maanantai 4. huhtikuuta 2022

Neu - lei - kis

 Neuleita, leivontaa, kissakuvia.  Jutut ovat yhtä poukkoilevia, kuin ajatuksetkin tällä hetkellä 😂


Useimmiten tulee neulottua lähelle omaa kokoa olevia sukkia, eli n.38.  Tässä  syntyivät poikkeuksellisesti sukat miehen kokoa, 42. Niitä ei koskaan tunnu olevan valmiina.  Vähään aikaan ei ole ollut yhtään mallia, joista olisi heti tullut tunne, että tämä on tehtävä. Niinpä tämäkin malli valikoitui aivan sattumanvaraisesti Novita 3/2021 -lehdestä. Viimeaikainen ajatus on ollut ainoastaan, että ei pitkävartisia sukkia.  Näissäkin olen oikeastaan ottanut vain varren mallia ohjeesta ja loput sitten neulonut omin päin. 
Minusta tuo kuvio on oikeastaan aika hieno. Onhan näillä nimikin: Juuri -kirjoneulesukat. Suunnittelija on Ronja Hakalehto. Lanka on Nallea ja kulutus 100g. Puikot kokoa 3. 


Varoituksen sananen meille, jotka käytämme ajoittain valmisruokia eväänä tai muutoin: 


Tästä päästään leipomiseen, joka lähti käyntiin oikeastaan aivan puun takaa. Oli tarkoitus tehdä lihapullia, jotka nekin meinasivat jäädä tekemättä innottomuuden puuskassa.  Sitten tuli toinen, vielä rasittavampi asia, kuin ruuanlaitto: kaapissa tai pakastimessa ei ollut yhtään hiivaleipää ja olisi pitänyt lähteä kauppaan...     Siinä meni raja!  Teen sitten sämpylöitä. Samalla kun lämmittää uunin, syntyisivät ne lihapullatkin sitten.    Kuka nyt pelkkiä ruokia haluaa? Eikö mitään makeaa?  Kuivakku, johon sain upotettua mustikoita!    En ole oikeastaan mikään kuivakakkujen ystävä. Taatelikakku on melkeinpä ainoa josta tykkään.  Tämä oli suorastaan yllätys, miten hyvää tuli!   Muistelin joskus tehneeni vastaavanlaisen, mutta ohjetta ei  ihan heti tullut mieleen.  Netistä sitten vaan selailemalla löysin TÄMÄN.  En tehnyt mitään tiikerimäistä kakkua, vaan sekoitin sulatetut mustikat mehuineen muuten valmiiseen taikinaan.  Tein taikinan myös 1,5 -kertaisena.  Hyvin kohosi uunissa ja säilyi kosteana vielä paistamisenkin jälkeen. 

Sämpylät syntyivät sitä-sun-tätä -ohjeella ja hiivaleipäjauhoilla. 


Loppuun vielä Maia -kissan terveiset. 
Joskus on olo hieman alakuloinen....


... ja toisinaan voi vähän jekkuilla!


Kevät sai taas takapakkia lumisateen myötä.   

Hoitajien lakko pyörii edelleen tiiviisti mielessä.  Toivon isolla Teellä, että jotain positiivista oikeasti saataisiin aikaan ja alasta tulisi vetovoimaisempi. 

35 kommenttia:

  1. Kauniskuvioiset sukat ja herkullisen näköisiä kakkuja ja sämpylöitä. Onkohan Maiakin hieman alakuloinen nyt vallitsevasta säästä. Ilme on ainakin paljonpuhuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä "ilmeikkyys" tai oikeammin ilmeettömyys on Maialla jatkuvaa ;D Se näyttää usein ihan mököttävältä. Välillä oikein hämmästyy, miten se yht´äkkiä saa itseensä vauhtia.

      Poista
  2. Sukat on todella kauniit sopii miesten sukkakuvioksi hyvin. Minäkin leivoin tänään kukkosia piti ensin tehdä sämpylöitä myös mutta huomasin että maito menee juuri vanhaksi joten se piti käyttää ja tein puuron ja kukkosten tekoon. Hyvänkokoinen kakku ja herkullisen näköinen. Minunkin pitäisi kokeilla kun noita mustikoita on minullakin reilusti. Itse tehdyt lihapullat on herkkua. Minä teenkin sitten kun aloitan niin vähän reilummin kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kukkosia? En ole koskaan tehnyt :) Hienoa, kun saa kaapissa seisovia ruokatarpeita hyödylliseen käyttöön ennen kuin menevät pilalle.
      Vielä olisi mustikoita minullakin. Marjojen käyttö jotenkin seisahtuu aina välillä, kunnes taas havahtuu, että vieläkö täällä on näitä näin paljon.

