maanantai 4. maaliskuuta 2024

Teneriffa

Jostain on aloitettava, kun kerran haaveilin tästä matkasta jutun kirjoittavani 😋Mieheni kanssa olimme viikon Teneriffalla, Costa Adejessa.  Emme ole koskaan ennen matkustaneet noin kauas. Tällä tarkoitan sitä, että lentomatka oli puolet pitempi, kuin aiempiin kaupunkilomakohteisiimme. Sen kyllä tunsi takapuolessa.  Hyvin olimme television ääressä treenanneet, sillä istuminen sujui hyvin.  Huomasin myös kotihoitotyössä koulutetun virtsarakkoni kestävän hyvin pitkiä pissaamattomia välejä 😂

Pakko sanoa, että esitiedoista huolimatta hämmästyin saaren lämpötilaa. Olin toki varannut kesävaatteita mukaan, mutta en ollut uskonut, että mennään ihan hellelukemissa. Kaikki yli 20 astetta ylittävät lämpötilat ovat minulle hellettä ja tällä reisulla pyörittiin 20-29 asteen kieppeillä.  Auringossa oli tietysti tosi lämmintä. Aurinkovoidetta tuli hölvättyä päivittäin tälle pohjoisen kalpeuden kuluttamalle iholle.  Hieman yllätykselliseksi lämpötilan teki se, että lähes joka päivä tuuli enemmän tai vähemmän. 



Hotelli oli hieno. Sokkeloita, rappuja ja käytäviä riitti.  Hissiä käytimme harvoin. Kuljimme mieluummin rappuja siitäkin huolimatta, että päivien aikana tuli käveltyä todella paljon. 


Uima-allasalue oli upea (kun ei ole mitään verrantokohtaa menneisyydestä). Iltaisin ja öisin se oli valaistu.  Alue oli auki n. klo 11-19. Vain kahtena päivänä vietimme muutaman tunnin altaan äärellä  ja tuolloinkin varjoisemmissa paikoissa. Emme ole kumpikaan mitään auringonpalvojia. 


Allasalueella kävelemiseen hommasimme varvastossut. Voi kääk!  Lapsena oli tosi kiva kävellä "lipokkailla". Nyt olivat varvasvälit jo ensimmäisellä kävelyllä apua huutamassa 😂
Alemmasta kuvasta tulee myös mieleen tuo varpaiden kynsien lakkaus. Onko muilla sellaisia ongelmia, että lakkaa on joka paikassa kynsien lisäksi? Varpaatkin ovat siis lakassa, kunnes väri kuluu niistä pois (onneksi nopeammin, kuin kynsistä). 


Hotelli oli tosiaan hieno ja hyvällä paikalla näköaloja ja vuorien läheisyyttä ajatellen.  Kääntöpuolena oli sitten se, että joka  ikinen päivä, ainakin kerran, laskeuduimme jyrkän mäen alas ja hivuttauduimme taas ylös.  Mikäli ei kunto kasvanut todella paljon, niin se on ihme.  Nyt voin sanoa, että ihmeiden aika ei olekaan ohi!  😅

Saarella kulkee joka paikassa vesiletkuja, joilla kasveille saadaan vettä. Kuivaa oli, mutta silti vihreää.  Saaren vesi ei ole juomakelpoista.  Viime päivinä onkin uutisoitu maailman vesipulasta ja nämä alueet olivat samalla listalla.  Tosin oppaamme kertoi, että uutisointi on melko yliampuvaa. 


Kaupunki on ennen ollut osa Palma de las Americasia, mutta kaupungin laajennuttua Costa Adeje on erotettu omaksi alueekseen. 
Kaikkialla oli tosi siistiä ja rauhallistakin, jos ei lasketa suurta määrää turisteja rauhattomuudeksi. 



Uimarantoja on saarella todella monta.  Monet käyvät oikeasti paistamassa itseään rannan auringossa.  Onneksi se ei ole pakollista 😂
Monessa rannassa on jonkinlaisia aallonmurtajia.   Veden katsominen on aika maagista. Aalto tuntuu syntyvän vasta vähän ennen rantaa muhkeaksi.  


Päivittäin näki veneiden vetämiä riippuliitäjiä, mutta vuorien kupeissakin näkyi liitäjiä. Voin kertoa salaisuuden: emme käyneet kokeilemassa. 


