tiistai 8. maaliskuuta 2022

Heräteostos

 Päädyin ostamaan käsityölehden. Ikään kuin niitä ei vielä olisi tarpeeksi. Pidin kai ostostani jonkinlaisena stressinpoistovälineenä. En tiedä oliko kyseessä itse lehti, vai se, että ostin jonkun lehden...


Pienet, uteliaat karvapallot katselevat nappisilmillään suurta maailmaa.  Uutta kissamajaa en toivottavasti enää päädy virkkaamaan, kun ei vanhakaan kelvannut, vaan lojuu tyhjänä yläkerrassa. 

Koiruus näyttää lähes ylpeältä hienossa villapaidassaan.  En voi olla miettimättä, pitääkö koira oikeasti villapaitaa?  Ehkä kyläreisuilla 😁


Joitain lehtiä tuli ennen tilattua säännöllisesti. Nykyisin ohjeita on niin paljon, että eihän niitä kukaan ehdi kokeilemaan. On lehtiä, kirjoja, nettiohjeita.  Vanhempia lehtiä olen vihdoin raaskinut laittaa kierrätykseen, kun huomasin, että niitä on kierrätyskeskuksessakin tarjolla. 

Tämän lehden kannessa olevat kämmekkäät ovat erityisen kauniit. Toisaalta päätin jo, että käsineitä ei nyt hetkeen synny...


Lehdessä on lupauksensa mukaisesti eri vuodenaikoihin sopivia käsitöitä. Joulupipareista voisi aloittaa ja jatkaa vekkuleihin sukkiin, joissa on pieni tasku herkuille! Minä tietysti neuloisin ison taskun 😍


Tämä oli oikeastaan se kiinnostavin juttu, peputin.  Voisihan tällaisen tehdä ilman ohjettakin, mutta tässä nuo kuviot olivat mielenkiintoisesti aseteltuja (ja musta pohja 😅, kuten monissa vaatteissani on..). Tähän saisi myös jämälankoja upotettua.  Oliko se muuten alkuperäinen idea näissä vaatekappaleissa?


Tässä hedelmäpuussa kasvaa monenlaista hedelmää.  Kokonaisuus on raikas, vaikka en amigurumien yms. tekijä olekaan. Kyseessä on lehden mukaan heiluvat hedelmät. 
Sen sijaan tuo pääkoriste taitaa mennä to do -listalle!! 😂 Näen jo itseni palaamassa töihin tuollainen komistus päässä. Maski vielä naamalle ja menoksi!


Mia Sumellin suunnittelemat Kääty -sukat ovat kauniit.  Minulla oli ennen kuvanmukaiset, keltaiset puukengät 😻 Auringonkukkia istutettiin itse jo keväällä purkkeihin. Yleensä niistä moni katkesi ulkona, kasvaessaan täyteen mittaansa.  Nykyisin auringonkukissa taitaa olla useimmiten lyhyet varret? (tämähän liittyikin vahvasti tähän kässälehteen...).


Meritähti -tyynyt edustavat kesää.  Mökillä ne varmaan olisivat kivan näköisiä, miksei kotonakin. Tyynyjä on koristeltu paljetein ja helmin. Merenneidon pyrstöstä  paljettisuomuja, tai simpukoissa kasvavia helmiä varmaan. 


Lehdessä on monia muitakin vinkkejä ja ohjeita.  Nämä olivat eniten minun mieleeni. 


Frodo kävi testaamassa valjaat ja ulkoilun. Siellä oli juuri sellaista, kuin se oli epäillytkin: kylmää. 


Onneksi Merri pelasti tilanteen ja järkkäsi molemmat äkkiä sisälle. 



Kiitokseksi se sai lämmittelyhetken yli-innokkaan painijan seurassa. 


Lunta sataa ja pöllyää tuulen mukana. Aika on hidastunut... samoin kuin ajatukset, jotka ovat lähes pysähtyneet. 

