tiistai 14. toukokuuta 2024

Kirpparihankintoja yms.

 Frodo esittelee äitienpäiväkukan ja on ihan yhtä kaunis, kuin kukkakin 💖


Jokin aika sitten käytiin äidin kanssa kirpputorilla.  Kirppareilla kiertely on siitä ihmeellistä, että välillä ei löydy yhtään mitään ja välillä taas joutuu kantamaan tavaraa kyytiin kaksin käsin.  En ollut käynyt paikallisella kirpparilla ainakaan vuoteen, jos ei pitempäänkin aikaan.  Näky tuollaisissa paikoissa on aina yhtä hämmentävä: halli täynnä tarpeetonta tavaraa. Suurin osa siitä on sellaista jota yhtään kukaan ei tarvitse.  Maailma hukkuu tavaraan! 

Onneksi joukkoon mahtuu myös toisille tarpeellista tavaraa, eikä kaikki mene hukkaan.  Minä löysin lokerikon, johon aion laittaa neuleohjeita. Tulostetut irtopaperit olisi kiva saada jonkinlaiseen järjestykseen.  Tässä lokerikossa on potentiaalia toteuttaa tuollainen idea. 


Seuraava setti on ostettu eräitä häitä varten.  Ruskeita pulloja ja silitysrauta.   Tästä aiheesta en taida kertoa tämän enempää.  Ainakaan tässä vaiheessa 😀 Sen verran voin avata, että minä en ole menossa vihille, uudelleen,  enää tässä elämässä. 


Tätä kaappia en sentään raahannut kotiin, vaikka se maagisesti veti minua puoleensa.  Se on kuin pieni puhelinkoppi 😁  Hyllytilaa olisi ollut runsaasti ja olisin kyllä osannut täyttää tilan  hyödyllisesti.  Vaikka kuinka mietin, en keksinyt, mihin saisin tämän mahtumaan, tai minkä  jo olemassa olevan jutun  vaihtaisin tähän.  Sinne jäi, nyyh... 


Vajaa makrameelankarulla lähti mukaan värinsä takia.  Ostin aikoja sitten valkoisia keriä käsityömessuilta...  ei ole toteutunut mihinkään muotoon.   Keksin tässä joku aika sitten, että virkkaisin vessaan uuden maton siitä valkoisesta ja tämä ruskea antaisi siihen kivan säväyksen. Suunnitelma siis on... 


Kukapa ei haluaisi tällaista menopeliä??  On rattia, säilytystilaa, pyörivät renkaat, kippaamisenesto, kaasutusääniä, tööttää ja vaikka minkälaista musiikkia matkan taitteeksi. 


Autonkuljettaja oli hämmentynyt ja tyytyväinen.  Jalkoihin vielä vähän pituutta, niin menopeli kulkee omin voimin.  Ääniefektit toimivat  moitteettomasti. 



Tänään on vihonviimeinen lomapäiväni. Oikeastaan tämän nimi ei ole enää lomapäivä, vaan tämä on jo vapaapäivä tulevan viikonlopun töistä.  Miten mukavaa onkaan ollut olla 2 viikkoa pois töistä ja elellä melkein kokonaan ilman aikatauluja.  Aika paljon olen lopulta tehnytkin, vaikka paljon olen myös ollut tekemättä.  Sain myös katsoa rauhassa Euroviisut ilman työpaineita, mikä oli minulle  tärkeä juttu. Tästä taas tarpomaan uutta lomaa kohti 😉

34 kommenttia:

  1. Ihanasti vahtii Frodo kukkaasi. Kauniita ovat molemmat
    Tuo lokerikko on varsinainen köytö. Minullakin täyttyisi heti.
    Minun piti ostaa skräppipapereita varten ihan lipasto askarteluhuoneeseen. Lipastossa on nyt aivan kaikkea säilytyksessä ja skräppipapereita on siellä täällä. (eivät mahtuneet kaikki lipastoon)
    Suloinen on menopeli ja näköjään jo sillä huristellaan. On varmasti mieluisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en ole niin aktiivinen askartelija kuin sinä, pursuilee minunkin materiaalimääräni ihan kiitettävästi. Sillekin pitäisi jostain järjestää parempi säilytysmuoto :) Sinulla on varmaan moninkertainen määrä ;D
      Yksi lelun parhaista puolista oli nähdä, miten se upposi 1 -vuotiaan maailmaan :) Työnnetään kyytiläistä, etsitään kaikki nappulat, joista kuuluu ääniä jne.

