maanantai 18. lokakuuta 2021

Poro muuttuu hirveksi

 Onko kyseessä uudelleensyntyminen eri kehossa, vai miksi tätä voisikaan sanoa, jos on ensin poro, sitten yht´äkkiä hirvi. Sarvet ja leukaparta taitavat olla eroina. 


Isot puikot tuntuivat aika koheloilta käsissä. Valmista syntyi melko nopeasti, mutta koko ajan oli tunne, että ei tule riittävän tiivistä. Lopulta kuitenkin oli ihan ok. Kostutin kaikki lopuksi, niin ulkonäkin vähän tasaantui. 


Pyydettiin isoja hirviaiheisia lapasia. Kyllähän minä nekin tein, mutta lisäksi syntyi pipo, kun lankaa tuntui olevan.  Lanka on Isoveljeä. Lapasiin sitä kului 115g ja pipoon 130g. Puikot kokoa 5 ja 6. 5½ olisin toivonut/ tarvinnut, mutta ei minulla olllut. Tyydyin näihin, kun isoilla puikoilla on loppujen lopuksi aika vähän käyttöä. 
Ohje molempiin löytyy lehdestä Novita talvi 2011.  Olen joskus tehnyt ohjeenmukaiset porolapaset ja se muistui tässä kohtaa mieleen.  Poro on kuitenkin poro ja hirvi on hirvi.  Kaivoin esiin ruutupiirroksen hirvestä, jota käytin tuossa taannoin hirviaiheisiin sukkiin. Muokkasin tuon eläinkuvion uusiksi, että se sopi tarkoitukseen. 


Merrille on ihan sama, onko joku poro vai hirvi, kunhan ei tule pihalle pyörimään.
  
Illalla voi ottaa rennosti vaikka eteisen lattialla, kun on koko päivän ollut sisällä ja ulkona ja sisällä ja ulkona. 
Tämä asento taitaa olla ominainen kaikille kissoille. Se on aina yhtä hassun näköistä. 



Käsivarressa on nyt kolminkertainen koronarokote -sarja.  Siitä huolimatta joutuu töissä kulkemaan toimistossa, sekä asiakaskäynneillä maskien kanssa. Alan olla jo aika väsynyt moiseen.  Raskasta on olla aina vaan maskien kanssa oli sitten kyseessä suihkutus, palaveri, toimistotyöt, tai mikä tahansa.  Jos on opiskelija tai muu henkilö mukana kierroksella, ei maskia voi riisua edes autossa, käyntien välillä.

Kahdesta ensimmäisestä rokotteesta tuli hyvin lieviä oireita, kolmannesta ei mitään. 
Kaupoissa näkee vielä aika paljon maskeja, mutta maskittomien määrä on selvästi lisääntynyt.  Itsellä alkaa olla aika ristiriitainen olo vapaa-ajan maskin käytöstä. Toistaiseksi en ole siitä luopunut, kun tulee aina mieleen, että saatan viedä tartunnan tahattomasti töihin jollekin huonokuntoiselle vanhukselle. 

Täytyy sanoa, että sympatiaa ei kovin paljon riitä henkilöille, jotka eivät rokotetta ota. Poislukien tietysti sellaiset, jotka eivät terveydellisestä syystä voi sitä ottaa.   Äskettäin tapasin myös henkilön, joka kertoi, että ei ole pitänyt maskia ollenkaan koko pandemian aikana, koska se on täysin hyödytön. Perustelutkin olisin saanut, mutta päätin tylysti olla epäkohtelias ja jättää hänet selittämään asiaa itselleen. 

Vähän tuli nyt negatiivissävytteistä settiä tähän loppuun.  Yritän jatkossa taas kaivella ne positiiviset asiat tuolta mielen syövereistä ja porskuttaa eteenpäin. 

Mahdollisimman miellyttävää viikon aloitusta kaikille Buzz Lightyearin sanoin: Kohti ääretöntä ja sen yli! (elokuvasta Toy Story 😃).



