torstai 4. toukokuuta 2023

Siivet selkään ja menoksi

 Mikä on parempi, kuin virkattu ampparipesä? Se selviää hieman alempana 😅



Minulle tuli jonkinlainen myöhäisherätys näiden virkattujen ampiaispesien kanssa. Näitähän on ollut nähtävissä jo useita vuosia, mutta en ole koskaan niistä innostunut.  Tässä "tekemisen epätietoisuudessa" olen kuitenkin huomannut virkkaavani palloja.   Etsin oikeita värisävyjä ja löysin kaikenlaisia keriä, jotka ovat jääneet jostain toisesta työstä, tai jotka olivat niin outoja, tai vähäisiä, että niille ei ole löytynyt käyttöä.  Virkkasin kaksinkertaisesta langasta, kiinteillä silmukoilla. 



Näin Omppumadon blogissa, että täyttää voi vaikka paperisilpulla. Tästä mieleni eteni muovimateriaaliin, jota löytyy kotoa yllin kyllin.  Muovi ei haittaa, vaikka kastuisi pallon roikkuessa ulkona.  Yhteen palloon sai tunkea yllättävän paljon muovia!  Isommat muovit saksin pienemmiksi.  Otin oikein tavakseni kerätä muovijätettä, kun  runsas leipäpussien määrä ei riittänytkään kovin pitkälle.  Pelastukseksi tuli kissanruokatilaus, jossa on aina kummallisia muovipötköjä pehmikkeenä. Juuri sopivaa, pehmeää muovia.  Pallo pitää  hyvin ryhtinsä muovitäytteisenä. 


Pesät tarvitsevat kuningattaren. Niitä syntyi tietysti virkkaamalla. Tuntosarvien suhteen olin vähän laiska ja tein vain ketjusilmukkalenkkejä. 
Siiviksi löysin pienen palan valoverhokangasta, josta leikkasin sopivat lentovälineet. 


Parempi, kuin yksi ampiaispesä, on tietysti viisi ampiaispesää!  😆
Lankaa kului suunnilleen 250 grammaa. Tarkkaa määrää oli vaikea punnita, koska pesät täyttyivät jo virkkausvaiheessa muovilla. 
Pesien sanotaan pitävän oikeat ampparit poissa tiloista, joissa niiden ei toivota olevan.  Tähän en jaksa uskoa, mutta koristeena nämä ovat ihan kivoja.  Idea jäi oikeastaan hautumaan, kun ostin viime kesänä yhden tällaisen jostain käsityömyymälästä.  Idea ei siis ole minun. 


Tässä on ehditty käydä kaksilla syntymäpäivilläkin viime aikoina.  Toisessa oli näin kutsuva ovimatto 😄


Onneksi olin asiasta tietämättömänä tehnyt kaksi yksinkertaista korttia samalla aiheella!   Tosin tälle pimeälle puolelle päätyi Yoda, joka varmasti tasapainottaa Voiman molempia puolia.
Toisessa on vastaanottajan lapsuudesta tuttu aihe, eli ilmapallot. 
Minulla on edelleen runsaasti servettejä, joista näitä Star Wars -aiheisia hahmoja olen silpunnut. 


Loppuun kuva Maiasta ja Samista, jotka vierailivat meillä pitkästä aikaa.  Jälleennäkemisen ilo oli molemminpuolinen, jos ei lasketa Maiaa, joka on täysin ilmeetön. Se näyttää aina siltä, kuin viis veisaisi sen ympärillä tapahtuvista asioista 😂



Hyvää päivänjatkoa! Torstai on toivoa täynnä! 

28 kommenttia:

  1. Aivan ihanat mehiläispesät, olet taitavat virkkaaja🤗 Ja kisut 🩷💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Viime kesänä ostamaani mallia kopioin :) Tämä on sellainen työ, että ei ole niin väliä, kuinka ison tai pienen tekee, niin aina on oikein.