Saari on syntynyt tulivuorten purkauksista vuosituhansien kuluessa. Sen maaperä on monessa kohdassa karua ja lohkareista. 


Rannan kivet ja hiekka ovat paikoitellen jopa mustia. 
 Suuria aaltoja oltiin taas tähyämässä. Niissä sitä oli nähtävyyttä kerrakseen.  Sisämaassa asuneelle meri tuntuu valtavalle, päättymättömälle.   Tulee mieleen elokuva Piin elämä, jossa poika ja tiikeri ajelehtivat samassa veneessä merellä.  Toinenkin elokuva tulee mieleen saarella järjestettävistä sukellusretkistä.  Elokuvassa pariskunta osallistui tuollaiselle retkelle ja opas unohti heidät mereen.... lopulta hait söivät heidät.   


Alla valtava määrä kivikekoja rannalla.  Emme koonneet omaa torniamme tuohon joukkoon. 


Alla muutama kuva eläintarhassa käynnistämme.  Alla heti ensimmäinen eläin iloisena istuskelemassa.  Harvoin laitan itsestäni kuvia, mutta nyt teen poikkeuksen.  Näette sitten, minkä näköinen tyyppi täällä blogia kirjoittelee.  Pääsin vapaaksi tuolta eläintarhasta pienellä lahjonnalla....


Minä pelkään kaikenlaisia eläimiä, jos ne ovat liian lähellä. Nämä veijarit olivat tilassa, jonka läpi ihmiset kulkivat.  Onneksi pysyivät paikoillaan, niin minäkin pääsin hiippailemaan ohitse. 
Marsujen kanssa en edes halunnut samaan häkkiin. Minulla on niistä kiusallisia kokemuksia. 


Hylkeet ovat aikamoisia veijareita.  Monesti eläintarhan olosuhteet ovat aika karuja eläinten luonnollisia elinoloja ajatellen.  Nämä kaverit kuitenkin näyttivät nauttivan silminnähden päästessään esiintymään hyljeshowssa. ne olivat täysillä mukana kaikissa tempuissa ja yrittivät koko ajan tehdä lisää temppuja. 
Tunnustan, että torkahdin esitystä katsoessa, koska päivä oli kaiken kaikkiaan ollut aika raskas ja aurinko paahtoi. Pääsimme vähäksi aikaa varjoon istumaan. Siitä se sitten lähti....    Esityksen jälkeen jäimme syömään tuon esiintymisalueen viereen ja näimme, kuinka hoitajat ja kouluttajat vielä pelehtivät hylkeiden kanssa.  Hylkeillä olisi riittänyt enemmän virtaa, kuin hoitajilla. 


Tässä kohtaa olin aika peloissani, mutta tuo papukaija oli ihan kiltti. Sen punaisuus heijastuu minuunkin ja näyttää, kuin olisin auringossa kärvähtänyt, mikä ei pidä paikkaansa. 


Eräänä päivänä vuokrasimme auton.  Mies ajoi sujuvasti koko saaren ympäri. Se on niin pieni, että ehdimme pysähdellä monessa paikassa.  Tuulimyllyjä oli runsaasti. 
Maantiet olivat hyvässä kunnossa ja ajokulttuuri melko rauhallista, verrattuna moneen muuhun maahan, jossa on tullut käytyä.  Jopa jalankulkijoille annettiin etuoikeus hyvin monessa paikassa, vaikka se ei ole ollenkaan itsestäänselvyys muualla. 


Kävimme tutustumassa Guimarin pyramidi -alueeseen, jossa oli myös laaja kasvitieteellinen puutarha, sekä myrkkypuutarha. Lisäksi  museot saarien ja ympäröivien alueiden alkuperäiskansoista. 


Mies oli koko ajan sitä mieltä, että nämä on nyt vaan rakennettu tänne, eivätkä ole mitään oikeita pyramideja 😅  
Saarella on ollut kaikkiaan 9 porraspyramidia, joista 6 on enää jäljellä. Pyramidit ovat aikaisintaan peräisin 1800 -luvulta. Eivät siis Egyptin pyramidien kaltaisia, jos  se on kouluajoilta jäänyt verkkokalvoille. 


