Vierailulla palvelutalossa näkee kaikenlaista, riippuen, millä silmällä asioita katsoo. Voi nähdä kurjuutta ja huonoja elämäntilanteita, tai sitten hyviä hetkiä ihmisen tämänhetkisessä elämässä.Satunnaisia ilon pilkahduksia, jotka juuri kantavat mielihyvää pitemmälle. Kotona on useimmiten hyvä ja paras paikka, mutta joskus siellä oleminenkin tuntuu tuskastuttavalta ja turvattomalta. Kaikki ihmiset eivät halua olla "loppuun asti" kotonaan, vaikka näin aina hoetaan. Oman kunnon huononeminen ja perusasioiden toteutuminen tuovat hankalia ja vaarallisiakin tilanteita. Joskus tilanne ei helpotu, vaikka kotona kävisi hoitoapuakin. Omaisten jaksaminen on myös tärkeää.
Monelle palvelutalossa oleminen on helpotus. Pääsee yksinäisyydestä, turvattomuudesta ja saa avun, joka päivittäisessä olemisessa on tärkeää. Tietää, että joku auttaa, jos on pulassa. Ruoka tulee. On lämmin.
Palvelutalot hakevat kodinomaisuutta sisustukseen ja muuhunkin toimintaan. Juhlapäiviin voi orientoitua vaikka koristeluin.
Vierailijana näen monia hyviä asioita. Esim. jouluun sonnustautumista:
Aistielämykset ovat tässä ja nyt -hetkiä. Kaunista katsella ja ehkä muistella jotain vanhaakin juttua.
Nämä maisematapetoinnit ovat nykyään aika ihania. Tässäkin voi käyskennellä rantakoivikossa, tai Rantakoivun alla. Välillä näkee muistelumatkalaukkuja tai -laatikoita, joihin on koottu vanhoja asioita eri aiheittain. Laukut on koristeltu nätisti päältä ja sisältä (tässähän olisi kiva käsityöaihe?).
Eri puolilta löytyy pieniä tai isompia istuskelusoppia. Isommista aulatiloista ollaan ehkä luopumassa kokonaan? Pienemmät tilat tuovat kodinomaisuutta.
Tuonne isoon sohvaan mahtuu enemmänkin porukkaa, jos tapahtuu jotain yhteistoimintaa.
Oikealla alhaalla on nk seniorituoli, joka auttaa istujansa painovoiman avulla jalkeille. Näitä pitäisi löytyä enemmän ihmisten kotoakin. Hinnat taitavat olla aika korkeita?
Kodinomaisuutta korostetaan pienin yksityiskohdin, kuten seinävaattein, tauluin, kirjahyllyin, kukkasin.
Joissain palvelutaloissa voi kuulemma olla se kissakin. Tassuterapia olisi ihanaa! Veikkaan silti, että yleiset hygieniasäännökset tulevat aika rajusti vastaan. Kaveri -eläin -toimintakin on yleistynyt ja lehdissä näkee silloin tällöin vaikka minkälaisten eläinten vierailuista palvelukodeissa.
Vapaaehtoistoimintaa on muutenkin jonkin verran. Valitettavan usein se keskittyy vain tiettyyn vuodenaikaan, kuten jouluun. Toiminta on kuitenkin lisääntynyt, kun asioista on enemmän puhuttu. Yksittäisten ihmisten ja pienryhmien vapaaehtoistoiminta on kerännyt esim. ulkoiluttajaporukoita säännöllisesti. Aina vaaditaan joku erityisaktiivinen ehdottelemaan ja järjestelemään.
Päivittäisrutiineissa paljon on kiinni työntekijöistä, ohjaajista ja omaisista, paljonko kussakin palvelutalossa järjestetään virikkeitä ja miten ne ilmenevät. Enemmän soisi tapahtumaa pitkien päivien ratoksi. Virikettä on myös se henkilökohtainen kohtaaminen ihmisenä, siinä hetkessä, joka esim. hoitotilanteessa tapahtuu. Mikään ei estä hoitajaa esim. laulaa lurauttamasta tai muuten vaan juttelemasta mukavia.
Hoitohenkilökunnan määrässä n tietysi aina toivomisen varaa ja talouden kiristyminen näkyy työn määrässäkin.
Toisaalta siellä kotonakaan ei ole sen enempää virkistystä, jos ei itse pääse niitä etsimään. Lisäksi siellä ollaan yksin. Valitettavan monella ei ole ollenkaan omaisia tai he asuvat kaukana. Tähän kohtaan on pakko sanoa, että läheskään kaikki ihmiset eivät kärsi yksinäisyydestä, vaikka ovatkin yksin.