      Poista
  2. Olipa ihana aika lomaan, se on mukavaa, että voi elää jonkin aikaa omaan tahtiin.
    Minuakin olisi houkuttanut tuo punainen kaappi, siinä on outoa vetovoimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän työ ihan jatkuvaa kellotettua toimintaa, ruokataukoa myöten. Niinpä tämä aika ilman pakollisia kellonaikoja on aivan ihanaa.
      Jotain tuossa kaapissa on. Pitäisiköhän käydä jonain päivänä katsomassa, onko kelvannut kellekkään ;)

      Poista
  3. Hih, mulla on tuo lokerikko tullut ostettua ihan uutena saksalaisesta kaupasta :)) Värit on vaan toisinpäin. Hyvä koko sinänsä kun mahtuu hyllyyn. Mulla harmaat laatikonreunat. Täynnä on papereita ja kortteja ja myös moni muukin paikka. Ei ne vaan vähene vaikka kuinka liimailisi. :D
    Kivat kukkaset sulla ja tuo Minniautolla huristelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti ollut ihan toimiva? Nyt on enää laitettava ne irto-ohjeet tuonne lokerikkoon... ;D Seuraava projekti.
      Sain Minni -auton kirkkaaksi pesemällä se ihmesienellä. Nyt on ihan ehta peli :)

      Poista
  4. Kaunis eka kuva 💕 ja tosissaan söpö tuo menopeli 💕
    Hauska kuulla että oli antoisa loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras poseeraus ehti jo mennä taas ohi, ennen kuin sain kameran käsiin. Onneksi ei kadonnut koko kissa :)
      Loma tuntui ihan lomalta, vaikka olin melkein koko ajan kotosalla. Nautin siitä, kun ei ole pakko mennä mihinkään.

      Poista
  5. Frodo on ilman muuta yhtä kaunis kuin kukkakin.
    Sinulla on hyvä kirpparisilmä, teit oivallisia löytöjä. Punainen kaappi olisi kelvannut minullekin, vaikka hinta tuntuu kirpparitavaraksi aika korkealta. Toisaalta sellainen saattaa uutena maksaa maltaita. Autonkuljettaja on taatusti iloinen uudesta menopelistä.
    Toivottavasti sait tankattua riittävästi energiaa lomallasi. Mukavia työpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras otos jäi taas piippuun, kun kissa oli nopeampi ;) Ihan perus.
      Jäin taas haaveilemaan, mihin voisin kaapin laittaa, jos vielä olisi siellä kirpparilla ;D En keksi vieläkään.
      Minä olen tankkautunut, kuten myös potkuautokin. Sen sisällä on My Little Pony -energiaa, istuimen alla ;)

      Poista
  6. Hmm, löysikö se jotain teitä Merri ja Frodo kiinnostavaa kirpparilta? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitte uskoa, että mitään ei taaskaan tullut. Vain hajut. Ne oli tietty aika mielenkiintoisia. Ollaanhan me sitten saatu seurata, kun Tyttö leikkii tuolla autolla. Onhan se vähän ihmeellistä. Frodo ei jaksa kauaa katsella. t. Merri.

      Poista
  7. Aikamoista tahdonvoimaa osoittaa, että maltoit jättää puhelinkopin jonkun muun löydettäväksi - on se niin syötävän ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkin mietin, mihin sen laittaisin ;D Ehkä haen sen kohta tänne meidän keittiöön. Tai ehkä olkkariin meidän punaisen sohvan viereen. Sopisi ainakin värinsä puolesta ;)

      Poista
  8. Kirppareilta löytyy toisinaan vaikka mitä kivaa ja kyllä nyt myös minä komppaan edeltäjiä tämän punaisen kaapin osalta . Upea on mieti vielä josko mahtuisi johonkin ?😄 .
    Lomalla on aina mukavaa ja euroviisut jäi väliin kuten joka vuosi .
    Pikkuisen autopeli on kyllä hieno .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuossa kaapissa taisi olla jotain, kun kaikki muutkin näyttävät haluavan sen :) Ajatustyö jatkuu... ;)
      Tänään työt alkavat iltavuorolla, mikä on aika pehmeä alku ainakin sen puoleen, että sai nukkua pitempään. Saa sitten nähdä, mitä vielä iltaa kohti tulee eteen.
      Hieno auto, jonka ääniefektit avautuivat kokonaisuudessaan vasta kotona.

      Poista
  9. Olen samaa mieltä kuin moni muukin, että punainen kaappi on jotenkin vaan superhieno :)

    Toivottavasti loma piristi ja jaksat sillä seuraavaan lomaan. Minulla on vielä pari kuukautta odottelua lomaan ja tähän aikaan vuodesta se tuntuu ihan hirveän pitkältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien näiden kommenttien jälkeen minun on varmaan ainakin käytävä lähipäivinä katsomassa, onko kaappi vielä siellä :)
      Loma oli tosi kiva, kun ei tarvinut miettiä mitään työhön liittyvää (mikä ei tarkoita, etteikö olisi asioita tullut silloin tällöin mieleen..), eikä tarvinut tuijotella kelloa. Tällä hetkellä elän ajatuksella, että perjantaina on vapaapäivä (tulevista viikonlopputöistä). Eli vapaasta vapaaseen tässä nyt elellään, kunnes on seuraava loma.

      Poista
  10. Huomenta! Ihan kuin olisit jo (tietämättäsi) osallistunut Repolaisen uuteen värihaasteeseen, heh heh! Menopeli on niin suloinen, kuten varmasti kuskikin! Ihanaa alkavaa kesän ensimmäistä hellepäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään tietämättäni teinkin näin :) Piti käydä tsekkaamassa, mikä se väri sitten on.
      On ollut niin mukavaa istua pihalla neulomassa. Kissatkin nauttivat lämmöstä. Merri nukuttelee paljon kiikussa, kuten aiempinakin kesinä.

