torstai 7. huhtikuuta 2022

Lääkärihoitaja

 


Lääkärihoitaja Merri työssään. Se on ottanut valvovan asennon sohvan läheisyydessä.  Sohvalla makaa sen tärkein potilas, Frodo, joka on lähes sukua sille ja siksi tärkeä.  Härnäilevä pikkuvelikissa on taju kankaalla.  Hengitys kulkee kuitenkin tasaisesti, mikä on tärkeintä. Potilaan silmät ovat auki.
Tilanne eskaloitui pari tuntia sitten, kun Frodo joutui kantorepussa eläinlääkärille ja  kissapoika kastroitiin.  Merri, joka itsekin on poikakissa, ei oikein ymmärrä tuollaisen toimenpiteen päälle....  Aikamoista puoskarointia, se ajattelee ärtyneenä. 
Tehty mikä tehty ja nyt on Frodo nukkunut jo pari tuntia.  Merri on seurannut tilannetta tarkasti ja poistunut vain syömään, vessaan, ulos ja lähi-ihmisen sylittelyyn... kerrankin saa olla rauhassa... hups!  Ajatukset karkailevat, vaikka huoli pikkukissaveljestä on kova. 
Frodo haisee kummalliselta ja tiputtelee pissaa alleen 5-10gtt/ min. Merri komentaa ihmisen laittamaan muovia ja pyyhettä Frodon alle.  
Hetkellisen selän kääntämisen aikana potilas tipahtaa sohvalta!  Se raahautuu metrin päähän lattialle ja tuijottaa tyhjyyteen. Mikä nyt neuvoksi? Tapahtuiko hoitovirhe? Lääkärihoitaja Merri miettii ankarasti ja komentaa taas ihmisen laittamaan pehmikettä lattialle. Suuta kostutetaan vedellä, mutta Frodo on ihan muissa maailmoissa.  Hengitys kulkee edelleen oudoista asennoista huolimatta.  Takapuolesta on tullut vähän verta, joka siivotaan pois. 
Jälleen odotetaan ja annetaan potilaan nukkua.  Uni paras lääke on, kuten  laulussakin sanotaan.  Aikaa kuluu ja Merrille tulee nälkä.  Se menee palvelutiskille ja saa annoksensa.  Samassa henkilökunnan tiloihin raahautuu Frodo, jonka kuulo taitaa olla tajunnan tasosta huolimatta hyvä.  Sille annetaan pieni määrä märkäruokaa, jonka syötyään se on aivan tyytyväinen. Se etsii parasta nukkumapaikkaa ja torkahtelee vähän väliä.  
Lääkärihoitaja Merri toteaa, että potilas alkaa jo hiljalleen ymmärtää ympäristöään. Se on jopa "käväissyt" alakerrassa vessassa, vaikka sinne on raput alas ja jälleen ylös! Mistä löytyi voima tällaiseen liikehtimiseen?? 


Iltaa kohti potilas virkistyy silminnähden.  Se kiipeilee ja hyppii lähes tavalliseen tapaan penkeille ja yrittää jopa Merrin ruokakupille, pöytätasolle, kuten ennenkin.  Ruokaa pyytäessä se pitää huomattavasti pienempää ääntelyä, kuin ennen.  Onko väite äänen tason muuttumisesta näiden operaatioiden jälkeen sittenkin totta, vai urbaani legenda?? 
Illalla vireys on jo painitasolla, mikä ärsyttää lääkärihoitaja Merriä, joka odottaa potilaalta kunnioittavampaa käytöstä aiempien tapahtumien jälkeen.  Potilas on ehkä jotenkin maaninen?  Pitäisikö se nukuttaa uudelleen?
Potilas joutuu jäämään vielä tarkkailuun ja saa nukkua henkilökunnan kanssa samassa sängyssä. Se osoittaa jälleen liikaa kiintymystään lääkärihoitajaansa kohtaan, joka kiusaantuneena siirtyy toisen huoneen sohvalle koko yöksi. 
Aamulla todetaan, että potilas on jo lähes kokonaan parantunut, eikä kanna kaunaa  aiemman onnettomuuden aiheuttajillekaan.  Siitä on tullut aikuinen, kuten isovelikissastaankin. Nyt pitäisi vaan alkaa käyttäytyä sen mukaisesti...


Rauhallista päivänjatkoa! Pitäkää syke sopivalla tasolla ja muistakaa hengittää! 
 Terveisin lääkärihoitajakissa Merri, jonka sanelusta tämä hoitokertomus on kirjoitettu.

35 kommenttia:

  1. Voi toisia! Rapsutukset molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyttä painia jo menevät. Frodo tykkää porkkanasta, jolla se on leikkinyt jo päiväkausia. Se jaksaa juoksuttaa sitä ympäri kämppää edestakaisin ;D Merri katsoo sivistyneesti vierestä, mutta juoksee porkkanan perään, jos minä heitän sen kauemmas. Ei kuitekaan koske siihen.
      Kurjalta tuntui itsekin katsella pikkuista eilen toimenpiteen jälkeen. Onneksi se toipui nopeasti, kuten poikakissat yleensäkin tällaisen jälkeen. Tytöillä on isompi juttu.

