Luonnossa

Olen niin onnellinen, kun olen vihdoinkin oppinut keräämään suppilovahveroita! Näin kauan siihen sitten meni. 😉 Kerään kyllä muita sieniä, mutta näitä en ole uskaltautunut etsimään, kun en mielestäni ole niitä oikein tunnistanut.  Monesti olen ajatellut , että lyöttäydyn jonkun viisaamman matkaan, oppiin.  Yht´äkkiä siihen tarjoutuikin mahdollisuus ja olin heti valmiina. Pääsin naapureiden innokkaiden metsänkävijöiden matkassa opintoretkelle.
  Aluksi sienen  löytäminen ja tunnistaminen oli jotenkin vaikeaa, kun suppilovahverot ovat niin muuntautuvaisia (ainakin aloittelijan mielestä). Pääsihän se homma sitten käyntiin ja sainkin ihan mukavasti sieniä pussiin. Ilta alkoi jo hämärtää ja pienet, vaikeasti havaittavat vahveroisetkin piiloutuivat entistä paremmin.  Kotiin lähteissä sain vielä yllätyksekseni naapureidenkin sienet, kun heillä oli kuulemma jo niin paljon! Olipa äärimmäisen mukava sienireisu. 💗

Seuraavana päivänä lähdin itsekseni sienestämään. Ensimmäisestä paikasta en löytänyt yhtään sientä. Toisessa paikassa oli hiukan. Saaliin puuttuessa ehtii napata luontokuviakin... 

Vaihdoin vielä paikkaa ja johan alkoi löytyä. Ovat vain niin pieniä kerättäviä, että metsässä samoiluun meni tuntikausia (etenkin, kun ensimmäisissä paikoissa ei ollut).  En olisi malttanut lähteä kotiinkaan siiä vaiheessa, kun sieniä löytyi. Hirveä nälkä ja jano olivat ihan toisarvoisia, kun taas löytyi sieniä. 😓 

Suppilovahveroiden kerääminen on jotenkin toisenluonteista, kuin esim rouskujen kerääminen. Rouskuja ja kanttarellejakin voi tähyillä  kävellessä ympäriltään. Suppiloita pitää usein ihan kumartua lähempää katsomaan, ja kas, siinähän niitä kuitenkin on, ja tuolla, ja tuolla. Perspektiiviä pitää muuttaa matalammaksi.   Tässä sitä nyt annetaan viisauksia suppilovahveroidenkeräyksestä heti toisen sienestyksen jäkeen. 😉 Tämä on vain niin uutta ja ihmeellistä. Hieno juttu, että sain näin hienoa napuriapua. 

Jätin haaveilun ja jossittelun sipuleidenkin kanssa ja painelin kauppaan ostamaan mieleisiäni istutettavia. Onneksi osasin hillitä itseni ja päädyin näihin neljään lajikkeeseen. Lähinnä tein valinnan ulkonäön perusteella. Moni asia venyy ja paukkuu minun touhuissani, mutta nämä sipulitpa ovatkin jo maassa!  Paikat on valittu niin, että kissa ei pääse niitä ylös kaivamaan, kuten tulppaaneilleni on käynyt. Olen painanut ne moneen kertaan takaisin mullan alle.Mikäli kuitenkin ovat sitkeitä, nousevat ehkä ensi keväänä kukkimaan. 

Olen jatkuvasti hämmästynyt tästä sukkaprojektista, joka vastoin kaikkia odotuksiani alkoikin tuolta kärjestä. Tapa on minulle outo, mutta lähdin silti yrittämään. Aloitus oli helppo, mutta kantapään  kanssa oli pieniä vaikeuksia. Harmittaa, kun ohjeessa oletetaan neulojan tietävän jotain, mitä ei lue. Puhuttiin kolmospuikon neulomisesta, mutta ei ollenkaan nelospuikon. Jos ei ole koskaan tehnyt kantapäätä näin, niin ei voi tajuta, että puhutaankin molemmista, vaikka mainitaan vain toinen. Lopulta päätin kokeilla käyttäen molempia ja tulihan se kantapää sieltä esiin.  Kärjen pituus taisi mennä ihan vahingossa oikein.  En tiennyt, miten pitkä kärjestä tulee, kun kantapää on valmis. Mikäli se olisi ollut liian lyhyt, olisin joutunut purkamaan koko kantapään. En ole ihan vakuuttunut näin päin neulottujen sukkien helppoudesta.  Enemmänkin hämmästynyt, että pääsin tähänkin asti. Vielä on pitkälti vartta edessäpäin. 😁

Arvonta voimassa vielä 20.10. asti.