perjantai 16. huhtikuuta 2021

Kaukaisia galakseja ja taikasauvan heilautuksia

Ihmiselle tulee ajoittain outoja mielitekoja.  Heräteostoja kerrassaan...  
Näin Instan puolella kuvan näistä kirjoista, jotka joku oli jo ostanut. Ihastuin oitis ja kävin tutustumassa myyjän sivuilla.  Tein tilauksen ja otin halvennettuna kylkiäisenä tuon ylimmäisen, jota äkkimältään luulin kirjaksi, mutta sehän onkin tuollainen tarvikepaketti. Kyllähän se sellaisen pienen kirjasenkin sisälsi.  Aloin siitä sitten virkkaamaankin tuota Yoda -amigurumia, mutta se oli minulle niin "mielenkiintoinen" homma, että on vieläkin kesken... 

Nämä molemmat aiheet kuuluvat suosikkeihini elokuva- ja kirjamaailmasta.  Siksi kai päädyin tilaamaan. 


Merri oli oikein tyytyväinen tilauksen ulko-asuun.  Sen kanssa riitti touhuttavaa joksikin aikaa.  Kirjat eivät sitä kiinnostaneet. 


Kukapa ei haluaisi kaukaisen planeetan otusten käyttämää karvakorvahuppua??  Ewokit ovat suloisen näköisiä karvaturreja, mutta yllättävän sisukkaita ja porukassa myös vahvoja. 


Yoda on koko Tähtien sodan kestosuosikkihahmoni.  Jedivillapaita kuvastaa monia Jedeille tärkeitä aiheitä, kuten valomiekat, räjähtävät tähdet ja jedijärjestystä kuvaava kuvio. Yoda oli mahtava Jedi. 


Nämä lapaset ovat sekoitus kaikkea hyvää ja pahaa, jota voi tavata kaukaisella galaksilla.  Näissä on niin paljon aiheita, että joutuu oikein keskittymään, että näkee kaiken.  Mukana mm. sympaattiset hahmot R2D2 ja C-3PO . 


Lupasin miehelleni, että teen hänelle nämä upeat sormikkaat! Jostain syystä ei  oikein innostunut... 
Pitänee olla kolmisorminen, kuten Yoda, että nämä ovat sopivat. 
(Yoda -sukat olen joskus tehnyt TÄÄLLÄ. )


Darth Maul näyttää pelottavalta ilmestykseltä kaksipäisen valosapelinsa kanssa.  Lapasissa kuvio hieman sekoittuu pohjaan. Valitsisin toiset värit.  Veikkaan kyllä, että Darth Maulillakin ote lipsuisi sapelilla, jos kädessä olisi lapaset. 



Kirjan lopussa vielä minivillapaitoja esim. joulukuuseen koristeiksi! Kaikillahan meillä on joulukuusessa villapaitoja, vai mitä?? 
Löytyy ainakin Darht Maul, tasavallan sotilas ja Darth Vader. Olen muuten tehnyt joskus Darth Vader sukat (TÄÄLLÄ). 



Sitten toiseen aiheeseen.  Kaikkien neulojien taikaäiti mahtanee olla Molly Weasley. Hänellä puikot käyvät jatkuvasti, tosin ilmassa itsekseen neuloutuen.  Kaikki hänen läheisensä saavat jatkuvasti uusia villapaitoja ja kaulaliinoja. Rintamuksessa komeilee käyttäjänsä etunimen kirjain, ehkäpä selvyyden vuoksi, koska Weasleyn perheessä on niin paljon lapsia.  Oma perhe ei enää jaksa paidoista niin innostua, mutta Harrylle villapaita on mieleen. Kukaan ei ollut ennen neulonut hänelle villapaitaa. 


Harryn taikaeläimeksi valikoitui kaunis tunturipöllö Hedwig. 


Hermionen ajankääntövillapaita.  Tähtioppilas Hermione halusi oppia enemmän, kuin aika antoi myöten. Hän sai käyttöönsä ajankääntäjän, jonka avulla pystyi olemaan läsnä useammilla oppitunneilla yhtäaikaa. 


Vasemmalla H.P:n velhomaailman villapaidaksi nimetty tuotos.  Siinä on nähtävissä lajitteluhattu, kultainen sieppi (myös kuva oikealla), Koukkujalka, silmälasit, salamat,  taikajuomapata, sekä Kolmivelhoturnajaisten pokaali. 


Kirskuristajat ovat pieniä, mutta riiviömäisiä kiusanhenkiä . 