Eletään hetkessä, kuunnellaan ja katsellaan. 🌞

26 kommenttia:

  1. Käsityölehtien ohi on yhtä vaikea mennä, kuin tarjouslankojenkin. Onpa tullut ostettua monta sellaista lehteä, joista yksi ohje on päässyt toteutukseen. Runsauden keskellä tuppaavat unohtumaan pinoihinsa.
    Kuvan pääkoristeesta tulee mieleen meksikolainen taiteilija Frida Kahlo. Sambakarnevaaleihin tottumattomat tädit saattaisivat säikähtää, jos yhdistät maskiisi värikkään pääkoristeen.
    Vaihteeksi taas saamme lisää lunta. Kissojen lailla pakenin sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain saattaa lymyillä lehti, jossa on juuri se megahittiohje, jota on aina kaivannut! Pienen pikaselauksen teen aina jo kaupassa, vaikka lehtiä ei saisi siellä lukeakaan. En halua ostaa sikaa säkissä. Silti moni mielenkiintoiselta näyttävä ohje ei enää kotona herätäkään samanlaista mielenkiintoa, tai sitten faktat puhuvat omaa kieltään.
      Jonkinlainen luottamuspula saattaisi syntyä ammattitaidon suhteen tuo kukkakomeus päässä ;D Räntäsateella se olis myös mielenkiintoinen näky. Tässä kohtaa ajatus kulkeutuu taas siihen, että asiakkaat eivät ole pariin vuoteen nähneet meidän kasvojamme ja uudemmat asiakkaat eivät ikinä. Varmasti tuntuu oudolta. Etenkään muistisairaat eivät ymmärrä, miksi noita "rättejä" edes pidetään naamalla ja lymyillään niiden takana.
      Sisällä minäkin istun, päiväkahvilla ja tunnen koko ajan syyttävän, nälkäisen kissankatseen viereiseltä penkiltä. Pikkuraukka on jatkuvassa nälässä tai ainakin ruuanhimossa ;D

      Poista
    2. Sinä puitkin sanoiksi sen, miksi niitä lehtiä niin innokkaasti tulee kotiin kannettua: jokaisessa voi piillä juuri se kauan kaivattu ohje. Lehdet ovat aika kalliita, joten minäkin selaan pikaisesti ennen ostopäätöstä.
      Muistisairas isäni ei sokeutensa vuoksi onneksi näe maskia naamallani. Joka kerta hänelle on selitettävä, ettemme koronan vuoksi voi mennä hoivakodin saliin yhteiselle kahville.
      Pikkukissalla on kenties unelmia osallistumisesta Master kissa-Chef -kisoihin. Siksi haluaa maistaa kaikkea.

      Poista
    3. No niinpä tietysti! Ja minä yritän torpata pikkukissan unelman päivittäin ;D Sen vatsa on pohjaton.
      Korona ja maskit ovat kyllä niin surullisia juttuja, kun ajattelee, mistä kaikesta on jääty paitsi niiden myötä. Miten tärkeää on nähdä eleet ja ilmeet puhuttaessa. Ja miten tärkeää on KUULLA mitä se toinen sanoo!

      Poista
  2. Minäkin aikoinani olin oikein Novita-lehden tilaaja ja koska en ole raaskinut niitä vielä heittää pois, niitä sitten tosiaan on😅 Samoja käätysukkia olen myös ihastellut ja ovatkin to do-listalla sitten joskus.
    Joo, maskin kanssa ja kukkapanta; perfect👍👍 Mutta, eletään hetkessä ja nautitaan ja ihan hyvä aivojenkin välillä tyhjetä❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kunnioitettava kokoelma löytyy noitakin lehtiä hyllyköstäni ;D Olin äskettäin kaikkia lehtiä selatessani näkevinäni samanlaiset sukat (sama suunnittelija toki) jossain vanhemmassa lehdessä. Saattoi olla tietysti jokin muunnelma kyseessä.
      Täytyy ottaa kukkapanta käyttöön sitten vasta, kun maskeista päästään ;D
      Joskus vuosia sitten oli TV -peli, jossa pallo sinkoili seinästä toiseen. Vähän sama tunne on päässä tällä hetkellä.