Näyttelyissä kerrottiin alkuperäiskansojen merenkäynnistä. Asiasta oli aikoinaan kiinnostunut myös tutkimusmatkailija ja etnologi Thor Heyerdahl, jonka rakennelmista ja retkistä tuli aikoinaan ohjelmiakin.  Museossa on myös paljon hänen retkistään ja tutkimuksistaan. 
Alla  yhdenlainen kaislavene, jolla kalastajat liikkuivat. 


Alla olevasta veneestä on otettu kuva lähinnä siksi, että osattaisiin veistää mökillekin tuollaiset leipälapioairot. 


Titanicista on paljon kuultu ja nähty, mutta alkuperäinen Titanic taisikin olla vähän toisenlainen! 


Kasveista aion tehdä joskus erillisen jutun, mutta tämä valtava hyönteishotelli ansaitsee oman kuvansa.  Tähän tulee joko isoja hyönteisiä, tai sitten isoja parvia, luulisin.  Alkaa tuntua, että meillä on kotona aika kesyjä pikku pömpeleitä tähän verrattuna. 


Matka jatkui.... auton ikkunasta ehdin napata kuvan paitsi ohi kulkevasta kuorma-autosta, myös Santa Cruzin hienosta maamerkistä, oopperatalosta.  Oopperat jäivät kuulematta, mutta onneksi edes talo tuli kuvaan. 


Auton parkkeeraamisen kanssa ilmeni valtavia ongelmia. Sitkeys palkittiin ja  pääsimme kävelemään vanhaan yliopistokaupunkiin, La Lagunaan, joka toimi saaren pääkaupunkina 1700 -luvulle asti. 
Alla kuva San Cristopal de La Lagunan katedraalista.  Kyseinen herra sattui valloittamaan Teneriffan aikoinaan ja antoi nimensä käyttöön. 
La Lagunan historiallinen keskusta on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1999 alkaen. 





Osoittautui hieman haasteelliseksi löytää takaisin parkkihallille edestakaisen kävelyn jälkeen. 
Matka jatkui Puerto de la Cruziin, jossa kävelimme edestakaisin rannan kävelykatua ja ihastelimme jälleen muhkeita aaltoja. 


Takaisin Costa Adejeen pujottelimme saaren länsireunaa, jossa tie kulki vuorien kupeessa mutkitellen niin, että en näköjään ole uskaltanut ottaa edes yhtään kunnon kuvaa.  Lapsena kiipeiltiin ties minne, eikä koskaan millään lailla heikottanut. Nyt ei tarvitse, kuin nousta jonnekin ylemmäs ja katsoa alas, niin hirvittää.   Tästä tuleekin mieleen retkemme Teide -tulivuorelle, josta kirjoitan myöhemmin erikseen. 

Majapaikastamme pääsi kävellen rantareittiä pitkin Palmas de las Americasiin. Matka oli noin 5 kilometriä yhteen suuntaan.   Yhtenä päivänä kävelimme tuon reitin ja totesimme, että tuolla päin saarta oli paljon vilkkaampaa turistialuetta. 

Näimme kaikenlaisia ihmeitä, kuten rullaluistelevan lehmän. 



Satamassa sekä laivoja, että kaloja.  Vesi on melko kirkasta. 


Katukivetyksen koristeellisuus on aina kuvan arvoinen. 


Oletteko koskaan olleet pakohuoneessa? Minä olen kerran. Tuo Harry Potter -aiheinen pakohuone olisi saattanut olla aika mielenkiintoinen. Englanninkielellä tuskin olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä huoneesta pois, vaikka osaankin monta loitsua. 

En muuten löytänyt minkäänlaista lankakauppaa tai vastaavaa mistään, missä kuljin, vaikka näin erään naisen neulovan markkinakojullaan. 



Tulossa on siis vielä kasviaiheinen postaus ja Teide -tulivuoresta kertova juttu, mikäli jaksatte katsella. 
 

