torstai 7. maaliskuuta 2019

Värianalyysiä

Etsivä löytää! Ainakin jotain. Ei kylläkään sitä, mitä etsii, mutta muuta mielenkiintoista kuitenkin 😊

En muistanut ollenkaan, että minulle on joskus tehty värianalyysi.  Minulle määriteltiin sävykartaksi viileä kesä. Heti alkajaisiksi tekisi mieli sanoa, että värini on kuitenkin se musta, jos se nyt edes on väri. Menen vaatekauppaan, valitsen, astelen ulos mustien vaatteiden kanssa. Näin tapahtuu suurimmassa osassa ostoksia.  😏 Välillä oikein päätän, että nyt ostan jotain väriä, mutta lopputulos on silti useimmiten sama.
Poikkeuksiakin aina löytyy.
Värien kohdalla voisi tietysti puhua myös meikeistä, mutta meikkaan niin harvoin ja vähän, että värit koskevat enimmäkseen vaatetusta.

Sinisen sävyt ovat aina miellyttäneet minua. Ainakin farkut voivat olla siniset. Värisävy on ehkä vanhemmiten tummunut. En enää pidä tuosta keskisinisestä, vaan enimmäkseen tummansinisestä. No. Onhan se tietysti aika lähellä mustaa....😅 Kyllä nuo vaaleat sinisen sävytkin silti tuntuvat kotoisilta.


Punaisesta olen oppinut pitämään paljonkin. En kuitenkaan noista ihan kirkkaista punaisista, enkä kyllä vaaleanpunaisestakaan. Violetit sävyt sen sijaan ovat silmää miellyttäviä. 
Minulla on silmälasien sangatkin punaiset. Löytyy myös punainen talvitakki, farkut,  jne.


Seuraavassa setissä on sitten tuo paljon puhuttu musta. Se on kartassa, se siis sopii minulle!  
Ruskea sitävastoin ei kuulu ollenkaan lempiväreihini. Ei myöskään keltainen. Mikään oranssinsävy ei myöskään innosta, eikä niitä näy tässä värikartassakaan. 


Olen aina ajatellut, että en ole ollenkaan vihreä ihminen, mutta nykyisin olen huomannut sen värin lisääntyneen enenevässä määrin elämässäni.  Pidän maastonvihreästä, mutta pitääkö minun nyt  todeta, että se ei käy minulle, kun sitä ei tässä kartassa näy?  Työvaatteeni väri tästä sitä vastoin löytyy. Sitä olen joutunut katselemaan niin useasti, että olen jopa tottunut väriin 😊


Merri se aina osaa pukeutua oikeisiin sävyihin! 


Se on yhtä tyylikkäänä aamulla ja illalla. Yövaatteet ja juhlavaatteet kulkevat aina mukana. Kuosi kestää myös sateen ja pakkasen. Huomatkaa, miten tummat alueet tuovat esiin  vaaleita, ja valkoinen korostaa silmien ympäryksiä!  Tällä valinnalla on aina oikeissa väreissä. Ei ole huolta yhteensopivuudesta.


Ihan rehellisesti sanottuna en osaa kyllä katsoa, mikä väri olisi minulle sopiva. Päälle pujahtaa mitä sattuu. Joskus joku väri tuntuu paremmalta, kuin muut. Jotkut värit sopivat paremmin yläosaan, jotkut alaosaan. Villasukat voivat olla minkä tahansa värisiä!  
Osa värikartan väreistä on tarkoitettu pääväreiksi, osa efektiväreiksi. Huivi voi olla värikäs (mutta useimmiten musta...).  Jos pitää valita lempivärit, niin valitsen musta, valkoinen, punainen, tumma sininen. 

Miten te valitsette värinne? 

15 kommenttia:

  1. Minä valitsen värini sillä että koen itseni iloiseksi ja itsevarmaksi väri päällä. - emäntä

    Kyllä se niin vaan Merri on, kuten tuossa lukee, että olemme aina tyylikkäinä juuri meille sopivassa värissä! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se muuten niin on, että jos on jotain epämukavaa väriä päällä, niin olokaan ei oo kovin itsevarma tai mukava.
      Merri taas on sitä mieltä, että siinä on seikka, mitä ei viitsi ees ajatella. Maailmassa on muutakin murehdittavaa, kuten ruokakupin sisältö.

      Poista
  2. Värit valitsen sen mukaan mikä tuntuu omalta. Intuitiolla mennään ja omia värejäni on kylmät värit. Nautin kyllä lämpimistäkin väreitä, mutta kasvojani vasten valitse niitä kylmiä. Sukat saavat olla vaikka kuinka värikkäät, iloa pitää elämässä olla! Merri on todellakin klassisen tyylikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu tietysti siitäkin, missä kulkee. Mökillä tai kotona voi vetää ihan mitä sattuu päälle. Ihmisten ilmoille mennessä tulee vähän paremmin katottua.