      Poista
  3. Onpa kiva malli nuo Juuri-sukat. Pitää katsoa lehdestä tarkemmin. Miesten malleja on aivan liian vähän. Aivan kuin miehet eivät sukkia tarvitsisi.
    Minä olen kuule sitten niin kateellinen kaikille, jotka osaavat leipoa sämpylöitä. Makeista kakuista en niin välitä, mutta sämpylöitä haluaisin oppia leipomaan. Toinen toive on karjalanpiirakat. Nekin haluaisin oppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain olisi aina kiva neuloa, mutta houkuttelevat mallit eivät nyt oikein päädy tajuntaani. Nämäkin löytyivät ihan vaan selaillen. Ei se mikään turha selailu ollut. Kuvio valkeni kokonaisuudessaan vasta neuloen.
      Mikäs siinä sämpylöissä nyt on? Tosin minulla on pullaongelma ;D Karjalanpiirakoita tehtiin jo koulun köksäntunnilla 7 -luokalla. Siitä lähtien olen niitä aina joskus väsäillyt.

      Poista
  4. Hienot sukat. Oli tarkoitus kutoa sukat nyt talvella,mutta en sitten saanutkaan sitä aikaiseksi. Olisi pitänyt oppia sukkien teko ihan alusta, YOuTuben avulla,mutta ensi talvena sitten, lämpimällä ei niin tee mieli kutoa-
    Herkullisen näköinen kakku ja sämpylät, itse tehty on aina hvyää.
    Toivottavasti tuo takatalvi ei teillä kauan kestä ja kevät voi jatkaa etenemistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sinulla on tavoite ensi talvelle :)
      Täällä on tänään sellainen keli, että oksat pois! Lunta tulee minkä ehtii ja tuuli puuskissa kovaa. Lunta on luvassa jopa 30 cm! Ja edelllisiäkin on vielä ihan kinoksittain pihalla. Ei tarvi sitten haravoimaan ainakaan käydä ;)

      Poista
  5. Tyylikkäät sukat, sellainen perinteisen näköinen kuvio. Nyt on valmistunut varsinaisia herkkuja, nam! Olen viime aikoina innostunut leipomaan pikkuleipiä, ne on mukavia pieniä makeita paloja kahvilla. Tai tiedä sitten siitä pienuudesta, jos syö kuitenkin useamman kerralla, kuten ite teen. Mies jo kysyikin, mikä minun on tullut kun jo neljäs pikkuleipäresepti tuli testattua. Kai sitä nyt ihminen innostua saa. Edes kerran eläissään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulee tosiaan mieleen joku perinteinen kuviomalli.
      Meillä jos on jotkut pippalot, joihin pitäisi jotain tarjottavaa leipoa, enkä millään keksi mitä, niin aloitan aina pipareista. Siitä se sitten laajenee muihin leipomuksiin. Piparit ovat kuin lähtölaskenta :) Kerran tein yhden lapsen rippijuhliin piparibaarin, oli ainakin 7 lajia pipareita pöydässä.

      Poista
  6. Namm, mikä kakku ja sämpylät! Minäkin ostin jauhopussin, josko iskis leipomisinto. Ainakin vappumunkit, muuten kuuluu nurinaa monesta suusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkkeja tuskin tulee tehtyä, kun ei ole enää lapsia talossa. Luulen, että me aikuiset saadaan niitä jossain muualla kuitenkin :) Minäkin ostin vähän aikaa sitten tuon hiivaleipäjauhopussin maatilatorilta, kun ajattelin, että tulisi leivottua välillä jotain terveellisempääkin, muulla kuin vehnäjauhoilla. En tiedä miten paljon sitä terveyseroa nyt sitten tuli ;)

      Poista
  7. Aivan huikea räntäsade!
    Miellyttävä kuvio sukissa. Kuten tuolla jo mainittiin, niin tuntuu, että miesten sukkiin on liian vähän malleja. Noista tykkään!
    "Jotkut" ne saa leivottua - jotkut toiset ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! 30cm luvattu luntakin tänne. Myrskytuuli puuskissa nyt 14, illalla jopa 19m/s.
      Sullahan sitä pitsaa ja ruokaa syntyy ihan KOKO ajan ;D Täällä vedellään sitten noita pahvirasioita ;D No eilen tein salaattia kaupan ruuan keralle. Tosin siinäkin oli se salaattiosuus pussista... Kaupassa on siinä palvelutiskillä ihan sairaan hyvää kana-riisi -tai kana-nuudeliruokaa. Tiski oli illalla jo kiinni, mutta loput ruuat oli rasioissa -30prossaa alessa, joten mukaan lähti taas.