45 kommenttia:

  1. Olisikin kiinnostavaa käydä Kanarialla aikuisena. Mennä juuri katsomaan niitä puutarhoja, historiallisia paikkoja, museoita, tehdä luontokierros, asua tuollaisessa vanhassa kaupungissa. Näkisi vähän toisenlaista puolta. Eipä silti, kyllähän lapselle Teneriffa oli kiinnostava ja kaikki niin erilaista kuin kotona. Ja oli siinä joitakin retkiä.
    Teidän hotelli näyttää kyllä todella kivalta! Ja varmaan kunto koheni silmissä. Sinä kyllä teet tosi fyysistä työtä, mutta eipä tämä Suomen talvikausi mitenkään muuten innosta liikuntasuorituksiin. Ja sitten tuollainen rinteiden kapuaminen!
    Huh, minuakaan ei saisi sukellusretkelle. Jo uima-altaassa sukeltaminen ahdistaa. Se leffa on karmea ja tietääkseni se vielä perustuu tositapahtumaan. Apua!
    Venemuseo vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Onneksi kaislavenekuvassa on ihmisiä mittakaavana, muuten ei ollenkaan tajuaisi, miten valtava tuo vene on! Leipälapioairot ovat vähän oudot. Nuo tapitkin päissä, eihän ne ole kovin käytännöllisiä. Voisin kuvitella, että niitä on käytetty melana, yksi yhdellä puolella venettä ja toinen tyyppi toisella laidalla?
    Miksiköhän vesi ei kelpaa juomiseen? Vulkaanisen maaperän takia? Liikaa rikkiä tms?
    Kiva, että tulee vielä postauksia juuri noista kiinnostavista aiheista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autoilu avarsi saaren kokoa ja näköä hyvin. Saari on yllättävän pieni piste keskellä merta. Kävimme vain yhdellä opastetulla retkellä.
      Tuon liikuntasuorituksen jälkeen olenkin sujuvasti tasaillut oloa, ettei pääse tulemaan ylikuntoa ;D
      Se elokuvahan olikin tosiaan tositapahtumiin perustuva! Hui kamalaa! Oli niin ahdistava juttu, että muistan vielä näin pitkän ajan jälkeenkin. Äskettäin tuli telkusta sarja jääkaudesta. Siinä se yksi mies kokeili neanderthal -ihmisten tyyliin valmistamia, pyöreitä, nahkavalmisteisia veneitä. Tärkeintä oli saada vene kannettua mukana, mutta tasapainottelu merellä oli varmasti vaarallista, kalastamisesta puhumattakaan.
      Tulossa sekava kasvipostaus ihan sinua ajatellen ;)

      Poista
  2. Kattava kuvaus reissusta, kiitos 🧡 Ihan valtava tuo hyönteishotelli -^_^-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Muhkeaa tekoa. Pitäisi hyönteisten olla tyytyväisiä ;)

      Poista
  3. Nyt iski kyllä kaukokaipuu pahimman kerran. On kyllä ihana paikka ja upeita lomakuvia olet ottanut. Teneriffalla en ole koskaan käynyt.Olisipa siellä näköjään paljon katseltavaa ja ihailtavaa.
    Minun matkani ovat suuntautuneet Benalmadenaan kaksi kertaa, ja sielläkin on eläintarha.
    Kiitos kuvamatkasta. Ihanat tunnelmat kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut minäkään, enkä ole käynyt tuolla sinun käymässäsi paikassa :) Päätös lähtemisestä syntyi n.kuukausi ennen matkaa, joten jännittää ei hirveästi kerennyt. Hämmästyttävintä oli tuo lämpö. Miten jossain voi olla aina kesä. Ei meinaa tajuta, vaikka tietää näin olevan.
      Eläintarhoja taitaa olla vähän kaikkialla. On aika surullista, miten paljon eläimiä kököttää eläintarhoissa, vaikka tarhoja käytetään myös eläinlajien suojeluun ja luontoon palauttamiseen.
      Kuvat ovat omanlaisia. Jokainen näkee ja kokee matkansa vähän eri tavalla. :)

      Poista
  4. Kiitos! Kyllä ne on aina nämä matkakertomukset lukemisen/katsomisen arvoisia. Tuota sinistä merta kyllä tekis mieli nähdä ja kaikkea muutakin uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri on arvoituksellinen ja pelottavakin. Jokaisen matka on erilainen, katsantokannasta riippuen.

      Poista
  5. Minä tykkään Teneriffasta todella paljon. Viimeksi olin juurikin Costa Adejessa, mutta aika lähellä rantaa. Perheen kanssa olemme olleet Costa Adejesta eteenpäin. Siellä ehdottomasti parasta oli jylhä luonto, mahdollisuus kävellä kallioilla ja ihmetellä mitä kaikkea olikaan nousuveden aikaan jäänyt kallionkolojen vesilämpäreisiin. Teneriffan jylhä luonto ja maisemat vetoavat minuun.