      Poista
  3. Onpa kivoja ohjeita! Tosi on, että ohjeita on ihan hirveästi varastossa ja koko ajan jostain löytyy lisää.
    Tein juuri tuollaisen peputtimen, tosin enemmän alaselän kuin pepun peitoksi, mutta sitä voi hilata ylemmäs ja alemmas. Tuo nauha vyötärölle onkin kiva lisä, jos sitä pitää hameena!
    Ehkä kivan lehden pointti onkin juuri se kivuus, että voi selailla ja katsoa kaikkea hauskaa, vaikka ei tekisikään niitä itse.
    Ihanat pikku pojat! Tai pienempi ja vähän isompi ♥
    Voi ei, lunta. Täällä tuli aamuvarhaisella jotain hyvin vetistä ja nyt aurinko paistaa. On ihan tosi keväistä. Toivottavasti pian sielläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä sitä voi käyttää rahojaan moneen turhempaankin asiaan... vaikka päässä pyörikin turhake sana. Mitä jos en teekään tästä lehdestä yhtään mitään? toisaalta lehteä oli kiva katsella. Tuli jopa vähän keväinen olo, vaikka lehdessä olikin kaikki vuodenajat käyty läpi. Huvitti, kun noiden upeiden kämmekkäiden kohdalla luki, että ne käsissä voi tehdä vaikka puutarhatöitä. En ehkä raaskisi ;)
      Tuosta peputtimesta olen haaveillut jo pitkään, mutta pahoin pelkään, ettei se edelleenkään pääse puikoille.

      Poista
  4. Minäkin katselin tuota lehteä, tai sen kantta, juuri yksi päivä kaupassa. Mutta pidin näppini erossa, haussa kun oli ihan ehta virkkauslehti - ja niitäpä ei enää taida olla missään. Onneksi tori.fi pelasti. Neljä lehteä + Mary Oljen mallikirjanen, ohjeitahan siinä ei ole, mutta niin kauniita pitsejä, että mieskin oli jo melkein sitä mieltä, että palataan pussilakanoista vanhoihin kunnon pitsilakanoihin ja peittoihin; muistattekos?

    Mulla oli myös iso läjä Novitan lehtiä ja niiden lisäksi iso läjä ristipistolehtiä. Sitten tuli muutto reilut 20 neliötä pienempään asuntoon ja oli pakko karsia tavaroita. Käsityölehdille onneksi löytyy aina koti samanmielisten joukosta ja itse päätin, että jatkossa etsin kuvia netistä ja jos ei ohjetta sieltä tai ystävältä löydy, on osoitteena kirjasto. Melkein aina joku tietää mistä kirjasta tai lehdestä just se ohje löytyy :D - vaikket osaisi kovin kummoisia vihjeitä antaa. Ja nyt taas onneksi kirjastoihin pääsee vapaasti - maskin ja kukkapannan kanssa ainakin ;), ei kun menoksi.

    Tuo peputin on kiva, siihen saisin kyllä kivasti minun jämälangat menemään, mutta kun lupasin Puikoillanikin -blogissa julkisesti paaston aikana neuloa jämälangoista lapasia hyväntekeväisyyteen: jos teen itselleni peputtimen, ei lapasiin enää jää lankoja.

