lauantai 21. syyskuuta 2019

Kaksi ihmettä kerralla

Mikä ilon ja onnen päivä, tuumasi Merri, kun löysi kodinhoitohuoneesta korin, jossa se ennen tykkäsi maata.
  Se kuljetettiin tietysti heti olohuoneeseen Merrin istuessa kyydissä ylpeästi löydöstään nauttien ja kehräten.



Heräsi tietysti hienoinen epäilys siitä, mahtuuko talven varalle rasvakudosta kasvattanut 1.5 vuotias kissapoika koriin makaamaan. 

Kyllä siellä pystyy  vaikka nukkumaan, vaikka selkäranka on ihan kaksinkerroin. 😊



Toinen ihme on se, että minä olen leiponut! En edes muista koska viimeksi, kun tuntuu, että ruokaakin tulee tehtyä tosi harvoin. 
Tarun Taikakakut -blogista löytyi kerrassaan houkuttava ohje. Tarvikkeiden ostokin sujui viikossa ja harkinta-ajan jälkeen aloin toimia. 
Tämä on Supermehevä ja Maukas Kesäkurpitsapiirakka.  Käykää ihmeessä hakemassa ohje ja kokeilkaa! Tämä vie kielen mennessään! 
Jätin keräkurpitsaraasteen tosi isoksi, kuten ohjeessa mainittiin. Kurpitsanpalat ovat uponneet piirakkaan lähes täysin ja mehevöittäneet sen!  Noh, enhän minä voita käyttänyt, vaan kevyempiä rasvoja, mutta kukin tehköön oman maun mukaan. 😊
Veikkaisin kuitenkin, että poikani mielestä piirakka maistuu diabetekselle (tämä tarkoittaa sitä, että leivoksessa on yllin kyllin kuitenkin sokeria, 4dl ja vielä tomusokerit päälle) 😅


torstai 19. syyskuuta 2019

Liibalaabaa

Vielä jaksaa kukkia pihalla vaikka kelit kylmenevät päivä päivältä. Viime yönä oli jo pakkasen puolella
Viimeinen kalloista helottaa kauniin punaisena.


Vaula on jaksanut kukkia ihan koko kesän.Se on sitkeä, eikä pienistä kuivuuskausista hermostu. Sen sijaan sillä on huono tapa tiputella kukkia alapuolelleen runsaasti, eli ei mikään siisti kukka. 


Tämä kukka lähes kuoli melkein heti, kun olin sen ostanut. Se ei halunnut meillä olla. Näköjään se on muuttanut mielensä!  Viime hetken uuskukinto! 


Tämä kukka oli tosiaankin yllätys! Mustasilmäsusannaa kasvattelin toissakesänä. Nyt laitoin samaan kasvuastiaan uutta kukkaa ja vaihdoin mullan melkein kokonaan. Mikä sieltä salakavalasti lähtikään luikertamaan ylöspäin!  Sitkeä on, ei voi muuta sanoa. 


Tämäkin kukka jaksoi kukkia koko kesän. Taisi olla ihan ensimmäisiä kukkia, joita keväällä ostin ja istutin. Se sulkeutuu yöksi ja avatutuu päiväksi. 


Jiihaa!! Vihdoinkin on niin kylmää, että voin kaivaa taas rakkaat turvakenkäni esiin!  Nämä ovat NIIIIIN  mukavat jalassa. Oikein ilo lompsotella joka paikkaan 😀


Merri on vähentänyt ulkoilua valjaissa melko paljon. Se ei oikein viihdy märällä nurmikolla, vaan halajaa sisälle lämpimään. Toisaalta se menee aamulla ensimmäisenä omaan ulkohäkkiinsä, vaikka muut palelevat. 



Nyt on syytä lähteä sen kameran kanssa muualle, tai näytän sinulle takapuolta! 

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Ursus arctos 220g

Karhunmetsästysneulontaan osallistuvan neulojan on suoritettava neulontakoe. Karhukokeessa neulotaan 90 sekunnin aikana neljällä puikolla paikallaan olevaan karhukuvioon. Kaikkien silmukoiden on osuttava halkaisijaltaan 15 + 16 silmukkaiseen osuma-alueeseen.