    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on niin erilaista, kuin kotipihalla :) Pitää uskaltautua kurottautumaan kauemmas. Ihan virkistävää oli reisussa, vaikka kotiinkin oli kiva palata. Tulivuorella oli todella oudon näköistä kuumaisemaa.

      Poista
  6. Upeaa, erikoista, ihana ilma, eksoottisia näkymiä.
    Lennokkaan näköinen oopperatalo.
    Teillä on ollut mahtavan hieno irtiotto tavallisesta elämästä. 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoit juuri oikein, irtiotto arjesta. Oli tosi kiva taas palata arkeen noiden kokemusten jälkeen, vaikka mukavaa olikin.

      Poista
  7. Mahtava postaus! Hotellinne näyttää tosiaan hienolta ja viihtyisältä. Paljon kiinnostavaa näitte ja koitte. Nuo veneet olivat aika kiinnostavia: kaislavene eksoottinen puikula, mutta soutuvene melkein kuin Suomesta.
    Kiitos kuvastasi, on aina ihanaa nähdä minkä näköinen tyyppi siellä blogia kirjoittelee. 😊
    Kasvipostausta odotan minäkin innolla. 🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikossa ehtii kaikenlaista ja ehtii lepuutellakin :)
      Tuollaisella veneellä en menisi merelle mistään hinnasta! Jostainhan se oli tietysti aloitettava tuo kehittely. Joku menneisyyden Pelle Peloton on keksinyt hienon venetyypin.

      Poista
  8. Kiitos, olipa kiva matkakertomus. En ole käynyt Teneriffalla. Useimmat matkailijat kertovat lähinnä rannasta, lämmöstä ja hotelleista, mutta arvelin siellä olevan alkuperäisiä asukkaita, historiaa ja mielenkiintoista nähtävää, joista nyt kerrotkin. Hienoja rakennuksia, jopa oopperatalo, joka muistuttaa hieman Sydneyn oopperataloa. Aikoinaan tuli telkusta katsottua Thor Heyerdahlin matkadokumentteja. Minulta on mennyt täysin ohi, että hän on käynyt myös Kanarialla. Toki maailman meriä purjehtinut sinnekin on matkannut.
    Odotankin seuraavia postauksiasi. Tulivuori ja kasvit kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yllätyin, että Thor oli käynyt Kanariallakin. En kyllä tuolloin varmaan ihan hahmottanut, missä hän oikeastaan liikkui, kun noita ohjelmia katsoin :)
      Me ei tosiaan olla mitään auringonpalvojia, joten rannat tuli nähtyä vain hieman kauempaa, ohi kulkiessa. Aurinko poltteli ihan riittävästi muutenkin. Järvessä uiminen tuntuu ihan lätäköltä, kun katsoo merenrantaan puskevia, valkopäisiä aaltoja. Itse on niin lukkiutunut omiin maisemiin, että maailmanmeno muualla tuntuu epämääräiseltä. Miltä tuntuisikaan asua Atlantin rannoilla? Olen tyytyväinen siitäkin, että meillä on nuo selkeät vuodenajat, vaikka talvi usein tuntuukin pitkältä.

      Poista
    2. Minäkin tykkään matkaillessa tutustua laajasti nähtävyyksiin, kulttuuriin, ruokaan ja kaikkeen mahdolliseen. Teininä tuli ihan tarpeeksi rannalla maattua. Nykyisin en vaan jaksa olla pitkään auringossa. Meri on hienoa katseltavaa. Uiminen meressä ei ole välttämättä yhtä helppoa kuin järvessä, varsinkaan kovin aaltoilevalla säällä.

      Poista
  9. Kiitos kivasta matkakertomuksesta, melkein kuin olisin ollut itse matkalla, vaikka täällä sitä vain sohvalla neulotaan. TSaukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä neulominen on aina varteenotettava vaihtoehto kaikenlaiselle muulle toiminnalle ;)

      Poista
  10. Voi miten hieno reissu. Ihana valo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava reisu oli :) Hyppy talvesta kesään ja takaisin.

