Matkailu avartaa

Matkakuvia Lissabonista tulossa. Mikäli ne eivät kiinnosta,  niin ohita, lopussa on Merrin kuva 😃

Lentomatka, 4,5 tuntia, tuntui pitkältä mennen-tullen.  Siinä samalla syntyi kuitenkin sukkaa, joka olkoon nimeltään Suomi -sukka.  Loppuun asti en ehtinyt, joten viimeistely on tehtävä kotosalla. 

Lissaboniin saavuimme vasta illalla, joten kaupungille pääsimme aamupalan jälkeen. Kaupunki koostuu seitsemästä kukkulasta ja niiden välisistä laaksoista.  Tässä kuvaa restauroidusta Alfaman kaupunginosasta. Joitain osia on säilynyt vielä täysin korjaamattomina, mutta suurin osa on kunnostettu. Kaupunkia kuritti 1755 maanjäristys, jota seurasi Atlantilta vyörynyt tsunami, joka peitti alleen koko alavan laakson. Noin 85% koko kaupungista tuhoutui. 

Alfaman kadut ovat monin paikoin erittäin kapeita nousuja ja laskuja. Silti siellä liikkui autoja.  Kävelijöille oli reunoissa hyvin kapeat ja usein kaltevatkin osiot. 

Nämä tuk-tukit mahtuivat kulkemaan joka paikassa. Niitä oli kaikkialla tarjoamassa kyytiä. Mekin kokeilimme sitä kertaalleen. Kuljettaja oli todella ystävällinen nainen, joka samalla esitteli meille nähtävyyksiä ja kertoi kaupungin historiasta.  Siitäkin huolimatta, että sai vihaisia solvauksia takana liikkuvilta autoilta. 

Vuonna 1686 tehtiin kaupungissa laki, jossa määriteltiin, että alhaalta tulevalla kärryjen kuljettajalla oli etuajo-oikeus ja ylhäältä tulevan piti peruuttaa ja väistää. Ei mahtanut olla helppo tehtävä. Tätä ennen kadut olivat lähinnä taistelukenttiä, kun oli epäselvää, kumman piti väistää. 

Kaupungilla on monet kasvot.  Vanha ja uusi oli sulassa sovussa keskenään, jopa kiinni toisissaan. Monia hylätynnäköisiä rakennuksia oli asuttujen välissä.  Kaikkialla oli remonttia meneillään. Kaupungin täytyy olla erityisen työllistävä remonttialan ammattilaisille!  

Kaupungin toisella puolella on uuttakin uudempaa rakennelmaa; erikoisen näköisiä rakennuksia, firmoja, kauppakeskuksia jne. 

Meidän hotellimme oli lähempänä vanhaa kaupunkia, joten se tuli tutummaksi. Uuden kaupunginosan puolella kävimme lähinnä vain bussiajelulla. 

Ajellessa vastaan tuli useita sairaaloita.  Niitä vaikutti tosiaan olevan joka nurkalla. Ne ovat varmaankin tarpeellisia kaupungin hillittömän liikennekulttuurin takia...  Autot ajavat todella nopeasti ja ohittelevat vielä heti, kun mahdollista. Siitäkin huolimatta jalankulkijat menevät usein päin punaisia. Melkoisia itsemurhakandidaatteja. 

Lissabon on siis Atlantin ja siitä eriytyvän joen varrella.  Rantaviivaa taisi oppaan kertoman mukaan olla n. 25km. Kaupungissa asuu n. 3miljoonaa asukasta. 

Ensimmäinen päivämme oli aurinkoinen ja lämpöä oli hieman 20 asteen yläpuolella. Siitäkin huolimatta Suomi-matkustajat saivat liikaa aurinkoa...  

"Onneksi" muut päivät olivat viileämpiä, osin jopa kylmiä kovan tuulen takia. Viimeisen päivän iltana satoi vähän vettäkin. 

Kaupunki on tunnettu myös upeista laatta-aiheistaan.  Laattoja löytyy kaikkialta. Ne ovat kestäneet rakennusten seinissäkin satoja vuosia. Suomessa olisivat varmaan säiden armoilla tippuneet alas aikapäiviä sitten. 