36 kommenttia:

  1. Tyylikkään kauniit! Tytön kissa piti eilen niin harvinaisen esityksen, että nauraen totesin sen karanneeen kissojen pöpilästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kissoista ei koskaan tiedä mitä niiden päässä liikkuu ;D

      Poista
  2. Kauniit neuleet. Kyllä toiset osaa. Ihan samaa mieltä olen rokotteen ottamisesta kuin sinä. En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa joillekin. Sanoin jo jossain muuallakin, että koska sairaalapaikat ei tunnu nyt riittävän, niin tuntuu epäoikeudenmukaiselta että rokottamattomat vievät tehohoitopaikat heiltä joilla myös voi olla kysymys elämästä ja kuolemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki eivät ole joukkuepelaajia, tai sitten pelaavat toisessa joukkueessa.

      Poista
  3. Onpa kauniit työt ja hyvät värit. Tykkään.❤️
    Merri osaa ottaa rennosti.
    Minultakaan ei löydy sympatiaa henkilöille, jotka eivät ota rokotetta. Nyt heitä on sitten runsaasti sairaaloissa hoidettavina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma muuttuu aina vaan kummallisemmaksi, eikä voi muuta, kun kulkea mukana ja ihmetellä.

      Poista
  4. Kiva setti. Ihanan muhku, kun neuloo paksulla langalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muhkuisuus on kyllä kiva ominaisuus, kun yleensä tulee niin "littanaa" :)

      Poista
  5. Korona tuntuu tuovan esiin ihmisten eri puolia. Ihan järkevinä pitämäni ihmiset julistavat, etteivät ota rokotetta. Se todellakin tuntuu itsekkäältä. Koronan suhteen tuntuu olevan väsymystä, ja etenkin sinun työtäsi tekeville on purnaaminen varmaan ihan pakko, jotta saa päästettyä höyryjä, niin paljon ylimääräistä huolta ja stressiä taudista on aiheutunut.
    Kuten sanot, täytyy jatkaa positiivisemmin. Mahtavan makeat hirvipipo ja hanskat!
    Ja sitten karvakirsikkana kakun päällä tuo mainio Merri ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen on tietysti ammattinsa valinnut ja sen kestäköön tai lopettakoon, mutta soisihan sitä silti pientä yhteistä panosta kaikkia koskettavaan asiaan. Viime aikoina on jotenkin alkanut tuntua enenevässä määrin tuo maski tosi rasittavalta. Kesähelteilläkään ei näin paljon ärsyttänyt, kun nyt. Ehkä syksyn myötä nenäkin taas kuivuu ja hengittäminen on entistä raskaampaa. Viime talvena olinkin nenäöljyjen suurkuluttaja ;D
      Karvakirsikka nousi taas myötätunnosta yhtä aikaisin kuin minäkin, vaikka sen ei tarvitsekaan lähteä mihinkään :)

      Poista
  6. Hienot hirvet! Porojen ja hirvien ulkonäköero on joskus jossain häilyvä, mutta kuten sanoit, niin ero on sarvissa ja partakarvoissa. Ja hirvellä on isompi pää. ;)
    Olen rokotusten kannalla enkä vähiten omalla kohdalla Rovaniemen reissujen vuoksi. Yksi sairastettu korona, ja kaksi rokotusta saatuna. Käytän maskia edelleen kaupoissa sekä julkisissa liikennevälineissä.
    Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porossa on jotain liian poromaista, että ei sitä oikein hirveksi voi väittää edes varjokuvan perusteella ;)
      Tällä hetkellä olo ei ole kovin aurinkoinen, mutta eiköhän se tästä vielä johonkin suuntaan muutu..
      Piakkoin alkaakin ehkä jo influenssarokotusten aika. Saa lisää reikiä nahkaan ;D

      Poista
  7. Onpa hienot myssy ja lapaset.Ihailen niin teitä jotka osaatte kutoa hienoja kuvioita, en ole koskaan edes yrittänyt. Minäkään en saanut kolmannesta rokotteesta oireita, mutta en saanut kuin ihan lieviä 2 ensimmäisestä. Maskipakko täällä edelleen joka paikassa sisällä, enkä usko että se lähiaikoina poistuu minnekkään. Mukavaa uutta viikkoa ja rapsutuksia Merrille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä vastaus piilee omassa lauseessasi, että et ole koskaan edes yrittänyt :)
      Eipä taida poistua, vaan on tullut jäädäkseen. Ihmisen täytyy vaan sopeutua. Merrinkin täytyy sopeutua ihmisten höpöilyihin ;D

