lauantai 8. tammikuuta 2022

Isoäitien perintöneliö

Isoäidin neliöitä tuli koukuteltua tuossa joulukuun aikana 30 kappaletta, muiden juttujen taukohetkinä.  Lanka on Muumi Huviretkeä, toiveen mukaan. Myös värit sain toiveena, kuin myös koko vauvan vaunupeittoprojektin. 
Langassa on 60% villaa ja 40% polyamidia. Puikkosuositus 4. Koukku taisi itselläni olla kokoa 3. 


Peitto on itse asiassa valmistunut jo viime vuoden lopulla, mutta oheistuotteiden keskeneräisyyden takia siirrän siitä langankulutuksen tämän vuoden piikkiin.  Lankaa kului 315g.  Ompelin palat yhteen käsin. Peiton reunaan tein vielä pylväsrivistön. 


Näitä ei pyydetty, mutta päätin ihan omaksi huviksi tehdä jäljelle jääneistä langoista junasukkia.  Neuloen käytin puikkokokoa 3, mikä oli ihan ok.   Tein sukista langan riittävyyden mukaan eri kokoisia, alkaen 8 silmukkaa puikolla, 9 silmukkaa, ja isoimmassa 10 silmukkaa puikollaan. Lankaa kului 30g, 35g ja 50g.


Sukat nätisti peiton sävyisinä 💘
Kahdessa pienemmässä koossa kantapää on sileä, mutta isoimpaan tein jo vahvistetun kantapään, oletuksella, että lapsi saattaa jo osata kävellä noiden ollessa jalassa. 


Onnea pikkuiselle tytölle, kera sukkapaketin ja toivotun vaunupeiton 💖

34 kommenttia:

  1. Tosi kauniita ja hyvä käyttö loppu langoille sukkina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki värilliset meni, valkoista jäi vielä jonkin verran.

      Poista
  2. Ai miten vauva saa olla onnellinen noin ihanista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hän osaa, tai ainakin vanhemmat ilahtuvat :)

      Poista
  3. Oothan sinä nyt monitaituri!👍👍 Tosi ihanat värit ja kiva, kun tuli sukkia kaupanpäällisiksi jämälangoista😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoäidin neliöt ei ole oikein koskaan ollut minulle mikään hitti, mutta näissäkin näköjään värit ratkaisee. Oikeilla väreillä voisin tehdä meillekin nojatuoliin maton tms.
      Valkoista lankaa vielä jäi. Värillisiä käytin molemmista päistä jämäkerää, niin sain varmasti yhtä paljon mittaa värien osalta :)

      Poista
  4. Ihanan herkät värit. Väri tosiaan ratkaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja miten paljon sitä yhtenäistä väriä on.

      Poista
  5. Söpöt sukat ja kaunis peitto. Värit sointuvat hienosti toisiinsa. Ihmeen hyvin sininen ja lilakin sopivat samaan peittoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on varmaan sama murrettu sävy, sininenkin on tuollainen harmaaseen taittuva? Värit annettiin toiveena, mutta minä sain valita niiden suhteen.

      Poista
  6. Oi onnea on saada lämmintä ylle. Langanjämistä tulee käypää sukkaa ja lapasta. Kaunis setti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivannäköisiä yhdessä, kun värit on samat. Kiva oli saada noita langanjämiäkin pois. Valkoista vain jäi. Olin ottanut lanka-arvion tuosta aiemmasta peitosta, mutta eihän se täsmännyt, kun lanka oli eri. Nyt kului vähemmän.

      Poista
  7. Suloisia neuleita lämmöksi pienelle ja iloksi vanhemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienille on kiva tehdä, kun tekemiset on niin erityyppisiä, kuin isommille. Vaihtelu virkistää tekijälläkin :)

      Poista
  8. Aivan ihania käsitöitä taas, ja nuo sukat ovat niin suloiset:) Hyvää viikonloppua sinulle ja Merrille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää viikonloppua sinullekin! Kerron Merrille kohta, kun tulee pihalta. On siellä ehdoin tahdoin värjöttelemässä ;)

      Poista
  9. No onpa ihana paketti pikkuiselle!

    VastaaPoista
  10. Suloiset 🧡😊
    niin kaunis pehmeä paketti 💟

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva oli tehdä vähän pienempääkin settiä välillä Sukatkin valmistuu nopeasti.

      Poista
  11. Ihanan värisen peiton olet tehnyt ja suloisia sukkia - todella ihana paketti pikkuiselle.

    Ystäväni teki valtavan urakan viime talvesta-syksyyn, kun opetin hänelle isoäidin neliön: hän virkkasi neliöitä torkkupeiton verran. Yhdisti niitä yhden rivin verran ja soitti sitten: "otatko nämä neliöt vai heitänkö roskiin, en jaksa enää yhdistää näitä ja kun irtisanoin sen mökin vuokrasopimuksenkin" ROSKIIN!!!! Kiljaisin kauhuissani niin, että Mursu meinasi pudota sohvaltaan; et varmana heitä roskiin.
    Vaikka meidän pieni punainen tupa on ääriään myöten järjestelemätöntä tavaraa, niin ihan varmasti ne jonnekin mahtuu ja jossain välissä yhdistän niistä itselleni torkkupeiton. Melkein itku tulee, kun ajattelen, että joku olisi niin ison työn heittänyt tuosta noin vaan heittänyt roskiin - huh huh.

    Kiva kun kävit Pöllönkulmalla, toivottavasti tulet uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui mikä työ ja sitten luvuttaa noin tyystin. Ymmärrän kyllä sen "masennuksenkin", kun homma ei vaan valmistu ikinä. Aina kannattaa aloittaa mahdollisimman suuresta työstä ;D Hyvä että otit lappuset hoteisiisi, ehkä hän joskus osaa arvostaa kättensä jälkiä, kun näkee lopputuloksen.
      Kiitos vastavierailusta :) Tulen toki toistekin :)

      Poista
  12. IHANA lahja pikkuiselle! <3 Parempaa ei voisi saada... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En olisi niinkään varma siitä paremmuudesta, mutta ainakaan ei ihan just samanlaista löydy :)

      Poista
  13. Ihania, ihania, ihania ♡ Sieviä ja kauniin värisiä käsitöitä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni on aina suloista. :) Pientä on myös kiva tehdä, valmistuukin nopeasti. Paitsi peitto, joka oli vähän hitaampi ;D

      Poista
  14. Onpa kauniita niin sävy sävyyn! Ei ole vuosiin innostanu palavirkkaus(jostain syystä) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekaan tuo palavirkkaus ei yleensä herätä intohimoja, mutta tässä oli niin kivat värit ja tiesin jo etukäteen, että peitto tulee oikeaan käyttöön, niin siitä ammensin sitä tekemisen iloa :)

      Poista
  15. Mummoneliöt on kivoja, mutta mistä löytyisi se mummo, joka neuloisi palat yhteen? Niinpä tänä vuonna kudon tonttulakkeja jämälangoista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen haaveillut tonttulajjien neulomisesta jo vuosia, mutta tekmättä on!

      Poista
  16. Somat sukat ja peitto, kauniin väriset.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!