Stanstan jatkotarina osa8

Stansta aloitti taannoin jatkotarinan, jonka osallistumisohjeet löytyvät TÄÄLTÄ. 

Kannattaa lukea myös aiemmat osat, ennen tämän lukemista. Ne löytyvät    TÄÄLTÄ.  

Lisäksi olisi ihan mahtavaa, jos haluaisit olla tarinan seuraava kirjoittaja!  Se onnistuu siis sääntöjen mukaan ilmoittautumalla tämän tarinaosion kommenttikenttään. 

Ja tästä se tarina taas jatkuu.....

Vuokraisäntää ei näkynyt, mutta Merlin luikahti sisään häntä koipien välissä. Se puski itseään Maisan jalkoihin onnellisena.  Maisa oli todella väsynyt, vaikka oli juuri herännyt. Pää tuntui painavalta. Oliko migreeni tulossa? Maisa otti kipulääkkeen, söi iltapalan ja päätyi lopulta suoraan pehkuihin. Merlin kiertyi välittömästi Maisan jalkoihin. Se ei saanut unta. Sen korvat olivat pystyssä ja se oli jatkuvasti kuulevinaan ulkoa rapsahtelua. Aamuun asti se pysyi tiiviisti Maisan lähellä ja nukkui  sitä kuuluisaa koiran unta. 

  Aamu oli jo pitkällä, kun kaksikko nousi vuoteesta. Maisa oli nukkunut kuin tukki. Silti olo tuntui vieläkin jollain tavalla raskaalta.  Hän keitti itselleen aamukahvit ja avasi ikkunan.  Kesäaamu ei ollut vielä ehtinyt kovin kuumaksi ja ihanaa, raikasta ilmaa tulvi sisään. Lintujen aamukonsertti oli käynnissä. 

 Eiliset tapahtumat pyörivät sekavana vyyhtenä Maisan päässä.  Oliko jotain tapahtunut, vai ei? Katsoessaan  ikkunasta terassille, näkyi lattialla selvästi kuraiset saappaanjäljet. Maisan omia lenkkitossuja ei näkynyt missään.  Farmor Tallskog kukki heleästi pöydällä.  Kukan kauneudesta huolimatta Maisan läpi kulki puistatus. 

"Nyt tarvitsen jonkun, joka kuuntelee näitä juttujani, ennen kuin tulen aivan höperöksi!", Maisa sanoi ääneen.  Merlin maukaisi ja heilutti häntäänsä. Se ei ollut vieläkään uskaltautunut kovin kauas emännästään.  Maisa etsi puhelimensa ja valitsi siskon numeron.  Hälytysääni tuuttasi jonkin aikaa, kunnes toisesta päästä kuului iloinen haloo -huudahdus.  Sisko kertoi tulleensa juuri navetalta.

"Haisenko sinne saakka? " , hän tiedusteli iloisesti.  

"Eivät lehmät haise! Se on niiden ominaistuoksu", vastasi Maisa. "Kaipaan sitä siitä huolimatta, että se karkottaa sopivat sulhasehdokkaatkin toiseen kylään". 

Minna -sisko kertoi laveasti häistä, joissa Maisa oli ollut töissä.  Kylällä oli kuulemma kuultu jos jonkinlaisia versioita illan kulusta.  Parhaimmassa olivat poliisitkin tulleet paikalle tilannetta rauhoittelemaan.  Joku heistä oli kysellyt Maisaakin. 

"Kyselikö joku poliisi minua?? ", kysyi Maisa ihmeissään.  Ajatus palasi elävästi häätarjoilukeikkaan. Suunnilleen kaikki, mikä oli voinut mennä sinä päivänä pieleen, oli myös mennyt.  

"Sellaisen huhun kuulin, mutta en tiedä, oliko edes totta. Koko hääjuhla oli täysi katastrofi, joka varmasti muistetaan paikkakunnalla kauan. Mahtaa olla hyvä alku sillekin avioliitolle", hykerteli Minna. "Miten sinulla siellä mökillä menee? Onko käynyt aika pitkäksi?".  Sisko tiesi vallan hyvin Maisan taipumuksen pyöritellä peukaloitaan, jos ei ollut mitään tekemistä.  Sellaiset tilanteet olivat Maisalla aika herkässä. 

Maisa ei oikein tiennyt mistä olisi aloittanut ja mitä kaikkea olisi oikein kertonut loman tapahtumista.  Viimein hän päätyi kertomaan sekavassa järjestyksessä kaiken , mitä mieleen tuli. Olo keveni huomattavasti. Alkoi jo oikeastaan naurattaa koko juttu. 

Minna oli kuitenkin hiljaa pitkän tovin, ennen kuin aloitti huolestuneet lisäkysymyksensä. 

"Oletko nyt varmasti kunnossa?  Et oikein kuulosta omalta, reippaalta itseltäsi. Oletko ollut siellä nyt liian kauan yksin? Pitäisikö minun pyytää poliisia käymään paikalla?". 

