Ompelua paineen alla

 Intopinkeänä aloitettu kaava- ja ompeluprojekti tuossa taannoin meinasi lässähtää ihan kokonaan. Ehdin jo ajatella, että taas meni homma myttyyn, ennen kuin ehdin sitä edes saada valmiiksi.  Siinä on kyllä joku karman laki, että keskeneräisten esittely ei vaan kannata!   Pitäisi pitää mölyt mahassa ja puhua vasta, kun on valmista. 

Hommahan lähti siitä, että lupasin mennä toisen harrastelijaorkesterin 40 -vuotiskonserttiin avustamaan toista huilistia, eli soittamaan kakkosääntä.  Vakituisesti soitan kahdessa muussa harrastelijaorkesterissa, mutta pikku virkistys on aina paikallaan ja tulee puhalleltua enemmän, kun on useammissa harjoituksissa viikon aikana.  Työvuorojen takia en kuitenkaan pääse läheskään kaikkiin harjoituksiin. 

Asiaan!  Vasta kun olin luvannut, muistin, että tämä kyseinen orkesteri käyttää esiintymisasuina polvihousuja henkseleillä, eli sellaisia olutjuhlavaatteita.  Ahdistus lisääntyi hetki hetkeltä, kun selvisi, että naiset pukeutuvatkin sellaisiin tirolilaismekkoihin. Voin kertoa, että en ole koskaan ollut oikein mekkoihmisiä.....      Ajattelin heti, että ei varmastikaan löydy edes sopivaa ja järkevältä näyttävää mekkoa, jonka sitten joutuisin laittamaan päälle.  Silloin syntyi kuningasidea: teen mekon itse. Tuumasta toimeen ja alku löytyykin TÄÄLTÄ.  

Kotoa löytyi hame ja paita, joita kuvittelin käyttäväni, että en tarvitsisikaan kaikkea tehdä. Aloitin siis liivistä. Olin piirtänyt liian ison kaavan, joka oli osittain sopiva, kriittisistä kohdista liian iso 😁 yritin vielä korottaa rintamusta röyhelöllä, mutta homma oli pielessä ja pysyi.  En osaa tehdä sovituksia kaavojen kokoihin littyen. Se tuntuu jo korkeammalta ompelutaidolta. 

Jatketaan!   Asia oli jonkin aikaa seisahduksissa, kunnes sain yhden mekon kotiin sovitukseen. Tajusin välittömästi sen  puettuani, että en lähtisi se päällä edes meidän  ulko-ovesta ulos, saati sitten ihmisten ilmoille!

Silloin heräsi pakonomainen tarve jatkaa aloitettua ompeluprojektia. Alunperin oli tarkoitus käyttää kotoa löytyviä kankaita, mutta olin tärvännyt jo parhaimman, joten jouduin hätäpäissäni kangaskauppaan. Pöyhin palakangaslaatikoita tuskissani ja pyysin lopulta jopa myyjää makutuomariksi. Kiitos hänelle, löysin etsimäni!  

Kuvat alkavat ompelusta, jonka tein viimeiseksi.  Koristekukka, joka sai inspiraationsa aiemmista farkkukokeiluista. Farkku on  niin paksua, että siitä voi tehdä kukkia yksinkertaisina paloina, mutta nämä joulukankaasta napsimani palat jouduin ompelemaan pusseiksi ennen kasausta. 

Aluksi siis 2 x 5 palaa pahvisen muottini mukaan. Ompelin palat pusseiksi. 

Pussien sisäreuna jää napin alle piiloon, joten sen voi ommella graavisti käsin harsimalla palat yksi kerrallaan ja sitten kiristämällä.  Koko luomus ommellaan sitten varmistepistoin vielä kukan malliin. 

Keskelle ompelin puisen napin. Taakse pieni hakaneula, koska koriste on irrotettava. 

Tein ostamistani kankaista ensin paidan aiempien kaavojen mukaan.  Mekossa kuuluisi olla kai jonkinlaiset pussihihat (?). Ainakin tässä mallissa totesin hauisteni olevan niin paksut, että pussia ei näy....  

Kuvassa näkyy vähän huonosti, mutta ompelin hihojen reunoihin sellaista alusvaatteissa käytettävää koristeellista reunuskuminauhaa, jolla siistin hihansuun.   Kaulukseen tein nauhakujan, mutta kokonaisuuteen eivät nauhat sopineetkaan, joten pujotin sinne sitten ohuen kuminauhan ja kiinnitin tuon aiemman kukan koristeeksi. 

Kangas on viskoosia ja silkkimäisen kevyttä ja ohutta.  Tein samasta kankaasta essun.  Annoin piutpaut piirtämilleni kaavoille ja muokkasin essun ominpäin (kuten ison osan tästä koko projektista 😆).

Essun vyötärökaitaleen sisään laitoin tukikankaaksi farkkua. Tässä taas yksi tapa käyttää jämäfarkkukankaita!  Helmaan ompelin silkkinauhaa, joka osoittautui hyväksi yhdistelmäksi myöhemmin näytetyn liivin kera. 

Joo, tarkistus suoritettu!   Merri oli tässä projektissa hyvin aktiivisesti mukana ihan alusta loppuun asti. Frodokin kävi pyörähtämässä, mm. hyppäämällä vauhdilla kaavojen päälle tai kankaiden päälle.  Merrin lähestymistyyli on paljon arvokkaampi. 