Metsästäjäneuloja asettuu hyvissä ajoin ennen hämärää passiin sohvalle lampun alle,  tuulen alapuolelle. Nalle -lanka  voi olla maassa tai sohvalla. Sohvan  etuna on esteettömämpi näkyvyys langan riittävyydeen ja se, että langat kulkeutuvat paremmin karhun  nenään ja poskiin. 




Toinen suosittu metsästysneulontatapa on neulojan  kulkureiteillä, reissuneuleena. Elokuun lopulta alkaen karhut kasvavat aktiivisesti kartuttaakseen kerroksia talven varalle. Neulontapaikalta karhut siirtyvät käyttäjän päivälepopaikoille ja taas illalla ruokailupaikalle. Näin syntyy selviä lattiatasolla havaittavia kulku-uria.



Karhukissa on metsästäjäneulojan tärkeä apulainen

Karhunmetsästyksessä on aina käytetty apuna kissoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana karhua maukuvien kissojen jalostukseen on jälleen kiinnitetty enemmän huomiota ja pyritty löytämään eri roduista karhua maukuvia sukulinjoja. Tuloksekas karhunmetsästys perustuu karhujen seurantaan jo ennen metsästysneulonnan alkua. 
(tekstit mukaellen Suurpedot.fi)


Merri näyttää karhuille mallia karjaisuun.


perjantai 13. syyskuuta 2019

Luettua

Aloitetaan kiintiökissakuvilla, jotka ovat varmasti tämän jutun mielenkiintoisin osio 😃

Merri halusi kokeilla, onko sillä vielä paino sopusuhtainen, vai kippaako tuo hutera hylly...ei kipannut...


Oikeasti se vietti aikaa hyllyllä tutkaillen, mitä sen kaveri Arttu oikein puuhaa.  Arttu tuli kylään ja päiväunet karisivat kyllä Merrinkin silmistä. 
Hyvin muistivat toisensa vielä pitkän tauonkin jälkeen. Mitään todellista draamaa ei päässyt syntymään. Jahtaamista puolin ja toisin, kunnes väsymys alkoi painaa. 


Arttukin väsähti ihan sylikoiraksi. 


Löysin kerran kirpputorilta tämän mielenkiintoisen kirjan. 




Santeri Levas toimi Sibeliuksen sihteerinä vuosikymmeniä. Lisäksi hän oli säveltäjän kanssa muutenkin paljon tekemisissä keskustellen kaikenlaisista aiheista, mm. säveltämisestä, musiikin esittämisestä, johtamisesta, kuuluisuudesta, luomisen tuskasta. Lisäsi hän tutki  kaikkea säveltäjään liittyvää materiaalia ja haastatteli tämän läheisiä ja ystäviä.
Tältä pohjalta on syntynyt 1960 -vuonna julkaistu henkilökuvateos Jean Sibeliuksesta. Kirjassa on myös jonkinverran kuvia.
  Kirjoittaja luo Sibeliuksesta lähikuvaa, joka yleensä jää ulkokuoren alle piiloon.  Sibeliuksella oli sisäinen pakko säveltämiseen. Innostajana hänellä oli alusta loppuun asti luonto. Hän muokkasi lähes kaikkia teoksiaan useita kertoja uudelleen, kun ei ollut alkuperäiseen tyytyväinen. Sinfonioita syntyi 7 ja valtava määrä muita, pienempiä teoksia, joista Finlandia lienee monelle tutuin.  Viimeisinä vuosikymmeninä säveltäjä kärsi jatkuvasti siitä, että ei pystynyt säveltämään enää omien vaatimustensa mukaisesti. Näin kahdeksas sinfonia jäi vain huhupuheeksi, joka ei koskaan toteutunut.  Sibeliusta vaivasivat myös kaikki hänen nuoruudenaikaiset "koevedoksensa". Hän pelkäsi jatkuvasti niiden pulpahtavan pintaan myöhemmin, vaikka hän ei itse tätä ollenkaan toivonut.
  Säveltäjä matkusteli paljon konserttikiertueilla ympäri maailmaa ja kuuluisuus kasvoi vähitellen todella mittavaksi. Elämänsä aikana hän kohtasi valtavasti ihmisiä ja musiikin kautta häneen tutustui sitäkin enemmän väkeä. Hänen kodissaan Ainolassa kävi todella paljon ihmisiä kylässä ja aina hän jaksoi ottaa heidät vastaan ja olla huomaavainen. Postiakin saapui loppuun asti ympäri maailmaa. Sihteerin välityksellä Sibelius vastasi yleensä kaikkiin posteihin. Hänelle myönnettiin mitä erilaisempia kunniamerkkejä ja kunniajäsenyyksiä. Kaikki eivät edes liittyneet musiikkiin.
  Säveltäjä oli kirjoittajan mukaan hyvin hienotunteinen ja ajatteli aina muiden etua. Vaatimatonkin hän oli. Vielä kuolemaansa ennen hän pyysi, että hänet haudattaisiin kotinsa piha-alueelle, koska pelkäsi hautausmaalle jouduttuaan saavansa mahtipontisen kunniapatsaan haudalleen.

