maanantai 22. huhtikuuta 2019

Taivassukat

Taivassukat Facebookin Neulomuksia sydämestä -ryhmän keräykseen. 


Malli on oma. Putkisukkaa, kuten oli pyydetty.5 kerrosta oikeaa, 6. kerros aina 1 o, 1n. 
Lanka Miamia, langankulutus 160g, puikot kokoa 4. 

Revontulihuiviin valitsin kahdesta vaihtoehdosta tämän, kun väri oli jotenkin niin aurinkoinen. Nyt näyttää kyllä vähän syksyiseltäkin näissä väreissä. 


Aloitusvimma, eli startitis on taas iskenyt. Pitäisi saada aikaiseksi myös tuubapipo. Aloitin tästä aihiosta ja ympärille pitäisi muodostua pipo... mitenkähän homma etenee...nähtäväksi jää, minullekin. 😊


Kirpputorillakin tuli pyörähdettyä pitkästä aikaa.  Monta silmää näkee aina paremmin, kuin 2 silmää, sanoo sanonta. Päätin tarttua haasteeseen ostamalla silmäpakkauksen. 
Aiemmat kynsikkäät olivat aika hankalat tehdä pitkillä puikoilla, kun sormikkaiden tekeminen on muutenkin olevinaan hankalaa. Löysin lyhyet bambupuikot. Kassalla miesmyyjä ihmetteli, miksi näitä bambupuikkoja menee niin paljon, mikä niissä on niin erinomaista. Piti häntä siinä hieman valaista asiasta. Tosin nämä kirpputorin halvat puikot eivät varmaan ole laadultaan niitä parhaimpia,mutta sormikashommassa varmaan ihan välttävät. 
Ostin myös sudokun, jonka aion viedä palvelukodissa asuvalle "nimettömälle miehelle", kun menen sinnepäin. 


Merri on käynyt taas mummolassa. Siellä on paljon tutkittavaa, eikä sylissä malta olla, kuten mummo toivoisi. Merri on saanut mummolta luvan olla pöydänkulmalla katselemassa ikkunasta ulos. Kerrostalossa jännitystä aiheuttavat myös seinien ja oven takaa kuuluvat äänet. 


Meilläkin kävi vieras, naapurin Gizmo -koira. Se on tosi kiltti ja rauhallinen. Tulivat Merrin kanssa heti aika hyvin juttuun. Pidemmällä vierailulla ehtisi varmaan tutustua jo oikein hyvin. Nyt meni vaan haisteluksi ja lähestymiseksi.  Ensin katsotaan toiseen suuntaan....


...kun pyydetään katsomaan kameraan, niin silloin tietysti katsotaan, ainakin melkein. 😊


16 kommenttia:

  1. Oikean värin valitsit huiviin - niin miun maun mukainen =)
    Miten Merrillä on noin pyöreät silmät? Vai onko kysymyksessä sen huippumalli-ilme, kun se näkee kameran?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa ennemminkin nähä jotain kulkijoita tai lintuja pihalla :) Varmaan erinäkösiä lintuja kun kotona. Merri näyttää tarkkaavaiselta. Paitsi tossa koirakuvassa silmät puolitangossa.

      Poista
  2. Mä en ollut kuullutkaan tommosesta hyväntekeväisyysprojektista. Niitä on nykyään niin monenmoisia. Oletkos kuullut lohtuhuiveista? Koetapa googlata. Nuo taivassukat tuleeko ne jollekin vainajalle arkkuun,vai miksi niiden nimet on taivassukat? Mielenkiintoista millainen tuubipiposta tulee. Merri vaikuttaa olevan hyvin utelias. Pieni varovaisuus koiran suhteen tietenkin ennenkuin on kunnolla tutustuttu. Meidän koiruli rakasti kissoja,ennenkaikkea tyttären Mölliä. Nyt molemmat ovat jo eläinten taivaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo taivassukka -nimi tulee siitä, että sukat lähetetään Åldersron palvelukeskukseen, jossa on tapana laittaa jokaiselle poisnukkuneelle asukkaalle taivassukat jalkaan palvelukeskuksen puolesta.
      Tuosta samaisesta face -ryhmästä löytyy useita erilaisia keräyksiä, joissa on myös yhtenä toiveena huiveja.
      Lohtuhuivi -asiaankin olen törmännyt useassa paikassa. Keräyksiä on tosiaan kaikenlaisia. Onneksi on, jos kerran tekijöitäkin löytyy. Siinä on monelle käsityönystävälle kohde töille, joita vaan syntyy ja syntyy.
      Piti oikein tarkastaa, kirjoitinko tuubipipo, vai tuubapipo :) Tuubahan se, eli bassotorvi kyseessä. Pipo alkaa ollakin jo loppusuoralla, eli jossain vaiheessa näkyy sitte tääläkin. :)
      Kissan ja koiran kaveruudessa pelottaa vähän aina koiran puolesta, kun kissa voi raapaista yht äkkiä.
      Lemmikin kuolema on aina tosi surullista. Meilläkin on vietetty ties kuinka monet hamsteri ja gerbiilihautajaiset. Rakkaita nekin, vaikka pikkuruisia.

      Poista
  3. Revontulihuivi on aika koukuttava malli, melkein 30 valmiina.
    Pääsiäisen koristeet olivat kiva aikamatka menneisyyteen. Kun muistelee oman lapsuuden koristeita, olivat ne itsetehtyjä tai chenilletipuja, joiden silmät pyöri päässä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen määrä tehtynä! Miä en oo laskenu, mut ei oo kyllä noin montaa. Ehkä 10-15. Sopivan helppo ja kuitenkin näyttävä malli.
      Omasta lapsuudestani muistan vain ne hatut sängyn alla ja sen, että ihmiset lähetteli pääsiäiskortteja. Nykyään niitä näkee harvemmin.

      Poista
  4. Revontuli huivissa on ihanat värit. Sudoku on hyvää aivojumppaa. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle. Työt kutsuu taas pitkän vapaapäiväputken jälkeen.

      Poista
  5. Todella kauniit värit Revontulissasi. Komea tuubajuttu tekiellä, vaatii muutakin kuin soittotaitoa! Suloinen kuva Merristä ja vieraasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit on puoli neuletta ;) Tuubapipo alkaa olla maaliviivalla. Toivon vaan että olis sopiva. Kokojutut on vaikeita.

      Poista
  6. Hienoja neulomuksia! Tuo revontulihuivi on kyllä upea! Suloisia on karvakamut:) Leppoisaa alkanutta viikkoa💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Revontulihuivi on varma valinta :)
      Ihan leppoisasti lähti viikko liikenteeseen.

      Poista
  7. En olekaan kuullut tuollaisesta taivassukka keräyksestä...aivan ihana tuo huivi ❤️ Ihanat kaveruksetkin päässy kuvaan 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta face -ryhmästä löytyy tämä ja muitakin keräysaiheita. .
      Huivin neulominen on kivaa, mut pingotus ei sit enää olekaan :)

      Poista
  8. Lohtuhuivi keräyksestä olen kuullut, mutta taivassukka-projekti on aivan outo. Upea tulee huivistakin. Suloinen kisuliini <3 Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että sattumanvaraisesti törmäillään näihin keräys- ja hyväntekeväisyysjuttuihin ja jokainen poimii niistä sen, mikä kulloinkin tuntuu koskettavalta.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!