      Poista
  8. Minun on pitkään tehnyt mieli itseleivottuja sämpylöitä. On vaan kiire sekä laiskuun vaivannut niin paljon, että ei ole vielä sämpylöistä tietoakaan. Täytyy yrittää jollain pikkupalkkiolla rekrytoida joku pojista hommiin ;)

    Minulla on ilme kuin Maialla, kun olen katsellut eilen ja tänään tuota lumi- ja räntäsadetta. Minä olisin jo valmis kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsetehdyt sämpylät on hyviä, jos syö melko nopeasti ne pois, mutta pakkasen jälkeen ne ei sitten enää ole niin kivoja, syystä tai toisesta. Pakkanen kai sitkistää ne ;) Mietin aluksi, että viitsinkö pyöritellä sämpylöiksi, vai teenkö pari rieskaa. Tuntui lopulta samalta vaivalta. Välillä en edes pyörittele, vaan laitan pellille möykkyjä. Ihan sämpylöitä niistäkin tulee ;)
      Nythän se vasta kelit lykkäsi tälle päivälle! Minä olen kyllä iloinen siitäkin vähästä, että ei tarvitse haravoida ;D

      Poista
  9. Pidän tuosta sukan kuviosta. Hyviä leivonnaisia ja söpö kisuli. - Lunta sataa ja tuulee täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin se on tosi kaunis ja selkeä :)
      Niin paljon tuli lunta, että auto on jumissa pihalla...

      Poista
  10. Kivaa "sitä sun tätä". Mulla on vähän ajatukset jumissa eikä blogitekstejä ole nyt syntynyt. Uutta intoa odotellessa on mukava lueskella muiden aikaansaannoksista. Toivotaan, että keli paranisi. Ihan hirveä sää täälläkin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi putosi kokonaisuudessaan maahan ja sade loppui. Nyt on kunnon hanki taas pihatielläkin. Pitää ehkä sitkeästi vaan varttua, että aurinko sulattaa ne ;)

      Poista
  11. Maria kissalla tainnut olla vähän kevätmasennusta ilmeestä päätellen =)
    Kaunis kuvio sukissa, mutta helpollahan sinä pääset kokojen suhteen. Minulla omakin on jo 40 ja kysytyin miestensukka 45-46. Niitä joutuukin päkertämään vähän pitempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maia -kissan kevätmasennus on ympärivuotista ;D Sen perusilme on tuollainen.
      Ajattelin jo tätä kirjoittaessa, että eihän tuo 42 ole hirveän suuri miesten sukkakoossakaan :) Viime vuoden lopulla tein yhdet neljävitoset, mutta isoille sukille ei lähipiirissä oikein ole ollut tarvetta. Isoja on myös vaikea hahmottaa oikeaan kokoon, kun ei ole sovitusjalkaa. Kerran tein yhdet ihan mielettömän isot, kun pyydettiin neljäkutosia ja pyytäjä meinasi kuolla nauruun, kun kävin välillä näyttämässä, että joko riittää ;D

      Poista
  12. Näyttävä ja selkeä toistuva kuvio.

    VastaaPoista
  13. Frodo kävi äsken kastraatiossa ja Merri on ihan ihmeissään, kun toinen vaan nukkuu sohvalla oudon hajuisena.

    VastaaPoista
  14. Jopa onkin hieno kuvia sukissa! <3 Edellisestä postauksesta tajusin, että mullahan on uusin Novitan lehti kokonaan lukematta, tai siis selaamatta. Missähän se edes on?!

    Maia ei ole ollenkaan yhtä ilmeikäs kuin Merri... Ei ole Merrin voittanutta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lehteä etsimään, vai joko se löytyi? Nalle kaipaa lisää lämmikettä! :) Anteeksi... nyt voit siirtyä isompiin neueisiin.
      Maialla on vain tuo yksi ilme. Se ei voi perusilmeelleen mitään ;) Tai no, onhan se välillä vähän äreämmmän näköinen kuin taas toisella kertaa.

      Poista
  15. Ihanat sukat ja herkullisia leivonnaisia. Samalla uuninlämmöllä kannattaakin leipoa ja kokata enemmän. Tämähän opetettiin jo koulussa ja lapsena kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä opetettiin. Meillä oli sellainenkin ope, että sen mottona oli "nollallakin voi paistaa". Ymmärrän kyllä pointin, mutta hän kulki meidän jäljessä kääntelemässä oman mielensä mukaan virtoja nollille ;)

      Poista
  16. Kaunis ja ajaton kuvio sekä värimaailma sukissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajaton on oikea määrite minustakin. Värit valikoituvat miesten värimaailmaa ja lankavarastoni värejä ja määriä ajatellen. Kerrankin osui kohdilleen :)

      Poista
  17. Ihana kuvio sukissa ja nam miten herkullisen näköinen kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakusta tuli hyvä kai siksi, että en ollut yhtään suunnitellut sitä tekeväni. Suunnitelluista leipomisista tulee usein susia jo syntyessään ;)

      Poista
  18. Nämä sukatpa ovat kivat, kiitos vinkistä, kun juuri tässä mietin, että minkälaiset sukat pistäisin puikoille... Miesten sukat tietenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sattuman kaupalla minäkin löysin nämä ja tartuin toimeen. Positiivinen kokeilu 😊

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!