perjantai 14. tammikuuta 2022

Satumaisia juttuja

 Toisen Satu -hupparin tekeminen alkoi suoraan kankaiden leikkaamisella, koska kaava oli tehty jo edellistä hupparia varten.  Kaavastahan saa siis ommeltua 6 erilaista paitaa.  Tähän kiinteään huppariin olin varannut tuon mustaharmaan paksumman trikoon/ collegen.  (Trikoo luki siinä kangaspalalaatikon kupeessa, josta tämän otin). 

Kankaiden leikkauksessa oli tietysti mukana Merri, joka ei voi vastustaa lattialle levitettyä kangasta. Se piti ensin testata kaikin puolin: onko kankaassa reikiä (oli yksi!),  onko tarpeeksi lämmin kangas, miten asettuu vartalon ympärille.  Alkuvalmistelujen jälkeen pääsi varsinainen kaavanosien leikkaus käyntiin.  Se sujui helpommin, kuin edellinen huppari, kun osat oli jo kerran sommiteltu ja pyöritelty käsissä. Lisäksi yksivärinen kangas  oli tietysti helpompi leikata, kun ei tarvinnut kohdistaa mitään kuvioita. 



Ompelu sujui samaan tapaan, kuin aiemmassakin paidassa. Hupun kanssa oli enemmän pyörittämistä, koska sen etuosa meni ristiin tuosta edestä, eikä ymmärrys heti herännyt asettelun suhteen.  Yhden kohdan jouduin välillä ratkomaan, mutta lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen!  Tässähän on kaikenlisäksi tuplahuppu, eli hupussa myös vuori, joten etuosassa oli ties kuinka monta kangaskerrosta ihmeteltäväksi.  Tässä, kuten aiemmassakin olisi pitänyt laittaa sirkkarengas tuohon nauhan sisäänmenoaukkoon.  Ensin piti aloittaa kuukeloimalla sirkkarengas.....  Sitten kaivoin esiin epämääräisten neppareideni laatikon, enkä löytänyt yhtään vastaavaa.  Mikä nyt neuvoksi?  Ompelin molempiin huppareihin napinläven tuohon hupun reunaan. Siitä sain narun sisään ja ulos. Ihan toimiva ratkaisu. 


Hupparista tuli ihan kivan näköinen, mutta tukevampi kangas ei antanutkaan siinä määrin periksi, kuin tuo aiempi. Tässä olisi saanut olla vähän leveämmin saumavaroja, jotta hupparista olisi tullut väljempi. 
Uudet kankaathan pitäisi aina pestä ensin, koska ne voivat kutistua. Sitäkään en ole tehnyt.... joten nähtäväksi jää, miten tälle käy. Mikäli tästä vielä pienenee, annan hupparin nuoremmalle ja kapeammalle sukupolvelle. 

Tässä mallissa on muuten aika kiva istuvuus.  Etu- ja takakappaleet koostuvat kolmesta eri osasta; keskiosa ja sivukappaleet.  Yleensä hupparissa on vain etu- ja takakappale. 


Pahoittelut jo etukäteen, jos kissakuvia tulee jatkossa liikaa...  Näitä kaveruksia on vaan niin mainio seurata. 

Merrin luonne oli jo aiemmin tiedossa, että on hyvin sosiaalinen ja hyväksyvä kissa. Kyllähän se tietysti ottaa vähän luonnolle, kun tulee joku jakamaan oman reviirin ja kaikki sen sisään mahtuvat asiat.  Merri ei kuitenkaan hirveästi ole siitä pahoittanut mieltään. Se on seurannut ennemminkin ällistyneen kiinnostuneena talon tapahtumia. 


Mikä huvittavinta, siitä on tullut Frodon idoli, kaiken kissapalvonnan keskittymä.  Frodo seuraa Merriä aina kun se näkee sen. Se alkaa kehräämään jo lähestyessään.  Ihailevat ääniefektit soivat Merrin korvissa päivästä ja tunnista toiseen.   "Hei upea Merri, olen täällä, olen täällä, näe minut, näe minut, näe minut...". 



Ahaa! Nyt täytyy asettua tähän asentoon, kun Merrikin on näin. 


Merri käy välillä jäähyllä lepuuttamassa korviaan ja hermojaan. Entinen elämä kutsuu ilman vinkuvia velvoitteita...


