pehmeäkantinen, 367 sivua
Like -kustannus oy, 2017
Strandberg on ruotsalainen toimittaja ja kirjailija.
Tarina kerrotaan ikään kuin kahdella tasolla: Mäntykodissa, sekä Ninan ja Joelin nuoruudessa.
Nina ja Joel olivat aiemmin parhaita ystäviä. Joelin äiti Monika, oli Ninalle kuin äidinkorvike, oman äidin ollessa pahasti alkoholisoitunut. Musiikki oli nuorten intohimo, mutta myös jakaja. Tiet erosivat, kun Joelin elämänasenne oli rauhaa ja seesteisyyttä etsivälle Ninalle liikaa. Joel katosi kaupunkiin ja Nina jäi paikkakunnalle. Hän löysi aviomiehen, sai lapsen ja kävi säännöllisessä työssä.
Joel palaa lapsuuskotiinsa, kun hänen äitinsä tarvitsee apua. Äiti on pahasti dementoitunut, ja kotona asuminen on hänelle liian turvatonta. Joel järjestää äidilleen paikan Mäntykotiin. Äidin voinnin huonontuminen on Joelille traumaattinen kokemus ja hän vierailee usein uudessa kodissa. Äidin olotila alkaa kuitenkin jatkuvasti heikentyä ilman selvää terveydellistä syytä. Puheet ovat omituisia ja joskus jopa pelottavia. Hän satuttaa itseään useasti. Muutkin hoivakodin asukkaat alkavat säikkyä. Sähköt temppuilevat ja seinille ilmestyy outoja rasvatahroja.
Tarina etenee ajoittain hieman hitaasti, mutta kuitenkin loogisesti. Tuntuu oudolta, että näinkin tavallisesta ympäristöstä on saatu jännitystarina aikaiseksi. Lukija voi hyvin kuvitella itsensä työvuoroon Mäntykotiin, yksin yövuoroon, jossa tapahtuu kummia. Erikoinen, mutta onnistunut aihevalinta.
Parasta kirjassa oli kuitenkin erityisen empaattinen ja tarkka kuvaus muistisairaan arjesta, elämästä, käytöshäiriöistä, mielentilan vaihdoksista. Mikään ei näiden osalta vaikuttanut keksityltä. Tulee mieleen, että kirjoittajan on täytynyt olla aivan asioiden tasalla. Tarkkaa kuvausta on myös työntekijöiden ajatukset, suhtautuminen työhön, arjen pyöritys hoivakodissa ja työntekijöiden vähäinen määrä.
Omaisten keskinäiset suhteet nostetaan myös esiin. Miltä tuntuu vanhemman sairastuminen ja kotoa muutto? Miten sisarukset suhtautuvat asiaan keskenään? Miten äidin suhtautuminen lapsiinsa vaihtelee?
Ainakin itse hoitotyötä tekevänä pidin kirjasta ja suosittelen sitä muillekin.
Kylläpäs oli mielenkiintoinen kirja.
VastaaPoistaTaian kirjottaa nimen ylös muistiin,lainaan varmasti...kun Enni Mustonen luettu ekaksi.
Minäkin nuoruuessani tein töitä vanhainkodilla"-siihen aikaan nimi oli tuo),Tykkään jännityksestä,vaan en kauhusta;))
..just tämän hetkisestä aiheesta...liian pieni mitoitus/henkilökunta/vanhukset? Suhde väärä.
Nyt luen sinun Hesan -reissusi:))
Mustosen kirjoja olen itekin joskus lukenu, vaan en vuosiin, eli uuemmat on kaikki lukematta.
PoistaTää oli erikoista, miten tässä kirjassa oli tosiaan kuvattu inhimillisyyttä niin tarkasti, vaikka kuitenkin ihan sivumennen.
Nyt olen vähän sekaisin, eli oliko että osallistuit arvontaani tällä nimellä kuin "pajukorin kaisa"?vai onko jokin muu, ainakaan blogia ei löydy tuolla nimellä?
VastaaPoistaHoivakoti asiasta nyt paljon uutisissa, mun mielestä ei kannattaisi syyllistää hoitajia ainakaan, koska he tekee hyvää ja arvokasta työtä, eivät yksistään ole hoitajia, kun joutuvat tekemaan paljon muutakin mm. pyykki,ruokahuolto/jako, kyllä pitäisi saada enempi henkilökuntaa tälle alalle, eikä kyykyttää pitkäaikais työttömiä, ja rangaista heitä jos töitä ei ole pienellä paikkakunnalla esim, ärsyttävää tuo kun etsitään hoitajista sitä syyllistä ja mustamaalataan kaikki hoivapaikat.
Hei eli sotkin itse nyt, eli olet arvonnassa tietenkin mukana, mutta pajukorin kaisa, ei löydy blogia tai ei ole olemassa, sen takia olen tarkka, että löytyy blogi myös.
VastaaPoistaTäällä ollaan :) Välillä on vaikea yhdistää henkilöä mihinkään blogiin, kun profiilissa ei lue sitä henkilöön yhdistyvää blogia. Ei voi aina edes tehdä vastavierailua, jos joku on kommentoinut.
Poista