Maisa mietti vähän aikaa ja kieltäytyi sitten moisesta ehdotuksesta. Sisar oli kuitenkin sitkeä ja ilmoitti selkein sanoin soittavansa tutulle poliisille, joka voisi tulla käymään  vapaa-ajallaan. 

Maisaa ärsytti sisaren holhoaminen, mutta tämä ei nyt kuunnellut mitään järkevää kieltäytymistä.  Puhelu oli sittenkin vikatikki, vaikka Maisa olikin saanut kevennettyä mieltään. 

Maisa päätti nauttia päivästä käymällä uimassa ja istuskelemalla terassilla auringossa. Merlin seurasi hänen jokaista liikettään tarkasti.  Se kuulosteli edelleen tarkasti ymäristöään. Pian sen korviin kantautuikin jotain poikkeavaa;  auton moottorin ääni kuului lähenevän metsätien puolelta. Maisakin havahtui kuuntelemaan. " Ei kai se pahuksen poliisi nyt ole jo tulossa?" , hän puhisi itsekseen.  Hän pomppasi nopeasti sisään ja vaihtoi uimapuvun sortseihin ja T-paitaan. 

Ääni lähestyi ja lopulta sammui.  Auto oli parkkeerannut mökin taakse. 

Pihapolkua pitkin käveli joku pitkä , vaalea mies ripein askelin.  

"Täällähän sinä piileskelet", hän sanoi Maisan nähtyään.  Eikös vain se ollutkin se reteä renttu, joka oli uhoillut vielä näkevänsä Maisan uudelleen!  Maisan auto oli pysähtynyt silloin hääpäivän kuljetusten aikaan ja tämä mies oli auttanut hänet pinteestä.  Maisaa ärsytti suunnattomasti nähdä mokoma ylimielinen renttu mökin terassilla.  Tunnelma oli vaivautunut ja hiljaisuus käsin kosketeltavaa. 

"Kuulin, että sinulla on jotakin sydämelläsi", sanoi mies. "Toivottavasti minä!". Virnistys levisi miehen kasvoille.  Maisa kääntyi mennäkseen sisään. Mies saisi lähteä saman tien sinne, missä pippuri kasvaa, tai ainakin sinne, mistä oli tänne tullut. 

Mies huomasi Maisan ärsyyntymisen ja muuttui vakavaksi. " Olen rikosetsivä Mika Haapamäki, nimi taisi jäädä mainitsematta.  Sisaresi Minna oli sinusta erittäin huolissaan ja pyysi minua käymään täällä mökillä.  Helpostihan se kävi, kun olin muutenkin täällä päin... tarkoitan, että ei minulla ollut mitään muutakaan erikoista tekeillä".  

"Voisitko ajatella, että kertoisit minulle samat asiat, kuin siskollesi aamulla?", kysyi  Herra Etsivä, kuten Maisa hänet mielessään jo ehti nimittää.  Ajatus tapahtumien kertomisesta tuntui lapselliselta.  Oliko se edes totta, vai unta? Kuka sen tiesi. 

Aikansa kiemurreltuaan Maisalle ei jäänyt muita vaihtoehtoja, kuin kertoa mitä hänen mielestään oli tapahtunut. Herra Etsivä teki useita tarkentavia kysymyksiä ja nyökytteli kuunnellessaan. 

"Olen oikeastaan selvittämättömien rikosten osastolta ja olen saanut tutkittavakseni erään vanhan henkirikoksen.  Tarkemmin sanoen  kolme ihmistä katosi vuonna 1988,  eikä heitä ole löydetty mistään. Olen epäillyt johtolakojen viittaavan tänne kylälle, mutta mitään varmaa tietoa ei ole löytynyt.  Olen erittäin huolestunut tuosta kotiviiniasiasta, koska siitä on mainittu jo aiemmin asiaa tutkittaessa. Sen on kerrottu aiheuttavan melkoisia hallusinaatioita, eli mitä ilmeisemmin siihen on lisätty jotain asiaankuulumatonta". 

Maisa mietti asioita nyt aivan uudessa valossa ja mökkeily ei enää tuntunut oikein kiinnostavalta vaihtoehdolta. 

"Sinä tarvitset nyt suojelua, ja minä aion jäädä tänne mökille sinun kanssasi", sanoi Herra Etsivä. " Minulla on sattumalta jo mökkivarusteetkin pakattuina... Aloitetaan käymällä vielä kertaalleen tämä sinun tapahtumaketjusi läpi ja sitten lähdetään käymään siellä hylätyllä talolla". 

Maisan mielessä kuohahti taas ikävästi, kun hän kuuli, että tällä miekkosella oli jo kassikin purkamista vaille!  Mikä tässä ei nyt oikein täsmää?  Hän päätti hoitaa asian nopeasti pois päiväjärjestyksestä ja häätää sitten miehen matkoihinsa. Tänne ei ainakaan tarvisi jäädä! 

Merlin maukaisi ja muistutti olemassaolostaan. Se kiehnäsi parasta aikaa Herra Etsivän jaloissa.  

"Tämäkin vielä! Varsinainen kissahurmuri!".