Käytiin eilen Frodon kanssa herättämässä Merri päiväunilta.  Frodo ei ole vielä käynyt alakerrassa aiemmin. Se on nukkunut mieheni kanssa olohuoneessa muutaman yön. 
Aika pelottavalta tuntui pienestä, kun ei tajunnut mihin sitä nyt viedään....vaan mikä siellä odotti??!! Merri!!  Ihanaa!  "Upea teltta Merri! laske minutkin sinne! Olet kiva kaveri, kehrään sinulle, huomaatko? Näe minut, näe minut, näe minut, maaaauuuuu!". 
Merri oli niin unenpöpperössä, että ei aluksi osannut laittaa rajojakaan, vaan ihmetteli itsekin Frodoa. Samaan telttaan se ei kuitenkaan halunnut Frodon kanssa jäädä.  


Illalla Frodoa pelotti lähteä alakertaan, vaikka sitä kutsuttiin. Se piti kantaa alas, mutta siitähän se riemu taas repesi, kun siellä oli Merri!  Se piti itsestään selvänä, että kissojen paikka on teltassa ja änkeytyi sinne Merrin kanssa. Merri kelasi selvästi elämäänsä eteen- ja taaksepäin ja poistui sängystä.  Tuli se kuitenkin yöllä takaisin minun jalkoihin, missä se aina nukkuu.  Frodo nukkui koko yön teltan edessä.  Aamulla se paineli muina kissoina Merrin hiekkalaatikolle aamupissalle.  Osasi sinne, vaikka ei ollut siellä aiemmin käynyt asioillaan.  Sitten vauhdilla Merrin perässä yläkertaan ja huutamaan nälkäkuoleman partaalla, kunnes sai ruokaa. Syömisen aikanakin piti ilmoittaa, että ei ole nälkä vielä lähtenyt. 

Tämä viikko enää lomaa jäljellä.  Minulla on ollut melkein koko viikon aivan massiivinen nuha.  Nyt alkaa olo helpottaa (tietysti, kun työt alkaa 😂).  Tuo hupparikin on tehty jo ennen nuhan alkua. Mies tämän nuhailun aloitti ja minä jatkoin, kun hän parani.  Mies teki koronatestinkin, negatiivisena.  Olen joka tapauksessa kököttänyt kotona. Mietin, että jos ei ala pikapuoliin nuha kadota, niin testi on minunkin tehtävä (tai käytävä) ennen töihin lähtöä.  Eilen oli kuitenkin jo selkeästi helpompi päivä ja tänään taas parempi. Vielä maanantaihin asti aikaa olla täydessä tikissä!  Kipeänä en ole jaksanut edes neulepuikkoja heilutella, kun vesi on valunut silmistä ihan noronaan.  Ehdin aloittaa jo seuraavankin paidan, mutta se on jäänyt roikkumaan keskeneräisenä ja odottelemaan parempia ompeluaikoja.  

Hyvää viikonloppua Teille taas ja hurjan paljon kiitoksia kaikista ihanista kommenteistanne! 

37 kommenttia:

  1. Toivon paljon kisakuvia! Nämä ovat olleet todella mukavia katsella. Lisää vain! Kiva kun joukossa on pikkukissankin kuvia!!
    Olen kissafani. Enää ei ole omia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eiköhän näitä tule :) Tämä on alun alkaen käsityöblogi, mutta eipä se siinä aiheessa ole 100 prosenttisesti pysynyt ennenkään. Merrin tultua kuvioihin on kissa ollut selvästi vetävämpi aihe, kuin käsityöt ;D Frodon myötä varmaan tuplaantuu :)
      Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Toivon paljon kissakuvia. Pidän niistä, en kyllästy!

    VastaaPoista
  3. Ihania kissakuvia! Niitä on kiva katsella ja lukea kaverusten yhteiselosta.
    Hyvin näkyy huppari istuvan. Ei kai trikoo/college niin kovasti kutistu, että pitäisi etukäteen pestä. Puuvillakankaita ja esim. farkkuja olen yleensä pessyt ennen ompelemista tai housujen lyhentämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei kutistu. Saisi ennemmin vähän vaikka venyä ;) no onneksi on toinenkin käyttäjä tiedossa, jos tuntuu kiristyvän. Voisihan sitä tietysti niitä herkkujakin vähennellä ;D

      Poista
  4. Olen monta kertaa toitottanut, etten ole kissaihminen. Ilmeisesti sulla on kyky kuvata kissoja niin ilmeikkäästi, että minäkin hellyn. Hrrrr...
    Toivottavasti paraneminen etenee! Maukumaista alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissamaisen arjen keskellä syntyy kissamaisia kuvia :) 1 kymmenestä on onnistunut, jos sitäkään. Yleensä niissä aina liikutaan ja menee pilalle tai tilanne on ohi kun tarttuu kameraan. Onneksi eletään digiaikaa, eikä tarvitse joka kertaa alkaa kehittämään filmirullaa valokuvausliikkeessä ;D
      Ihan täysin terve olo ei ole, mutta melkein normaalia arkea kotioloissa olen jo viettänyt. Vähän lenkkeilyäkin raittiin ilman merkeissä.