Siellä palvelutalossa, kyläreissuilla istuskellessa olen hiljalleen tehnyt nämä pienet junasukat. Juuri sopivan kokoinen reissukäsityö. Silti näihin meni hirveän kauan ja monta rupeamaa. Lanka on jotain nimetöntä kerää 35g, puikoilla nro 2½.
Pääsin taas kertaalleen kertomaan junasukan tarinan. 😃
Tämä oli nyt ehkä hieman outo vuodatus, mutta tällä kertaa näin. Olisi kiva kuulla teidänkin mielipiteitänne aiheesta.
Hyvä näkökulma. Paljon on aina hyvääkin <3
VastaaPoistaNäkökulma ratkaisee. :)
PoistaKiitos kissakiintiökuvasta. Merrillähän on tismalleen sama asento kuin minulla sohvalla ;) Mutta Merri on vaan hiukkasen söpömpi!
VastaaPoistaSitten asiaan eli "outoon" vuodatukseesi. Kiitos siitä. Vuodatat tärkeää asiaa. Työhöni kuuluvat palvelutalojen asukkaille ja senioriyhdistysten jäsenille pidettävät ns. sosiaaliset ohjelmapalvelut (tarina- ja draamatuokiot, kävelykierrokset, kohdeopastukset sekä luontohetket). Kuvat, esineet, esittäjän puhetapa ja esim. historiallinen vaatetus saattavat laukaista muistoja ja palauttaa eletyn elämän mieleen. Asiakkaat eivät välttämättä puhua pukahda, mutta henkilökunnan mukaan saattavat kommentoida kuukausien päästä jotain yksityiskohtaa. Ohjelmapalvelutuottajan kannalta seniorit ovat kiitollisinta asiakaskuntaa. Heidän ei tarvitse enää esittää mitään, sillä he ovat eläneet tarpeeksi kauan. Kun kielenkannat saa kirvoittua, voi olla kiitollinen tiedon, tunteiden ja muistojen tulvasta.
Koti ei aina ole se paras paikka ihmiselle, joka ei enää pärjää omin avuin. Taistelin kuolensairaan anoppini oikeudesta saada elämisenarvoinen loppu hyvässä hoidossa. Anoppi olisi väenväkisin tuupattu omaan kotiinsa, vaikkei anoppi kävellyt omatoimisesti, ei jaksanut nostaa, kantaa, vetää eikä edes nousta istumaan. Kotihoitoa olisi ollut tarjolla kahdesti päivässä. Entäs ne väliajat? Asia meni niin pitkälle, että Vanha herra uhkasi naulata talon ovet ja ikkunat umpeen, ettei äitiä vietäisi kotiin heitteille. Lopulta anoppi pääsi hoivaan, missä sai viimeiset viikkonsa maailman parasta ja hellintä hoitoa.
Tulipas tätä vuodatusta minultakin ;)
Kiitos hienosta kommentista! Sinulla on hieno työ! Tommosesta miäkii tykkäisin. :)
PoistaPystyn itekin todentamaan monta "tapausta" , jotka ovat osanneet esim laulaa tai lausua riimejä, vaikka puhetta ei muuten tule ollenkaan. Se on hienon kuulosta.
Ite olen töissä siellä kotihoidon puolella. Sielläkin on hyvää, sekä huonoa. Minusta on hienoa tavata ihmisiä ja päästä heidän ajatusmaailmaansa mukaan. Pitää vaan osata kuunnella ja pitää tuntosarvet herkillä. Tänään olen jutustellut pitkät pätkät Suomen viimesistä sodista. Telkusta tullu Tuntematon sai asiat pintaan ja minähän kuuntelin. Vähän kommentoin aina välillä ja yhdessä mietittiin niitä tuntemuksia, joita on mahtanu silloin olla. Ihan siinä samalla voi lämmittää ruokaa, tai auttaa pukemisessa tai muuta. Usein tykkään laulaakin asiakkaille. Meillä oli vähän aikaa sitte sairaalamuusikko (joita kuulemma vasta valmistui) ja sain olla monessa paikassa hänen mukanaan. Se oli ihan bonusta ja vaikka siitä on jo kauan, niin ihan vast ikään yks henkilö taas otti asian puheeksi.
Toi "koti on paras paikka" on menny vähän liian pitkälle noilla päättäjillä. Siitäkin huolimatta hoitopaikkaa tarvitsevat henkilöt ovat päässeet palveluasumiseen. Se 3kk takuuaika on hyvä. Toisaalta on ihmisiä, jotka ei lähe kulumallakaan, vaikka se kotona oleminen on ihan pelkkää hankaluutta. Väkisin ei oikein voi ketään viedä.
Pidetään vaan lippu korkealla ja hoidetaan oma osuus näistä viihdytyshommista :)
Jep. Mitäs me show-naiset ;)
PoistaJustiisa näin ;D
PoistaVuodatuksesi on täyttä asiaa. Miksi vanhuksen pitäisi olla yksin tai uupuneen puolison hoidettavana, jos pärjääminen on kyseenalaista.
