keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Kietaisuhuivi

 

Taikasana "osaatko" kuulostaa aina haasteelta 😅 Haasteet sopivassa määrin ovat aina mukavia. Toki tunnistan omat rajani, enkä ala mahdottomuuksia yrittämään.   


Sain kuvan ja videon, jossa tätä huivia puettiin päälle.  Pelkkä pukeminen näytti monimutkaiselta ja huivin kokoa sovitellessani piti vielä katsoa, että miten tämä nyt menikään. 

Olisin  halunnut linkittää tuon pukeutumisvideon tähän, mutta ei se nyt löydy mistään, mihin saisin linkin. Huivin/boleron nimi on Wrapped up in cables sweater scarf.  OHJE LÖYTYY MAKSULLISENA RAVELRYSTÄ.
Pitsi- ja palmikkokuvioinen huivi on yhtä pitkää pötköä ja resorihihat ovat kiinni päissä. 



Huivi kiedotaan takaa ristiin ja laitetaan sitä kautta kädet hihoihin.  Asetteluni jäi nyt näköjään vähän laiskasti tuohon taakse, kun oli kiirus kuvata. 


Pituutta huiville tuli lopulta 260cm ja painoa 565 grammaa. Mittaus tuotti tietysti omia haasteitaan ruuhkaisen ilmapiirin takia.  Pitkä muoto suorastaan kutsui jonoon asettuvia kissoja, ennen kuin kuvaa edes sai otettua. 


Alla näkyy huivi koonaisuudessaan.  Valmista huivia  höyrytin varovasti kostean läpi, jotta sain pitsiosuuden hieman avautumaan. 


Lanka ei ole samaa kuin ohjeessa. En tiedä, mistä sellaista olisi edes saanut. Keskityin löytämään langan, joka on oikean väristä ja paksuista, sekä miellyttävää iholle.  Löysin Novitan Syli merino -lankaa. Puikkokoko täsmäsi, mutta tarvittavien jaardien määrä oli hienoinen mysteeri.  Ostin aluksi 10 kerää, mutta jouduin ostamaan vielä kaksi kerää lisää. Onneksi löytyi samaa erää.  Juuri tuon langan riittävyyden vuoksi neuloin heti alkuun molemmat hihat. Jäljelle jäävä lanka sai sitten kulua pitsiosaan. Ohjeessa toinen hiha olisi neulottu vasta lopuksi. 

Lanka oli pehmeää ja pieniä lankalenkkejä meinasi jäädä silloin tällöin. Hihaa tehdessä huomasin, että kaukana alempana oli jäänyt ikävä lenkki. En olisi millään halunnut jättää sitä siihen. Purin tuon kyseisen silmukan yläpuolella olevat silmukat ja keräilin ne sitten taas siististi virkkuukoukun kanssa takaisin. Tadaa! Sain lankalenkin katoamaan! 



Ennen tämän neuleen aloittamista olin jo haaveillut, että olisi kiva  neuloa välillä jotain muuta, kuin sukkia. Tämän jälkeen oli ilo palata taas sukkiin 😅
Oli kiva myös huomata, että englanninkielinen ohje aukeni melko sujuvasti. Tämän työn jälkeen palmikko on minulle aina kaapeli.  Aluksi hämmennyin tuosta kaapelin ohjeesta. Suomenkielisissä ohjeissa neuvotaan aina ottamaan esim. 4 silmukkaa apupuikolle eteen tai taakse.  Tässä ohjeessa sanottiin vain, että kaapeli 8 eteen tai taakse.  Siitä piti sitten ymmärtää, että tuosta määrästä puolet siirtyy eteen tai taakse. Kokeilemalla onnistui.  
Ohjeessa on sekä tekstimuotoinen, että kuvallinen ruudukko-ohje.  
Olipas mukava saada tämä valmiiksi ja selvästi "osasin". Tuli  sekin todistettua 😂

Heipat taas juuri Sinulle! 

44 kommenttia:

  1. Huh mikä ohje ja hyvin osasit . Lanka on kauniin väristä mutta harmillista kun merinovilla on niin kallista .
    Kyllä kisujen pitää tarkistaa minkä verran on jo tehty .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje ei lopulta ollut vaikea. Nurja kerros toistui aina samanlaisena (vaikka menikin jonkin aikaa, ennen kuin sen tajusin ;D ). Lankojen hinnat nousee koko ajan. Merino ei tosiaan ole halvimmasta päästä.

      Poista
  2. Onpas mielenkiintoinen kissakaapeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattia taitaa olla kissojen omaisuutta, ainakin siitä päätellen, miten ne heti omivat kaiken, mitä sinne laitetaan :)

      Poista
  3. Onpa kaunis vaate. Vähän enemmän kuin huivi mutta ei aivan puserokaan. Ja sitä voi näköjään pitää kummin päin tahtoo. Minä pitäisin kietaisuosan etupuolella, mutta käy tosiaan kummin päin vain.
    Pitäähän kissojen toki testata, että laatu on priimaa! t.Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän minulle tullut mieleenkään kokeilla tuota toisin päin, kun kerran ohjeessa oli näin päin ;) No aina oppii. Nyt jäin tosin miettimään, miten ne kädet sitten sinne laittaisin. Pitäisi päästä kokeilemaan!