      Poista
  2. Voi Merri, olet niin hieno ja taitava! Upeaa, että noin tarkkailit ja diagnosoit ja huolehdit ja komensit. Nyt tuli Frodosta hyvä, ja ehkä ennen pitkää myös järkevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä järkevyydestä en niinkään tiedä... t: Merri

      Poista
  3. Kuka se yhessä yössä aikuseks kasvaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se taitaa olla. Kasvatussarkaa on siis vielä runsain mitoin jäljellä ;)

      Poista
  4. Olipa siinä hieno ja tarkka hoitokertomus! Se on täysiaikaista työtä se lääkärihoitajakissan työ. Ja monta vastuuta ja huolenaihetta. Se maanisuus on kaikkein hurjinta ehkä vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Näkisittepä ne kaikki kohtaukset, joita päivän mittaan näen! Onneksi ollaan kuitenkin täällä neljän seinän sisällä ja tarkkailu onnistuu ilman ylimääräistä lääkitystä. Vähän voi tassulla välillä läppäistä, jos alkaa liikaa päälle käymään. T: Merri

      Poista
  5. Voi teillä ollutkin jännä päivä❤
    Kiitos oli kiva lukea tämä hoitokertomus Merri🐈‍⬛.
    Silityksiä sinne ja onneksi pikkuinen on toipunut hyvin❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frodo ei oikein edes tunnu tajuavan, miten paljon sitä jouduin hoitamaan. Illalla se kävi taas päälle kuin yleinen syyttäjä konsanaan ! t: Merri

      Poista
  6. Heipat ja hännänheilutukset sullekin! t: Merri ja Frodo

    VastaaPoista
  7. Hienoa, että pikkuinen on toipunut hyvin. Operaatiot väsyttävät aina. Onneksi Merri tarkkaili vointia tiiviisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku oli surkeaa. Ennen olen käyttänyt yksityisellä eläinlääkärillä. Nyt päädyin kunnalliseen, kun suosimani yksityinen on suljettuna. Ennen on eläin laskettu kotiin vasta, kun alkaa heräilemään. Nyt päästettiin heti kotiin toipumaan nukkuvana. Onneksi täällä on "roppakaupalla" hoitajia turvana ;)

      Poista
  8. Pikaista toipumista Frodolle:) Ja hienoa että on Merri valvomassa että kaikki sujuu hyvin.Muistan kun edesmennyt Otto kissani leikattiin, ja se oli lähes vuorokauden aika sekava. Rapsutuksia Merrille ja Frodolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltaan mennessä jo olo oli aika hyvä ja nyt ei huomaa menossa enää mitään eroa.
      Täällä sataa vettä oikein kunnolla! Jippii! Lumet saa kyytiä :)

      Poista
  9. Voi sie ihana Merri-lääkäri. <3 Taidat kumminkin pikkuisen tykätä Frodosta. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se aika huolestuttavaa, kun toinen makasi paikallaan hievahtamatta ja silmät kuitenkin auki. Merri käveli melkein sen päältä ihmetellessään ;) Kuljetusreppua piti käydä moneen kertaan haistelemassa, josko sieltä löytyisi syy kaverin tajuttomuuteen.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Ainakin vastuuntuntoinen. Jätti ylimääräiset työt toiselle päivälle, mutta muisti huolehtia myös omasta voinnistaan. Väsynyt ja nälkäinen lääkärihoitajakissa ei jaksa hoitaa toistakaan ;)

      Poista
  11. Merri, sun ammattitaito alalla kuin alalla on huippuluokkaa, jopa "sanleusi"!
    Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri tuossa juuri huomautti, että olin kirjoittanut tuon virtsankarkailun aikamääreen ihan pieleen. Sehän oli tietysti tippoja minuutissa. Piti heti aamusta korjata, ettei tule väärinkäsityksiä.

      Poista
  12. Voi, poloista Frodoa! Onneksi on Merri hoitamassa. Ja onneksi Frodokin on jo toipunut koettelemuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poloiselta se tosiaan näytti. Vieressä vahdittiin sen nukkumista ja kuitenkin se pääsi tippumaan sohvalta ihan pökerryksissään.
      Nyt on taas Merrin koettelemustan aika,kun Frodo on täydessä vauhdissa ;D

      Poista
  13. Ihana hoivaava Merri. Pikkupotilaalle paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin menee jo ja olo vaikuttaa entisenlaiselta😻

      Poista
  14. On se hyvä asia, että Frodolla on ympärillään huolehtivia hoitajia. 😊😊

    VastaaPoista
  15. Tsemppiä Frodo! Hienoa, että sinulla on isoveli, joka valvoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan mahtava tyyppi! Merri on vaan niin vaatimaton 😻

      Poista
  16. Hellyttävä, hyvänmielen kirjoitus :) Hieno juttu, että pieni potilas toipui nopeasti toimenpiteestä! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne! Täällä taas täysi meno päällä. Ainakin Frodon osalta 🐱

      Poista
  17. oohhooh. Siinä sen näkee että joskus yksityinen on parempi, mut ei voi mitään jos se ei oo auki. Mutta hienoa kun on veijari toipunut jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvä palvelu oli täälläkin. itse vaan yllätyin ja oli surku katsella nukutettua kisulia.
      Nyt jo kaikki hyvin taas.

      Poista
  18. Hyvässä hoidossa toipuu nopeasti ❤🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä tietää, että joku läheinen hoitaa, jos sairastuu :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!