 Kadutkin oli päälystetty moni paikon laattamaisella kivimateriaalilla ja olivat liukkaita, vaikka olivat kuivia. Vähän jäi mietityttämään, miten liukkaiksi muuttuvat sateella. No, onneksi on noita sairaaloita....

Eräs aukio oli päälystetty näin oudosti. Suoranainen optinen harha. Putoaako kävellessä uomaan vai ei? 

Vanhan rakennuksen sisältä löytyi upeita laattamaalauksia. Ne kertoivat kaupungin historiasta. 

Kadun reunaa kävellessä vastaan saattoi tulla myös sitrushedelmäpuu! Täynnä kypsiä hedelmiä!
Näky oli sinänsä outo, kun kaupungissa oli selvästi vielä kevät ja luonto ei ollut vielä täysin herännyt kukoistukseensa. Appelsiini tekeekin ilmeisesti 2 satoa vuodessa?

Kaduilla näkyi usein hienoja graffiteja ja jopa taideteoksia.  Tässä yksi upeimmista. Taiteilija on käyttänyt teokseensa kaikenlaista romua, ja tehnyt ketusta kolmiulotteisen. Mukana on ainakin autonosia ym. muuta jäteroinaa. 

Kaduilla pyörii kaikenlaista viihdyttäjää rahankeräyspurkkeineen. Tässä ehkä omituisin kuumaverikkö. Ilma oli tässä vaiheessa jo tosi kylmä. 

Kaikkialla kaupungissa soi Portugalille ominainen fado -musiikki. Etenkin vanhan kaupungin puolella oli katusoittajia monessa paikassa.  Kuuluisin fado -laulaja/ näyttelijätär oli  Amália Rodrigues, joka 50 taiteilijavuotensa aikana teki fadon kansainvälisestikin tunnetuksi. (Jälkikäteen muistin, että meidän Samuli Edelmanhan on tehnyt hänestä laulunkin; Amalia). 

Jostain syystä päädymme aina eläintarhoihin. Sisääpääsy 22e/henkilö. 

Arkipäivänä paikalla oli useita koulu- ja päiväkotiryhmiä. Heillä oli usein samanväriset hatut päässään tunnistamisen helpottamiseksi. 

Kävimme myös vaijeriradalla, eläintarhan yläpuolella ajelulla. Puita oli niin paljon, että eläimiä ei kyllä paljoa näkynyt. Kiikkerä kuljetushäkki oli kyllä kokemus sinänsä. 

Eläintarhassakin oli remonttia monessa paikassa.  

Kaupungissa, mutta etenkin eläintarhassa oli erilaisia kukkalajikkeita kukassaan. Tuo keltainen tuolla alaoikealla on minusta hienoin. 

Tämä se vasta oli outo näky! Eläintarhassa oli eläinten hautausmaa muistolaattoineen! Varmaan eläintarhankin eläimiä, mutta pääosin ihmisten lemmikkieläimiä; kissoja, koiria.  Alue oli valtavan suuri. Oikeastaan aika oiva paikka eläinten viimeiseksi nukkumasijaksi.  

Lemmikkejä kaduilla näkyi aika vähän, pääasiassa koiria aina silloin tällöin.  Eläintarhassakin pyöri vapaana kissoja! Välillä näkyi silmänurkassa, että mikä ihme siinä vilahti. Toivottavasti pysyvät kaukana tiikerihäkistä!

Vanhassa kaupungissa on Sao Jorgen linna. Sisäänpääsy maksoi 10e/henkilö. Siellä on hieno puutarha ja upeat näkymät alakaupungille.  Linnan vanhimmat osat ovat jo 900 -luvulta, ja niitä on laajennettu vuosisatojen myötä. 

Monet patsaat kertovat roomalaisten aikakaudesta linnassa. 

Nämä sukupuolineutraalit merenpersoonat hieman ihmetyttivät. 