      Poista
  4. Juuri tuota ohjetta minäkin olen katsellut, että neuloisin. Jossain, varmaan instassa, näin kuvan syksyllä. Otin sen, ja saman suunnittelijan muita vastaavia ohjeista ravelryn suosikkeihin talteen. Malli on hauska, koska sen voi pukea kummin päin vaan. Valitsemasi lanka on kauniin väristä, ja näyttääkin pehmeältä. T:Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ollut tätä ennen nähnytkään. Kävin katsomassa tuon suunnittelijan neuleita ja niistä monet olivat kivan erikoisia. Nyt vaan pitäisi saada jostain aikaa, että pääsisi neulomaan nekin ;)
      Ajattelin, että teen ensin tällaisella langalla ja jos joskus teen tämän mallin uudelleen, voin kokeilla jotain muuta lankaa. Ensimmäisen kerran neulottu versio on aina jonkinlainen prototyyppi.

      Poista
  5. Kaunis malli. Ihailin myös tämän nähtyäni, että olispa jollain tarvetta.
    Hyvä ja laadukas lanka on pitkäikäinen ja miellyttävä pitää paljaallakin iholla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aloin jo heti keksiä, kenellä olisi tarvetta, mutta en tiedä, viitsinkö heti alkaa uutta neulomaan. Jonkin verran meni kuitenkin aikaa. Isot puikot tosin olivat avuksi :)

      Poista
  6. Voi että miten ihania palmikoita ja kiva ja lämmittävä malli muutenkin.
    Tietenkin tuollainen pitkä neule saa kissat jonoon, ja jos olisit tehnyt taskun, olisi jo taskussakin käynty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat eivät juurikaan edes katsoneet, että mikä tämä on, vaan asettuivat heti jonoon, kuin ennalta määrättyihin paikkoihin ;D Hätistin välillä pois, että olisin saanut mitattua, mutta palasivat aina takaisin.
      Paksuhko lanka ja isot puikot tekevät muhkeita palmikoita.

      Poista
  7. Voi juku! Olet sinä sitten kätevä emäntä! Hyppysissäsi valmistuu vaikka
    mikä. Kerrassaan upea lopputulos. Kiva asuste!
    Hih! nuo teidän kisulit ovat hengessä mukana. Hauska tuo kuva, jossa makaavat
    käsityön päällä, he ihan kun mittaavat, että nyt on sopivan mittainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vain lukea ja noudattaa ohjeita, joskaan ei koskaan ihan kokonaan. Vähän pitää aina itsekin säätää :)
      Mitatessa tulivat paikalle, kuin olisi etukäteen sovittu, että tulevat siihen ja just tuohon asentoon. Ei auttanut häätää pois, kun palasivat aina takaisin ;)

      Poista
  8. Erikoinen neule, vaikuttaa vaikealta, mutta voi että on kaunis,
    vanhanaikaisen viehättävä, romanttinen, lämpimännäköinen. 💜

    Kissat taas osallistuvat 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä pötköähän tuo lopulta on, kunhan vaan pääsee jyvälle ohjeesta, jossa kuvio toistuu monen monta kertaa. Mallin kohdalla sitä mainostettiin myös esim. morsiuspuvun päälle.
      Ilman kissoja on turha yrittää mitään ;D

      Poista
  9. Onpa mielenkiintoinen malli! Luulin ensin, että huivi on pyöreä yhtenäinen vähän kuin pontso, jonka reunoihin on kiinnitetty hihat, mutta selkäpuolen kuvasta idea sitten selvisi. Hyvin onnistui toteutuskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen ja erikoinen. Huomasin Ravelrystä, että ko suunnittelijan malleista monet ovat aika persoonallisia.

      Poista
  10. U.p.e.a.!!! Onneksi laitoit lattialla otetun kuvan, koska ehdin jo kummastella niitä hihoja. Kiinnitin eniten huomioni reunan palmikkoon - mahtavan muhkea! Mulla menisi varmaan tuollaisen tekemiseen (hermojen lisäksi) vuosi. Kissajuna on söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Moni on sanonut samaa, kun olen kuvaa näyttänyt. Vasta suoran pötkön näkeminen avasi koko jutun. Paksu lanka ja paksut puikot , siinäpä muhkeiden palmikoiden salaisuus. Helpompaakin neuloa, kuin pienillä puikoilla.

      Poista
  11. Jännä idea ja kauniisti toteutettu huivi!
    "Kissat mittaamassa" on kuitenkin paras kuva. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kissoja yrittää houkutella johonkin kuvaan, ei tule mitään, mutta silloin ollaan kärppänä paikalla, kun ei tarvisi ;D
      Huivissa osui lankavalinta nappiin, vaikka hinta ei ollutkaan paras mahdollinen.