 Sibeliuksen elämään voi tutustua varmasti monessa muussakin teoksessa. Tämän teki mielenkiintoiseksi juuri kirjoittajan ns. sisäpiirin läheisyys. 
Kannattaa tarttua välillä tällaisiin vanhoihinkin teoksiin, niin voi yllättäen saada tosi mielenkiintoisen lukukokemuksen.


Vihdoin sain luettua loppuun myös tämän yli 1300 -sivuisen fantasiakirjan, joka pitää sisällään 3 toisiaan seuraavaa jatkokertomusta.

Tämä kirja on päätynyt minulle ilmaiseksi naapurista.  Luettuani jonkin matkaa, tajusin, että olen nähnyt tämän ensimmäisen osan elokuvana. Kaksi muuta osaa olivat kuitenkin ennestään tuntemattomia.


 Kirja vaikutti monin paikoin hieman nuoremmalle lukijakunnalle suunnatulta, mutta juonenkulku jaksoi kiinnostaa silti loppuun asti. Minään erikoisena lukukokemuksena en tätä kuitenkaan pidä.
  Kirja kertoo tytöstä, joka alkaa nähdä outoja hahmoja, varjonmetsästäjiä, joksi hän sitten itsekin osoittautuu. Mitä sitten metsästettiin? Pahiksia tietysti; vampyyreita, haltijoita, velhoja, ihmissusia, demoneita. Pahikset eivät kuitenkaan kaikki olleetkaan pahiksia, vaan toimivat täydessä yhteisymmärryksessä keskenään. Erästä isä-poika -suhdetta puidaan kirjan alusta loppuun asti.
  Tällainen tiiliskiven kokoinen kirja ei ole omiaan iltalukemisena, koska kädet puutuvat ja kun alkaa nukuttaa, ei kirjan paino tunnu mukavalta kasvoillakaan.

Blogihiljaisuutta on edesauttanut kuitenkin eniten lääketentteihin lukeminen.  Koko koneellaoloaika on mennyt kipu- ja geriatrisiin asioihin.  Näistä 3 tenttiä, jotka ovat nyt onnekkaasti ohi.

Neulontapuolella etenee kolmella osiolla, mutta hitaasti.

Näillä jutuilla toivotan hyvää viikonloppua teille kirjojen lukijat, sekä muidenkin asioiden lukijat!

perjantai 6. syyskuuta 2019

Omituista höpinää

Naapurin pihalla kasvaa komea kuusi, joka on tehnyt valtavasti käpyjä. Alkukesästä ne olivat upean violetteja, nyt ne pursuavat pihkaa.
Huomasin  kuvia siirtäessäni, että ompa hienoa vihreyttä luonnossa.


Toisin kuin meitä ihmisiä, Merriä kiinnostaa, mitä puun ALTA löytyy.  Piilopaikka  ja hyviä hajuja, koska puun alla on pyörinyt monta muutakin eläintä haistelemassa. Voi olla vaikka hiiriäkin....



