkin vielä ehdit hankkia...     Lisää "vatsalihastreeniä", niin  päivän urheilukiintiökin on suoritettu.  Olen minä rehellisyyden nimissä kyllä käynyt lenkilläkin tänään. Tosin puolessa välissä join pullakahvia 😋 
  Jatkuva väsymystila tuo tullessaan kivojen asioiden minimoitumisen. Ei niillä tunnu olevan enää väliäkään.  En ole soittanut huilua koko tänä vuonna kuin kerran.  Miksi pitäisi?  Ei se tunnu miltään.  Tänään aion kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja raahautua orkesteriharjoituksiin.  Ehkä saan ainakin pöllyt puhalleltua putkesta ulos. 

25 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja ihanat kuvat karvaisista kavereista.

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat ja kyllä nämä kaverukset ovat ihania yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On niin mukava, kun Merri hyväksyi Frodon niin hyvin. Nyt sen ei tarvi olla enää yksin pitkiä aikoja, kun ollaan töissä.

      Poista
  3. Kuvat osoittavat, kuinka tärkeää meille kullekin on lajikumppani. Merristä ja Frodosta on tullut ihanat kaverit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri viihtyi hyvin meidän kanssa, mutta oli surullista katsella, että se oli ainoa kissa talossa. Kyllä se nyt näyttää Frodon kanssa olevan ihan mielissään, vaikka turhautumistakin ilmenee. Kukapa sitä nyt aina jaksaa olla hyvällä tuulella. Pitää saada välillä olla itsekseen. Ihmistenkin.

      Poista
  4. Mulla menee hermot Venlaa neuloessa. Se on sellaista nyhertämistä, ja puikotkin on niin terävät, että sormeen tulee aina reikä, ja on neulottava laastari sormessa. :-D

    Sukat ovat kauniit! Mulla on muuten tuo sama lehti, ja olen joskus katsellut kyseisiä sukkia sillä silmällä.

    Voi tuota karvakaksikkoa. <3

    Jaksamista sinulle, Sartsa. Loppukevnnyksenä: viimeisessä lauseessa iski lukihäiriö, ja luin sen näin: ehkä saan ainakin pöksyt puhallettua putkesta ulos. Pöksyjen ilmaantumista odotellessa. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä todellinen vaara, että sormeen tulee reikä neuloessa ja se on kipeä! Todellinen neuloja ei lopeta neulomista siihen, vaan laittaa tosian tuon laastarin sormenpäähän ja homma sujuu taas ;D Oikeasti sormi on pitkään kipeä..
      Huilusta on hankala saada pöksyjä putken läpi, mutta meillä oli kerran yhdessä konsertissa Trumpetinsoittajan vapaapäivä -kappale ja alkuosan torvi soi vähän huonosti. Kapellimestari sitten pysäytti esityksen ja meni tätä ihmettelemään ja torvesta löytyikin pikkupöksyt ;D Ihan suunnitellusti siis.

      Poista
  5. Olen itsekin hämmästellyt sitä miten ohuilta "tikuilta" normaalikokoiset puikot tuntuvat sen jälkeen kun on jotain tosi paksua lankaa kutonut paksuilla puikoilla. Kauniit sukat tuli.
    Kissoilla on hauskat painiottelut ja niin söpösti katselevat sitten kameraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siihen neulottuun lankaan ja puikkokokoon tulee äkkiä jonkinlainen näppituntuma.
      Frodolla on hirveä hinkua roikkua Merrin kaulassa vähän väliä.

      Poista
  6. Kauniit sukat <3 Minä neulon niin usein 7 Veljestä langasta, että se tuntuu ihan parhaalta. Neuloin tässä viimeksi Kuningatar-sukat Nallelangasta ja se tuntui minun mielestä ohuelle :) Neulominen on niin kivaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin neulon veikasta aika paljon ja olen pitänyt sitä aina vähän paksuna, etenkin kirjoneuleisiin. Nyt tuntui tosi oudolta, kun se tuntui niin ohuelta ;)
      Neulominen on tosiaankin mukavaa :)