      Poista
  3. Olen kai vähän outo, mutta en ole koskaan pitänyt mustasta. Joitakin mustia vaatteita on tullut hankittua, mutta neutraalina käytän mieluummin harmaata tai tumman sinistä tai ruskeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinusta on outoa, jos ei käytä mustaa? ;D Kun minusta on outoa, että ei osaa käyttää muuta kun mustaa ;D Siä oot varmaan sitte enempi väri-ihminen muutenkin.
      Mietin että oisko toi mustan käyttö myös sitä, että ei jaksa/osaa miettiä, mikä sopii yhteen ja päätyy siksi aina tohon mustaan.
      Välillä näen joidenkin ihmisten päällä tosi kivasti sopivat värit sekä toisiinsa, että käyttäjän väreihin sopivan. Kai se on taito sekin :)

      Poista
  4. Punaista, oranssia, keltaista ja violettia, pliis. Työn puolesta olen joutunut käyttämään liikemiesvärejä: tummansinistä (ei tod. mun väri), harmaata (en kai mää mikään hiiri ole?), ruskeaa (suklaana menee) ja mustaa (päästävarpaisiinmusta tekee musta haamun). JOten olenkin päättänyt olla iloinen freelancer, joka saa keikkua turuilla ja toreilla sulkahatussa ja pitsimekoissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miä taian olla enempi haamu/hiirilinjalla. Suklaajutuissa olen samaa mieltä. Ois kyllä kiva, jos osais noita värejäkin enempi käyttää, mut niistä tulee jotankin epämukava olo, samoin kuin koruista. siksipä pidän korujakin hyvin hillitysti, tai pitäiskö sanoa hillityn kokosia. Rannekorut on vähän siinä ja siinä, ettei tuu joulukuusimainen olo.
      Eilen kävin töissä ettimässä puhasta työliiviä. Vihreissä ei löytyny, joten kokelin vanhempaa sinistä mallia. Muuten kiva, mut oli vain lepakkomallia tai käärmetyyliä.

      Poista
    2. Mehän ollaan sit papukaija ja hiirihaamu ;) Kun mää tongin mun korurasiaa, Vanha herra sanoo, että metalliromuttamo helisee?!

      Poista
    3. Vai metalliromuttamo ;D Ompa kohteliasta ;D

      Poista
  5. :) minä oon :)# villi-kevät #.
    Joskus -90 luvulla piti olla trenkikäs,silloin teetätin tuon värianalyysin..
    Olen pohjimmiltani räiskyvä, värien suhteen joskus jopa hah´´hah´´´se joulukuusi......huivit ,vyö,korvaklipsit,helmet,käsirenkäät,sormukset:)))nyt jo naurattaa itteäkin....Tänäpäivänä:vyöstä tulis kaulapanta,koruja plaraan minäkin,korvisklipsit,hyvin harvoin:),huivit,helmet harvoin....Kerran olin ostamassa nilkka ketjua:),oli vain pieniä kokoja,myyjä tokas mulle osta kaulakoru :))se sopii....aika jolloin palvelua ,ei noterraattu:))
    Minusta sinulla ihanat värit,
    mua naurattaa:))" ihana:villasukat voivat olla minkäväriset vaan:)))
    Sen oon huomannu jos laittaa oman värin huivin lähelle kasvoja,ilme kirkastuu;) kasvojen saavat aivan uudenhohdon.
    ....:) MUTTA kaikista parhaat värit on Merrillä!!!.
    lämmin,pehmeä,suloinen :)))ne päävärit:))
    Ihanaa Naistenpäivää:)
    Merrille halaukset:)

    VastaaPoista
  6. korjaan tai selvännän;)
    ,,,jos laittaa omanvärisen huivin lähelle kasvoja:)ilme kirkastuu:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhästyneet naistenpäivätoivotukset sinullekin. Minulle sanottiin eilen, että nyt alkoi miestenpäivä. Se jatkuu huomenna, ylihuomenna... eli 363 päivää. Se yksi päivä on sitten taas äitienpäivä :)
      Olipas sinulla kohtelias myyjä!
      Sormuksia vois joskus käyttää, mut töissä ei voi pitää mitään sormissa, niin vihkisormuksetkin on jossain jemmassa ollu jo ties kuinka kauan. Ei niitä muista laittaa silloinkaan, kun vois.
      Korviksia on molemmissa korvissa 3, toisessa oli ennen 4. Nuoruudessa tuli laitettua oikein urakalla. ;)

      Poista
  7. Olen aina ollut punaisen värin ystävä ja mieluummin tummaa punaista ja violetin sävyä löytyy vaatteista. Ja senkin olen huomannut, että iän myötä vaatteiden sävytkin muuttuu, vaikuttaako sitten ihon ja hiusten väri siihen, enpä tiedä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä taitaa olla. Mieltymykset muuttuu. Jotkut värit tuntuvat liian räikeiltä. Hiusten väri on ainakin muuttunut tummemmaksi minulla.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!