Vasemmalla Professori Pimentoa kuvaava neuleenesittelijä. Pimento rakastaa kissoja. Herkästä  puolestaan huolimatta hän on ilkeä noita, joka ei arkaile käyttää ikäviäkään keinoja päämääränsä saavuttamiseksi.  
Beauxbatonsin taika-akatemiassa pukeudutaan tällaiseen juhlapukuun.  Liekö kyseessä Kolmivelhoturnajaisiinkin osallistunutta Fleur Delacouria kuvaava henkilö, jossa virtaa seireenienkin verta. 


Odotum suojelius!  Vahva suojelusloitsu, joka luo kullekin loitsijalleen  omannäköisensä suojelijahengen.  Harrylla se on hopeanhohtoinen uroshirvi, kuten isälläänkin. 
   


Amigurumimaisesti voi neuloa myös muita hahmoja  ja luoda itselleen mobilen. Aiheina voi käyttää  lajitteluhatun antamia tupahahmoja; Korpinkynsiä, Luihuisia, Rohkelikkoja tai Puuskupuheja. 


Tunnustan, että tämä setti oli kyllä aikamoinen heräteostos....  Enemmän visuaalisessa mielessä katseltava, kuin neulomishaluja herättävä. Etenkin Star Wars -kirjassa kuvat ovat jotenkin epämääräisiä. Mietin, onko värivalinnoilla suuri vaikutus lopputulokseen. Tulisiko selkeämpää kuviota, jos vaihtaisi kunnon kontrastivärit? 

Taikamaailmasta löytyy oikeastikin paljon neuleita eri muodoissa. Niihin on kirjassa toteutettu ohjeet.  Tähtien sota kirjassa on muunnettu muita vaatteita, suojavarusteita yms. neuleiksi mielestäni aika onnistuneesti.  Neule on saatu näyttämään saman näköiseltä, kuin alkuperäinen asuste. 

Tällaista höpinää tällä kertaa 😊  Juttu ei taida oikein aueta heille, jotka eivät ole näistä aiheista kiinnostuneet. 

Olen minä itsekin neulonut, joskin hitaasti.  Joka päivä en edes kerrostakaan.   Yhdet sukat ovat ihan loppusuoralla,  mutta kärjet puuttuvat. 

Lunta on muuten vieläkin pihalla....ei siis vielä haravointia 😂 Onhan siellä tosi märkääkin, ainakin alapihalla.  Ensimmäisen kerran vein pyykkiä ulos kuivumaan pari päivää sitten. Se on aina jotenkin hieno tunne ja pyykeistä tulee kivan tuoksuisia.  
Eilen kaivoin myös kesälenkkarit lenkille lähteissä jalkaan. Sekin tuntuu ihanan kevyeltä, vaikka jalat vierastavatkin taas aluksi vähän aikaa.  Aurinkolaseja tulee käytettyä tihenevästi. Aurinko paistaa kirkkaana kevättaivaalta.  
Mikä hienointa, enää yksi iltavuoro tänään ja sitten on viikon loma!  Mikäli sitä nyt lomaksi voi kutsua, kun remontti pyörähtää käyntiin. 

ODOTUM INSPIRAATIUM!   😁

27 kommenttia:

  1. Hahmot olivat yjtä mystiikkaa, mutta hienosti toteutettuja kauniine yksityiskohtineen.
    Pöllö on must! Samoin lapaset. Näissä on oikeaa talventunnelma
    Hyvää lomaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tarvitaan talven tunnelmaa!
      Kiitos lomatoivotuksista ;)

      Poista
  2. Wow så fine bilder!!Jeg lesker de figurene fra filmenen!Den lille Yoda baby er såå søt!Også den hvite uglen.Men hvem er Ewok??
    Du er jammen flink og produktiv!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ewokit ovat nallemaisia otuksia Tähtien sota -elokuvista. Ne asuvat kaukaisessa Endorin metsäkuussa. Asuvat puissa ja taistelevat kirvein, keihäin ja nuijin. (Wikipedia). Sitä en tiennytkään, että niistä on tehty kaksi aivan omaa, erillistä elokuvaa.
      En tiedä onko kovin tuotteliasta selailla kirjojen käsitöitä ;D Katsotaan sitten uudelleen, jos joku näistä päätyy puikoille asti ;)
      Kiva kun poikkesit! Mukavaa päivää!