Meidän pihalle on kasvanut ihme! Hevoskastanja on kasvanut paikallaan jo 30 vuotta sitten, kun muutimme taloon. Anoppi on kysynyt vuosien ajan, että eikö se koskaan kuki?  Ilmeisesti se on tänä vuonna kukkinut, koska tuloksena on pompuloita!  Nämä kolme ja korkealla 2 muuta. Ei yhtään enempää. Voisi sanoa jopa, että haravoijan onneksi 😏
Aluksi puu oli salkomainen. Sen lehdet eivät maadu millään, vaan ovat kovia ja jätettä tulee hirveästi. Päätimme vuosia sitten, että nyt pistetään julmasti puolentoista metrin korkeudelta poikki koko puu ja odotetaan, että se kuolee pystyyn. Mitä vielä!  Sehän on kasvanut ihan valtavaksi pensaspuuksi!! NYT niitä lehtiä vasta onkin!  Ja vielä pompuloitakin!  Pitää miettiä jatkosuunnitelmaa...


Ainoa hyvin menestynyt pienempi kasvi pihallamme taitaa olla ruusupapu. Se on kasvanut kolmessa paikassa runsain mitoin.  Muistan, kun lapsuudessani kaverin isä kasvatti aina näitä. 



Vanha patjakin on saanut täyttymyksensä. 


"Patjan" vieressä on terassilla keinu. Merrikin käy siellä joskus torkkumassa. 



Merri kiinnostuu myös joskus siitä, kun menen ulos neulomaan. Se asettautuu toiseen tuoliin mukavasti. 


Viime yönä näin kerrassaan kummallista unta. Kävelin yksin Muumimaassa, jossa olen käynyt viimeksi, kun lapset ovat olleet pieniä. Otin kuvia Viljonkasta lapsineen. Lapset naksuttelivat hampaitaan ja muistinkin, että kirjassahan sanotaan, että Viljonkan lapset naksuttelevat hampaitaan. Yht`äkkiä ovesta astui ulos nainen, jolla oli jalka kipsissä ja kyynärsauvat. Hän kulki erittäin ketterästi sauvoilla. Tunnistin (mukamas) tulijan TeSaksi! Jäin odottamaan, tuleeko sieltä hänen miehensä perässä.  ( en ole siis ikinä nähnyt heitä livenä, enkä ole käynyt edes TeSan blogissa hetkeen, en myöskään näe mitään enneunia, enkä toivottavasti jalan suhteen nytkään).
Olin juuri menossa tervehtimään heitä, kun olinkin omalla pihallani. Postilaatikko roikkui enää toisen kiinnikkeen varassa. Posti oli laittanut postinsa maahan.  Vieressä oli myös mieheni kasaamia pahvinkeräysjätteitä. Huomasin niiden joukossa laatikoita, joissa oli jotain vanhoja lasten tavaroita. Avasin yhden laatikon ja kas; siellä oli sellaista solumuovia, jossa oli kauniita jouluisia kuvia, joiden päälle oli painettu palapelikuviointia. Niistä oli ollut tarkoitus tehdä omia palapelejä, mutta olivat jääneet tekemättä. Ajattelin, että näitä voinkin vielä käyttää korttien tekemiseen ja otin laatikot itselleni.
Tässä kohtaa heräsin.

Voisiko joku nyt tulkita tämän uneni, vai onko se merkki ylivilkkaasta mielikuvituksesta? 😂

lauantai 31. elokuuta 2019

Lähtikö mopo käsistä?

Työasiat unohtuvat parhaiten, kun lähtee kotoa pois lomalla. 
Me seikkailimme Pärnussa 5 päivää. Kerta oli molemmilla ensimmäinen, joten ihmeteltävää riitti. Suomalaisia oli paikoitellen ruuhkaksi asti, mikä ei luo parhaimpia kokemuksia ulkomailla oleskeluun. 
Pärnu on Viron kesäkaupunki, joka kerää turisteja upealla hiekkarannallaan ja useilla kylpylöillään. Sen historia juontaa jopa 1200 -luvulle, jolloin sen nimi löytyy ensimmäisen kerran kirjotettuna. 
1918 se liittyi Viroon ja itsenäistyi. Tämän jälkeen historia onkin kaikkien tiedossa ja uusi itsenäistyminen tapahtui 1991. 