      Poista
  11. Tahtoo Espanjaan! Tosin mieluummin mantereelle kun on lyhempi lentomatka. Mutta oih mikä uima-allas, mikä ihana meri, maisemat, rakennukset.. - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on nii erilaista! Kummallista ajatella, että jotkut asuvat aina tuollaisessa paikassa ja me täällä ;)

      Poista
  12. Ei ollut tästä postauksesta lääkkeeksi matkakuumeeseen; tauti näköjään vain pahenee :-). Mutta tosiaan ihania aurinkoisia kuvia ja paljon ehditte nähdä ja kokea viikon aikana. Olen käynyt Teneriffalla kolmesti mutta tuo Costa Adeje ei kuulosta minulle tutulta.
    Varvastossut on vihoviimeinen kapistus :-) ja muistan miten olin aikoinaan kauhuissani miten nuorempi poika lähti interreilaamaan varvastossuissa eikä muita kenkiä mukana. Palasi kotiin samoilla tossuilla. Nuoruus ja hulluus !
    Eläintarhat on justiinsa sellaisia paikkoja, että on hieno nähdä kaikkia eläimiä joita ei muuten ikinä näkisi, mutta taustalla on myös surua eläinten puolesta kun joutuvat siellä aikaansa viettämään. Tosin hyvin kai niitä pyritään hoitamaan , mutta kun se tärkeä vapaus puuttuu.
    Pitkä lentomatka on minulle nykyisin sellainen kynnyskysymys kun matkustamista mietin. Eikä ainoastaan se lentäminen vaan siitä kun sulkee kotioven siihen kun avaa kohteessa hotellin oven on yleensä pitkä , väsyttävä ja hermoja kuluttava ajanjakso. Mutta siitäkin huolimatta minusta ainakin jokainen matka on ollut vaivan väärtti.
    Lisäkertomusta ja kuvia odotellessa :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me päätettiin tämä reisu vasta kuukautta ennen lähtöä. Mietittiin, että mennäänkö mökille, vai Kanarialle ;D Päätettiin mennä Kanarialle, kun viime vuoden lomapäivät kuluivat mökillä ilman minkäänlaisia reisuja.
      Adeje onkin uusinta aluetta, vaikka eihän sitä täältä käsin matkaa tilatessa niin hahmota.
      ;D Varvastossuissa maailmalle ja takaisin ;D Kyllä ne minunkin muistin mukaan lapsena oli ihan hyvät kengät, vaan toisin on nyt.
      Lentomatka tuntui tosiaan pitkältä. Ihmettelen, miten lapsiperheet onnistuivat lennon läpi käymisessä. Pieniä lapsia oli mukana. Varmasti vanhemmat olivat ainakin yhtä väsyneitä matkan päättyessä, kuin lapsetkin.

      Poista
  13. Kiitän minäkin! Enkä minäkään ole käynyt Teneriffalla. Äidin ystävätär vietti siellä ennen aikaa talvisin, ei enää. En muuten ole käynyt koskaan Espanjassa, mikä mielestäni on outoa. Palaan lukemaan postauksen uudestaan, koska juuri suihkusta tulleilla aamusilmillä...
    Täällä ainakin on aurinkoinen aamu - samaa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko täälläkin "porottaa" aamupalapöytään...pistän kaihtimet kiinni ;D En tykkää, kun paistaa silmään.

      Poista
  14. Oi, että ihana lämpöä hellivä loma teillä onkin ollut.
    Maisemat suoranaisesti houkuttelevat luokseen. Ihana meri, vihreys ja vehreys.
    Hih hauskoja nuo pitkähäntä elukat.
    Kyllä loma aina piristää ja katkaisee arjen kiireen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalle oli kiva lähteä, mutta kotiinkin oli kiva palata ;D Lämpöä ei meinannut järki ottaa vastaan. Liian iso hyppy kylmästä lämpimään. Voiko tosiaan laittaa sortsit ja T-paidan, kun aamulla tuli laitettua farkut ja fleecetakki ;D

      Poista
  15. Ihana matkakertomus : ) Muinoin käynyt Americasissa ja Los Christianoksessa, samaa kapunkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet sitten jo ihan Teneriffa -konkari :) Minulla tämä oli eka kerta. Mukava varmaan katsoa kuvia, jotka ovat jostain, jossa on (melkein) käynyt.