      Poista
  3. No jopas jotakin, mitä kaikkea puikoilla voi saada aikaiseksi. Aivan käsittämättömän ihania luomuksia. Nuo lapaset ovat ihan huippuhauskat. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisiin juttuihin neuleetkin taipuu, kun käyttää mielikuvitusta. Etenkin tuossa Tähtien sota -kirjassa oli neuloen luotu monia juttuja, jotka olivat aiemmin muuta materiaalia, ja silti lopputulos oli samannäköinen.
      Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Hih, tosi vekkuleita ideoita ja luomuksia.
    Kissallakin ideaa kun on tyytyväinen tavalliseen paffilaatikkoon. 😀
    Pöh, taas kerran huomaan että en ole vieläkään katsonut Star Wars-leffaa.
    Harry Potterit meillä kaikki englanniksi, mutta en innostunut. Puoliso tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on just sellainen aihe, josta minä tykkään ;) Olen katsonut nuo elokuvat moneen, moneen kertaan. Potterit olen lukenut sekä suomeksi, että 3 ensimmäistä myös englanniksi, mikä muuten oli mielenkiintoista.
      Kissalla on kissan huvit, eli paljon paremmat, kuin ihmisillä ;)

      Poista
  5. Vautsi, onpa tosi hauskoja ja inspiroivia käsityöjuttuja! Tuollaiset jutut, jotka vielä liippaavat lempiaiheita, ovat just ehkä parhaita vain selailla ja ihastella, ehkä joskus voi tarttua johonkin ohjeeseen. Yoda-amigurumi on ihan ylisöpö :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit! Oli vähän ahdistunut olo, kun ostin nämä ja tunne, että en ehkä koskaan tee näistä mitään, mutta noinhan se juuri menee! Lempiaiheet luovat lisää inspiraatioita, kun niitä sekoittelee keskenään :) Yoda -hahmoon on liitetty niin paljon kunnioittavia ja ulkonäöllisiä mielikuvia, että Yoda on ehdottomasti paras!

      Poista
  6. nO EI PAHA! 😁
    paljon ihania neuleita.
    vautsi!!nio kolme sormiset .ne minä haluaisin, 😄
    ja valkoinen pöllö "kulmakunnan-kruunu" 🤍
    ..pitää tilata tuommonen "suojelushenki!
    Kiitos!
    Todella ihana tarina 🤗🤍
    :odottelemme inspiraatiota 🤗🧡

    jk.Anteeksi kirjoitus-virheeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmisormiset ois aika erikoiset ja herättäis varmasti mielenkiintoa ;D
      Pitänee opetella taikomaan, että saa oman suojeliuksen. Mikähän hahmo minulla olisi? Ehkä kissa?
      Inspiraatiota joutuu tosiaan välillä ihan odottelemaan. Parhaat ilmestyvät yllättäin.
      Etkö ole nähnyt sitä juttua, jossa kirjoitus on ihan väärin kirjoitettu, mutta ihmissilmä korjaa automaattisesti kaikki virheet. Silloin ei ole mitään väliä, miten kirjoittaa, kun toinen saa kuitenkin selvän ;)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Minä lainasin tuon Harry Potterin kirjastosta, ja neuloin peräti yhden Hirnyrkki-tiskirätin. Adlibriksestä katsoin kirjan hintaa ja löysin ennakkotiedon, että olisi tulossa suomenkielisenä tämän vuoden aikana. Olet poiminut juuri ne mallit, joita minäkin aion neuloa (Hedwig, suojelius-lapaset, ajankääntäjä-paita) kunhan ostan sen suomenkielisen kirjan. On tulossa myös osa 2. Molly Weasley on muuten suosikkihahmoni. T: Saukksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas. Minulta on mennyt innostuksissani tuo tieto suomenkielisyydestä ohi ;D Nuo tiskirätit oli minusta aika hassuja. Sinulla on sitten selvät sävelet jo! Kukahan on minun suosikkihahmoni.. ainakin Kalkaros ja Lupin. Niitä taitaa olla monta, enkä osaa nimetä vain yhtä.
      Kivaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Aika kivoja ja nättejäkin juttuja noissa kirjoissa. Yoda on niin söpö❤️
    Ja ei ihme että Merri ihastui tuohon laatikkoon, siellähän on varmaan kiva lepäilläkin leikkien ohessa🐱Kaunista viikonloppua sinulle, 🌺🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useamman kerran katselulla silmiin avautuu aina jotain yksityiskohtia, jotka on aluksi ohittanut sujuvasti. Nyt huomasin, että noiden Yoda -sormikkaiden kokokin päättyy jo 12 -vuotiaaseen. Mies saa siis jäädä nuolemaan näppejään :)
      Loma alkoi ja ilma on ollut todella kaunis. Lämpötila on noussut jo viiteentoistakin. Silti vielä vähän lunta pihalla :)

