tiistai 12. toukokuuta 2020

Sinikan uudet sydänsukat


Sinikka loi sydänsukkansa uudelleen. Tai minähän sen tein, Sinikan ohjeella.  
Muokkasin värejä ja kokoa. Lisäsin 8 silmukkaa aloitukseen. Kuviot mukautuivat yllättävän hyvin tähänkin silmukkamäärään.  Teräosassa on 14 silmukkaa puikollaan. 




Lankaa näihin sukkiin kului 260grammaa. 
Aiemmin toteutetut sukat löytyvät TÄÄLTÄ.
Onko siitä tosiaan jo noin kauan, helmikuussa! Ihan kuin olisin vasta äskettäin tehnyt ne. Väliin on mahtunut sukkaa jos toistakin...



Kevään kohokohtiin kuuluu puutarhalla käyminen.  Näkymästä hullaantuu joka kerta! Onneksi järki sanoi, että vielä ei kannata hamstrata.  Ostin vain amppelin äitienpäiväksi ja pari krysanteemia, joista toinen menee hautausmaalle. 


Amppeleissa oli uutuutena eri värisiä ruukkuja. Punaisia olen nähnyt jo aiemmin, mutta nyt oli tarjolla oranssia, violettia, vaaleansinistä, pinkkiä... 
Kukkia voisi katsella vaikka kuinka kauan!  Kevät on tosiaan jo täällä, koska kukatkin ovat jo noin pitkällä! Ilma kasvihuoneissa oli helteisen kesäinen.  Kylmempinä vuodenaikoina aina unohtuu, miltä tuntuu lämpö, joka on lämmin, kuin linnunmaito.  Mitähän mahtaa sääennustajilla olla sanottavaa tulevan kesän säästä?  En ole oikein hurjien helteidenkään ystävä. 



Ompeluakin on harrastettu. Farkkua lähinnä... 
Merri se jaksaa olla  mukana kaikissa mittaus- ja leikkaushommissa. 


Kesäloma on nyt tältä erää ohi. Jatkopätkää odotellessa! 



21 kommenttia:

  1. :) ihanat sukat!!:))))
    uskomattoman kauniit värit,ja malli,on siinä lankavaihtanu tihiään paikkaa puikoilla:))))
    Kauniin väriset orvokit;) (minä otin ja laitoin ruukkuun koko perkkineen päivineen ,vain häkkyrän pois;)
    Tuosta minä tykkään että muunkin värisiä amppeleita kuin valakosia...vieläkö harmaita älyävät tehä..;)sitten on hyvä;)
    tuosta muuten muistankin ..apua!!minähän nappasin !saa ottaa"osastolta ,punaset amppelit ..missähän ne ,voi ...mulla on kuminauhapussi hukasa?,joskus hirvittää että joun itekki hukkaan...;)),,mutta luotan Väinön vaistoon;),,ja asiat hyppii ku pupujussi hangella...
    Tuon parempaa ompelu/mittakaveria saa kyllä hakia!!!
    nyt ootetaan..mitä ompelu-juttuja olet tehnyt.
    Lunmen sato maahan?,satoiko teillä päin?
    Sitten ei ookaan ennää kesäloma..vaan ootetan sitä K E S Ä L O M A A :)))
    Turvallista työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miä keräilin tosta kukkapenkin vierestä hiekalta aiempien vuosien amppeleista tippuneita orvokintaimialkuja ja istutin pitkään ruukkuun. Eivät ehkä jaksa kunnolla kasvaa/ kukkia, mut katotaa mitä käy, jos vaan muistais kastella...
      Lunta tuli eilen ohuelti, pysyi yönki yli. Auton ikkunat aamulla jäässä. Nyt taas parempi, aurinkoinen keli.
      Hätäsesti pitää aina kankaat levitellä ja leikata, ettei mittauskissa pääse liian lähelle tutkailemaan tilannetta. Sen intohimo on tulla heti osingoille,kun kangasta on lattialla.
      Ihan turvallisesti on viikko lähteny käyntiin. Saatiin uusia työvaatteita pitkän odotuksen jälkeen!