      Poista
  5. No ei kyllä huomaa tehokkuudestasi, (paitoja suhahtelee kuin tatteja sateella) että sairastelua olisi ollut ohessa - hyvä että helpottaa... äitiyslomaahan sun olisi pitänyt saada tai jotain vanhemman vapaata ainakin Frodon myötä.
    Hyvää viikonloppua, josta toivottavasti saat nauttia terveenä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt! Meillä nuoret työntekijät ovat ihan oikeasti halunneet pitää mammalomaa koiranpentujen takia. Onneksi oli palkatonta. Olisi kuitenkin ollut kivempi, jos olisivat tehneet paikallisesti niitä töitä.

      Poista
    2. Kaava oli kaikkein hitain juttu. Seuraava projekti on leikkaaminen. Välillä pitää olla vähintään kaffepaussi ;) Ompelu on itse asiassa aika nopeaa. Viimeistely on hitainta; resorit, helmat, huput yms. Eihän se kovin hidasta hommaa ole, kun alkuun pääsee.
      Onhan se alku aina lemmikin kanssa aina vähän uuden oppimista. Veikkaan koiran olevan vaikeampi kuin kissan? Ei ole kokemusta. Kissan voi kuitenkin jättää herkemmin itsekseen, kuin koiran. Mammalomat lemmikkien yhteydessä ovatkin sitten asia erikseen... ;)

      Poista
    3. Saukkis, sama homma meillä.... työkaveri on parhaillaan "vauvalomalla" 2 viikkoa, heille syntyi 6koiranpentua....

      Poista
  6. On se Frodo vaan pieni vai oletko Merri iso? - Max

    Ihania kuvia 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frodo on vielä toooosi pieni. Minä olen kissan kokoinen. T: Merri

      Poista
  7. Kun on kaavat saanut vaivalla leikatuksi, miksi ei käyttäisi niitä toistekin. Hyvä ja istuva malli tuossa hupparissa. Kissakuvia mahtuu maailmaan ja niitä on hauska katsoa myös täällä kissattomassa kodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät kaavat on monikäyttöisiä ja pitkäikäisiä. Aluksi katselin kaavaa vain kivan näköisenä. Nyt ommellessa on vasta tajunnut yksityiskohtia. Kaikki pitää aina oppia kantapään kautta, kun ei ole mitään ompelukoulutusta. Tai no onhan meillä kaikilla sieltä koulun kässätunneilta :) Kyllähän sielläkin ommeltiin kaikenlaista ja tein kotonakin jotain ompeluksia, kun oli kone.

      Poista
  8. Kissakuvat on niiin ihania...kiitos laita vain jatkossa lisää😍
    Voi ihanuus noita kissa kamuja,kerrassaan huikeet!
    Olet kyllä niin taitava ompelija,ihana huppari 🤗
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä alkaa pikkuisellakin asettua uomiinsa. Silti talossa on vielä paljon ihmeteltävää. Alakerrassa nukkuminen on kivaa, mutta rappujen kulkeminen iltasella on pelottavaa, vaikka ne muuhun päivän aikaan olisivatkin ok. Merri on mallikelpoinen esimerkki kaikkeen touhuamiseen. :)
      Minä ompelen sillä mutulla (musta tuntuu). Varsinaista tietotaitoa ei virallisesti ole ;)

      Poista
  9. Hieno huppari taas:) Merrillä näkyy olevan hyvät oltavat siellä kankaiden välissä:) Ihanat kissakuvat, tykkään:) Ja Frodo, voi että on suloinen pieni pentu, onko hän teidän uusi kissanne vai vain vierailija?

    VastaaPoista
  10. Minulta oli mennyt tämä postaus ohi., Aivan ihana rääpäle, ja kiva että Merrille tuli kaveri,varmaankin jatkossa ovat sulassa sovussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frodo muutti tosiaan meille Merrin kaveriksi, vaikka Merri ei vielä olekaan täysin varma haluaako se jakaa elmänsä sen kanssa ;) Pääosin sopuisasti menee, mutta selvästi näkee, että Merri välillä turhautuu tuohon vinkumiseen ja seurailuun. Toisaalta saattaa kesken päiväunien kääntyä ihmettelemään, mitä ihmettä tuo pikkuinen taas väsää ;)