    Frodolle ja Merrille rapsutuksia; meillä olisi niille töitä, nurkissa ainakin rapisee sen verran, että voisivat tulla vähän pelottelemaan. Naapurin iso koira kun on aika arkajalka, pelkää kärpäsiäkin.
    Kirjoja ja ohjeita jäi siltikin vielä niin paljon, että tekemistä riittää, kun vaan tarttuu toimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityö-, ja virkkausohjeet etenkään, ei juurikaan vanhene, joten virkkauslehtiä löytyy varmasti just noista kierrätyskeskuksista? Vanhat pitsilakanat on/ oli tosi kauniita. Ajatella, mikä hirveä työ niiden eteen on nähty! Jos mies haluaa pitsilakanat, niin ne on sitten tehtävä ;)
      Liian paljon tilaa tuottaa selkeästi liian paljon tavaraa. Jos ei tarvi karsia mitään, niin kertymä on liiallinen. Säälittää välillä tuleva perikunnan homma...
      Kukkapanta -maski -yhdistelmä toimii varmasti kirjastossa, kuten kaikissa muissakin julkisissa tiloissa erittäin hyvin. Se toisi ihan oikeasti hyvää mieltä kanssakulkijoille!
      Merri on erikoistunut siipiveikkoihin, mutta luulen sen kiinnostuvan myös siimahännistä, jos niitä on tarjolla... Toissakesänä jouduin laittamaan sen kaulaan kulkusen, että linnut ehtivät karkuun, kun se liikkui :( Frodo ei tajua minkään päälle vielä mitään. Ei edes ymmärrä mitä ikkunasta katsellaan, vaikka puska täynnä lintuja on ihan ikkunan takana. Täytyy kyllä sanoa, että hulluja nuo linnutkin on, suorastaan itsetuhoisia kun tulevat lähelle.

      Poista
  5. Oih😍 olipa ihania neulomuksia lehdessä,
    Ne tyynyt oli kyllä ihanat myös.
    Sinä näppäränä neulot nuo kaikki tuota pikaa🥰
    Hih Frodolle tuli kiirus sisälle ja kivat painit sisällä lämpimikseen.
    Täälläkin tuiskutti lunta,mutta minä sinnikkäästi päätän vain ajatella kevättä😂
    Ihanaa naistenpäivä iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi en ole aloittanut mitään tuosta lehdestä ;D
      Frodo on ihan uskomaton painihirmu. Se ei anna Merrille mitään tilaisuutta perääntyä, vaikka se jää häviölle kaikissa otteluissa. Merri on yläpuolella ja tökkää tassulla sitä kevyesti, tai nuuhaa naamallaan sen vatsaa ;)
      Kun katsoo kalenteria, , tuntuu siltä, että pakkohan sen kevään on ihan kohta jo tulla!

      Poista
  6. Käsityölehtiä ja kirjoja on välillä kiva ostaa, mutta kyllä siinäkin kannattaa pitää pää kylmänä. Olen hyvä neuvomaan, kun välillä lähtee lapasesta koko touhu ja ostan lehtiä ja kirjoja ihan liikaa, kuvittelen kai tekeväni kaikkee upeeta. Onneksi sitten tipahdan maan pinnalle jossain vaiheessa ja tajuan, että upeiden käsitöiden eteen pitää tehdä jotain muutakin kuin ostaa malleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuvitelma on just se, mikä ostattaa niitä lehtiä. Toteutus ontuu pahemman kerran ;D Ei riitä aika, tai kiinnostus lopahtaa. Vähän kun lottoaisi. Aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta ;D

      Poista
  7. Aikohin en ole ostanut käsityölehtiä enkä kirjoja. Tein itseni kanssa sopimuksen olla hamstraamatta lehtiä, joist en kuitenkaan tee mitään. Meillä on hyvä kirjasto vajaan kilometrin päässä ja sieltä käyn hakemassa mitä tarvitsen. Kerran kuukaudessa huvitetlen menemällä kaupungin pääkirjaston lehtiosastolle. Otan karkkipussin mukaan ja sitten laraan kaikki akkainlehdet ja nautin omasta "laatuajastani". Heh.