Hiekkarannalla ihmisiä liikkuu aamusta iltamyöhään ja varmaan yölläkin. 


Hotellissamme oli yhteys Estonia -kylpylään, jossa kävimme lillumassa kertaalleen. Se oli elämäni ensimmäinen kylpyläkokemus, eikä suinkaan aluksi mitenkään houkutteleva. Kävellään kylpytakeissa pitkin hotellin käytäviä! 😂 Ensimmäistä kertaa kylpylään menijä kaipaisi lisäksi hieman tarkempaa ohjeistusta siitä, mihin on nenänsä pistämässä. Varvastossut tms. olisivat aika kivat...
Hengissä kuitenkin selvittiin ja kokemus oli lopulta ihan mukava. Kylpylä oli erittäin siisti. Erilaiset saunat olivat kokeilemisen arvoisia. Oli höyrysaunaa, kuumaa saunaa, aromasaunaa, infrapunasaunaa, suolasaunaa ja lapsillekin oli oma sauna. Viskisauna oli poissa käytöstä. 

Yksi hierontakin käytiin kokeilemassa.  Hintaluokka on samaa kuin kotimaassakin. 


Viikon aikana tuli tietysti syötyä hyvin...


Ihania jälkiruokia ja ...hmmm...  ei niin kovin tuoreen näköistä hampurilaista 😂 Oli kyllä ihan hyvä ruoka. Jollain vihreällä värjätty tuo sämpylä. 


Viron kieli on erittäin hauskan kuuloista. Nauratti useampaankin otteeseen kuunnellessa. Pärnussa tosin hyvin moni osaa myös Suomea, ainakin palveluammateissa. Kaikissa ruokapaikoissakin oli ruokalistat monella kielellä. 


Pärnun turistikaupunginosa on paljolti tämän näköistä. Paljon puurakenteita.  Tuli aluksi mieleen ihan Lännen kaupunki elokuvista. 


Joukkoon mahtuu myös paljon hienoja, linnamaisia taloja, joista osa uusia, osa tosi vanhan näköisiä. Remonttia ja entisöintiä tehtiin monissa rakennuksissa.


Kaupungilla oli hienoja, värikkäitä muraaleja. 


Pärnu -museossa kävimme ihailemassa mm. näitä pyöreitä kiviä, tykinkuuliksikin mainittuja. Tuli heti mieleen, kun vuosia sitten etsimme kiviä kukkapenkkiin. Löysimme niitä erään maatalon pihasta. Isäntä sanoi niiden olevan kaupan, mutta ei mainnnut hintaa. Vasta kun kivet olivat peräkärrillä alkoi hinta valjeta. Isäntä silitteli kiviään ja sanoi niille hinnan. Oli muuten aika kallis kivikuorma. Olivat niin painavia, että ei niitä voinut enää takaisinkaan viskellä. 😁


Museon yläkerrassa oli valokuvanäyttely. Se käsitteli Euroopan kaupungeissa tapahtuvaa rakennusten rappeumaa. 


Ja hupsista, mitä muuta sieltä löytyi, useita hämähäkkipersoonia!


Olemme liikkuvaista sorttia. Vuosia sitten reissasimme asuntovaunun kanssa ympäri Suomea ja liikkuminen oli asiaan kuuluvaa. Päätimme nytkin lähteä Latvian puolelle Riikaan, kun kerran omalla autolla olimme liikenteessä. Riikan vanhakaupunki oli omalla tavallaan kiehtova. Liikenne oli aika vauhdikasta, mutta mies selvisi siitä hyvin. Itse en olisi uskaltautunut ratin taakse. 
Kuuluisin rakennus tuolla on varmaan tuo kissojen talo, eli Mustapäiden talo. Mikäli oikein ymmärsin, on talo saanut nimensä katolla olleista kissapatsaista.  Yllättävää oli, että talo oli oikeastaan melkein uusi! Se vaurioitui sodan aikana ja myöhemmin jopa purettiin. Uudelleenrakennus tapahtui 1990 -luvulla. 