      Poista
  7. Ihania valonpilkahduksia - jo sukkien väri jotenkin suuntaa väsymyksen vähenemiseen... vai tulkitsenko värejä väärin?
    Positiivisten asioiden "etsiminen"löytäminen" - hih, ne vatsalihakset, ja hyvät tulokset... ja nuo terapeuttiset kissakaverukset - ilme tosiaan kertoo mielialan... kertookohan meillä ihmisillä yhtä hyvin??
    Palaan vielä sukkiin... kun mainitsit anelmaisten kukkaraidan... heh... minäkin kerran elämässä eksynyt tekemään mallista ja kolmannet vasta onnistui... piti ostaa toiset samankokoiset puikot ja kudoin molempia sukkia yhtä aikaa
    - siten sain smanlaiset, heh heh... Ei vaan mallit onnistu äitini mukaan näin suurpiirteiselle luonteelleni/matilleni.
    Ihailen taitoasi saattaa valmiiksi kaikki... mun Nukkumattisukat vaan "nukkuu"!
    Ilonpilkahduksia viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teen lähes aina kahta sukkaa yhtäaikaa, kaksilla puikoilla. Ensimmäisen valmistuneen jälkeen tuntuu tosi synkeältä aloittaa sitä ihan samaa juttua uudelleen. Valmistumisen ilokin on olevinaan lähempänä, kun näkee sukkaparin etenevän loppua kohti yhtä aikaa.
      Minä tein kerran toiveesta sen Anelmaisten pääkallosukkamallin. Siinä on kukkaraita myös ylempänä varressa. Se oli virhe! Kukkaraitani ei veny kovinkaan paljon ja sukasta tuli tietenkin kireä. Nämäkin sukat lyhensin oikeastaan samasta syystä. Näin, että kukkaraita ei anna paljoakaan myöten sukan suulla.
      Jotkut asiat vaan eivät ole niin kiinnostavia, joten miksi niihin uhraisi energiaa ja aikaa. Paitsi tietysti siksi, että näkisi onnistuneensa. Minulle ristipistely on just tuollaista. Äiti tekee jatkuvasti hienoja töitä ja minun viimeisin on kestänyt jo kai 7 vuotta ;D
      Toistaiseksi vatsalihakset eivät ole ihmeemmin kehittyneet... jatketaan harjoittelua.

      Poista
  8. Suloiset prinsessasukat. Sievää saa näköjään 7-veikastakin, vaikka muuten on aika rouhea lanka.
    Mutta tuo kissojen välinen kaveruus on vaan niin hellyttävää. Tuntuu, että en väsyisi katselemaan niiden yhteiseloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on veikasta aika rouhea kuva, mutta näitä neuloessa oli useamman kerran melkoinen epäusko siitä, onko tämä tosiaan veikkaa, kun käsissä oli aiemmin ne viitosen puikot ;)

      Poista
  9. Kerran yritin tehdä tuota kukkaraitaa mutta en oikein hiffannut sitä. Pitää varmaan yrittää uudestaan. Sukat ovat hienot ja kissat ilo silmälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmukoiden siirtely edestakaisin on kaikkein rasittavinta kukkaraidassa, mutta kyse on lopulta vain muutamasta kerroksesta. Kuvien perusteella toteutus onnistuu. Löytyy ehkä ohjevideona netistäkin, jos etsii?
      Kiitos kommentista ja mukavaa päivää!

      Poista
  10. Sopiva nimi sukille, tosi ihastuttavat. Ja myös kisut ihastuttavia, ja kivat kuvat Frodosta Merrin selän päällä. Kuvista näkeekin että Frodo on kasvanut. Toivottavasti valon lisääntyessä väsymys kaikkoaa, jaksamisia sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan, että sukkien nimi piirtyi tajuntaani vasta tätä juttua kirjoittaessani, kun en keksinyt heti otsikkoa :) Katsoin kuka on suunnittelija ja silloin vasta näin oikein tuon nimenkin. Ihastuttava nimi kerrassaan!
      Olo on edelleen todella turhautunut ja jännittynyt. En näe mitään valoa tunnelin päässä työssäni, vaikka itse tästä hiljalleen palautuisinkin. Ikäväksi tämän tekee myös se, että todella tykkään työstäni, mutta tämän hetkinen hoitajien puute ja jatkuva kiire ja ylityö sotivat jyrkästi omaa ammattitaitoa ja empatiaa vastaan.

      Poista
  11. Ihanan hempeät sukat :) Nuo kuvat Merristä ja Frodosta ovat suloisia. Onneksi Merrillä riittää kärsivällisyyttä iholle tunkevan Frodon kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on hämmästyttävän kärsivällinen kissa! Sen takia se on aina tullut toimeen kaikkien vierailevien tähtien kanssa, myös äkäisempien. Vain pihalle luvatta "tunkeutunut" irtokissa sai villanpöllyiset lähdöt :)

      Poista
  12. Kiitos:) Itse en ole niitä kaikkein vaaleanpunaisimpia ihmistyyppejä, mutta eiköhän näillekin joku käyttäjä löydy :)

    VastaaPoista
  13. Ai että olen onnellinen, että jäit töistä pois saikulle! En siis onnellinen siksi, että jouduit saikulle, vaan että tajusit ajoissa jättäytyä hoitamaan itseäsi. Ja kyllähän nuo vatsalihakset sen ilmoittavat, että kropan on vaikea rentoutua. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa ja ajan kanssa, teet mitä haluat tehdä tai olet tekemättä❤️ Löytyyhän kaapeista suklaata?😁👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaata ei ole, mutta kaikkea muuta tuntuu löytyvän, ainakin, jos käy useita kertoja katsomassa. Pitempään oli jo oireet näkyvissä, mutta tarvittiin taas lopulta se täyellinen ylikuormitus henkisesti ja fyysisesti, että tajusi jäädä pois. En ole kuitenkaan niin vetämättömissä, kuin kerran aiemmin samasta asiasta saikuttaessani.
      Syyllisyydestä ei pääse irti, kun tietää, että toiset tekevät nyt minunkin osuuteni. Työtilanne kotihoidossa on ihan hirveä. Mikä pahinta, kukaan ei halua, tai pysty tekemään asialle mitään.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!