      Poista
  2. Ihanat ampiaispallot! Kyllähän noita ilokseen katselee kuistin katonrajassa, ja jos vielä estävät ampiaisia tekemästä pesäänsä, niin sen parempi.
    Osuvat kortit ja hienot, saajalleen ajatellut.
    Suloiset kisut, rapsutukset heille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta näytti ainakin se myyjäisistä ostettu, jota katselin viime kesän terassilla :) Näitä voi nyt sijoitella vähän sinne sun tänne ja osa lahjoiksikin.

      Poista
  3. Kivat pesät 😀 . Virkkauksiin kuluu kyllä paljon lankaa . Mukavan näköisiä vaikka eivät mitään karkottaisikaan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vielä jäi mahdollista pallopesälankaa, jos vaan innostuu väkertämään. Hissukseen näitäkin tein. Merri oli iloinen, kun vietettiin aikaa askarteluhuoneessa :)

      Poista
  4. Nuo ampparipesät toimivat. Tytär teki kolme vuotta sitten meille. Ripustin aitan ja verannan viereen, ei ole ampparit tulleet onneksi. Koska vihaan ampiaisia.
    Ihanat pesät sielläkin odottaa sopivaa paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin voi kokeilla. Ajattelin viedä terassille sekä kotona, että mökillä. Puuliiterissä saavat ampparit vähän touhutakin ;) Hyöteishotelliakin olisi kiva joskus kokeilla tehdä.

      Poista
  5. Olisi kiva tietää torjuuko joku muu väri, kuin harmaa valepesä. Kivat kesäiset koristeet.
    Itse luotan mehiläisten olemmassaoloon, niitä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ampparit ja muut lentäväiset on tärkeitä luonnon osasia. En niin kovin niitä haluakaan karkottaa, jos eivät nyt ihan maanvaivaksi asti ala ympärillä parveilemaan.
      Tunnistaako ampparit kukat väreistä, vai mistä? silloinhan kirkkaat värit olisivat houkuttimena hyviä :)

      Poista
  6. Ihania! Suloisia, nuo pesät tuntuvat varmaan kivoilta kosketella tekovaiheessa. 🧡 Otukset näyttävät mehiläisiltä kun ei ole ampiaisvyötäröä. Jos pesät pitävät oikeasti pörriäiset poissa se voisi ehkä johtua siitä että ne katsovat "jaa täällä on jo pesä, minäpä teen omani muualle" 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten ne katsovat, että täällä on niiiiin suuri kuningatar, että ei kannata tulla näille nurkille norkoilemaan :)

      Poista
  7. I see you love the little Mandolarian,Grogu🥰Very nice post Ypu are so skilled woth hand crafts.Love your face book post too Little hansome cute two kitty cats❤️Thank you for your noce reply at my place.❤️🥰🌿🌼🐈😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I like fantasy like Star Wars, very much! I found these napkins long ago :)
      Cats have their adventures at Face B. Thanks for following the F.B -page! Videos and stories follow each other :)
      Today it´s so cold here, that I wonder if the spring will ever come.

      Poista
  8. Erittäin hyvää muovin kierrätystä ! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Hirmuinen määrä muovia upposi näihin palleroihin ;)

      Poista
  9. Hienot hämäyspesät. Pitääkin tarttua virkkuukoukkuun. Ukko löysi kolme pesän alkua varaston katosta.
    Hauskat kortit olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kortit oli nopeasti tehty. Halusin tehdä kortit, mutta en jaksanut panostaa tämän enempää. Joskus vähemmän on enemmän, vai miten sitä sanotaan.
      Minulla tuo pesien virkkaamisajatus hautui aika monta vuotta, ennen kuin lähti liikkeelle.