Kissoja oli monenlaisia pitkin vanhaa kaupunkia. 


Tämä kissa oli paras. Samaa kokoa kuin tuo olkinainen. Olisiko näitä pitänyt ostaa kotiin tuliaisiksi?



Pasuunankukka on aina näyttävä ja kuvan arvoinen. Olen itsekin useana vuonna näitä kasvattanut, mutta en ole saanut talvetettua.


Riikan kaupungille (ainakin siellä missä kuljettiin) antoi oman leimansa useat, talojen seinillä ja katoilla olevat patsaat. 


Pärnuun palasimme vielä samana päivänä. Autolla ajelu turistialueen ulkopuolella paljastaa suuret ja modernin näköiset kerrostaloasutukset, teollisuusalueet jne. 

Kotiin palattiin Tallinnan kautta, kuten mentiinkin.  Ehdittiin käydä paljon kehutussa Karnaluks kaupassa. Pysäköinti oli lievästi sanoen haastavaa. Paikallisilta ei apua herunut, mutta apu tuli suomalaispariskunnalta, joka oli osunut paikalle. Puhelimella piti ladata pysäköintisovellus. Tästä ei ollut mitään opasteita liikennemerkeissäkään. Yksin ei varmasti olisi onnistunut. Ihanaa, että osuimme paikalle tuon avuliaan pariskunnan aikana! 

Karnaluksin kävijöille tämä on tuttu näky, mutta muille voin näyttää tämän kuvakoosteen, joka käsittää vain murto-osan siitä kaikesta, mitä talo pitää sisällään!  Kauppa on kaksikerroksinen ja siellä on kaikkea maan ja taivaan väliltä myynnissä hyllytolkulla; vetoketjuja, helmiä, ompelutarvikkeita, lankaa, ristipistojuttuja, askarteluasioita, kankaita, nauhoja, ihan kaikkea!  
Mieskin oli niin hämmästynyt, eikä ilmeisesti palautunut tästä vielä kassallakaan, koska päätti maksaa ostot. 😂


Alla kuvia omista ostoistani matkan aikana: 

Lankaa on kotonakin ihan riittävästi, mutta himoitsin tuota liukuvärjättyä vironvillaa 8/2. Sitä löytyi halvimmalla Pärnusta (40e/kg) ja ostin vielä Karnaluksin vastapäisestä Wollen -kaupasta lisää (45e/kg). Karnaluksissa ei vironvillaa ihmeekseni edes myyty. 
Nämä ovat kaikki n.200g vyyhtejä. 2 sävyä tuli vahingossa samaa. 




Karnaluksista ostin myös nämä Regia cotton color Tutti Frutti -langat. Taka-alalla hieman vahvempia ompelulankoja rullissa. Etualalla kangasvärejä.


Oikean kuvan tavarat: ompelumerkit, vetoketjut, koneneulat, hakaneulat ja nuo miehen valitsemat jättisakset niin ikään Karnaluksista. 
Vasemman kuvan  musiikilliset ja jouluiset askartelukartongit Pärnusta. 





Pärnun eräästä käsityöliikkeestä tarttuivat mukaani nuo soljet ja tuo "taianomaisesti" sukkaa värjäävä Regia -lanka.


Sisustuskangasta, nk. vahvempaa laatua, löysin Karnaluksista halvalla ja ostin keittiön tuoleja varten. 


Aika paljonhan näitä ostoksia tuli tehtyä... toisaalta MIKSIKÄS EI??  😂😅

Merrikin sai tällä kertaa tuliaisia; PAKSUN piipunrassin ja kissojen nameja. 



Merri oli matkan ajan hoidossa. Se vietti laatuaikaa Maian ja Samin kanssa. Maialla on oma mietintävaihe aina menossa, mutta Samin kanssa riitti painia ja leikkiä. 


Oletko sinä Sam joku avaruuskissa vai mitä sinulle on tapahtunut??


Eiköhän pidetä painitauko kuvauksen ajaksi.