      Poista
  16. Olipa kiva lukea Teneriffan matkastanne. Itse kävimme Puerto de la Cruzissa 2008. Teidellä, Mascan kylässä ja Loro Parkin eläinpuistossa käynnit ovat jääneet matkasta erityisesti mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teide oli aivan uskomaton kokemus. Siksi se ansaitseekin ihan oman postauksensa. Nyt olen käynyt Etnalla, Vesuviuksella ja Teidellä :) Ei ollut mitenkään aikomus näitä kaikkia bongailla. Vahinkoja sattuu.

      Poista
  17. Ihanaa, että lomanne onnistui. Kiva lukea matkakertomuksia, olla kuin siivellä samalla reissulla 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin meni loma. Migreeni olisi voinut pilata loman ihan tosissaan, mutta onneksi vain lopuksi kiristeli. Moni matkustaa sellaisiin paikkoihin, joihin en itse ikinä uskaltautuisi, mutta Teneriffalla on moni varmaan käynytkin. Jokainen näkee asioita vähän eri tavalla.

      Poista
  18. Teidän matka oli ilmeisen onnistunut, vaihtelu virkistää. Muistan, että lapsenakin oli varpaan välit aluksi arat, kun kesällä otti varvas sandaalit käyttöön, mutta jalat tottui niihin nopsaan. Rullaluisteleva lehmä on vähän isompi ihme kuin rullaluisteleva presidentti. Enkä nyt puhu luistelijan koosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en muista lapsuudesta tuota varvasvälien hellyyttä ollenkaan. Ihan hyvin meni matka. Nyt voi taas hyvillä mielin jumittaa kesän mökillä ja mökkihöperöityä oikein kunnolla ;D

      Poista
  19. Leipälapiosoutimet! Eikä yhtään lankakauppaa??? Entäs kissoja???

    Käytiin Vanhan herran kanssa Teneriffalla, kun oltiin 7 päivän Kanarian saarten risteilyllä. Siitä on jo monta vuotta, mutta sinne menisin kyllä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki bongatut kissat pääsivät jo ensimmäiseen lyhennelmäpostaukseen :) Olisin ostanut jotain lankaa tuliaisiksi, mutta kun ei, niin ei.
      Me ei menty edes miniristeilyille bongailemaan delfiinejä, ja valaksia, kun pelättiin auringon polttavan meidät poroiksi ;)

      Poista
  20. Kiitos kuvamatkasta Teneriffalle, jossa en ole käynyt. Paljon ehditte viikon aikana nähdä ja kokea, vanhaa ja uutta, rakennuksia ja eläimiä. Meillä on ulkomaanmatkustelu jotenkin jäänyt koronan jalkoihin jos Tukholmaa tai Tallinnaa ei lasketa ulkomaiksi. Pitäisi varmaan terästäytyä ja katsoa vähän aidan ylikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksipä sitä lähtisi, jos viihtyy kotona :) Minä vietin viime kesänä niin paljon aikaa mökillä yksikseni, että oli ihan vaikea tulla ihmisten ilmoille ;D

      Poista
  21. Kiitos upeasta kuvamatkasta ja muutoinkin monipuolisia kohteita löysitte... tuo papukaija-kuva näyttää ihan samalta, kuin meidän lapsista otettu joskus liki 30-vuotta sitten... ei ne papukaijat liene ihan niin pitkäikäisiä...
    Ihana iloinen Sartsa-lomalainen oli myös niin-niin kiva nähdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä varmasti oli se sama papukaija! Tämähän on erikoistunut valokuvaukseen ;)
      Välillä tuli sitä mäkeä kiivetessä sellainen tunne, että mehän ollaan ihan niin kuin kapuamassa, eikä kuitenkaan sinne päinkään ;)

      Poista
  22. Mukava ja onnistunut reissu kuulostaa olleen! Myrkkypuutarha ei kuulosta kovin houkuttelevalta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoisinta oli, että myrkkypuutarhakierroksen viimeisenä oli hautakivi, jossa luki, että joku oli jotain kasvia nauttinut ja näin kävi. Ei ehkä ollut ihan aito hauta, mutta demonstraatio kuitenkin :) Kai niissä myrkyllisissäkin on jotain, joista voi pienissä määrin käyttää hyötykäyttöön.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!