    Kiintiökommentti: Kai se nyt pikkuisen tassuja paleltaa, kun ensin opetetaan lämpöpumpun alla makoilemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastoajanviete kuulostaa kivalta! Etenkin jos mukana on karkkipussi :) En ole piiiitkään aikaan käynyt kirjastossa, vaikka sen vieressä käyn monta kertaa viikossa.
      Ihmettelen aina koiran tassuja, kun olen käynyt Artun kanssa lenkillä. Miten ne kestävät kylmää karkeaa maata. Minä painatan menemään paksupohjaisissa kengissä ja koira kulkee paljasjaloin. Ankeaa. Kissan tassut tuntuu olevan vielä pehmeämmät kuin koiralla. toisaalta Merrikin menee vaikka minne, kun vaan pääsee. Frodolla on vielä lapsentassut ;D

      Poista
  8. Piparit on kivoja ja meritähti-tyynyt :) Enpä ostele käsityölehtiä, entisiäkin on monelta vuosikymmeneltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Eihän nuo käsityöohjeet periaatteessa vanhene.Suurin osa on täysin ajanmukaisia jatkuvasti.
      Pitäähän sitä ihmisellä kuitenkin jotain paheita olla ;)

      Poista
  9. Jos peputin/pyllytin kiinnostaa, niin katsopa ruusu-unelmia -blogista. Siellä on juuri viimeinen postaus pyllyttimestä kaavioineen päivineen. Varmaan on hyvä projekti jämien upotukseen.
    Käsityölehtiä ja -kirjoja on todella saatavilla pilvin pimein. Minullakin sijoitusvaikeuksia niiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksiköhän niitä sijoitusvaikeuksia on aina vasta tilan suhteen, ei ostohetkellä :)
      Pitää käydä katsomassa, millainen peputin sieltä löytyy. Tämä tuntuu olevan sellainen hanke/ haave, että toteutuminen antaa odottaa itseään aina vaan.

      Poista
  10. Aika kivoja juttuja tuossa lehdessä, sellaisille taitajilel kutojille kuten sinä. Tuo ensimmäinen kuva on kyllä syötävän suloinen ja kissakoti aika ihana. Minulle ei tule mitään paperista lehteä enää; sanomalehteni vaihdoin digilehteen. Kivat kuvat taas Merristä ja Frodosta:)
    Mukavaa keskiviikkoiltaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekaan ei tule mitään paperilehtiä, paitsi ne, mitkä tulen ostaneeksi tai saaneeksi. Ainoa lehtitilaukseni on paikallissanomalehti, jonka olen tilannut digilehtenä. Muutama autoihin ja kalastukseen liittyvä lehti tulee talouteen ;)
      Ja mukavaa torstaipäivää sinulle ;)

      Poista
  11. Käsityölehdet ovat myös minun heikkouteni :) Olen Novita-lehden tilaaja. Sitten tulee lisäksi oatettua muiden lehtien irtonumeroita. Tuossa lehdessä on hienoja neuleita. Minä olen hiihtolomalla. On ollut aikaa neuloa. Neuloin pyllyttimen. Tein kuvion ns. omasta päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on kaikki Novita -lehdet. Silti vielä haksahdan ostamaan joskus lehden tai nettiohjeita tai kirjoja...
      Tuo sinun peputin on kivan mallinen, hieman pitempi tuo yksivärinen osuus.

      Poista
  12. Kivoja ohjeita esittelit. Käsityö- ja askartelulehtiin on kyllä niin helppo sortua. Välillä aina päätän, että enää en osta yhtään ainoata lehteä, kun minultakin löytyy ohjeita joka lähtöön... Mutta sitten sitä taas tulee joku lehti napattua. Onhan niitä mukava selailla ja imeä ideoita itselleen, vaikka niitä ei sitten ikinä toteuttaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtien ja jopa kirjojen kanssa käy lopulta usein niin, että niistä ei sitten tule mitään tehtyä. toisaalta joku nähty asia saattaa jäädä mieleen pitkiksikin ajoiksi ja toteutua jollain muulla tavoin.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!