lauantai 23. toukokuuta 2020

Verhot keittiöön

 Kirpputorilla vanhat verhot vaativat päästä meille.  Lievän marinointivaiheen jälkeen ne pääsivät vihdoin käsittelyyn.  Kyseessä olivat sivuverhot, joissa oli tällainen ihastuttava kuviointi yläosissaan.  Eihän niistä sellaisinaan olisi meidän ikkunoihin ollut.  Keittiö on ainoa huone, jossa on vain kaksi ikkunaa, eli vaativat samanlaiset verhot.  Olohuoneen kolmeen ikkunaan näistä ei olisi riittänytkään. 
Toisaalta keittiössä ei voi olla sivuverhoja, kun toisen ikkunan alla on taso. Muutenkin olisi pitänyt laittaa yksi sivuverho toiseen, yksi toiseen ikkunaan. 
Vaihe 2: Otetaan sakset ja louskutetaan verhot palasiksi.  Leikkasin kapan korkuisen osion, joka käsitti kuvio-osuuden. Se ei kuitenkaan riittänyt leveydestään, joten leikkasin toisen  saman korkuisen, valkoisen kangaspalan, jonka leikkasin kahtia.  Kuviokankaan molempiin päihin tuli siis ommeltua jatkopalat.
Omasta verhokätkölaatikostani kaivoin nämä vihreät pitsikapat. Yhdistin nämä kaksi verhokappaversiota toisiinsa. 


Vihdoinkin tiedän, miksi luin 2 vuotta ranskaa lukiossa! (ahaa-elämys!). Tiedän, mitä tässä sanotaan! 
Ranskalaisen kodin kangastuote
Valmistettu kankaaksi ranskalaiseen kotiin.
No joo. Ei se niin helposti näköjään puhekieliseksi taitukaan ;D 
Joku selkeästi ranskantaitoisempi voi tämän kommentissa kääntää  ;D 

Joka tapauksessa tykkään näistä verhoista kovasti! Kannatti uskoa sitä hetkellistä tuntumaa siellä kirpputorikierroksella. 


Tästäpä päästäänkin aasinsiltana keittiön muihin tekeleisiin. 

Pink Lady -piirakka
Tavallinen omenapiirakka, jossa tuon merkkisiä omenoita lohkoina.  Omenapiirakkaa tulee yleensä tehtyä kotimaisista omenoista syksyaikaan.  Hetkellinen omenapiirakkaherätys koitti nyt ulkomaisten omenoiden kautta. Valmista tuli pikaisesti ja kotona olevista aineksista. 


Paikallislehdessä oli kerran ohje, jossa oli tavoiteltu Belem -leivoksia, joita söimme Lissabonin matkalla viime vuonna.  Ne olivat kerrassaan ihania! 
Tämän muiston takia en voinut välttyä kokeilemasta tätä ohjetta. 

Vaniljapiirakka
pohja: paketti murotaikinaa (pakaste)
täyte:
2dl kuohukermaa
1dl kevytmaitoa
2 rkl maizenaa (käytin perunajauhoja)
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 keltuaista (huoneenlämpöistä)
1 sitruunankuori raastettuna (käytin sitruunamehua)
1 rkl sitruunamehua
kanelia ja tomusokeria

Laita kerma,maito, maizena ja sokerit kattilaan. sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Pienennä liesi keskilämmölle ja lisää rikotut keltuaiset vatkaten kermaseokseen. Keitä sekoitellen noin 5min., kunnes täyte paksuuntuu. Älä anna kiehua. Mausta täyte sitruunalla. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Painele sulanut murotaikina piiirakkavuokan pohjalle Lisää vaniljatäyte ja paista 200 asteessa n30min. Siivilöi jäähtyneen piirakan päälle kanelia ja tomusokeria

Kyllä tällä makumuisteloihin  pääsi! Matkatarinaa löytyy TÄÄLTÄ


Meikäläinen taitaa olla nopeiden (ja laiskojen) leipomusten "mestari".  Tässä pyöräytettiin vieraita varten suolaista piirakkaa.  
Pohjana on nk.rahka-voitaikina (taisi löytyä Valio -ohjesivuilta)
täytteenä kinkkua
omenaa (tässä kokeiltu Stanstan oppeja)
kesäkurpitsaa (joka vielä lopuksi muistui mieleen jääkaapista)
juustoraastetta

Tässäkin lopputulos oikein hyvä! Kokeilen uudelleenkin omenaa ja kesäkurpitsaa täytteissä. 




"Lopetahan nyt mamma se leipominen! Meiltä jäi askartelut kesken!"


On ollut ihanaa, kun televisio on suoltanut jos jonkinlaista Euroviisu -ohjelmaa viime viikon, vaikka korona pilasikin tämän vuoden kisat.  Jännitin uudelleen Suomen voiton. Mies totesi riemunkiljahduksistani, että ihan kun näkisit tuon ensimmäistä kertaa. Kukahan mahtaa voittaa? 
Sitten  pääsi seuraamaan Suomessa järjestetyt kisat taas kertaalleen. 
Vielä tämän vuoden varjoviisuilua Shine a Light -teemalla.  Lisäksi Ylen omat viisuohjelmat Olohuone ja Euroviisaat. Mahtavaa! Kyllä näillä sai viisunälän taas vuodella siirrettyä! 

Mahtavaa päivänjatkoa teille kaikille blogiystäville! 

11 kommenttia:

  1. Kiva verhopäivitys!
    Verhosta juontuu mieleeni, että vuosia sitten (varmaan kohta jo liki 10) ostin Maarianhaminasta keittiöpyyhkeitä jotka ajattelin modifioida koristetyynyiksi. Nyt tarkemmin ajatellen en ole sellaisia tyynyjä tässä huushollissa nähnyt?! Minneköhän olen pyyhkeet runtannut??? Apua, joko olisi koittanut aika tehdä nekin valmiiksi...? Jos siis löydän vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa outoa että ei ole näkynyt !
      Välillä muistuu mieleen ihmeellisiä asioita😁

      Poista
  2. Ai että. Kiva jos/kun sait inspistä omenan käyttämiseen. Tuli herkuttelunälkä! Onneksi on ne mustikkaleivokset jääkaapissa! :D
    Aurinkoista lauantaita!

    VastaaPoista
  3. Jäi kommentoimatta, että verho on todella kaunis! "Sinä tyttö osaat"! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoria saumoja nääs 😊
      Omena kävikin hyvin, vaikka ensin vähän epäilytti. Laitan toistekin.

      Poista
  4. Vaniljapiirakka meni oitis To do -listalle. Verhot sen sijaan eivät menneet listalle, sillä minä inhoan verhojen ompelua. Ne on aina eripituiset, viutilot, jotenkin omituiset ja muutenkin ihan tarpeettomat rätit. Siis meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😂 minä olen rättien ystävä, mutta haluan aina silputa niitä eri muotoon.

      Poista
  5. Hienosti oivallettu ja täyttää tehtävänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NÄyttää yksinkertaiselta, mutta kyllä nää oikeasti oivalluksen vaati ;D

      Poista
  6. Hurmaavat verhot <3 ja nam mitä herkkuja oletkaan leiponut :) Aurinkoista sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinko paistaa ja loppupäivä vapaata :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!