      Poista
  11. Onpa huikea menopeli ; oliko sekin kirppis löytö ?
    Punainen kaappi on tosiaankin houkuttelevan näköinen ja kokoinen . Joku saa siitä kivan katseenvangitsijan kotiinsa. Minullekin se kelpaisi oikein hyvin vaikkapa lankakaapiksi.
    Tsemppiä töihin ; alku aina hankalaa jne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kirpparilta löytyi menopelikin. Suunnittelinkin jo, että pitääkö ajaa oma auto oven eteen, että saa kaiken kannettua autoon ;D
      Askarteluhuoneeseeni ottaisin tämän kaapin mielelläni, kun siellä on yksi lipasto ihan haiskana, mutta katto on yläkerrassa matalampi reunoilta, eikä tuo mahdu.
      Toivottavasti alku ei ole hankalaa, mutta onneksi en sitä vielä tiedä :)

      Poista
  12. Totta on, että joskus kirpparilta löytyy vaikka mitä, ja joskus ei mitään. Hauskoja asioita löysit tällä kertaa. (Hauskaa on myös katsella toisten löytöjä) Minulla on tänä vuonna loma jo juhannusviikolta, mahtaa tuntua oudolta, kun aina ennen olen voinut pitää loman vasta loppukesästä. Kevätloma on kuitenkin omalla tavallaan ihana, kun voi rauhassa seurata luonnon heräämistä.T Saukkis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma keväällä on oikein mukava, kun on kaikenlaisia kevätjuttuja jo ilmassa, mikäli säät sallivat. Sain ikkunatkin jo pestyä, samoin terassin. Pihahommat jotenkin jähmettävät vastaan, enkä siellä ole oikein mitään tehnyt.
      Toistuviin asioihin alkaa tottua. Jos mikään ei toistu, kuten minun työssäni epäsäännöllisin vuoroin, niin ei osaa asennoitua oikein mihinkään. Aina vähän miettii, että onkohan sitä vapaata tuolloin ja tuolloin, vai ei. Onneksi ei ole mitään järisyttäviä menojakaan :)

      Poista
  13. Kirppikset on aarreaittoja, mutta niille kun antaa pikkusormensa, on kohta varata itse pöytä myydäkseen jotain pois. Kivoja löytöjä ja onhan tuo punainen kaappi aika houkutteleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppikselle vieminenkin tuntuu jotenkin turhalta, kun osa täytyy kuitenkin raahata takaisin, vaikka niistä on jo henkisesti luopunut. Minulla on kaapissa aina kasattuna tavaraa, jonka aion viedä kierrätyskeskukseen. Jostain sitä turhaa ja ylimääräistä kuitenkin aina siunaantuu :)

      Poista
  14. Kaunis kukka ja ihana Frodo, joka on oikeastaan kauniimpi kuin vieressä oleva kukka. Kirpparilta voi hyvällä tuurilla löytää edullisesti kaikenlaista tarpeellista, kunhan muistaa pitää pään kylmänä, ettei innostu ostamaan turhuuksia. Teit hyviä löytöjä. Vähän ihmettelen, mikä yhteys on ruskeilla pulloilla ja silitysraudalla, en ihan heti keksinyt. Voimia töihin, siitä se arkinen aherrus taas alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on yksi iltavuoro rampattu ja hengissä selvitty. Huomenna aamuvuoroon, mikäli saa unen päästä kiinni :) Sitten onkin jo vuorossa vapaapäivä, eli rankkaa on! ;D
      Vastaus ihmettelyyn, hieman mystisesti: toiset ovat koristeita, toisella tehdään koristeita :)
      Olen viime vuosina / kuukausina käynyt aika harvoin kirpparilla. Ehkä olen tullut just siihen tulokseen, että kotona on jo aika paljon kaikkea ;D

      Poista
  15. Kivat kirppislöydöt ja wau! punainen kaappi onkin kuin puhelinkoppi. En ole koskaan nähnyt samanlaista.
    Floro kukkasen kera niin soma.
    Ja miten söpis menopeli ja innokas kuskikin🥰
    Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole minullekaan tullut tuollaista kaappia ennen vastaan. En tiedä, onko alunperin ollut tuollainen, vai onko joku jotenkin tuunaillut sen tuollaiseksi.
      Kuski ilahtui ikihyviksi :) Aurinkoa taitaa nyt olla tarjolla ! Hienoa :)

      Poista
  16. Oli ihan pakko googlettaa tuo kaappi. :) Siis ruotsalaisen Tenzon ja erilaisia kalusteita on vaikka minkä värisiä. On se pirteän näköinen. Kerro sitten jos päätit hankkia sen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se on ihan joku merkkikaappi. Ompa persoonallinen tuote. Voi kun olisi paikka sille.

      Poista
  17. Auto on kyllä kieltämättä upea ja monipuolisilla ominaisuuksilla varustettu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!