      Poista
  9. Ei taida aueta, ei. No, vähän kuitenkin, mutta sainpa itsekseni naurut: "Jedivillapaita kuvastaa monia Jedeille tärkeitä aiheitä, kuten valomiekat, räjähtävät tähdet ja jedijärjestystä kuvaava kuvio. Yoda oli mahtava Jedi." Että mitä? ;)
    Ajankääntövillapaita on nätti ja hirvilapaset komiat.
    Mukavaa lomaa ja tsemppiä keittiöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jedit ovat Voimassa niin vahvoja, että heitä eivät naurutkaan hetkauta. Olkoon siis Voima kanssasi!
      Kiitos lomatoivotuksista! Ihan mahtava tunne, kun ei tarvi lähteä viikkoon töihin ja samalla alkaa tää kauan odotettu remppakin. Toivottavasti sen loppupäätä ei joudu kovin kauaa oottelemaan ;D
      Näin lomalla ei haittaa vaikka Aneemispitsani reunat paloivatkin mustiksi ;)

      Poista
  10. Oi kaikkia ihania neulottavia! Minä niin tykkäsin noista ewokeista lapsena!
    Kiva, että Merri pääsi laatikon kimppuun, kaikille jotain=)
    Ihanaa on kyllä ollut nyt kuivattaa pyykkejä ulkona! Se tuoksu!
    Mukavaa viikonloppua ja alkavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kivoja katselle, tiedä sitten tuleeko tehtyä ja milloin. Laitoin muutamaan kohtaan kirjanmerkin.
      Ewokeista on tehty netin tietojan mukaan piirretty lastenohjelmakin. Sitä en muista nähneeni.
      Hieno tunne tuli, kun ekat pyykit vei ulos kuivumaan. Se on aina jotenkin sellainen selkeä kevään merkki. Nykyään tulee paljon vähemmän pyykkiä kahdelta henkilöltä, kuin ennen 5 hengen perheeltä :)
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  11. Mies rahjasi minun aiemmin leffaan katsomaan StarWars leffat. Ja ajattelin,no tulen mukaan. Kuinkas ollakkaan ne örkit ja taikamiekat ym olivatkim ihan jes.
    Minäkin vein pyykit kuivumaan ulos,niin kauniisti aurinko mollottaa🥰
    Voi juku Merrille pakkaus oli ihan huippu juttu🤗
    Aurinkoista viikonloppua. Ja ihanaa sinulla loma edessä🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aina tykännyt fantasiatarinoista. Tykkäsin kääntää kaikki kouluaineetkin aina johonkin mielikuvitusjuttuun. Vaikeampaa oli keksiä kirjoittamista vakavammista aiheista. '
      Merri nauttii keväästä muutenkin. Se etsii terassilta aurinkoisen paikan, jossa se torkkuu pitkiä aikoja.

      Poista
  12. Kiitos :) Samoin sinulle! Piakkoin päästään jo vappuun. Se on kevään kohokohta tunnelmaaltaan :)

    VastaaPoista
  13. Heräteostokset on tuttu ilmiö minullakin. Olen vakaasti päättänyt etten osta mitään hetken mielijohteesta ja hetkessä taas joku mielijohde käy kimppuuni ja ostan kuitenkin. No, enimmäkseen ostokset liittyy käsitöihin ja askarteluun, lehtiä, kirjoja ja tarvikkeita. Seuraavaksi pitänee ostaa yksi kaappi lisää heräteostoksia varten. Hauskoja nuo minivillapaidat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on hyvä suunnitelma, että ostat kaapin noille heräteostoksille ;D
      Minäkin aina ajattelen, että kirjasto on kirjoja pullollaan ja netistä löytyy vaikka mitä ja sitten PAM tilataanpa vähän kirjoja kotiin ;D

      Poista
  14. Meillä perhe ilahtuisi aivan varmasti Star Wars sukista ja lapasista. Jos minulla olisi aikaa ja jaksaisin opetella kutomaan sukkia/lapasia, niin ehdottomasti tekisin perheelle tuollaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se opettelun aikakin vielä tulee. Voi vaikka neuloontumistaika iskeä ja siitä se sitten lähtee :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!