tiistai 26. maaliskuuta 2019

Kevät kukkii jo

Ainakin näissä sukissa 😊
Erikoisinta näissä oli tuo pitsireunus, jota en ole ennen tehnyt sukan varteen. Se oli ohjeen mukaan ihan helppo, mutta silmukat luotiin neulomalla niin, että jokaiseen silmukkaan kiinnittyi nyppy.  Siitäkin kohtaa ohje oli selkeä.


Valmista tuli, vaikka kantapää tuottikin vaikeuksia. Niiden takia meni koko neulomisinnostus vähän penkin alle. Lopulta purin  koko kantapääviritelmäni ja tein uuden oman mielen mukaan. Takaosassa käytin tuota palmikkokuviota, kuten oikeassakin mallissa olisi ollut, mutta muoto on perus. Pohjan tein sileänä, kuten ohjeessakin olisi ollut.   Kärjessä en katsonut enää kuvion jälkeen ohjetta ollenkaan, vain tein oman kavennuksen, eli reunasta neulotaan aina 1 silmukka, jonka jälkeen/ennen tulee aina kavennus, joka kerroksella. 


Mallihan on Lumi Karmitsan kirjasta Villit vanttuut ja vallattomat villasukat 1. 
Sukat on neulottu Venlasta, jota kului 70g. Puikot kokoa 2½. 
Varsi näyttää vähän hassulta, kun se kuristuu kokoon palmikon kohdalta.  Se on joustinneulemaista ja leviää kyllä jalkaan laitettaessa. 
Aluksi halusin vain kokeilla mallia, mutta aika alkuvaiheessa kävi selväksi, kenelle sukat lopulta tulevat päätymään. 😊 Lahjansaaja odottakoon syntymäpäiväänsä. 



Ihana sää on houkutellut Merrin viihtymään yhä enemmän ulkona. Pääasiassa se on ulkoiluhäkissään, mutta välillä valjaissa ulkona. Onneksi se ei edelleenkään inhoa valjaita. En usko, että kukaan kissa pitää niitä mielellään, kun ei pääse sinne, minne itse haluaisi. Merrillä on aika pitkä, ohut naru, jonka kanssa se pääsee melko kauas. Meillä on muutamia koukkuja terassilla ja välillä voi kietoa narun johonkn kiinni.  Narun toisessa päässä on flexi taluttajalle, jos liikutaan kauemmas. Pitää seurailla tilannetta, kun kissoilla on tapana kietoutua aika lahjakkaasti. Ihan heti tulee mieleen nuo pensasmustikkani, jotka kokivat viime kesänä vähän kovia narun takia. 


Ulkoileva Coronetkin on jo vähän kevättunnelmissa. Saa nähdä, millaiselta se näyttää kesän kuluessa. 


Merri löytää ihania tuoksuja, kun nurmikko näkyy jo seinän vierillä. 


Vihdoinkin pääsee katsomaan paikan päältä, miltä se lintujen hyppelypensas näyttää. Talvella sitä on päässyt katselemaan vain ikkunasta.  Mihin mahtavat linnut olla häipyneet?? 


11 kommenttia:

  1. Kauniit sukat! Oma mieli on monesti paras ohje, sen mukaan kun tekee, niin hyvä tulee. Merrille koittikin hyvät ajat, kun pääsee taas ulkoilemaan ja tutkimaan kaikkea mielenkiintoista. Mutta missä ne linnut tosiaan on? Eivätkö tulleet tervehtimään Merriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Soveltaminen on monessa asiassa paras apu :)
      Merri on tosiaan vähän pettyneen näkönen, kun hajut vaan on jääny.

      Poista
  2. ihanat sukat!!!!!
    taitava neuloja olet!!!!
    hurmaava tämä teiän ajo-peli;) ;))))
    Merrillä mukavat oltavat,kevät tuoksuja....mutta harmituksen näköisenä pensaan alla..."mihin pyrähtivät linnut"??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Merri on koittanu pitää tiukasti silmällä ikkunasta käsin, että käykö ne linnut siellä enää ollenkaan ja kyllä ne käy! Missä ne siis olivat, kun Merri oli paikalla?? Ei käy järkeen!

      Poista
  3. Kyllä kissat tuntuvat pitävän valjaista. Ainakin kun pääsevät vauhtiin niin tuohan ne monta etua verrattuna sisällä olemiseen 😸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valjastelu on ehottomasti parempi vaihtoehto,kuin sisälläolo. Merri kyllä pitää niitä mielellään, mutta ei sen järkeen taida käydä, mikä aina töppää, kun yrittää kiertää niihin parhaisiin paikkoihin ;D

      Poista
    2. Ja vielä se, että kiva kun on nykyään tullu näitä leveämpiä malleja, eikä vain niitä ohuthihnaisia. Ovat varmaan mukavamman tuntuset päälläkin.

      Poista
  4. Onko sulla aina joku namupala kameran vieressä, koska Merri katsoa tillittää kameraan niin tarkasti? Vai onko se vaan yksinkertaisesti malliainesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole nameja ;D Vastaus taitaa olla useamman kuvan otto ja parhaimman valinta :D

      Poista
  5. Sievät kukkasukat näin kevään kunniaksi :)
    Merri näyttää selvästi nauttivan ulkoilusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Merri viihtyy ulkona aina vain pitepään, kun kevät etenee.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!