      Poista
  11. Voi IIIIKS, Merri ja Frodo! Nyt meni kyllä ihan pasmat sekaisin, mitä piti hupparista kirjoittaa. Kiva malli on.
    Mutta voi mahoton,kuinka ihana lukea pienten kaverusten (tai ei Merrin mielestä) kuulumisia! Näitä lisää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frodo on niin pieni ja kuitenkin niin rohkea. Se pitää Merriä ihan mahtavana tyyppinä ;) Merri useimmiten jaksaa sen nuohoamisen, mutta ihan viereen ei laske makaamaan tms. Ehkä se tästä vielä kaveruudeksi muuttuu, kunhan toinen vähän kasvaa. Merri kaipaa painikaveria, mutta nyt on kokoero vielä liian iso ;D

      Poista
  12. Hihii, ihana Merri testailee kankaan sopivuutta ja mukavuutta. <3

    Kissakuvia saa laittaa vaikka kuinka paljon! Nää on niin ihania.

    Parempaa vointia sinulle ja mukavaa – vai pitäisikö sanoa satumaista – viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole koskaan niin Satumaista viikonloppua, kuin sinulle ;)
      Nenä on vieläkin vähän tukkoinen ja naama on kireä ja korppu. Vetelin just koko naaman Bebanthen salvalla, kunnon tököttiä! ;D
      En ole vielä uskaltanut lähteä testailemaan kangastouhuja Frodon kanssa. itse asiassa en haluaisi päästää sitä edes yläkertaan pyörimään. Vähän pelottaa kaikki kangaslaatikot yms., vaikka pikkuinen onkin hyvin oppinut käymään hiekkalaatikolla. Pehmeys saattaa olla vastustamatonta virtsarakolle ;D

      Poista
  13. Tosi kiva huppari. Ja mitä taasen kissajuttuihin ja niihin liittyviin kuviin tulee, niin ne ovat todella mainiota ja viihdyttävää luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää siis kaikenlaista, pääasiassa kissoja ;)

      Poista
  14. Hieno huppari! Kissakuvia ei ole koskaan liikaa ♡ Hyvää viikonloppua ♡

    VastaaPoista
  15. Siisti huppari, muutama sauma enemmän kun edellisessä! Vai käy Merri pihalla korviaan leppuuttamassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla kaavalla tehty :) Nyt nuo saumat vaan ehkä tulee paremmin esiin.
      Merri tarvitsee luonnonrauhaa (ja lintujen liverrystä) saavuttaakseen mielenrauhan, jolla kohtaa jälleen innokkaan ihailijansa ;D

      Poista
  16. Voi tuota Merriä 🤗❤ mukavasti olet kertonut ja kuvaillut näiden vekkulien touhuja. Kohta sinulla on kaksi apulaista erilaisissa askareissa ja tapahtumia varmasti riittää 🤗❤ja mukavaahan niistä on lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen menin pitkästä aikaa taas yläkertaan ompelemaan. Eihän siitä mitään tullut, kun Merri oli niin onnellinen yhteisestä ajasta, se tuli heti perään ja syliin (mitä se ei tosiaan aina tee) ja viipyi siinä pitkän tovin. Pikkukissa oli alakerrassa nukkumassa.

      Poista
  17. Tosi kiva malli hupparissa !

    Ja kissakuvia ei vaan koskaan voi olla liikaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää malli tosiaan taipuu monenlaiseen paitaan. 3 on jo kokeiltuna. Pian voin yrittää mallata kaavoja vanhoihin, hävitettäviin vaatteisiin, jos niiden kangasta voisi käyttää. Sellaisesta tuunailusta haaveilen. Saa nähdä onnistuuko.

      Poista
  18. Samoin sinulle! Merri ja Frodo huiskuttaa sulle hännillään ;)

    VastaaPoista
  19. ihana huppari,ja niin lämpimän oloinen:)
    ..mutta mutta KISSAkuvia ei ikikuuna päivänä liikaa 😺🐱😸😻🤗🐕
    voi miten suloisesti Frodo menee Merrin viereen matolle,idolli Merrri ihan seslevästi.😻😸🐱😺
    Mutta omaa aikaakin idollit tarttee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin se onkin. Vähän jäi vielä kangasta ja ajattelin tehdä siitäkin vielä jotain yhdistelmäjuttua.
      Täällä mennään kuin Majakka ja Perävaunu. Merri alkaa hiljalleen tottua tuohon "takiaiseen", mutta sen lempipaikkojen valtaaminen ei ole sille mieleen. Se kun antaa itse aina periksi, kun ei viitsi alkaa kähinöimään. Pikku varoitusmurina voi tulla, mutta periksi se antaa.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!