      Poista
  8. Ihanat neulomukset, minä en ole oikein paksujen puikkojen ystävä
    Vielä maski päällä liikutaan kaupoissa ja käsidesiä käytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paksut puikot ei tunnu edes puikoilta käsissä ;) Onneksi pääsin tämän jälkeen taas palaamaan ohuempiin, jotka tuntuivatkin sitten erityisen hyviltä käsissä.
      Eilen kävin töiden jälkeen kaupassa ja maskittomia oli jo varmaan enemmän, kuin maskeja. Itselle tuli mieleen, että jääkö tämä nyt itselle ihan vakioksi,eikä osaa luopua maskista enää, vaikka voisi. Kasvaa mokoma räpäle naamaan kiinni. Joskus huomaan töiden jälkeen, kun on väsynyt ja pää tyhjä, että laitoin maskin vielä autossa kasvoille, ennen kuin menin kotiin sisälle ;D

      Poista
  9. Otitko värit neulomuksiin Merristä? On niin sävy-sävyyn!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on enempi harmaa :) Värit valikoitui helposti sitä tietä, että näitä löytyi kotoa ;D

      Poista
  10. Hieno pipo ja lapaset!

    Minä pidän tärkeänä oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen, mutta tässä maailmantilanteessa minulta ei riitä ymmärrystä, niille jotka eivät ota rokotetta. Ne joilla on terveydellinen este ovat tietenkin asia erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo koronapassikin tuntuu aika omituiselta. Miten ihmeessä se voi käytännössä toimia? Tuskin ainakaan sujuvasti. Vaikuttaa jotenkin puolisuunnitellulta koko passi.

      Poista
  11. Ihan selvä hirvi! Hyvä tuli ja tasainen kirjoneule, olet kyllä taitava.
    Meillä poistui yöpaikasta universaali maskipakko, eli toimisto- ja taukotiloissa saa olla ilman maskia, mutta käytävillä kulkiessa kannattaa olla ihan esimerkin vuoksi, ja tietenkin vastaanotolla olemme maskien kanssa. On yhtä alaston olo kuin autossa ilman turvavyötä. En minäkään jaksa enää inttää kaikkien maskivastustajien ja rokotekriittisten kanssa, sen verran alkaa olla taisteluväsymystä. Virusta on liikkeellä ja parikymmentä positiivista löytyy joka päivä ja kansa hilluu ilman maskeja. Mies ja tytär kävivät katsomassa Dyynin ja olivat ainoat maskilloset, vaikka elokuvateatterissa ei enää ole turvavälejä vaan vieras ihminen istuu vierellä. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maskista on kasvanut toiset kasvot ;D
      Parikymmentä tuntuu aika isolta päivittäismäärältä. Siitä kun sitten "puhallellaan" niitä lähi-ihmisiä, niin määrä kertaantuu. Aika kova juttu tuli eilen uutisissa naapurimaasta, että rokottamattomien pitää olla 4kk kotonaan. Vähän hämmentävä ohje oli tuokin. Suomessa on aika kesyä ;D

      Poista
  12. Kylläpä on komea setti. Niin hyvän näköinen pipo,sekä lapaset. Merri se osaa nauttia elämästä,nautitaan ja rentoudutaan mekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Merristä pitäisi ottaa mallia. Ei yhtään tiedä mitä sen päässä liikkuu. Ehkä silläkin on monia kissavelvoitteita, jotka stressaavat sitä ajoittain ja pitää tehdä näitä rentoutusharjoituksia ;D

      Poista
  13. Kivat noista tuli! Minä en ole tuota Isoveli-lankaa ikinä käyttänyt. Varmaan pitäisi kokeilla. Olen kyllä nähnyt ainakin juuri pipo-ohjeita tuolle langalle. Pistää minuakin vihaksi ne huvikseen rokotuksesta kieltäytyjät, joiden takia muiden sairauksien hoito kärsii. Helsingin piispa Teemu Laajasalo otti juuri julkisesti kantaa asiaan ja nimitti sitä itsekkyydeksi, kun välinpitämättömyydellä aiheutetaan haittaa muille ihmisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoveljestä tulee kivoja lapasia palmikkomalleillakin, kun on niin muhkeaa. Kannattaa kokeilla :)
      Meitä on niin moneksi. Jos ei halua olla samaa mieltä, niin sitten pitää olla eri mieltä. Onhan se mielipide sekin.