VastaaPoistaAinakin pitää olla vaihtoehto. Molemmin päin. Ja joku neuvomaan, miten on mahdollisuus tehdä.
PoistaKiitos Merrin kuvasta:)
VastaaPoistaKauniisti kodinomaisesti koristeltu.
Taitaa olla ensimmäinen kirjoitus johon en osaa tai pysty kirjoittamaan.
...vähän mua itteä hirvittää omaa vanhuus...pelottaakin.Tämä aihe semmonen en pysty kirjoittamaan mitään järkevää,anteeksi.
kirjoituksesi on hyvä,samoin Vanhan rouvan kommentti.
Teette hieno työtä,TE ARKI-ENKELIT!!!
kIITOS!!!
Luulen, että kaikki ei -niin -nuoret ihmiset pohtivat tota vanhuutta ja miten sitä sitten pärjää. Toivoisin, että kaikilla olisi tällöin mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää joko kotona, tai sitten jossain muualla. Sitä omaa kuntoa kun ei voi isommin ennustaa, kun ei oo sitä kristallipalloa. :)
PoistaToivottavaa olis tietty saada näihin asioihin myös päättäjien huomio ja parannuksia sekä rahallisessa, että toteuttavassa mielessä.
Kyllähän tuo ihmisenä kohtaaminen on tärkeää ihan kaikissa ihmissuhteissa. Toivon itelleni hoitajaa, joka on vähän hyvällä tavalla omituinen, kuten itekin olen. :)
...just tuota minäkin tarkotin...
Poista"ihmis arvoista elämää"
ja niin omantien kulkija,yksin viihtyvä,:)silti kahvi seuraa kaipaava....mua aina kauhistuttaa ajatus nielaista iso tabletti veden kanssa,kun en saa niitä kurkusta alas,puolukan ,kiisselin kanssa huomaamatta menee alas.:varmasti patjan alle joudun jemmaamaan,sitä kiisseliä ootellessa:)),näin tyhmiä vanhuus ...pelkoja ja ajatuksia minulla.:))
..mutta en kiikkutuolissa istu ja oota sitä vanhuutta,,elän ,hipluttelen....
Tulee mieleen, että ainakin muistiliiton sivuilta voi tulostaa hoitotahdon, jossa voi kertoa monestakin tavallisesta asiasta, miten sen haluaa tehtävän, jos ei itse enää yksin pysty asioitaan hoitamaan. Siellä on ihan arkipäivän asioita sisältäviä osioita.
PoistaSen voi tehdä milloin vaan valmiiksi. :)
Ihana, koskettava, ideoita antava kirjoitus. Kiitos ja Siunausta työhösi, olet arjen Enkeli vailla siipiä, mutta laulun äänellä varustettu.
VastaaPoistaKiitos kannanotosta. :)
Poistaite olen monesti sellanen mennään hetkessä -ihminen. Jokainen ihminen on laulun arvoinen... :)
Vaikuttaa ihan mukavalta tuo palvelutalo, josta olet ottanut kuvia. Oma koti ei aina välttämättä ole se paras paikka huonokuntoiselle vanhukselle, mutta aina hän ei sitä osaa ilmaista. Saa nähdä, millainen se oma vanhuus mahtaa aikanaan olla.
VastaaPoistaSepä se on se suuri mysteeri! Millainen on ympäristö ja hoiva, mutta myös millainen ite on. Muuntuuko mieli ja katoaako muisti.
PoistaKodikkuus, kodin lämpö ja muistot, ne helpottavat varmasti kaikkien arkea ja työtä.
VastaaPoistaNiinpä niin. Elämän tärkeimmät asiat eivät ehkä muutenkaan ole samat kuin 20 -vuotiaalla. Turvallisuus, arvostus, lämpö, ruoka, virikkeet, ovat tärkeitä päivä ja hetki kerrallaan.
PoistaPalvelutaloista ei vielä ole kokemusta, mutta niitäkin olen jo joutunut miettimään omien ja appivanhempien osalta. Kovasti se aika vaan lähenee...
VastaaPoistaKyllähän se uutena asiana ahdistavalta tuntuu. Jossain vaiheessa vaan se turvallisuus ja muu hoiva muuttuvat tärkeimmäkii päivittäisessä selviämisessä. Sopeutuminen on vaikeaa myös omaiselle, jopa vaikeampaa, kuin itse päähenkilölle. Ehkä siinä alkaa jo miettiä enemmän sitä elämän lopullisuutta. Elämä palvelutalossa voi olla kuitenkin ihan hyvää senhetkistä elämää asukkaalleen, tässä ja nyt.
PoistaVoimia heidän tukemiseensa.