Tämän hameen olen tehnyt vuosia sitten tuttavan  häihin.  Ihanaa, että sain sen vielä mahtumaan päälle! Se sopi tähän settiin ihan sellaisenaan ihan täydellisesti. Hametta ei siis tarvinnut ommella, vaikka hätäpäissäni jo niinkin luulin. 

Varsinainen murheenkryyni oli tämä liivi, tai koko liiviprojekti kokonaisuudessaan, mukaanlukien sen aiemman viritelmän, joka on tässä vaiheessa jo niin kissankarvoilla kaltattu, että joutaa roskiin. 

Myyjä ehdotti minulle tätä italialaista paitakangasta.  Sanoin heti, että liian ohutta on. Ei riittävän tukevaa liivikankaaksi. Myyjä sanoi, että laita kaksinkerroin, niin saat reunatkin siistittyä. Epäilin kovasti, että saanko MINÄ reunat siistittyä. 

Tässä kohtaa on  pakko keskustella telkusta tulevasta Suuresta Ompelukisasta, joka kuuluu ehdottomasti lemppariohjelmiini.  Kisaajat ovat harrastelijoita, jotka saavat jatkuvasti uusia tehtäviä, joita tulee toteuttaa tietyn ajan puitteissa.   Ohjelmassa heitellään kaikenlaista ohjettakin, miten minkäkinlainen sauma tai kiinnitys tulee ommella.  Muistelin, että liivikin tehtiin ja ommeltiin niin kätevästi, että se sitten vaan käännettiin olkasaumoista oikeinpäin, eivätkä saumat näkyneet.  Arvatkaapa ymmärsinkö ja osasinko? No en!  Enkä edes yrittänyt. Osan saumoista sain  ommeltua nurinpäin, loput sitten päältäpäin.  Liivi on muokattu siitä vanhasta kaavasta, joten jouduin aikatavalla muokkaamaan tuotosta, että sain sen edes jollain lailla istuvaksi. Lopputulos EI kestä käsityönopettajan silmäilyä 😉

Kun viimein sain rintamuksen istuvaksi, leikkasin kaikki saumat alkaalta vähän auki ja ompelin alaosan nk. palasien muotoon. Näin syntyi kaivattua pituutta kaavaan nähden, mutta helma kuitenkin antaa myöten leviämällä halkioiden takia (jos nyt ymmärsitte yhtään, mitä yritän selittää..).  

Etuosan nauhaviritelmästä olen aika ylpeä, vaikka toiselle puolelle jäikin ensin yksi nauhalenkki vähemmän, kuin toiselle.  Ompelin silkkinauhasta kaksinkerroin lenkkejä, jotka kiinnitin tuon kullanvärisen koristenauhan alle.  Silkkinauha oli sitten helppo pujottaa lenkkeihin. 

Tässä syy myös siihen, että kaulukseen ei enää tullut nauhaa, kun liivissä oli  nauha.  Virallisesti tuo nauha ja rusetti olisi kai pitänyt olla etuosan alareunassa, mutta tässä oli jo niin paljon mielikuvitusta verrattuna siihen alkuperäiseen tirolilaismekkoon, joka muilla oli, että ajattelin sen olevan ihan sama.   

Toisten mekot olivat myös kaikki vähän erivärisiä ja mallisiakin, joten tämä ei erottunut siinä mielessä porukasta. 

Kaikista mahdollisista kupruista huolimatta liivi istuu minusta ihan kivasti. Kangasvalinnatkin olivat sopivat.  Alakuvassa näkyy tuo minun mahtava neulontahauikseni!

Alla mekko, joka annettiin käyttööni, ja joka aiheutti melkoisen, sisäisen ahdistuksen ja itsensä soimaamisen, että mihin sitä onkaan taas tullut luvattua osallistua. 

Sanoisinko, että kaula-aukko on  astetta avarampi! Mekko on siis kokonaan yhtä osaa ja lisäosina vain paita ja essu. Vyötärö oli siis kiinteä, jolloin meikäläisellä se nousikin sitten aika korkealle ja helma alkoi levitä ns. ennen aikojaan. 

Konserttisali hetki ennen konsertin alkua (sain A:lta luvan käyttää hänen ottamaansa kuvaa). 

Konsertti sujui hyvin ja yleisöä oli mukavasti. 

En olekaan ennen ollut tällaisessa konsertissa, jossa soittajat vaihtavat vaatteita väliajalla. Tulee mieleen ihan Euroviisumeininki 😃

Alkupuolisko soitettiin siis virallisissa soittopuvuissa, joihin kuuluu puvuntakki ja housut, kauluspaita ja mirri. 

Alakuvassa tyytyväinen kakkoshuilun soittaja onnistuneen konsertin jälkeen 😄

Voin vakuuttaa, että tukka oli hyvin vielä soittopaikalle mennessä. Ryhtiharjoituksia olisi myös syytä ottaa ohjelmistoon.....

Onneksi olen aloittanut kuntosaliharjoittelun! 

Ai juu!  Noista kintuista tuli vielä mieleen, että en ollut tajunnut pukuun kuuluvan sellaiset polvisukat.

 
Tässä siis ehtoisa majatalon emäntä ohjeistamassa nuorempia tirolilaismekkoisia tyttösiä kantamaan niitä kaljatuoppeja vähän tiuhempaan tahtiin sinne pöytiin 😂