      Poista
  12. Osasit todellakin ja osasit myös pukea pötkylän päällesi. En ensimmäisten kuvien jälkeen ymmärtänyt minkä muotoinen vaate on ja yllätyin todella, kun ilmeni, että se on pitkä pötkö. Hauska huivi, bolero, hihatin, liivi vai miten sitä nimittäisi. Ja supertaidokkaasti toteutettu kaapeli!
    Olen myös huomannut, että englanninkielisissä ohjeissa palmikko on cable stich. Hassu juttu, kun hiuksissa (ehkä pullassakin) olevalle palmikolle on oma sanansa. Eivät ole hoksanneet käyttää sitä. Ehkä miettivät sellaista ennenvanhaista puhelimenjohtoa ja siitä on tullut cable.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei uskoisi, että suoraan kaistaleeseen pukeutuminen voi olla näin mutkikasta ;D
      Sopiva lanka ja paksut puikot aikaansaavat paksun kaapelin. Aluksi tuo englantilaisen sanaston kääntäminen tuntui rasittavalta, vaikka moni sana oli jo ennestään tuttukin. Olisi tehnyt mieli käydä heti vaan neulomaan, mutta ilmenikin hidaste käännösten muodossa ;) Kärsivällisyyttä taas selvästi koeteltiin. Kannatti kuitenkin.

      Poista
  13. Hitsin hieno😄👍

    VastaaPoista
  14. On kyllä sairaan hieno :-). Kaunis palmikko ja myös tuo pitsikuvio ja värikin osuu minusta ihan nappiin. Väsään itse parhaillaan 7.5 puikoilla palmikkoneuletta puuvillamerinolangasta ja ihan hirvittää langan menekki jos vertaa vaikka seiska veikaan tai nalleen. Tuntuu, ettei mikään määrä riitä. Niin ja on hitsin kallistakin.
    Tuosta huivibolerosta tuli heti mieleen lapsuudesta lukunuttu.Sellainen oli jossain vaiheessa muotia ja käytin sellaista paljon kun oli tehty pehmeästä langasta ja oli kiva sujauttaa päälle. Voisi olla nykyäänkin käyttöä ? Mietintämyssyyn....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerä tuntui tosiaan tässäkin hupenevan ihan silmissä, kun kasin puikoilla pisteli menemään. Joskus vaan kaikki loksahtaa kohdalleen jossain käsityössä. Välillä ei tule mitään, vaikka kuinka punnertaa.
      Voiko nykyään pitää lukunuttua, jos ei lue, vaan kuuntelee äänikirjaa? ;) Siinäpä vasta kysymys!

      Poista
  15. Siellä taas kissat niin ihanasti osallistuu. :) Meilläkin on koirat heti kankaiden päällä kävelemässä tai makoilemassa, jos lattialla yrittää niitä ompeluhommia varten piirrellä tai leikellä. Saahan ne toki komennettua pois, jos tarve, mutta on mukavaa, että ne haluaa olla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaiden levittäminen on kuin kutsu eläimille ;D Tässäkin tapauksessa nostin kissat muutaman kerran sivuun, että saisin kuvattua, mutta palasivat aina välittömästi takaisin samaan paikkaan ;D

      Poista
  16. Voi mieletön mikä huivi ja kuinka kaunis!😍😍Olen joskus nähnyt jonkun videon, kun morsian pukee talvella ulkona hääpuvun päälle tällaisen ja silloin myös ihmetellyt, mitenkähän tuo oikein tehdään. No nyt tiedän👍
    Ja ihanat Merri ja Frodo!🤭Olihan se nyt selvä homma, että niitä varten tuo huivi oli levitetty🤣👏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan se sama video, jota yritin tähän linkittää tuloksetta. Huivin käyttäjä on vähän allerginen kissoille... mutta ymmärsi varmaan huivia kysellessään, että täällä kissahautomossa ei synny kissankarvattomia neuleita ;)

      Poista
  17. Kudoit sitten junan Merrille ja Frodolle... mutta heilautitkin sen sitten olallesi... a-jai-ja-jai!!

    VastaaPoista
  18. Nyt on mahtava huivi! Ei ihme, että kissojenkin piti päästä kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat eivät taida valikoida, vaan kaikki kelpaa ;)

      Poista
  19. Onpa jännä huivin ja villapuseron yhdistelmä,ja kissojenkin mieleen🐈🐈.Kaunista viikonloppua💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! Onhan tämä vähän vaihtelua villasukkiin :)

      Poista
  20. Jopas on upea huivi ja hihatin! En tiedä onko edes tuollaista sanaa kuin hihatin :)
    Täytyy todeta, että paras kuva kuitenkin on kun kissat istuvat huivin päällä!

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hihatin on ihan oikea sana, ainakin minun mielestäni :) Pitää ehkä tehdä kissoille oma hihatin :)

      Poista
  21. Hauska hihatin! Pitääpä laittaa malli muistiin, jos vaikka tulis joskus neulottua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä, jos löytyy käyttäjä :) Voisin ehkä käyttää itsekin, mutta nyt ei huvita heti perään neuloa uudestaan :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!