      Poista
  2. Pirtsakat sukat, tykkään väreistä! (Pakko uteliaisuuttani kysyä kuljetitko esim. pinkkiä lankaa mukana vai katkaisitko joka kerta?)
    Ihana katsoa kukkia muiden kuvissa, kiitos! Toki Tupon parvekkeelle voisi ostaa jonkun amppelin, mutta toistaiseksi emme ole sellaista hankkineet.
    Minä tykkään kovasti kunnon helteistä! Näin juuri jonkun laittaman kuvan FB:n Kreikka-ryhmässä, että siellä olisi nyt jo yli 30-astetta joka puolella. "Veistä haavassa" jne., mutta onneksi täälläkin paistaa nyt aurinko eilisen lumisateen jälkeen!
    Mitähän siellä on nyt syntymässä farkuista..?
    Hyvää tiistaipäivää, Sartsa! :)

    VastaaPoista
  3. Huom. Jatkotarina sai seuraavan osan(9) Stanstalandiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu! Saadaan muutenkin vähän "uutta verta" teksteihin ;D
      Lyhyemmillä väleillä kuletin hetken päästä jatkuvaa lankaa siinä takasaumassa, kiertäen joka kerroksella johonkin toiseen lankaan, joka juuri jatkamassa. Pitemmillä väleillä katkaisin. Välillä pitempään takasaumassa kuljetettu lanka alkaa ainakin minulla kiristää. Ihan riittävästi tuli pääteltävää joka tapauksessa!
      Ainakin 3 eri farkkujuttua vielä tulossa...
      Minusta yli 30 on jo ihan tosi helle. Pelkään kärventyvänikin, vaikka en ihan vaaleanahkaisimpia olekaan. Lapsena neuvolantäti kysyi aina, että oletteko olleet etelänmailla, kun tyttö on näin ruskea ;D Ei oltu. Perusväri ;D

      Poista
  4. Merri on varmaan ahkerin käsityökissa, jonka olen tavannut. Tai siis etätavannut.

    Nuo sukat ovat kyllä kauniit. Sinulla on värisilmää ja ideoita. Kuinka monet sukat neulot vuodessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kaikki valmituneet tuonne valmistuneet -sivuille vuosittain. On kiva kattoa loppuvuodesta paljonko on tehny ja paljonko on kulunut lankaa.
      Merri on iloinen, kun jotain tapahtuu. Usein se on aluksi mukana tai tulee sitten nukkumaan siihen viereen. Harvoin se jaksaa loppuun asti päivystää tekemisiä ;)

      Poista
  5. Tosi kauniit sukat olet kutonut, on siinä ollut hommia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) 7_veikasta tulee melko nopeesti, verrattuna ohuempiin.

      Poista
  6. Kauniit sukat olet tikutellut♡ lämmittävät kyllä ihanasti sääriä. Merrille rapsutuksia... ihania kissanpäiviä näyttää viettävän♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Lämpimät ovat.
      Voi kun tietäis, mitä siellä kissan päässä oikeasti aina liikkuu ;D

      Poista
  7. Kauniit sukat! Pinkki ja harmaa sopii hyvin yhteen. Puutarhalla menee kyllä pää helposti sekaisin, tekee mieli ostaa vähän tuota ja tuota ja sitten vielä tuotakin lajia... Merri on aina yhtä innokas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Puutarhalla kukkien lumo tulee vielä siitäkin,kun on monta samanlaista kukkaa ihan vierekkäin. Sitte kun ostaa kotiin yhen, niin se on kuin orpo siellä yksinään ;)

      Poista
  8. Upeat sukat - ja ne oranssinsävyiset ihan överiupeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oransseista tykkäsin minäkin ja yllätyin värien yhteensopivuudesta. Tää on aika kiva malli sovitella värejä yhteen.

      Poista
  9. Onpa sievän väriset polvisukat :)
    Ja puutarhalla käynti on kyllä sellaista, että ei oikein tiedä mitä kaikkea sieltä mukaansa haluaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >Kiitos :)
      Ensin haluaisi kaikkea, mut se on mahotonta, joten kun pitää alkaa valitsemaan, ei osaakaan valita siitä valtavasta tarjonnasta sitä just parasta ;)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!