Linnasta löytyi kahvila, jossa istuimme nauttimassa virvokkeita. Seuraksemme saimme 7 riikinkukkoa ja useita puluja. 

2 kissaakin oli paistattamassa päivää. Eivät näyttäneet riikinkukoista välittävän. 

Kaupunki on täynnä pieniä ravintoloita, vieri vieressä.  Ruuat ovat monesti hyvin kalapitoisia meren läheisyyden takia.  

Tällainenkin ravintola tuli kokeiltua, jossa ruoka uiskenteli vielä akvaariossa...  Sitten se tuotiin näytille tilaajalle ja tehtiin ruuaksi.... 😬

 Itse tyydyin hieman rauhallisempaan tilaukseen, jossa  ruokaa ei tuotu elävältä näytille.

Toinen meistä oli  selvästi kokeilunhaluisempi ja lautaselle päätyi kerran myös meriantura. 

Ruoka ja kahvittelu olivat edullista touhua, kuten aika moni muukin asia Lissabonissa.  Nuo leivokset olivat aivan ihania. Nämä ovat vähän tavallista isompia, mutta niitä pienempiä, Belém -leivoksia oli kaikkialla. Ne olivat suussasulavia! Niitä syötiin joka käänteessä, alkaen hotellin aamupalalta. Lähteissä näin niitä vielä lentokentälläkin, kuumina. Niitä olisi saanut ostaa mukaan, mutta ajattelin kanssamatkustajiani, enkä viitsinyt viedä leivoksia tuoksumaan koneeseen. 

Tämä setti, johon kuului vielä 2 vesipulloa, maksoi 8,50 euroa. 

Viimeiseksi jätin mielestäni upeimman nähtävyyden.  Sen luokse pääsi vain autolla (tai ehkä myös jokilaivalla vesitse) tätä 2 kilometriä pitkää siltaa pitkin.  Ajelimme edestakaisin taksilla, joka sekin oli edullista.  Siltaa pitkin pääsi Almadan puolelle. 

Siellä valvoo Kristus patsas ja näkyy kauas Alfamaan saakka. 

Se on arkkitehti Antonio Linón suunnittelema patsas, jota alettiin rakentaa 1949 . Valmistuminen kesti 10 vuotta. Patsas on saanut vaikutteita Brasilian Kristus -patsaasta. 

Tämä on tehty kuvaamaan kiitollisuutta siitä, että Portugal säästyi toisen maailmansodan aikaisilta pahoilta hävityksiltä. 

Aivan patsasjalustan juurella on sisäänkäynti ja kappeli. Kuuluu katolista messumusiikkia. Tunnelma on jotenkin mystinen.  Alhaalta pääsee hissillä ylös (10e) ja päätyy tilaan, jossa on toinen kappeli ja matkamuistomyymälä.  Vielä raput ylös ja pääsee ylätasanteelle, aivan Kristus -patsaan jalkojen juureen. Sieltä on huimat näkymät kaikkialle. 

Kappelien taideteokset ovat utuisen ja aineettoman näköisiä. Vaikuttavia yhteneväisyydessään. 

Kukkulan päällä, patsaan ympäristössä kasvaa suorina rivistöinä palmuja ja muita  puita, sekä pensaita. 

Tämä kuva on olevinaan taiteellinen otos...

No mutta hei! Olihan siellä lankaakin!  Tämän kuvan langat löytyivät sekatavarakaupasta ja olivat täysin akryylilankoja.  Pieniä käsityöliikkeitä löytyi kaupungilta, mutta ne jäivät vain näyteikkunankatsomistasolle. 

Pikkuinen kullanmuru Merri oli mielessä monesti matkan aikana. Se oli  Samin ja Maian luona kylässä. Kotiin se oli päätynyt jo vähän ennen meitä. Kyllä nyt on ollut mieli hyvä silläkin kun palvelijat ovat kotona, kevät on täälläkin ihana ja se on oppinut maukumaan!  Varmaan ovat kaverit opettaneet. Aika kesyltä tuo kuulostaa vieläkin, mutta silloin tällöin se hämmästyttää meidät äänellään.