      Poista
  10. Ihanat ampparipesät, kauniit koristeina vaikka eivät ajaisikaan alkuperäistä asiaa=)
    Ja voi söpöydet nämä teidän kisuvieraat =^.^= Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koristemielessä minä nämä tein.
      Oli kiva, kun Maia ja Sam tulivat pitkästä aikaa käymään. Näillä kaveruksilla sujuu yhteiselo aina hetimmiten hyvin. Frodoa pitäisi vähän siedättää kohtaamaan muita eläimiä (lue: tuttuja koiria...). Se on oikein arkajalka. Merri ottaa aina nekin tilanteet haltuun.

      Poista
  11. Saanko antaa kysymykseesi: "Mikä on parempi, kuin virkattu ampparipesä?"
    erilaisen vastauksen?😅
    Meilläkin oli jokunen vuosi sitten virkatut pesät, ei kyllä noin hienot kuin sun tekemät...
    Ne ei oikein toimineet... mutta hurjana ampparikesänä, olikohan se 2019 (näin muistelen) työkaveri kehui laittaneensa muovipusseihin vettä... roikkumaan kuistille tai ihan vaan terassin pöydälle. Matkin ja toimiiiiiii!!
    Ei ole häiriötä ollut siivekkäistä syödessämme, eikä muutoinkin lastenlasten pelkokerrointa lisäämään sen jälkeen...
    joku suuntavaisto niiltä kuulemma menee sekaisin kun aurinko heijastaa vedestä säteitä suuntaan jos toiseen.... joku tuommoinen syy siinä oli taustalla (oma muistinvarainen "teoria"😅)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun kerroit tuosta, niin muistan kuulleeni tuon aiemminkin, vaikka olikin täysin unohtunut. Tuota pitää kokeilla, jos alkaa terassilla ampparit ahdistella. Tosin mietin, miltä tuntuu saada vesisuihku niskaan, jos joku sattuu sohaisemaan pussia vahingossa ;D
      No entäs sitten amppareiden näkökulmasta? Olet menossa kotiin ja lähelle on ilmestynyt outo, kirkas, kimmeltävä kaikuluotain ja eksytkin matkalla!! Minne siinä sitten lennät? Eksyksissä kodin lähimaastossa :)

      Poista
  12. Meidän seurakuntamme kevätmyyjäisissä on ollut myynnissä vastaavanlaisia valeampiaispesiä. Teho perustuisi ampiaisten 30 metrin reviiriin, jolloin eivät rakentaisi omaa pesäänsä ei-toivottuun paikkaan. Lentelyä valepesä ei kuitenkaan estäisi. Tuo Repolaisen vesipussi-idea tuntuu mielenkiintoiselta - teoriakin kuulostaa uskottavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä pesiä on näkynyt blogeissakin jo vuosia, mutta eipä ole aiemmin löytynyt innostusta virkkaamaan. Olen vähän myöhäisherännäinen näiden kanssa ;) Vesi-idea vaikuttaa mielenkiintoiselta.

      Poista
  13. Söpöjä valepesiä, pitäsikin kokeilla parvekkeelle, kun mokomat ampparit rakentavat pesänsä joka vuosi kattolaudoituksen alle. TSaukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mökillä sama vaiva, että kattolankun alle ja sitten pörräilevät terassilla. Ei tuo valepesä varmaan auta. Ehkä Repolaisen vesikikka voisi auttaa?

      Poista
  14. Luin ehkä kymmenen viimeisintä postaustasi kerralla, kiitos! Tällä kertaa en raahannut läppäriä mukaan reissuun, kun viimeksikin se oli repussa koko reissun ajan. Koitan kirjoitella reissusta kuvien ja muistilapun varassa. ;)
    Tein pari pesää joskus. Toinen jäi Tupon parvekkeelle ja miehen muutettua sieltä pois on pesä "jossain". Kai.
    Tänään pitäisi ilman alkaa vihdoin lämpenemään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä olen aina sivuuttanut näiden virkkaamisen, mutta oli oikeastaan tosi kiva työ :) Muovi tekee pallosta napakan.
      Eipä tuota paljon koneella jaksa notkua, jos on muutakin tekemistä, etenkin näin kevät- ja kesäaikana.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!