      Poista
  14. Sinä se vekkuli olet, kun tuosta vain taiot poron hirveksi! Kattia älä kuitenkaan muuta koiraksi. Hyvä sellaisenaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen toistaiseksi onnistunut vain näissä isommissa eläimissä. Pienten eläinten muuttaminen on paljon vaikeampaa. En haluaisi ainakaan haukkuvaa kissaa. Merri hoitaa kyllä nykyisinkin monta koiralle miellettävää tehtävää mallikkaasti. Ei tarvetta vaihtoon.

      Poista
  15. Ihana neulesetti ja niin sointuvat sävyt! Kyllä nyt lämmintä saa alkaa haalimaan päälleen.
    Täällä aamulla oli valkoinen lumikerros joka puolella. Uskomaton tunne aamulla herätä,kun ikkunasta katsoo ulos. Mutta päivän mittaa vettä satoi,niin hyvin nopasti valkoisuus häipyi.
    Täytyy myöntää,minä joka positioita etsin,mutta koronasta en ole mitää positiivista löytänyt.
    Ja maskien kanssa elämä on raskasta!
    Ja kaikkea hyvää sinulle viikkoosi ja tsempit töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Täällä ei vielä lumipintaa ole näkynyt. Joinain aamuna ollut sen verran pakkasen puolella, että auton lasit ovat aikaisin aamusta jäässä.
      Parhaiten selviää maskin kanssa, jos jaksaa olla kokonaan ajattelematta asiaa. Aina ei vaan jaksa.
      Toivon sinullekin mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  16. Mun pitäisi ottaa asennetta Merristä ja tuolla tavalla lepäillä eteisen matolla iltaisin. Voisi olla ihan virkistävää.

    Upeat neulomukset. Mä tuskailen nyt ensimmäisten lasten kokoisten sukkien kanssa. Tuntuu hassulta tehdä niin pientä.

    Meillä ovat maskit taas lisääntyneet kaupoissa. Valtaosa on maskillisia, joku maskiton sekaan eksyy, vaikka meillä ei tällä hetkellä edes ole maskipakkoa. Itsekin sen laitan ihan automaattisesti, ei mua haittaa.

    En tiedä mikä on tilanne kolmansien rokotteiden suhteen. Otan kyllä heti, kun sen saa. Rokotteet ovat menossa nyt pienempiin ikäluokkiin, mielestäni joskus marraskuussa aletaan rokottaa eskari-ikäisiä, täällä siis 5-vuotiaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteisen matolla, tai jossakin muussa ahtaassa paikassa. Sitten vielä niin, että muut talossaolijat joutuvat joutuvat etsimään jalansijaa, mistä ohittaisivat ;D
      Sukkakoon määrittäminen on valtavan vaikeaa, etenkin jos ei näe sitä jalkaa ja pääse sovittamaan. Lasten koot on jotenkin vielä vaikeampia, kun ei ole nähnyt vuosiin edes sen kokoisia lapsia aina mitä kokoa toivotaan ;D
      Minulla on sellainen mielikuva, että täällä nuorimmat rokotetut ovat jotain 12 vuoden luokkaa, mutta voin olla väärässäkin.

      Poista
  17. Lämpimän näköisiä neuleita ♥ ♥

    VastaaPoista
  18. Upeat poro/hirvineuleet! Sinulla on tosi tasainen käsiala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Näin isoilla puikoilla tuntuu tasaisuus katoavan täysin. Kostutus näköjään vähän tasaili silmukoita. Kostutan yleensä aika harvoin, vain "hädän hetkellä" ;D
      Kivaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!